perjantai 3. huhtikuuta 2009

"Kokemäen" hyvä ihminen

Helsingin sanomien Nyt-liite otsikoi leffa-arvionsa "Kokemäen hyvä ihminen". Ja toteaa tekstissä "Tapahtuma-aikana on, ilmeisesti, tyylitelty 1970-luku ja tunnistettavana paikkana Kokemäen kirkko. " Mikä on paikkakuntaa tuntevalle vähän hämäävää kun mainoskuvissa näyttää olevan Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Koska sen sisus on palanut, niin kirkon sisäkuvat taas ovat toisesta (Hattulan?) kivikirkosta.

Kokemäellä filmiä kuvattiin kyllä myös. "Pappila" löytyi Kakkulaisista. Lisäksi trailerissä (elokuvan kotisivulla, josta myös ylhäällä näkyvä kuva) näkyvä koivukuja on pohjoispuolen tietä käyttäneille tuttu.
(Olen vihdoinkin lisännyt tägejä, mutta kattavuus vanhoissa postauksissa toistaiseksi puutteellinen.)

Ei kommentteja: