Ballet Russen pukuja näin muutama vuosi sitten V&A:ssa Lontoossa, mutta mielenkiinto Kevätuhria kohtaan on todennäköisesti syntynyt Radiolabin pätkästä, jossa kuvataan teoksen ensiesityksen yleisöreaktioita toukokuussa 1913.
Melko tarkalleen sata vuotta sitten Stravinskyn musiikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että yleisö ei pelkäästään buuannut vaan alkoi suorastaan käyttäytyä väkivaltaisesti. Odotin mielenkiinnolla omaa reaktiotani.
Ei tuntunut missään, mikä oli ennustettavissa jo Radiolabin kommentoinninkin perusteella. Stravinskyn musiikki koettiin jo vuonna 1940 niin lällyksi, että se sopi Disneyn Fantasiaan. Uudesta tulee vanhaa hyvin nopeasti.
Mutta samassa Radiolabin ohjelmassa oli myös esimerkki siitä, miten vanhasta voi tulla uutta. Walter Murch oli saanut työtehtäväkseen erään radioaseman levyjen luetteloinnin ja omaksi huvikseen hän päätti samalla opetella musiikinhistoriaa kuuntelemalla levyt aikajärjestyksessä. Radioasema soitti enimmäkseen klassista musiikkia ja pelkkää gregoriaanista kirkkolaulua riitti pariksi viikoksi.
Kuorolaululla kyllästettynä Murch poikkesi lähetystiloihin, jossa tuolloin soiva musiikki kuullosti hänestä sellaiselta kakofonialta, että kädet lennähtivät korville. Kyseessä oli Bachin Matteus-passio.
Kevätuhrin alkuperäisen yleisötunnelman rekonstruointi olisi siis vaatinut jonkinlaista valmistelua. Baletti itsessään on rekonstruktio ja se esitettiin alkuperäisen näköisellä puvustuksella. Käsiohjelmasta huomasin ilokseni tutun nimen: puvut oli suunnitellut Nicholas Roerich, jonka Venäjän historiaa käsittelevää/luovaa maalauksia olen talven mittaan netissä katsellut ja yhtä täällä ehdinkin jo lainata. Tekijänoikeuksia loukaten, sillä 70 vuoden raja ylittyy vasta 2017.
Mainitsemani Radiolabin ohjelma on edelleen kuunneltavissa. Kevätuhria koskeva osuus alkaa 21:24 paikkeilla ja Murchin tarina suunnilleen 28:41. Kuva Wikipaintingsistä, jonka tägeillä saa helposti katsauksen Nicholas Roerichin teoksista, joilla on yhteys Kevätuhriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti