Kierros Hämeen linnassa

Sain helatorstaiksi lounaskutsun Hämeenlinnaan ja päätin samoilla matkakustannuksilla paikata museosivistystäni. Eli suuntasin bussiasemalta Hämeen linnaan. Osia olin käynyt kurkkimassa toissa kesäisen seminaarin yhteydessä, mutta nyt oli tarkoitus tutustua sillä hartaudella, jonka aikatauluni salli.

Sain lipputiskiltä perusteellisen oloiset neuvot ja uskallauduin linnaan sisälle muutamaa minuuttia ennen virallista aukiolon alkua. Kohdatessani sitten sisäpihalla suljetut ovet luulin, että ne odottivat vielä avaajaansa. Tavallaan: ellen olisi uskaltautunut koskemaan kahvoihin, käyntini olisi loppunut lyhyeen. (Myöhemmin selvisi, että ovien piti olla kiinni, etteivät linnut lennä sisälle.)

Logistisista ongelmista selvittyäni kiersin suurella hartaudella kaksi kerrosta linnansaleja, joissa oli esillä erittäin säästeliäästi tekstiä, joka keskittyi huoneen arkkitehtooniseen historiaan. Pyörittelin päätäni ja ihmettelin: missä oli linnan historia?

Odotin löytäväni sen kolmannen kerroksen näyttelystä, mutta en. Rakennevalokuvien lisäksi esillä oli ajoitettuja rahalöytöjä ja neljä vitriiniä ajoittamattomia ja kontekstittomia esinelöytöjä. Tässä vaiheessa oli onnekasta, että olin ainoa ihminen tilassa. Pääsi ilmoille nimittäin muutama kirosana.

Kiersin ja kaarsin, mutten löytänyt muuta lisäystä kuin viisi keskiaikaista kirkkokuvapatsasta. Päästyäni takaisin lipunmyyntipisteeseen selvisi, että tiilihistoriahuone oli jäänyt näkemättä. (Olin saanut paperilappukartan, jossa ei ollut kolmatta kerrosta eikä kiertosuuntia, kuten englanninkielisessä esitteessä, jonka sain vasta nyt.)

Kysyin poitsulta, miten kävijän on tarkoitus saada ote linnan tarkoitukseen ja historian vaiheisiin. Opastetulla kierroksella, sanoi hän. Ei ole äänioppaita. Sääli, totean minä. Tyhjiin saleihin sopisi mainiosti mielikuvituksellisempikin ääniopas. Linnan elämästähän on useampiakin väitöskirjoja ja muutakin tutkimusta. (Englanninkielisessä esitteessä oli lyhennelmä linnan historiasta, parempi kuin ei mitään.)

Kuulustellessani poitsua hän huomasi, ettei ollut edellisessä selostuksessa huomannut mainita Hämeen esihistorian näyttelyä. (Siitä ei ollut merkintää paperilappukartassa, ollenkaan.) Terra Tavestorumin katsastamiseen minulla jäi näin vain muutamia minuutteja. Vaikutti perinteisen kronologiselta, mutta ei huonossa mielessä. Olisi ansainnut tarkemman katselmuksen, olisin voinut oppiakin jotain.

Vanhat rakennukset asettavat haasteensa museoarkkitehtuurille, mutta aika surkeaa on, että pääsylipun lunastajan pitää nähdä ylenmääräistä vaivaa nähdäkseen kaiken lippuun kuuluvan.  Osallistuminen opastetulle kierrokselle on Suomessa myös useimmiten vaivan näköä ellei suorastaan kärsimystä.

Kärsimyksestä puheen ollen pikku vinkki: Hämeen linnaan ei kannata lähteä korkokengillä. Varsinkaan aikapaineessa.