maanantai 19. marraskuuta 2012

Lisätietoa väkivaltaisesta kuolemasta?

Juha Vuorelan tämän aamun blogikirjoituksen otsikossa oli sana murha, joten innostuin lukemaan tekstinkin. Surullisessa tarinassa kuoli neljä ihmistä. Tappajan, muonatorppari Adolf Fredrik Lindroosin, taustasta Vuorela ei ollut saanut otetta. Papintodistuksensa on todennäköisesti mukana oikeusosaston aktissa, jonka saisi käsiinsä Kansallisarkistossa.

Kuivaharjoitteluna testasin, miten helposti tilaukseen tarvittavat tiedot löytyvät digitoiduista materiaaleista. Rikos tapahtui loppuvuodesta 1869, joten aloitin Oikeusosaston arkiston Hakemistosta anomus- ja valitusdiaariin 1870-1870 (Bc:60) . Se on järjestetty sukunimen alkukirjaimen mukaan, mutta kunkin kirjaimen kohdalla nimet ovat keskenään sekaisin. Eli pitää lukea läpi kaikki ja muistaa käännellä sivuja tarpeellinen määrä. Lindroosin löytämiseen ei mennyt kuin minuutti tai kaksi:

Hakemiston numeron perusteella pääsee Valitus- ja anomusdiaarien 1870-1870 (Aa:62) oikealle sivulle muutamalla klikkauksella. Tämä vaihe on varmistelua, oikeusosaston aktin olisi (muistaakseni) voinut tilata jo hakemiston numeron perusteella.
Diaarissa on monenlaisia päivämääriä, stemmaisiko joku Oikeusosaston arkiston  Päätöstaltion 1870-1870 (Da:87) sisältöön? Ripaus selailua ja Adolf Fredrik Lindroosin tuomio on esillä. Käsiala on niin selvää kuin voi vaan toivoa, mutta oikeusoppineiden pitkät lauseet sekoittavat pääni. Mielenhäiriöstä ja edesvastuuttomuudesta on ainakin puhe. Varsinaisesta rikoksesta ei puhuta enää mitään.

Oikeusosaston arkistosta on edellämainittujen lisäksi digitoitu Tuomiot. Siinä tekstit ovat pidempiä, mutta niitä näyttäisi olevan vähemmän. Aika järkevöityä ja kurkistaa Porttiin. Senaatin oikeusosasto ei ole hyödytön artikkeli, sillä se kertoo
...päätökset ovat anomus- ja valitusjutuissa sarjassa Da Päätöstaltiot ja nostojutuissa sarjassa Dc Tuomiot

OK. Eli Lindroosin osalta kaikki digitoitu nyt katsottu. Jäljellä enää sivuhuomautus Portin toimittajien työsarasta, jota riittää uuden sisällön lisäksi vanhojen artikkelien päivittämisessä. Tuossa oikeusosasto-opastuksessa nimittäin tällä hetkellä lukee
Päätöstaltiot on mikrofilmattu ja ne ovat käytettävissä itsepalveluna Kansallisarkiston mikrofilmien lukusalissa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Päätöstaltiot on mikrofilmattu ja ne ovat käytettävissä itsepalveluna Kansallisarkiston mikrofilmien lukusalissa."

Korjattu! Kiitos nostosta. :-)

Tomi Ahoranta
Kansallisarkisto