sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Museoviikon aattona

Ensi viikolla on museoviikko, jonka ohjelman runsaus riippuu paikkakunnasta. Tarkistettavissa verkossa.

Satunnaisotannalla tarkistin Designmuseon tilanteen ja siellä on lauantaina 18.5. mahdollisuus osallistua työpajaan, jossa "rakennetaan ystävän, perheenjäsenen tai muun läheisen henkilön kanssa muistipeli yhteisten muistojen pohjalta." Järvenpään Lottamuseossa on samana päivänä draamaopastus ja niin edelleen.

Viikonloppuna on myös viimeinen mahdollisuus kurkistaa Helsingissä Kulttuurien museoon, joka sulkeutuu 19.5. Sen mieleenpainuneita näyttelyitä oli Karjala-aihe, josta dalbera jakoi Flickr:ssä otoksen, johon on tallentunut laukkukauppiaiden laukut, joita erityisesti ihmettelin.

Museoviikon kunniaksi (*) maanantaina ja tiistaina kerron kokemuksistani Hämeenlinnan museoissa ja voi olla, että loppuviikoksi on kertynyt lisää kerrottavaa. Näitä odotellessanne voitte lukea Hotelli- ja Ravintolamuseosta Suketuksen raportin, joka päättyy sanoihin "Tämä kahden hengen testiryhmä suosittelee Hotelli- ja ravintolamuseota lämpimästi! "

(*) rehellisesti sanoen sattumalta

Ei kommentteja: