Kihlaus Länsi-Suomessa 1600-luvulla

Ystävänpäivän hengessä pyrähdys tuomiokirjakortistoon, jonne on kertynyt monta mainintaa kihlajaisten yhteydessä annetuista lahjoista.

Porilainen Johan Hendersson Skaffar Johan Birkholtzin kamaripiialle Alissa Ivarsdotterille helminauhan (1655). Mies naiselle 3 hametta, yhden vihreän pujoliivin ja 2 röijyä (1679). Mies naiselle hopeasormus ja rahaa (1681). Mies naiselle 2 1/2 riikintaaleria, kullattu sormus, hopearintakoru (1686). Eurajoella sulhanen antoi kullatun hopeasormuksen ja nainen paidan, parin ommeltuja lapasia, parin  sukkia ja kaulaliinan (1689). Huittisissa mies antoi naiselle tupakkaa ja nainen miehelle paidan, parin sukkia ja vanttuita sekä kolme kaulaliinaa (1690). Morsiammelta sulhaselle tupakkaa (1700).

Useimmista korteista puuttuu tieto lahjanantajasta ja -saajasta.

Kihlauksen yhteydessä annettuja lahjoja: hopeavyö (1620), sormus, rahaa ja pari kenkiä (1651), hopealusikka (1652), rahaa (1656), 2 hopealusikkaa (1679), kultasormus ja rahaa (1680),2 sormusta ja rahaa (1685), riikintaalari (1686), kaksi hopeasormus (1688), kaksi hopeasormusta (1688), rahaa, nenäliina ja messinkilusikka (1689), kaksi sormusta ja rahaa (1692), hopeaketju (1692), hopeasolki (1695), iso vanhanaikainen kullattu hopeasormus (1696), sormus ja solki (1699), messinkinen sormus ja kaksi messinkisolkea (1699), kullattu sormus ja solki (1700).

Varsinaista naimakauppaa siis. Tunteet ja tavara saattoivat mennä sekaisinkin. Eurassa mies oli antanut naiselle hopeasormuksen ja kolme kyynärää kangasta. Naisen mukaan kyse oli kihlauksesta ja miehen mielestä maksu palveluksesta (1696).

Lapissa pariskunnalla oli jo yhteinen lapsikin, mutta kihlalahjoista ei oltu päästy sopuun. Nainen oli antanut miehelle kaulaliinan, mutta mies olisi halunnut jakunkin. Itse oli luvannut tynnyrin ruista ja toisen ohraa. Häiden vietosta mies oli todennut "Perkel vihil mene, mut ett minä, saa panna futi futi" (1687).

Mutta jos aikomus oli aito, kihloihin pääsi lainasormuksellakin (1656).

Kihloissa voitiin olla kaksikin vuotta (1688). Yhteen muuttamisesta sai sakon uhan (1689).

Vaikka kihloihin meno oli laillinen sitoumus, saattoi käydä niin, että sulhanen otti ja lähti Tallinnaan (1681), tai päätti kolmen vuoden päästä ettei haluakaan naimisiin (1686). Asiallisesti kihlauksen purku hoidettiin käräjillä (1689).

Mutta jos kihlaus piti ja vihille mentiin, morsianta odotti kruunu.

Ei aina yhtä komea kuin tämä 1600-luvun loppuun tai 1700-luvun alkuun ajoitettu ruotsalainen esimerkki (Historiska museet), mutta arvomateriaalista saattoi olla kyse. Tuomiokirjoissa on maininnat morsiuskranssista Kokemäellä (1640), kullatusta morsiuskranssista Loimaalla (1648), yksityisomistuksessa olevasta morsiuskranssista Ulvilassa (1648), morsiuskranssista Eurassa (1651), hopeisesta morsiuskranssista Loimaalla (1652), hopeisesta morsiuskranssista Eurassa (1680) sekä yksityisomistuksessa olevasta hopeisesta morsiuskranssista, jossa on kulta- ja helmikoristeita Eurassa (1690).