Teatteria Itä-Suomessa 1840 (Roos 4/7)

Viime viikon kirjoituksessa Kuopiossa esiintynyt Westerlundin teatteriseurue lähti markkinoiden jälkeen kohti etelää, mikä ei ole kovin yllättävää. Sen sijaan Itä-Suomea heikosti tuntevalle oli yllättävää, että he pysähtyivät esiintymään jo sadan kilometrin päässä Joroisilla.

Esiintymispaikkana toimi käräjätalon suuri sali, jossa tilaa oli hieman vähemmän kuin raumalaisessa vaunuvajassa, jossa oli esiinnytty puoli vuotta aiemmin. Täällä esitykset vetivät väkeä, toisin kuin niihin mahdollisesti enemmän tottuneessa Länsi-Suomessa. Viimeisten esitysten  yhteydessä järjestettiin käräjätalon ulkopuolella ilotulitus, jonka Westerlund oli osannut aikaansaada. Hän tarjoili yleisölle toteja, olutta ja voileipiä.

Joroisilta ryhmä siirtyi Sortavalaan, jossa esiintymistila vuokrattiin nahkurilta. (Aitat yllä Sortavalan pitäjästä vuosisadan lopulla. Kuva kirjasta Bidrag till vår odlings häfder. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.) Sitten Savonlinnaan, jossa teatteri tehtiin tyhjään ja lämmittämättömään kruununmakasiiniin.

Linnoituksessa vieraillessaan Roos kertoo muistelmissaan Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) miettineensä isänmaansa mennyttä suuruutta. Ympäristön väestö tuntui hänestä enemmän venäläiseltä ja suomalaiselta kuin ruotsalaiselta. Ilmeisesti joku osasi kuitenkin ruotsia ja antoi Roosin ymmärtää, että jos lapset eivät selvinneet luterilaisen rippikoulun vaatimuksista he kääntyivät ortodoksiseen uskoon. Sitten ei enää tarvinnut opetella lukemista!

Lappeenrannassa Roos kävi vuoden 1741 taistelun paikalla muistelemassa menneitä. Esityksiäkin pidettiin ja yhtenä iltana näyttelijät jäivät juomaan lasilliset kaupungin herrojen kanssa. Shampanja virtasi ja koska korkkien avaaminen oli niin hidasta leikattiin pullojen kaulat poikki.

Seuraava teatteriseurueen kohde oli Viipuri. Kun vaunut kulkivat kaupunkia täysin ympäröivien vallien läpi tunsi Roos olevansa, ellei nyt suorastaan Venäjällä niin ainakin sen lähinaapurustossa. Ruotsalaista teatteriseuruetta kaupungissa ei oltu nähty vuosiin. Väestö puhui (Roosin mielestä) saksaa, venäjää, ranskaa ja suomea. Ruotsia hyvin harvoin.

Suunniteltu pysähdys Haminassa jäi väliin, sillä kaupunki oli juuri palanut pahoin. Kesäkuisena aamuna aloitettu merimatka tähtäsi siis Loviisaan, jossa esitykset pidettiin kaivohuoneella kaupungin ulkopuolella. Tai yritettiin pitää, mutta yleisöä ei tullut paikalle.

Porvoo oli Roosin silmillä ruotsalainen pikkukaupunki, jonne aikansa ruotsalaiset voisivat mennä katsomaan miltä elämä näytti sata vuotta aiemmin. Esityksiä pidettiin ranta-aitassa, joka oli puoliksi maalla ja puoliksi paalujen päällä. Borgå Tidning totesi 1.8.1840, etteivät esitykset olleet keränneet kovin suurta yleisöä.