Viime sunnuntaina päätin feikata päivän New Yorkissa. Heräsin aikaisin, lähdin aamiaiselle lähimpään Starbucksiin (eli tunnin matkustus Helsinki-Vantaan lentoasemalle) ja hörpin sitten isoa kahvimukia lukien ulkomaista sanomalehteä kunnes ensimmäinen museo aukesi. Ja se oli - ihan niinkuin New Yorkissa - kävelyetäisyydellä Starbucksista.
Ilmailumuseoon en tätä ennen ollut päätäni pistänyt, sillä kuvittelin siellä olevan hallillisen lentokoneita, joista en suuremmin välitä. Olin oikeassa, paitsi että halleja oli kaksi. Kiitettävästi useimmissa koneissa oli lyhyt selostusteksti, joka tarjosi asiaa tuntemattomallekin järkeviä kontekstitietoja kuten missä, miten ja milloin lentokoneita oli käytetty. Hallin reunoilta löysin kylläkin rivin ei-lentokoneita, joissa ei ollut minkäänlaista kylttiä.
Jostain varmaan löytyy sekin kävijä joka ekstaasissa katselee parven
kahta hehkutulppavitriiniä. Itselleni suurin elämys oli Finnairin vanha
Convair-kone, johon pääsi sisään. Jo pelkkä läpikävely tuntui
astumiselta historiaan, jota en itse ole elänyt. Avoimet hattuhyllyt!
Erikoisnäyttely Seutulan 60-vuotisesta olemassaolosta oli sisällöltään OK, mutta puoliväliin tekstejä ja kuvia katseltuani heräsin huomaamaan, että (taas) saman sisällön olisi voinut esittää verkkosivuilla tai vihkosessa. Ainoa näyttelymäinen osa oli metallinpaljastin, josta kuulleni eräs museokävijä meni läpi. "Miks se piippas?" "Ai se kuuluu tähän näyttelyyn."
Perusnäyttelyssä joissakin esinekyltteissä oli QR-kuvioita. Ihmettelin niitä yhden hallin verran ja seuraavaan mennessäni näin sitten kyltit, joissa selostettiin Android- ja iPhone -sovellusta, jonka lataamalla saa esineistä ääniopastuksen ja lisävalokuvia. Olin jonkin aikaa perin pottuuntunut, ettei lippumyyjä ollut maininnut asiasta mitään. Mutta taisi olla niin, että kädessäni oli antiikkinen Symbian-puhelin lähestyessäni tiskiä? Niin tai näin, en tykkää ajatuksesta, että 8 euron lipulla saa eri määrän informaatiota riippuen omistamistaan laitteista.
Lähtiessäni tarkistin museon kaupan, jonka kirjahyllyssä kiinnitti ensimmäiseksi huomioni Carl Fredrik Geustin kirja Gunnar Lihr. Suomalainen lentäjälegenda (2012). En näet vielä ollut unohtanut maininneeni Lihrin täällä ja saaneeni Geustin kommentin tekstiini. Toiseksi noteerasin jaottelun suomalaiseen ja saksalaiseen ilmailuhistoriaan. Jälkimmäistä on julkaissut suomeksi Koala, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Verkkosivustonsa mukaan "Suomen suurin ilmailukustantaja".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti