11. loppuvuosi alkamassa, mutta sitä ennen...

Taidan jättää tarkastamatta loppuvan vuoden tavoitteet, sillä ainakaan kirjaprojektien suhteen vuosi 2016 ei mennyt niin kuin oli suunniteltu. Keskitytään kuvan mukaisesti "Kuluneen vuoden tapauksiin".

Ensimmäinen seminaariesitys ja artikkeli Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden julkaisualustalla! En tiedä tuleeko kummallekaan jatkoa, mutta ainakin voin sanoa kokeilleeni näitäkin.

Viittaus artikkelissa! Jos tämän blogin saavutukseksi kautta aikojen lasketaan edes alkusysäys Anna Kuisminin katsaukselle Maiseenin Hanna ja Myllärin Manta: 1800-luvun kansannaiset lukutaidon opettajina, niin voin olla tyytyväinen

Kiitokset väitöskirjassa! Ella Viitaniemi katsoi aiheelliseksi kiittää minua väitöskirjansa alkusanoissa. Jonkinlainen panos historiantutkimuksen hyväksi siis tehty.

Ihana #FF Johannalta, joka kirjoittaa muutakin kuin blogiaan Prahan keväässä

#FF @K_KM_K Avannut minulle arkistojen ja historiankirjoituksen saloja.

— Johanna K (@HauntingLetters) October 28, 2016

YouTuben "katso myöhemmin"-listallani on alle sata videota! Ei ehkä saavutus, mutta ainakin tapaus. Ja selittänee muuta aikaansaamattomuutta. Parhaat videot olen tallentanut soittolistoille, jotka löytyvät täältä. Mukana Historiaa Suomesta ja suomeksi, Historia på svenska ja History stuff.

Blogissa oli kolme suosittua kirjoitusta!

Kuten kuvasta näkyy blogissa käyntien määrä on pysynyt vuosia tasaisena. Mutta tänä vuonna syntyi kolme piikkiä kirjoituksista

• Maanraivaajien elämäkertoja
• Viisi kuvaa Suomesta vuonna 1885
• Isättömän tytön perintö

Isomman yleisön tavoittaminen ei siis ole mahdottomuus. Onnistuuko ensi loppuvuonna? Blogi täyttää 10 vuotta syksyllä ja sitä ennen todennäköisesti ilmestyy blogin 5000. kirjoitus. Jos jutun aiheita riittää ja jaksan kirjoittaa.

Kuva Kansanvalistusseuran kalenterista 1884 (Kansalliskirjasto - Aarteet)

Harhaanjohtavista otsikoista

Alla olevan tekstin kirjoitin melko ärtyneessä mielentilassa kesän alkupuolella, mutta se tuntui sitten niin pikkumaiselta, että jätin julkaisematta. Mutta tänään luin Henna Karppinen-Kummunmäen arvostelun Johanna Ilmakunnaan kirjasta ja löysin samoja pointteja. Eli

Kirjan pääotsikon eurooppalaisuus on mielestäni hieman hataralla pohjalla. On totta, että Ruotsi ja sen eliitti olivat kytköksissä muun muassa Ranskaan ja sen kulttuurivaikutukset näkyvät sitä kautta myös Pohjolassa, mutta kattavia yleistyksiä tältä pohjalta ei voine tehdä. 

ja

Koulukuntaerot ovat sallittuja, mutta itse en kuulu siihen ryhmään, joka mieltää aatelin ja muun eliitin ”tavallisiksi ihmisiksi”, kuten Ilmakunnas esipuheessaan tekee. 

Joten luonnos julkaisuksi.
****
Jos et tiedä kirjoittajasta mitään, mitä odottaisit kirjan Joutilaat ja ahkerat. Kirjoituksia 1700-luvun Euroopasta olevan?

Minulle tulee mielee kokoelma tekstejä, joissa kerrotaan esimerkiksi Falunin kaivostyöläisistä, Venetsian juutalaisista, Portugalin hovineidoista, Provencen maatyöläistöstä, Irlannin maattomista ja Puolan porvaresta. Yhdistävänä tekijänä se, että kerrotaan kaikkien vapaa-ajasta ja työnteosta.

En tätä kuitenkaan odottanut, sillä tämän äskettäin ilmestyneen kirjan kirjoittaja Johanna Ilmakunnas on profiloitunut Ruotsin aatelin tutkijana.. Ja kirjan avaamalla saa ensimmäiseltä sivulta sisällyluettelon jälkeen tietää, että hän on kirjoittanut

tavallisista ihmisistä, heidän jokapäiväisestä elämästään, valinnoistaan, tekemisistään, elämänkohtaloistaan. Tämän kirjan tavalliset ihmiset ovat Ruotsin valtakunnassa asuneita, Euroopassa matkustaneita aatelisia ja säätyläisiä

Puuttumatta itselleni outoon tapaa määrittää tavalliset ihmiset ihmettelen, miksei kirjan pää ja ala-otsikkoon saatu upotettua sen rajoittumista yhden kruunun alamaisiin ja heistä ylimpään säätyyn? Ketä palvelee kirjan nimeäminen niin, että se ei kerro rehellisesti kirjan aihetta? Kirjastotietokannassa ei pysty kääntämään esiin kirjan takakantta, jossa on isoimpana tekstinä "Säätyläisten arkea ja juhlaa".

Kuva kirjasta The Child's World. Third Reader.

Joulukuuta

25.11.

• Miten voin kerta toisensa jälkeen kaupunkilomia ostaessa unohtaa, että museot eivät ole maanantaisin auki? Mitä tehdä tuolloin Tartossa? [Tästäkin selvisin]

30.11.

• Tukholmaan tulossa yksityisellä rahalla uusi museo, joka perustuu maan omaan historiaan. Suomiko ruotsalainen, hah! [Konteksti: Guggenheim-keskustelu oli kolmannella kierroksellaan]

8.12.

• Jaakko Suominen kertoo vaikutelmistaan Vapriikin pelimuseosta

9.12.

• Vielä pääsee Venäjällä arkistoihin? Digging Up My Grandfather’s Killers—A Journey Through the Stalinist Archives
• Sotapolun FB-ryhmässä avunpyyntö, "kun ei osaa lukea kaunoa". Kantakortista.

12.12.

• Kaikki, mitä voi haluta tietää Kemi-mallin kirveestä. Kai.

13.12.

• [Aira Roivainen oli 29.11.2016 twiitannut ""Sattuneesta syystä ilmoitetaan, että..." Erikoinen virkakielen ilmaus, joka toistuu esim. 1940-luvun dokumenteissa. Oliko yleinen maneeri?"] Sattuneesta syystä kaivelin sanomalehtiarkistoa vasta nyt. 

[Jälkikäteen ajateltuna kuvaa varten haku olisi pitänyt rajoittaa suomenkielisiin lehtiin]

13.12.

• Mielenkiintoisesti nimetty julkaisusarja.

• Loistavaa. Toimitetun artikkelin virheestä tuli palautetta vartissa. Mutta tuleeko lisää... [Ei tähän mennessä]

14.12.

• Edelleen tunnistamatta "Mr Hirzel", joka omisti tilan Päijänteen saarella 1760-luvulla. Tarua?
• Kuopiosta: "Kannattaapa myöskin tehdä huvimatkan Niuvanniemen uudelle hulluinhuoneelle" (Matkasuuntia Suomessa 1/1888)

16.12.

• "Uudet verkkosivut on rakennettu asiakasnäkökulmasta." Kyseessä on museo, joten mikä muu olisi ollut relevantti?

22.12.

• 2017 kalenteriin merkkasin Rakkautta yli rajojen. Vaati korjauksen, semma on nimeltään Rautakautta yli rajojen.
• Tutustuin vihdoin kirjamessuilta poimimaani @Tieteenpaivat ohjelmaan. Paljon päällekkäisyyksiä, valinnan paikkoja

24.12.

• Joulupukki ei tuonut kirjoja, mutta onhan niitä lukemattomina hyllyssä. Divarista poimittu sarjakuva kevyttä kivaa.

26.12.

• Kuulemma Heroes of the Baltic Sea vilisee anakronismeja ja kulttuuriperintörikoksia. Taidan jättää väliin.
• .@MullanAlta selittää mikä Heroes of the Baltic Sea -avauksessa on pielessä

27.12.

• Mitä turhaan käyttää informatiivista ja erottuvaa otsikkoa? Osa ei edes kerro tilaisuuden sisältöä, lupaavat "opastuksia". [Sain museolaiselta kommentin, että otsikot ovat ohjeistuksen mukaisia. Uskon ja ihmettelen ohjeistuksen laatijan ajattelua.]

• How Not to Build a Digital Archive: Lessons from the Dark Side of the Force
• Irtisanottu ystävyys vai jotain ihan muuta?

• Yksi monista entisajan joukkorahoitetuista kirjaprojekteista. Tämä ei tainnut toteutua.

28.12.

• Kun @Kansallisarkist hävittää sivuiltaan henkikirjojen pdf-luettelon, onneksi on @internetarchive . Nyt tallennettuna omalle koneelle. [Sain virka-ajan ulkopuolella nopean vastauksen, että tiedosto oli nyt toisaalla. Mutta miksi jätetty kuollut linkki sivulle, joka löytyy heidän omalta sivustoltaan?]

29.12.

• Hesarin toimittaja ei kiertänyt @historiskamuse näyttelyä. Olisi huomannut, ettei Vendeliä käsitelty viikinkien kanssa vaan esihistoriassa.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

Ella Viitaniemi jakoi pari päivää sitten verkossa englanninkielisen artikkelinsa Simon Stengrundin asemasta Kokemäellä kartanonvuokraajana. Tekstissä esiintyi Thure Belin ja hulahdin taas Belin-kokoelmani pariin. Masentavasti sen yläreunasta näkyy, että työ on alkanut jo yli 10 vuotta sitten, eikä edelleenkään ole tullut valmista. Miksi ei?

Ensinnäkin ajoitus. Perheettömät Belinit syntyvät aikana, jolta kastettujen listoja ei ole säilynyt (kiitos erityisesti Kokemäki). Lisäksi, minkä häpeäkseni tajusin vasta tällä tutkimuskierroksella, Thure Belin ei ole lapsiensa kanssa missään rippikirjassa eikä henkikirjassa. Henkikirjat eivät auttaneet myöskään sijoittamaan häntä Kalantiin, jossa kirkonkirjojen mukaan kuitenkin vaikutti. Eikä Harjavallan Simulaan, jossa kuoli.

Paperia säästävät kirkkoherrat. Mitä lukee Christina Belinin (s. 1713) yläpuolella? Ja edellisen rivin Brithan edellä? [Lisäys tunti julkaisun jälkeen: Ihan Oikealle Historiantutkijalle ja sukututkimuksen opettajalle nämä eivät tuottaneet vaikeuksia. Barnflicka ja underfyrvärckare]

Nimien kierrätyksen todellisuus ja mahdollisuus. Onko saman niminen henkilö yhdessä paikassa yksi ja sama? Vuonna 1739 on syntynyt kaksi Anna Margareta Beliniä, sillä sama ihminen ei voi kuolla kahdessa paikassa eri aikaan. Onko jompikumpi heistä Thure Belinin tytär, jonka kastemerkintä Kokemäellä ei ole säilynyt? Kumpi heistä? Ja kuinka moni Belin on poiminut sukunimensä matkan varrelta sekoittaakseen pakkani?

Liikkuvuus. Kiitos Digihakemistoon perusteellista työtä tehneen, löysin Thure Belinin Hedvig-tyttären (tai hänen kaimansa!) kryptiseltä Ulvilan Anolan rippikirjan sivulta, jossa ei ole syntymäaikaa eikä yhtään mitään muutakaan merkintää. Joskus vuosien 1764-69 välillä siellä siis. Ehtoollismerkintöjen perusteella Ulvilan Sunniemessä 1764, 1767 ja 1768. Ehtoollismerkintöjen perusteella vuoden 1769 lopussa Köyliön pappilassa. Neljä vuotta nuorentunut Hedvig Belin on Närpiön pappilan talousmamselli mennessään seurakunnassa naimisiin 27.12.1770, mutta ei pappilan sivuilla ajan rippikirjassa. Räätälin vaimona hän asettuu paikoilleen ja on Närpiössä vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Sattumien ylitulkinnan pelko. Hedvigin elämänkulkuun saa lisäväriä kontekstoinnilla, mutta tuleeko sitä mukaan liikaakin? Anolan oli omistanut kreivi Johan Liljenstedt, jonka tiluksiin kuului myös Kalannin Tuorlahti, jota Hedvigin mahdollinen setä Magnus Julius Belin vuokrasi 1720-luvulta vuoteen 1740 ja isänsä Thure Belin ennen muuttoaan Kokemäelle hetkellisesti pehtoroi.

Mutta Liljenstedt ei omistanut Anolaa silloin kun Hedvig siellä piipahti. Tuolloin omistajana oli (Avellanin mukaan) Juhana Hastfehr, joka omisti myös Sunniemen. Tässä siis selvä yhteys rippikirjan sivujen välillä.

Epäselvä yhteys on Sunniemen rippikirjan sivulla, jossa Hedvigin lisäksi on aviottoman lapsen vuonna 1760 saanut Anna Margareta Belin (s. 1739). Tämä (ellei kaimansa) oli tullut Sunniemeen Euran pappilasta, jota tuolloin isännöivät Johan Laihiander ja vaimonsa Anna Tolpo, joka oli Kokemäen kirkkoherran Nils Tolpon tytär.

Sunniemeä Hedvigin polulla seurannutta Köyliön pappilaa puolestaan isännöi Nils Tolpon poika Mårten, joka oli naimisissa Magnus Julius Belinin Eva-tyttären kanssa eli Mårtenin vaimo oli mahdollisesti Hedvigin serkku.

Ja kun Hedvig hetkellisesti vaikutti Närpiön pappilassa, olivat sinne siirtyneet edellä mainitut Johan Laihiander ja Anna Tolpo.

Tarkoittavatko yhteydet mahdollisia sukulaisuuksia vai ovatko sattumaa ja tuttavuuksia pienessä porukassa?

Pakkoaineet, pakkokoulu

Monesti vastustetaan pakkoaineita ja monesti niitä puolustetaan. Mutta koska kuulit jonkun viimeksi vastustavan oppivelvollisuutta?

Ehkä tämän harvinaisuuden vuoksi video Public Schools, the Fixation of Belief, and Social Control osui ja upposi. Onko koulun tarkoitus sivistää vai tuottaa mahdollisimman yhdenmukaisia kansalaisia, joita on helppo hallita? Olivatko kansakoulujen vastustajat konservatiivisia jääriä vai ajattelunvapauden viimeisiä puolustajia?

Kuva: Fyren 20/1902

Luin opiskelijalehtiä

Jollain joulukuisella käynnillä Kaisa-talossa otin tavallista paksumman pinon opiskelijalehtiä mukaani.

Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden ainejärjestön Napakaira 2/2016 sisälsi monta mielenkiintoista ja hyvää artikkelia. Jenni Halkolan raportti helmikuisesta Hack4Fi - Hack Your Heritage hackathonista ei kaunistellut vaan kertoi kirjoittajan kokemuksista. Arkistoista oli kaivettu raportti Hiidenhirvenhiihdosta, jota en ole itse vielä koskaan nähnyt. Olisiko ensi helmikuussa kunto, mielentila ja sää yhtäaikaa hyvät?

Joukkorahoitettu dokumentti Ukonvaaja, jota en ole nähnyt, on saanut lehdestä kaksi sivua ja Rakkautta & Anarkiaa -festareilla katsomani Kuun metsän Kaisa viisi sivua. Jälkimmäisestä oli mielenkiintoista lukea kansatieteen ensimmäisen vuoden opiskelijan arvio ilmeisesti samasta näytöksestä, jossa itsekin olin.

Lehden lopussa Jörgen J. Vaahteramäki paljastaa, että kaikurivitkaintutkimuksessa on menty metsään jo vuosikymmeniä. Juttu sisältänee sisäpiirin huumoria, mutta toimi myös jatkeena historiantutkijoiden syksyn esinetutkimuskeskustelulle.

Poliittisen historian opiskelijoiden Poleemi 4/2016 esitteli Jukka Niemisen teosta Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta vaihtoehtoisena, ei-akateemisena historiantutkimuksena. Sampsa Kononen lopettaa toivotukseen "Muistakaamme vain tehdä taustatyö Niemistä huolellisemmin ja suhtautua lähteisiin terveen kriittisesti", mihin voin yhtyä.

Ylioppilaslehdessä 6/2016 käsiteltiin muinaisuskon nykymuotoja.

Sosiologian opiskelijoiden Kontakti 3/2016 sisäsi tekstimainoksen Marc Aulénin kirjasta The Helsinki Book. "... normaalille ihmiselle Helsingin parhaat palat- tyyppinen  matkaopas. Ei 300€:n lounaita, kuivaa historiafaktaa ja Louis Vuittonia..."

Filosofian opiskelijoiden Minervan pöllön 4/2016 teemana oli historia. Lehti sisältää m.m. Juha Siltalan haastattelun. Yleisen historian opiskelija Janne Karisto on artikkeliinsa koonnut "länsimaisten miesten näkemyksiä historian ensisijaisista voimista, joita voisi yhtä hyvin kutsua suuriksi selittäviksi tekijöiksi." Hänen kirjoittamansa on myös artikkeli Sisällissotakirjallisuuden helmet.

Historia opiskelijoiden Kronikka ei osunut/päässyt/joutunut käsiini, mutta verkosta löytyy tuoreimpana numero 3/2016, jonka täytyy olla aivan vuoden lopulta, sillä pääkirjoitus kommentoi Sipilän ja Ylen välejä. Lehden laitoshaastattelussa on Samu Niskanen.

Myös antropologien Väki on pakoillut otettani, eikä verkossa ole vuosikerrasta kuin numerot yksi ja kolme. Jälkimmäisessä Eemi Nordström pyrkii artikkelissaan "tarkastelemaan kolmea niin sanottua ääntä menneisyydestä, jotka kaikki kertovat varsin kiehtovia tarinoita suhteestamme historiaan, nykyhetkeen, ihmisiin ja ei-ihmisiin".

12 keskustelua historiasta

Tampereen yliopiston paikallisradio Moreeni lähetti syksyllä 12-osaisen sarjan Ajasta ikuisuuteen - tusina totuutta historiasta, jossa esiintyivät Trivium-tutkimuskeskuksen tutkijat. Jaksot ovat verkossa kuunneltavissa Tampereen ulkopuolellakin. Unohtuivat itseltäni niin, että pääsin joulun edellä nauttimaan kaikki putkeen.

Ensimmäinen jakso, jossa selostetaan Triviumin taustaa ja historiaa, ei kiinnostane suurempaa yleisöä, mutta muita jaksoja suosittelen lämpimästi. Formaatti, jossa kahta tutkijaa haastatellaan tietyllä teemalla toimii. Erityisesti pidin 21.9.2016 lähetetystä jaksosta, jossa Tiina Miettinen ja Ville Vuolanto puhuivat lapsuudesta antiikin ajan Egyptissä ja 1600-luvun Suomessa. Vertailu oli hedelmällistä.

Koska puhuttiin vapaamuotoisesti, jokaiseen väitteeseen ei kannata suhtautua (otsikosta huolimatta) täytenä totuutena. Esimerkiksi ohimennen todettiin, ettei Suomessa ollut ennen 1800-lukua kuin yksi lääkäri, mikä ei käsittääkseni pidä paikkaansa. (Kesällä 1802 promovoitiin Turussa 15 lääketieteen tohtoria, joista ainakin osa on tätä ennen toiminut lääkärinä, ja akatemiassa oli lääketieteen professori koko 1700-luvun ajan.)

Mutta silti harmistuin kun 5.10.2016 lähetetyssä jaksossa Jussi Hanska sanoi

Ja suurin virhe, mitä historioitsija voi tehdä - oli sitten mikä tahansa historioitsija, niin on olettaa, että menneisyyden ihmiset oli tyhmiä. Ne ei ollut yhtään sen tyhmempiä kuin me ollaan vaan se niinkuin tietotaitopohja, mille rakennettiin oli suppeempi mutta he kyllä niinkuin toimivat siellä omassa maailmassaan rationaalisesti  (38:40>)

Ensinnäkin Saaritsan puheet eivät ole minulta vielä unohtuneet eivätkä tulleet kumotuiksi. Voi (valitettavasti) olettaa, että menneisyyden ihmisillä heikomman ravinnon vuoksi oli heikommat kognitiiviset kyvyt kuin nykysuomalaisella - keskimääräisesti.

Suppeampi tietotaitopohja? Ehkä.

Toimivat rationaalisesti?! Taloustieteen haara, jossa tunnistetaan ihmisen käytöksen jatkuva epärationaalisuus, sai taloustieteen Nobelin muistopalkinnon jo vuonna 1992, mutta historiantutkijan pitäisi ajatella menneisyyden ihmistä rationaalisena toimijana? Jos tämän ohella kuvittelee nykyajan ihmiset rationaalisiksi, niin ei taidakkaan olla menneisyyden ihmistä fiksumpi.

Kuvat Flickr Commons hakutulosotoksia sanalla discussion.

Täydennysosia

1) Yllä ja alla Fyrenistä 12/1905 kuvitus naisten allekirjoittamalle poliittista väkivaltaa vastustavalle adressille, jota esittelin blogissa viisi vuotta sitten. Naisia ei esitetty Fyrenissä positiivisesti, eikä tässäkään tapauksessa.

2) Pitkässä listassa mainitsemani Arkistolaitoksen käyttörajoituksen poisto sai pidemmän tekstin Vankikortisto, akteja ja päätöstaltioita Annelin ajatuksia -blogissa. Myöhemmin sama kirjoittaja toteaa

Valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloita ei ole avattu verkossa luettaviksi, vaan ne ovat edelleen käyttörajoituksen alaisia. En yhtään ymmärrä miksi, sillä nyt avatut valtiorikosylioikeuden aktit sisältävät paljon tarkempia tietoja tuomituista. Ei kai luettelomuoto tee niistä erilaisia? Toivoisin, että niitäkin voisi tutkia kotikoneella, kun ne kuitenkin on digitoitu.

Hyvä kysymys.

3) Kesäisessä 1802-kesämatkan luonnostelmassani jäi roikkumaan Taivassalon museon tieto, että "Kustaa IV Adolf yöpyi Viiasten kartanossa 1802, jossa on kuninkaan kamari. Kartanon omistajaa Henrik Gustaf Wittfooth'ia, kuningas kiittää kirjeessään ystäväkseen ja uskolliseksi palvelijakseen." (Sama edelleen Taivassalon aikajanalla) 1802-kirjaprojekti ei muuttanut matkareittiä niin, etä Viiainen olisi tullut mukaan, mutta otin uudelleen käteeni Ad. Neoviuksen kirjan Suomalainen ajantieto-kokoelma (1911), jossa sivulla 115 listataan Kustaa IV Adolfin vuodenvaihteessa 1800-01 tekemän Pietarin matkan paluussa "3.1.1801 Turussa, 4.1 Viiainen (Taivassalo), 5-6.1. Jurmo". Kun fakta on varma ja selvä, voisi sen oikein esittää?

4) 1802-projektin puitteissa yksi Rantasalmen palkituista miehistä (aiemmin marraskuun täydennyksissä) putkahti vielä kertaalleen esiin, ja kirjoitin SukuForumille: "Ruotsissa julkaistu Economiska Annaler on lokakuussa 1807 julkaissut asiakirjoja otsikolla Odlingar och Byggnader, verkställde af Finska Bonden Matts Mattson Huckain. Luettavissa tästä." Siististi painetuna luettelona oli kerrottu Hukkasen tilan yksityiskohdat!

5) Paljon kauempaa (bloginkin) menneisyydestä palasi ruutuun testamenttilehmä. Teemu Riihelä raportoi julkisessa FB-ryhmässä Harrastuksena sukututkimus 8.12.2016 "Tänään tuli vastaan kuolleiden ja haudattujen luettelosta 1900-luvun alusta merkinnät vainajan kohdalla, jos oli viety lehmä palkkioksi. Mikähän mahtaisi olla tuorein tapaus Suomesta? Nämä olivat Asikkalasta. Oli merkitty oikein päivämäärä milloin lehmä oli tuotu!"

6) Ihmettelemääni Valtioneuvoston kuvakeissiä käsitteli Jukka Kemppinen blogikirjoituksissa Valtioneuvoston kanslia ja Tekijänoikeus työsuhteessa , mutta en tullut niistä viisaammaksi. "Laskin valtioneuvoston kanslian kannanotoista 11 pahaa oikeudellista virhettä, joista kolme oli vakavia, siis perustuslaillista tasoa." ei kuullostanut hyvältä, mutta uskottavalta. Varsinkin joulukuisen uutisoinnin ja keskustelun valossa.

7) Hyppäykseni kvantitatiiviseen historiantutkimukseen (tässä ja tässä) toivat mieleen muistoja työuralta. Täydellinen flashback tuli kun Koneen rahoituspäätöksissä esiteltiin Mitä voimme oppia menneestä? Pakkomuuton vaikutukset evakkoperheisiin, sillä kvantihistoriasemmassa oli esitys samasta tutkimuskysymyksestä. Tutkijalta, joka ei ole rahoitetussa ryhmässä ja käyttää eri aineistoja. Positiivisesti voi ajatella, että kaksi hieman eri näkökulmaa luovat rikkaamman lopputuloksen, mutta duunissa, jossa aina löytyi joku toinen, joka yritti tehdä samaa kuin itse, kilpailuasetelma ei ollut koskaan hedelmällinen.

Tahvonanpäivänä Viipurin pitäjässä

Sanan-lennättimessä 13.12.1856 Joulun vietteestä Viipurin pitäjässä:

Aamulla, Tahvonanpäivänä, ei ole nuorella rahvaalla kirkkoon kiirettä, mutta, murkinan syötyä, hyönäävät kylälle tahvonan ajoon, talosta talloon; vanhempikin rahvas tahtovat seurata tahvoa tappamaan, eli paremmin sanoen, viina-ryyppyä rytistämään. Näistä tahvonan tavottajista, — jotka täällä enemmiten käyvät jalkasin, jos muutamat hevoisellakin, — ovat kuitenkin naiset pois napittu, jota vastaan pojat useasti ja erittäin rengit viipyvät tällä tiellä iltaan saakka, jotta joutuvat samalla tiellä joulu-leikkiin. Leikkiin enempi osa, jolla vaan on koni, ajaa hevoisella ja porokellossa ja sellanen joukko väkeä reessä, että hevoinen tuskin jaksaa juosta, sillä jouluna pannaan henki joka kaplan päälle ku reessä löytyy. Nämät leikit, joita pidetään tavallisesti kyläisissä paikoissa, suuremmissa tuvissa ja missä tyttöjä enemmän löytyy, tapahtuvat seuraavalla tavalla. 

Tahvonanpäivä-iltana, niinkuin myös muinakin joulu-iltoina, hämärän tultua, kokoontuu nuorempi rahvas ja osaksi vanhojakin isompaan talon tupaan ja soittajat eli pelimiehet samate, tuoden viulut tai viioinit, kuten niitä täällä kutsutaan, kerallansa; sitten aletaan soittaa ja tytöt ja pojat ovat paikalla valmiit tanssimaan. Alku on aina valssista, josta katrilli eli "„saahan sappu" seuraa, ennenku engelskalle ehditään, joka on kolmelta, neljältä ja viideltä hengeltä tansittava; mutta engelskaa ei enemmältä eikä sappuakaan sakiammalta kun neljällä parilla. Muita polskia potkitaan myös.

Leikki-pelit taas ovat nykyisinä aikoina varsin vähenneet, milt'ei mitättömäksi männeet; niistä ei kaihoakaan liene, sillä muutamat niitä olivatkin varsin rokuttomia ja kansaamme häväiseviä ilveelö-peliä. Pidetään vielä kumminkin muuan leikki, joka onkin niitä lystimpiä joulu-leikiistä täällä, nimittäin: "Ollaan ringissä"; tytöt ja pojat ovat käsi-kädestä ja vuorotellen sekä parittain pyöritään sitte ringin sisässä ja lauletaan lauluja. Jos ei se käsien likistäminen ja olletikin ringissä pyöriminen tytön kanssa olis, erittäin jos tyttö on pojasta mieluinen, — likistys ja pyöriminen tok tykyttänee tytönkin sydäntä, varsinkin jos taas poika on tytön mieleen; niin eipä niillä lauluilla, joita näissä tiloissa lauletaan, ole ponttaa ei perää. Vieläpä nuo osittain häväisevät sievän pojan ja erittäinki nätin tytön hunajaiset huulet, sillä niissä tahtoo olla, jos ei paljon, niin kuitenkin joku ruma sana, ja eräiltä näsäviisailta liitetään myös hävittömiä lauseitakin sekaan. 

Theodor Kittelsenin Juletreet Wikimediasta

Oli ennen muinaan tapana juoda jouluna

Joulujutut Weitikasta 8/1871

S—n pitäjässä oli ennen muinaan tapana "juoda jouluna, lihaa syödä laskiaisna." Joku vuosikymmen takaperin oli tuskin ainoatakaan miestä — vaimoista ei puhettakaan — selvänä, kuin joka talossa ja monessa torpassakin valmisteltiin viinaa, jota juotiin; jouluna annettiin hevoisille ja kanoillekkin, vaikka muutamat elivät vähän niukemmasti, niinkuin eräs mökkiläinen, joka sanoi: "kuin on kerran joulu niin on joulu, ämmä, paista toinenkin silakka! — Niistä ajoista on säilynyt muistossani seuraavia: 

Jouluaamuna tapasi anoppi miniänsä kirkon porstuassa. Kumpanenkin olivat ottaneet hyvät kirkkoryypyt niin ettei toinen toistansa tunteneet. Heidän keskensä tuli seuraava keskustelu: 

Anoppi: Kuules nyt, kultaseni, kuin meidän Kirjas kantoi valkopään sonnisen vasikan mennä yönä. 

Miniä: Juuri samanlaisen vasikan meidänkin Kirjas kantoi myös mennä yönä.

A.: Meillä on jo kolme lehmää kantanut ja Punikki rupee jo tuntumaan.

M.: Meidänkin Punikki jo tuntuu, ja kolme on jo kantanut. Onko teillä montakin lehmää?

A.: On niitä yhdeksän.

M.: Yhdeksän meilläkin on. 

A.: Minä panin juhlaruat lukon taa, ettei miniä-hontti kaikkia saanut kirkon aikana syödä. 

M.: Niin meidänkin emäntä teki.

A.: Kuulkaapas nyt, kultanen, mistä olette kotosin? olen minä teidän ennenkin nähnyt 

M.: Minä olen Munteen Molkalta.

A: Pidä suus kiini, hullu, ettei kukaan kuule — sieltähän minäkin olen!

Saman pitäjän kirkossa oli mvös jouluaamuna eräs talon isäntä H—n kylästä nukkunut penkkiin, josta herättyänsä keskellä saarnaa Isämeitää lukeissa, huusi: "Hei mitä tämä yksi puolitooppia piisaa näin suurelle väkijoukolle; ämmä, tuos lisää!" Toinen naapuri otti puukon tupestansa sanoen: "On se se kynä kun onkin, mutta kyllä se siankin ruokkoo."

Kuva kirjasta Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910), Flickr Commons

Jouluaatosta Hämeessä

Suometar 13.1.1854 kertoo joulun vietosta Hämeessä:

"Joulun aatto pitkä päivä, laiskan vaimon työpäivä", kertoo sananlasku, ja kyllä todella onkin se niin. Sillä menköönpä mihin taloon tai majaan tahansa, tapaahan siellä silloin laiskemmatki laattialla, vaimot veltotki virkkuina. Siellä lakaistaan laattioita, joka mainittuna päivänä pitää tapahtuman yhdeksän kertaa, jos toivoa on muka saada ensi kesänä pahoista ruohoista puhtaita pellavia. Siellä kaulataan vaatteita, sillä "kell' on päällä musta paita, sill' on kivuloinen aika"; kaunistetaan päreillä katto ja seiniä, ja vieläpä monissa paikoin tapaa ison huoneen jaettuna moniin osiin tämmöisillä päreseinillä, ja lapset, hyppien ilosta "„tasakäpälää permannolla", kysyvät mieltei vähän ajan takaa: "Isä, äiti, vaari, muori, eikö joulu tule jo?"

Illan tultua pitää jokaisen mennä kylpemään, sillä "kuka mustalla muodolla tahi pitkällä parralla istuupi joulu-iltana, sillä on aika ikävä, tukalat tulemat päivät." Sen jälkeen tuodaan sisälle "joulupahnat", ja myös "joulukaakut", jotka saavat seisoa koskematta koko juhlan ajan, ja joista alimainen syödään uuden vuoden päivänä ja leikataan ensin ympäri, muistoksi Vapahtajamme ensimäisestä kärsimisestä. Sitten sytytetään kynttilä, joka pitää palaman koko joulu-yön, ja jos se itsekseen sammuu, ennustaa se että joku talosta kuolee ennen toista joulua. Nyt istuu perheen isäntä pöydän päähän ja kaikki omaisensa seuraavat häntä. Ei kukaan talossa asuva saa silloin pois jäädä, vaan kaiketi istuman isännän pöytään. Ruuvan jälkeen, jos isäntä on "taitava", pitää hän jonkun puheen seurallensa, jonka jälkeen kaikki yhdessä äänessä rupeevat laulamaan "jouluvirsiä", eikä yksikään saa lähteä pöydästä ilman siunausta ja laulua, pait lapset, jotka viattomissa leikeissä pyllyelevät pahnoissa; pannen "joulukeinua" ja pistäin "suutarin silmää", y. m. s.

Kuva: Uusi Kuvalehti 22/1900

Kolme kuulutettua miestä 1816

Ruotsalaisessa sanomalehdessä Posttidningar julkaisiin 19.10.1816 kolme Suomeen liittyvää kuulutusta.

Päällimmäisessä Isojoen Möykyn torppari Anders Jöransson kuuluttaa veljeänsä Carl Jöransson, sillä vanhempien perintö on jaettavana. Aivan oikean ajan rippikirjaa ei ole kirjoittaessa saatavilla, mutta todennäköisesti kyse on Möykyn torpparin Jöran Grönbergin (s. 14.4.1751 k. 7.7.1809) ja Anna Eriksdotterin (s. 7.12.1754 k. 15.1.1815) pojista, jotka ovat rippikirjassa 1804-1809. Grönberg oli kastettujen listan perusteella 1780-luvulla räätäli.

Keskimmäisessä haetaan Pernajasta 1806 merille lähtenyttä talonpojan poikaa Erik Johansson Strandar. Isänsä oli kuollut ja perintönsä jaettavana Hårslökin kylässä. Vainaja lienee 57-vuotiaana 7.3.1809 kuollut Johan Johansson. Voisiko Erikin syntymäpäivä olla 25.1.1792 ja merelle lähtö ennen ripille pääsyä kun poikaa ei näy rippikirjoissa 1794-1804, 1805-1815 s. 102? Lastenkirjassa Erikin on merkitty käyneen koulua Loviisassa. 

Alimmaisessa on kyseessä reserviläinen Simon Eld, joka ei Suomen sotaan lähdettyään ollut palannut vaimonsa Anna Johansdotterin luo Luvialle.

Eräästä kirjahuutokaupasta ja muuta kirjahistoriallista

Kansalliskirjaston Doriassa on nykyään erillinen osuus kirjahistorialle. Kuvauksen mukaan

"Kokoelmaan sisältyy 1700- ja 1800-luvun kirjahistoriallista lähdeaineistoa ja kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta, kuten mm. aapisia, traktaatteja ja pyhäkoulukirjoja. Kokoelma karttuu vuoden 2015 aikana. Se toteutetaan kirjahistorian hankkeessa, jonka johtajana on kirjahistorian professori Tuija Laine" 

Laajennukseen liittyy se, että päällimmäisinä eli uusimpina digitointeina on 1800-luvun kirjastoluetteloita ja kirjahuutokauppojen painettuja listoja. Jälkimmäisten syntyyn sain pilkahduksen kun selailin Helena Westermarckin kirjaa Kvinnospår. Kulturbilder från 1800-talets förra del. 1913. Siinä julkaistuissa C. V. Törnegrenin kirjeiden otteissa raportoidaan Augusta Lundahl-Walleniukselle sukulaisensa kirjakokoelman huutokaupan järjestelyjä syksyllä 1856 (s. 187-211).

Huutokaupan ajankohdaksi Törnegren valitsi lukukauden alun, jolloin ylioppilaita oli kaupungissa paljon ja heillä parhaat valmiudet kirjaostoksiin. Järjestelyihin meni aikaa, sillä ennen painamista myyntiluettelo piti näyttää sensorille. Tämä halusi tutustua itse kirjoihin, joita oli tässä tapauksessa satoja. Lokakuussa aloitettu läpikäynti oli valmis joulukuun puolivälissä. Myydä ei saanut kirjoja "N:o 473, Pölitz' Världshistoria samt N:o 1618, Riehls Finland och dess innevånare". Jälkimmäisessä on jonkinlainen tulkinta tai painovirhe, sillä lienee tarkoitettu kirjaa Finland och dess invånare af Fredr. Rühs (1. osa, 2. ja 3. osa).

Painettua luetteloa Förteckning öfver framl. medicine doktorn Carl Lundahls efterlemnade boksamling, hvilken kommer att försäljas på Auktions-kammaren i Helsingfors den 18 Febr. 1857 samt följande bokauktionsdagar, joka nyt on käytettävissä digitoituna, postitettiin Turkuun, Pietarsaareen, Kuopioon, Viipuriin Porvooseen sekä Ruotsin puolelle Tukholmaan, Upsalaan ja Lundiin.

Tuttavan kauppana Topelius lupasi puffata sanomalehdessään huutokauppaa siinä mukana olevien harvinaisuuksien johdosta. Pätkä Helsingfors Tidningarin etusivulla 7.2.1857 ei kyllä kummoiselta mainokselta näytä.

Virallinen ilmoituskin oli monisanaisempi, mutta ei maininnut kirjojen määrää (FAT 3.2.1857)

Sitten luvattu muu kirjahistoriallinen aines.

Digitoituja luetteloita suuremman yleisön ansainnee Vaasan kirjaston digitoima Vaasan lukuseuran kirjaston kokoelma. Vaasassa on digitoitu myös kirjaston historiaa. Iisalmen kirjaston historiaan voi tutustua kuvien kautta.

Digikoivikkoon on digitoitu Raittiusyhdistys Vesan lainakirjaston (1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku) nimi- ja lainakirja.

Raahen kirjallisesta historiasta on julkaistu teksti Raahen museon blogissa.

Oma kirjastolapsuuskin on jo historiaa. Kesällä 2015 Töölön kirjasto kysyi Facebookissa: "Kuka muistaa vielä ajan, jolloin eräpäiväkortti sujautettiin kirjan takakannen taskuun?"

Opinnäytteitä

• Pirinen, Satu: Uskonnolisen kirjallisuuden omistaminen Iisalmen seurakunnassa 1800 - 1850 
• Matinolli, Eeva-Liisa: ALASIIRAN TALOSTA MYLLYKIRJASTOON : Tyrnävän kirjaston vaiheita 1866-2013
• Palo, Marja: Kirjoja lukevat körtit - Ylistaron Untamalan kylän uskonnollinen kirjallisuus vuoteen 1920.
• Outi Vuorenrinne: Nutturat löystymässä. Kirjavalinnan liberalisoituminen Suomen yleisissä kirjastoissa 1960- ja 1970-luvuilla

Eräs avioero Helsingissä

Lybecker-suvun aateliswikin rivi

Maria ''Lovisa'', född 1802-05-29 på Forsby. Stiftsjungfru. Död ogift 1894-07-13 Åsvik

näyttää varsin värittömältä, mutta ei tietenkään ole koko totuus. Harald Hornborgin (artikkeli Helsingforska öden. Några bidrag till stadens personhistoria kirjassa Vår stad (1947)) mukaan tämä neito on 16-vuotiaana tullut Helsinkiin, jossa hänet 18.1.1818 vihittiin avioliittoon palvelija Christian Cederholmin kanssa. Seurakunnan kastettujen listan mukaan 21-vuotias "Maria Lovisa Lybeck" synnytti 31.1.1818 pojan, joka sai kasteessa nimen Christian Fredrik. Ikään ei kannattane kiinnittää suurta huomiota, sillä se on edelleen sama kun "Maria Lovisa Lybecker" synnyttää 16.11.1820 samassa avioliitossa pojan nimeltä Carl Edmund. Hornborgin selvitysten mukaan Maria Lovisa on tämän jälkeen palannut Ruotsiin, jossa hän eli toisella paikkakunnalla kuin äitinsä ja siskonsa. Näinkö?

Hornborgin mukaan Christian Cederholm oli 1820-luvulla Helsingissä puutarhurimestari ja pojat kävivät kaupungissa triviaalikoulua. Ilmeisesti tieto ammatista on poimittu koulumatrikkelista eikä naimisissa olevan työväestön rippikirjan 1817-1826 sivulta 132, jossa Hornborg olisi voinut huomata vaimolla syntymäpäivän 25.8.1800 ja -paikan Viapori, jotka eroavat täysin aatelismatrikkelista. Rippikirjassa on myös Christian C/Sederholmin kohdalla yliveto ja epäselvä maininta Hauhosta 18.2.1823 sekä Lovisa Lybeckille merkintä aviottomasta lapsesta. Tämä 19.6.1823 syntynyt tytär sai nimen Emelie Gustava.

Seuraavasta rippikirjasta (1827-1839 s. 408 ja s. 5) näkyy, että pariskunta on laillisesti eronnut ja Lovisa asuu äitinsä, laivuri Jeremias Lybeckin lesken taloudessa. Ei ole mitään syytä yhdistää häntä aatelissukuun ja taidan jättää muut Hornborgin artikkelin "tiedot" sikseen. Niissä olisivat kiinnostaneet nimenomaan lukuisat avioerot...

P. S. Viimeistään huhtikuussa 1849 C. E. Sederholm toimi helsinkiläisen Afrika-laivan laivurina vieden Espanjaan puutavaraa ja tuoden sieltä suolaa ja viinejä (Åbo Tidningar 18.5.1849, Helsingfors Tidningar 26.5.1849, 10.10.1849). Sanomalehtimaininnat jatkuvat ja uskottavasti sama mies on "Koff: Kapt: Carl Edmund Sederholm" mennessään 23.1.1851 Helsingissä naimisiin kirjansitojan tyttären Henrika Augusta Lagerbohmin kanssa. Pariskunta asuu Aleksanterinkadulla ja syntymäaika sopii edellä mainittuun (Rippikirja I 1856-1869 s. 34).

Kuva kirjasta "Stories for the household" (1889). British Library, Flickr Commons

Kuninkaan vaunuja korjanneet

Alkaa näyttää siltä, että 1802-kirjaan ei sovi asiakirjakuvitusta. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin läpi Linnanarkistossa säästeliäästi ottamani valokuvat. Jo jaetun kierrätetyn paperin käytön lisäksi olin ottanut kuvat kahdesta naisen allekirjoittamasta kuitista. (Etten kiroa myöhemmin, niin asiakirjaviite mukaan jo nyt: Slottsarkivet. Handlingar och räkenskaper avseende resor vol 66. Lit a. Redogörelser för Kåstnaden i och för Transporten af Kongl Maj:ts Ridhästar till och ifrån Parola Malm år 1802.)

Ensimmäinen on Susanna Nymanin Turussa 15.6.1802 allekirjoittama kuitti. On korjattu vaunun rullaverhoa ja kaikenlaista muuta. Nymanin kynä on kokenut, mutta sanan vaunu hän on kirjoittanut aina wang eikä wagn, kuten pitäisi.

Hiski-haut tarjosivat yhden ehdokkaan Susannaksi. Turussa menivät 19.10.1797 naimisiin "Klensmeden Lars Nyman" ja "j. Susanna Agrelius". Klensmed on samakirjan mukaan hienotaeseppä, mikä kuullostaa sopivalta vaununkorjaukseen. Lars Nyman kuoli 17.8.1801 (perukirja 1801, perinnön ositus 1803), joten leski sopii liketoiminnan jatkajaksi kesällä 1802. 

Millä perhetaustalla päätyy kuitinkirjoittajaksi? Susannan todennäköistä kastetta en löydä, mutta Turussa on vuonna 1771 kirjansitoja Johan Agrelius. Tällä kuitenkin perukirjassaan vain yksi tytär.

Helsingissä 6.8.1802 Ulrika Röön kynänjälki näyttää tottumattomammalta. Tämänkin naisen tausta näytää selviävän Hiski-haulla. Helsingissä 1.3.1798 vihittiin "repslag: Eric Joh: Röö" ja "änk: Ulrica Danÿ" ja 33-vuotias "Repslag:, gift Eric Joh: Röö" kuoli 8.4.1798. Leskensä ei mennyt uusiin naimisiin, sillä 65-vuotias "repslag:enk: Ulrica Röö" kuoli 14.4.1826.

Ulrica Röö esiintyy Juha-Matti Granqvistin väitöskirjan Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus sivulla 108, jossa kerrotaan, että Röön köydenpunomo oli Ulrican nimissä vuoteen 1805.

Pappilassa pidetty aatelisneiti

Matilda Roslin-Kalliola mainitsee kirjassaan Viestini menneiltä sukupolvilta Merikarvian kirkkoherra Bergelinin antaneen "pappilassa vapaan asunnon ja sijan pöydässänsä kolmelle vallassäätyyn kuuluvalle henkilölle."

Ensimmäinen heistä oli eräs neiti nimeltä Bergenkrantz, joka oli Tukholmasta tullut Porin kaupunkiin, jossa hänellä oli ollut vanhempi sisar naimisissa. Sieltä hän oli tämän kuoltua muuttanut Merikarvialle. Hän oli sangen köyhä ja vanha, joten hän ei enää ajatellutkaan muuttaa takaisin kotimaahansa. Tälle Bergelin rakennutti erityisen vähäisen huoneen pihan sivuun kellarin päälle, syystä että pappilassa silloin oli aivan vähän huoneita. Asuinrivissä oli näet ainoastaan neljä huonetta. Yhtä niistäkin täytyi käyttää keittiönä; muuta olivat: sali, kirkkoherran kamari ja vieraskamari. Keittiössä eli asuintuvassa naiset ja lapset asuivat ja sitä käytettiin ruokasalinakin arkioloissa. Väen huoneet, pirtti ja leipomahuone olivat vastapäätä asuinriviä. Äsken mainitussa pienessä huoneessa sai neiti Bergenkrantz-vanhus siis elää vapaudessaan, häntä palveltiin ja vaalittiin kuin omaista toistakymmentä vuotta, kun hän kirkkoherran aikana korkeassa iässä laski päänsä lepoon.

Merikarvian haudattujen listan mukaan "Amiralitets Ljeut:sdrn Demois: Catharina Bergencrantz" kuoli 67-vuotiaana 4.6.1812.

Porissa oli 29.11.1781 porvari Henric Achander vienyt vihille neidin Margareta Kristina Bergencrantz, joka oli siis muistitiedon mukaan Catharinan sisar. Hugo Lagströmin Genos-artikkelin mukaan Greta Stinan vanhemmat olivat luutnantti Otto Erik Bergencrantz ja Maria Beata Garvolius. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin perusteella Otto Erik kuuluu aateliseen Bergencrantz-sukuun, jonka Adelsvapen-wikin tiedot ovat osaltaan (tätä kirjoittaessani) puutteelliset.

Pariskunnan Achander-Bergencrantz poika meni 1801 kirkkoherra Bergelinin tyttären kanssa naimisiin ja oli vuodesta 1805 Merikarvian kirkkoherran apulainen. Pappilaan oli siis majoitettu vävyn täti eikä täysin tuntematon säätyläinen. Tai ainakaan rippikirjat eivät todista avioliittoa edeltävää, "toistakymmentä vuotta" jatkunutta asumista. En löytänyt neitiä pappilan sivuilta ollenkaan.

Kuva kahdesta naisesta ote Pehr Hilleströmin maalauksesta Tvänne Qvinnor, den ena skär skinka, den andra stöter peppar (1794). Wikimedia.

Joululahjoja valmistettaessa

Ote Kansalaisessa 14.1.1901 julkaistusta humoreskista:

Se on liikuttavaa! Kun joulu alkaa lähestyä, istuvat meidän vaimomme ja äitimme ja tyttäremme ja sisaremme ja palvelustyttömme ja muut naistuttavamme valveilla kaiket yöt ja juovat kahviaa ja tärvelevät silmänsä ja kutovat sukkia ja virkkaavat rannikkaita ja koruompelevat henskeleitä ja palttavat nenäliinoja meille. Nähkääs, nämä rakastettavat olennot tietävät, että äidin kutoma sukka ei lämmitä ainoastaan jalkaa, vaan myös sydäntä, niin että villapaita käy melkein tarpeettomaksi, ja että henskelipari, jonta vaimo on koruommellut, ei ainoastaan ylläpidä housuja, vaan myöskin elämäniloa, ja että, lempo soikoon, on niin mukava niistää nenäänsä nenäliinalla, jonka oma morsian on palttanut. 

Niin, se on liikuttavaa! ... Mutta minun mielestäni me olemme niinä päivinä surullisessa asemassa. Mehän emme saa olla kotona. Meidät suorastaan ajetaan ulos. Kapakat ovat joka ilta täynnä maanpakoon ajettuja miehiä, jotta istuvat ja kaivelevat ruokia ja irvistelevät väkijuomille ja surevat sitä, ett'eivät saa istua kotona takan edessä pitäen vaimonsa kättä omassaan. 

Ja kun vihdoinkin myöhään yöllä olemme perin pohjin väsyneinä kavunneet rappusiamme ylös, saamme seisoa kylmässä ja pimeässä etehisessä ja soittaa ja polkea jalkaa ja kiroilla — vaimomme on näet ottanut meiltä etehisen avaimen, ett'emme voisi tulla yllättämään. Ovea ei avata ennen kuin joka ainoa silkinpätkä on pistetty piiloon. 

Eräs lapsuudenystävistäni sai muutamana tuiki kylmänä iltana parisen joulua sitten seisoa sillä tavoin kaksi ja puoli tuntia, sillä aikaa kun hänen rakastettava vaimonsa poimi piiloon 377 virkattua kangaskaistaletta, jotta aijottiin ommella yhteen sängynpeitoksi hänelle. Niin, hän kuoli keuhkotulehdukseen juuri jouluiltana, tietysti syvästi surtuna ja kaivattuna.

Venny Soldan-Brofeltin kuva lehden Joulupukki 1909 kannesta.

Onko taulu irtaimistoa?

1802-projektin sanomalehtihauissa osuin Åbo Underrättelserissä julkaistuihin "Muistoihin Savosta". Osassa II (3.10.1865) kerrottiin anekdootti Kyyhkylän kartanosta.

Kustaa III:n sodassa kartanon lähistöllä käytiin kuuluisa Porrassalmen taistelu. (Rehellisyyden nimessä ennen 1802-projektia taistelusta ei minulla ollut mitään muistikuvaa.) Sen muistona Kyyhkylän von Fieandteilla oli seinällään taistelussa haavoittuneen Georg Magnus Sprengtportenin muotokuva.

Sprengtporten oli tuolloin jo Venäjän armeijassa, joten olisi mielenkiintoista tietää milloin taulu Kyyhkylään tuli. Verkkosivun mukaan kartanon omistanut Otto Carl von Fieandt ihaili Sprengtportenin ajatusta Suomen irrottamisesta Ruotsista ja itsenäisyydestä Venäjän suojeluksessa. Porrassalmen taistelun aikaan hän oli tutkintavankeudessa osuudestaan Anjalan liittoon.

Anekdootille olennaista on, että taulu riippui seinällä vielä kun kartano myytiin kauppias Jaakko Manniselle 1840-luvulla. Mannisen mielestä muotokuva kuului olennaisesti kartanoon. Kun se ei siirtynyt hänelle tilan mukana, Manninen vei asian oikeuteen. Anekdootin mukaan lopputulos oli, että muotokuva jäi von Fieandt -suvulle.

Rahaa lähetystyölle

Lisälehti Suomen Lähetys-Sanomille elokuussa 1866 (suurten nälkävuotten ollessa alkamaisillaan) luettelee Suomen Lähetysseuralle tehtyjä lahjoituksia.

Lähetysrukouksien, kinkereiden ja "raamatun selitysten" yhteydessä kolehdin keruu lähetyksen hyväksi ei ole yllättävää. Erikoisempaa rahan keruu (minusta) on "Talollisen Johan Mattssonin Perjun häissä Närpiöllä", "Trengin waimon A. Törnqwistin hautajaisissa Kemiössä", "Rusthollari G. Holmströmin häissä" Kemiössä ja "Hautajaisissa pellawatehtaan työmiehellä H. Frimanilla" Messukylässä.

Luettelossa on paikoin yksittäisten henkilöiden nimiä joko lahjoittajina tai kerääjinä. Tarjolla siis pieni pilkahdus näiden ajatusmaailmaan. Selvimmillään kun kyseessä on "Trengin Fredrik Juhanpojan Mommolan Härkälästä Huittisten pitäjää, lähetysseuralle testamenttaama kolmas osa hänen jälkeensä jääneestä tawarasta". Ja voiko rivin "Wähä Hilja Lagermark pakanatyttöin kääntämiseksi." tulkita femininistiseksi?

Rahatalouden tilasta kertoo se, että seuralle lahjoitettiin myös tavaraa

• Leski Petronella Rajander Porwoosta: 6 kyynärää puoliwillasta. 
• Räätälin waimo Stina Blom Siuntiolta: parin kannattimia (keleitä)
• Eewa Heikkilä Nastolasta: 11 kyyn. 1 kortt. villasta kangasta.

Mitä seura mahtoi tehdä Hyvinkäältä saadulla voilla ja 11 kananmunalla?

Lahjoitusten jälkeen listataan seuran kirjakaupan tuloja eri puolilta maata. Onkohan näitä jo käytetty kirjahistorian tutkimiseen? (Vai onko parempi lähde, joka kertoo saman asian?)

Haminassa ja Loviisassa on toiminut kirjakauppias Maaria Lindman. Toinen kirjoja (huomattavasti pienemmällä summalla) myynyt nainen on "Mamseli M. Frankenhäuseri Tuuselasta". Eivätkä he ole ainoita naisia.

Aivan lehden lopussa on luettelo kirjallisuudesta, joka tuolloin oli kaupan. Mukana "Neekerikuningas Zamba", "Lähetyskertomuksia 1. Sin, köyhä kiinalainen poika" ja "Lähetyskertomuksia 11. Epäjumala Dschaggernath eli Juggernaut". Ilmeisesti näitä ei ole päätynyt ulkomaisiin kirjastoihin, kun eivät tulleet (hakujeni mukaan) digitoiduiksi.

Kuva: Fyren 15-16/1906

Esteettömyyskuulutuksia Ruotsin vallan viime vuosilta

Kultasepän kisälli Johan Fredrik Åkerberg oli lähtenyt vuonna 1792 Turusta ja työskennellyt sitten Tukholmassa, Nyköpingissä, Norrköpingissä, Linköpingissä, Kalmarissa ja Westervikissä ennen kuin oli tullut syntymäseudulleen Hämeenlinnaan. Ilman avioliittoon vaadittavia todistuksia, joten ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.5.1800.

Johan Fredrik Barthells sai 30.9.1788 Pernajasta papintodistuksen ja lähti Tukholmaan. Siellä hän oli armeijassa nimellä Johan Fredrik Franzen, kunnes erosi yhdeksän palvelusvuoden jäljeen 31.5.1801. Tämän jälkeen hän on palannut lähtöpisteeseensä, sillä estettömyyttään avioliittoon kuuluttaa Pernajan kirkkoherra sanomalehdessä Posttidningar 14.6.1804.

Pernajan Rösundista kotoisin ollut merimies Fredrik Andersson Jäppas sai syksyllä 1802 passin Porvoosta Haminaan, joka tuolloin oli Venäjän puolella. Vaimolleen Maria Strand kerrottiin, että hän oli paluumatkalla 6.11.1802 hukkunut. Mutta tämän jälkeen levitettiin huhua, että Fredrik oli ajautunut Suursaareen ja kuljetettu sieltä Viipuriin helluntain aikaan 1803. Asian selvittämiseksi ja uuden avioliitton mahdollistamiseksi kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 9.4.1805. (Maria ja Fredrik oli vihitty avioliittoon Pernajassa 28.10.1800.)

Jägerhornin rykmentissä palvellut sotilas Michel Schultén karkasi 8.6.1800. Pernajan Påvalsbyssä asunut vaimonsa Maria Johansdotter kuulutti peräänsä sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.7.1806.

Savon jääkärirykmentin korpraali Johan Rappe lähetti Heinolasta 23.10.1806 sanomalehdessä Posttidningar 27.11.1806 julkaistun kuulutuksen vaimostaan Greta Andersdotterista. Tämä oli kolme vuotta aiemmin karannut miehensä luota eikä tämän jälkeen antanut kuulla itsestään. Rappe halusi vapautua uuteen avioliittoon.

Renki Thomas Pålsson oli asunut useita vuosia Heinolan kappelissa. Omien sanojensa mukaan hän oli syntynyt Karjalassa. Tämä ei riittänyt esteettömyydeksi avioliittoon, joten kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 27.11.1806.

Torppari Jan Andersson Lindström, joka oli syntynyt 1762 Liedossa, oli vuosina 1788-1789 toiminut luotsina Tukholman ja Helsingborgin välillä. Vuonna 1800 hän muutti Vester-Haningesta Tukholmaan. Hänellä ei ollut tarpeellisia todistuksia esteettömyydestä avioliittoon, joten kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 10.2.1807.

Porissa syntynyt Kuninkaallisen Adlercreutzin rykmentin varakorpraali Jonas Nyman aikoi naimisiin Lammilla vuonna 1807, mutta joutui kuuluttamaan esteettömyyttään sanomalehdessä Posttidningar 3.10.1807. Tämä hanke jatkui tarkoitetulla tavalla, sillä Jonas vihittiin Lammilla avioliittoon 10.12.1807.

Kemiössä vuonna 1743 syntynyt Henrik Fagerholm aikoi avioliittoon Ruotsin puolella Blidössä ja esteettömyyttään kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 3.6.1808. Sanoi isänsä olleen ruodunpursimies ja käyttäneen nimeä Lustig.

1600-luvulta ja -luvusta

1) Vuonna 2008 löysin Rauman seurakunnan arkistosta 1680-luvun lahjoituskirjaukset. Ne on nyt vihdoin digitoitu mikrofilmeiltä (Lahjoitusvarojen tilit 1682-1687 (III Glm:1) ja Lahjoitusvarojen tilit 1682-1817 (III Glm:2)). Joukossa on säätyläisten allekirjoituksia kaupungeista ja maaseudulta, mutta sivuja voi(si) selailla myös käsialojen lukuharjoituksena. Tekstit ovat lyhyitä ja käden jälki kaikilla erilainen.

Esimerkkiotoksessa on Uudestakaupungista kaksi kirjausta. Alempaa ei 1600-luvun käsialoja sujuvasti lukeva tutkijatuttavani yrittänytkään tulkata .

Ensimmäisellä selailullani kiinnitin huomiota myös naisten lahjoituksiin. Heidän ja muidenkin osalta kannattaa muistaa se mahdollisuus, että kirjauksen on tehnyt joku muu lahjoittajan puolesta, mutta käsialojen erilaisuus kultakin paikkakunnalta viittaa minusta siihen, että kukin on kirjoittanut itse.

2) Google Booksin virtuaalikirjastooni oli kertynyt useampi nide sarjaa Arkiv till upplysning om svenska krigens och krigsinrättningarnes historia. Kuullosti lupaavalta, mutta tarkempi tarkastelu kertoi joukossa olevan useita duplikaatteja ja käsittelyn rajoittuvan vuosiin 1630-32!

• Första bandet (1854) ja toinen samaa
• Andra bandet (1860) ja toinen samaa
• Tredje bandet (1861) ja toinen samaa

3) Turun tuomiokirkossa on marraskuun alusta alkaen voinut käyttää Sanan seppä-sovellusta, jonka fiktiivistä perhettä seuraava tarina alkaa piispa Hemmingin autuuttamisen juhlasta 18.6.1514 ja päättyy ensimmäisen suomenkielisen Raamatun Biblian äärelle 1.8.1642. Ellei omista sopivaa laitetta "Turun tuomiokirkossa on lainattavissa pantiksi jätettävää passia tai henkilökorttia vastaan muutamia tabletteja, joissa sovellus on valmiina." Jos saan aikaiseksi testauksen, niin raportoin erikseen.

4) Kotoa käsin voi tutustua Louhisaaren kartanon kattomaalauksiin. Koska tämä julkistettiin jo yli yuosi sitten, kolmasosa tallessa olevista linkeistä ei toimi. Mutta esittely vielä tässä ja sovellus tässä.

5) Yleisten kirjastojen digitoimassaa aineistossa Hans Kongl. Maij. Cavallerie, Infanterie,meni yli ymmärrykseni, mutta jossain mielessä yhteys 1600-luvun loppuun?

6) Borenbuff visualisoi Tukholmn vaikutuspiirin vuonna 1635 sijoittamalla kartalle kaupunkioikeudessa kirjatut paikannimet.

7) Alkuvuodelta on jäänyt linkittämättä kaksi 1600-lukuun liittyvää väitöstutkimusta

• Veli Pekka Toropainen: Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston toimijuus vuosina1623-1670
• Miia Kuha: Pyhäpäivien viettovarhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710)

Muita opinnäytteitä

• Lempiäinen, Piia:Vaatteet, muoti ja asema: oululaisten pukeutuminen 1600-luvulla
• Ahverdov, Anna: TUPIA, SALEJA JA KARJASUOJIA : KERAMIIKAN KÄYTTÖ KUUDESSA RAKENNUKSESSA KOKKOLASSA, OULUSSA JA TORNIOSSA
• Hannula, Henri: Pakotettua vapaakauppaa? Hollantilaisten harjoittaman Itämeren kaupan sisä- ja ulkopoliittiset ulottuvuudet Skoonen sodan aikana ja rauhanteon jälkeen 1675–1685
• Kuokkala, Johanna: "Korkeasti kunnioitettu, sydämeni kaikkein rakkain" : aristokraattiset avioliitot, suvut ja yksilön valinnanvapaus 1600-luvun Ruotsissa (Myös blogikirjoitus Aristokraattinen avioliitto 1600-luvulla: oma valinta vai suvun päätös?)
• Kuorilehto, Markku: Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575-1730
• Impola, Petteri : "Minä poltan hänet kautta seitsemäntuhannen perkeleen" : taikuus, noituus ja kansanusko Ylä-Satakunnassa 1623-1750
• Sennström, Elin: ”Fredh / Roligheet och annan Wälsingnelse”. En systematisk studie av synen på fred utifrån böndagsplakaten 1644-1653
• FitzSimons, Amanda: ”Ett genusperspektiv på historien förändrar den”: En historiografisk undersökning om drottning Kristina
• Brolin, Andreas: Bondesamhället och skriftkulturen : En studie över hur skriftligheten gestaltar sig på tinget i Jämtland 1634-1690
• Arnesson, Malin: Vardagssysslor och rättspraxis: En studie om kvinnor vid Norra Åsbo häradsrätt under åren 1680 och 1681
• Sedig, Frida: En staty i tiden?: - En studie om framtagandet av statyn Magnus Gabriel De La Gardie
• Moritz, Paula : Stormaktstidens människor: En läroboksanalys i historia för årskurs 4-6 
• Berg, Jesper: Noblesse Oblige: Ett rollspel : 1600-talets svenska adel, skyldigheter och plikter och skapandet av ett rollspel 

Kuvat Walistuksen lasten lehdestä 4/1910

Ilmestynyt: Mertahameiden muuvi

Ennen ja nyt julkaisi tänään (muutamman kertaan mainitun) tammikuisesta seminaariesitelmästäni muokkaamani artikkelin Mertahameiden muuvi eli krinoliinit modernisoituvassa Suomessa. Erotatko linkkiä avaamatta alla olevasta kuvasarjasta, missä vaiheessa 1800-lukua vannehame keksittiin? Vastaus on kuvien alla.

Teräsrakenteinen krinoliini keksittiin kesällä 1856. Sitä ennen hameita levennettiin käyttämällä useita tärkättyjä alushameita päällekäin sekä jouhirakenteilla, joita ainakin Ranskassa kutsuttiin myös krinoliiniksi.

Kuvat Kyläkirjaston kuvalehti 9&10/1900