Ote Kansalaisessa 14.1.1901 julkaistusta humoreskista:
Se on liikuttavaa! Kun joulu alkaa lähestyä, istuvat meidän vaimomme ja äitimme ja tyttäremme ja sisaremme ja palvelustyttömme ja muut naistuttavamme valveilla kaiket yöt ja juovat kahviaa ja tärvelevät silmänsä ja kutovat sukkia ja virkkaavat rannikkaita ja koruompelevat henskeleitä ja palttavat nenäliinoja meille. Nähkääs, nämä rakastettavat olennot tietävät, että äidin kutoma sukka ei lämmitä ainoastaan jalkaa, vaan myös sydäntä, niin että villapaita käy melkein tarpeettomaksi, ja että henskelipari, jonta vaimo on koruommellut, ei ainoastaan ylläpidä housuja, vaan myöskin elämäniloa, ja että, lempo soikoon, on niin mukava niistää nenäänsä nenäliinalla, jonka oma morsian on palttanut.
Niin, se on liikuttavaa! ... Mutta minun mielestäni me olemme niinä päivinä surullisessa asemassa. Mehän emme saa olla kotona. Meidät suorastaan ajetaan ulos. Kapakat ovat joka ilta täynnä maanpakoon ajettuja miehiä, jotta istuvat ja kaivelevat ruokia ja irvistelevät väkijuomille ja surevat sitä, ett'eivät saa istua kotona takan edessä pitäen vaimonsa kättä omassaan.
Ja kun vihdoinkin myöhään yöllä olemme perin pohjin väsyneinä kavunneet rappusiamme ylös, saamme seisoa kylmässä ja pimeässä etehisessä ja soittaa ja polkea jalkaa ja kiroilla — vaimomme on näet ottanut meiltä etehisen avaimen, ett'emme voisi tulla yllättämään. Ovea ei avata ennen kuin joka ainoa silkinpätkä on pistetty piiloon.
Eräs lapsuudenystävistäni sai muutamana tuiki kylmänä iltana parisen joulua sitten seisoa sillä tavoin kaksi ja puoli tuntia, sillä aikaa kun hänen rakastettava vaimonsa poimi piiloon 377 virkattua kangaskaistaletta, jotta aijottiin ommella yhteen sängynpeitoksi hänelle. Niin, hän kuoli keuhkotulehdukseen juuri jouluiltana, tietysti syvästi surtuna ja kaivattuna.Venny Soldan-Brofeltin kuva lehden Joulupukki 1909 kannesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti