Rauman kirkonarkiston antia

Gutenberg.org-palvelusta löysin Emil Nervanderin kirjan Vanhoista kätköistä. Nervander oli viettänyt aikaansa tutkimalla Rauman kirkonarkistoa ja kirjoittanut löydöistään Pienois-kultturikuvia Rauman kirkosta 1600- ja 1700-luvulla. Ei välttämättä sisällä mitään uutta Rauman historiaa hyvin tunteville, mutta mukavaa kevyehköä lukemista. Ja ilmaista.

Ja lukeminen kannattaa aina... Silmäni osuivat nimittäin kohtaan:

Mutta sille, joka antaa, pitää myöskin annettaman, sen todistaa tässä kaksi nimellä »Afbrända Raumo stadz kyrkians Stam Book» (Rauman palaneen kaupunginkirkon keräyskirja) v:lta 1682 hyvin säilynyttä kirjaa kirkonarkistossa. Ne käsittävät vuodet 1682--87, jolloin Raumalta lähetetyt miehet kulkivat ympäri Suomen ja Ruotsin, keräten hurskaita apuja Rauman Pyhän ristinkirkon ja koulun uudesta rakentamiseksi, jotka olivat joutuneet tuhkaksi suuressa palossa, joka ensinmainittuna vuonna poltti kaupunkia.

Nämä keräyskirjat, jotka Raumalle toivat monta sataa taalaria, ovat nyt suuri käsialakokoelma pääasiallisesti sen ajan pappismaailmasta. Nimikirjoitukset päättyvät monimutkaisiin koukeroihin, jotka piti tehdä yhdellä ainoalla, yhteensä monen metrin pituisella kynänpiirrolla niin säännöllisesti, että koukero oli kauniin pitsimallin näköinen. Taiteellisen taidon hankkiminen tässä kirjoitustavassa oli huvitus sen ajan suurille lapsille.

Yksi ja toinen oppineista lahjoittajista on liittänyt merkitsemiinsä summiin runoja ja mietelmiä latinankielellä; hyvin usea käytti ruotsin ja saksan kieltä, mutta ei kukaan suomea. Usein huomautettiin: »vähistä varoista», »varoista», »hyvästä sydämestä» y. m. Ylhäiset näkivät hyväksi antaa hovimestarinsa tai jonkun muun palvelijan merkitä lahjan, esim. »Armollisen Rouvani, korkeasti jalosukuisen Rouva Merta Possen puolesta» tai »Armollisen herrasväkeni korkeastijalosukuisen Herra Gustaf Soop-vainajan perillisten puolesta.»

1687 vuoden pienestä Helsingistä on täällä noin 14 nimeä: Sand, Rücker, Strohlbom, Steen, Westman, Jacobsson, Cratz, Petrus M. Nicander ja muita, joista ehkä ei ketään jälkeläistä suorassa polvessa nyt enää täällä elä 210 vuoden kuluttua. Suvut kuolevat pian tai sekaantuvat »muun löysän kansan» joukkoon. -- Mainittu Petrus M. Nicander oli konrehtorina Helsingin koulussa. Hän kai viittasi laihoihin tuloihinsa, jotka eivät sallineet hänen lihoa, keräyslistaan kirjoittaessaan: »Kun nyt ei ole leveää takkia (»vid kaftan») ja varojen puutteessa annan iloisesta sydämestä tällä kertaa ainoastaan 5 äyriä hopeassa.»

Sand? Melko paljon olen Helsingin porvareita katsellut, mutta moiseen nimeen en ole Petter Sundiani etsiessä törmännyt. Olisikohan mitenkään mahdollista, että vokaali on luettu väärin tai jossain muussa vaiheessa vaihtunut?

Helposti ja yksinkertaisesti selvitettävissä. Rauman mikrofilmeistä löytyi kyseinen keräyskirja, joka osoittautui aivan upeaksi käsialakokoelmaksi, niin kuin edellä luvataankin. Sivut toimisivat hyvin käsialakurssin materiaalina, lyhyet tekstit pysyvät lähes samankaltaisina, mutta käsialat muuttuvat rajustikin.

Selaillessa ei osunut Kokemäeltä silmiin kuin Vitikkalan Baranoff ja Kokemäenkartanon tuonaikainen vuokraaja. Huolellinen analyysi voisi paljastaa enemmän. Ja ilman suurempaa vaivaa löysin, en yhden, ... en kahden, ... vaan kolmen esi-isän lahjoitusmerkinnät!

Kännykällä käsivaralla otetut kuvat eivät ole kovin laadukkaita, mutta olkoon alla kuitenkin koristuksena ja todistuksena. Löytämäni nimmarit olivat Vesilahden kirkkoherran Martti Steniuksen, Loimaan kirkkoherran Chr. Procopaeuksen (ei kuvassa) ja Helsingin porvarin Petter Sundin. Pappien nimmareita löytyisi todennäköisesti myös heidän omien seurakuntiensa arkistoista, mutta Petter Sund on eri asia.

Kokemäen kartanossa, taas

En ole vielä päättänyt (kun en ole vielä edes alkanut kirjoittaa) mistä ajankohdasta Kokemäen kartano koosteeni aloitan. Yksi mahdollinen piste on "viimeinen vuokraaja" eli Simon Stengrund. Olin ehtinyt unohtaa (eli sain kokea eilen ylimääräisen ahaa-hetken) että Simon kuului Stenius-sukuun eli oli esi-isäni pikkuserkku. Käytännöllisesti katsoen lähisukua siis ...

Satakunnan sukupuista olisi hienoa päästä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tekemään verkostoanalyysiä. Kuinka suuri osa alueen ihmisistä polveutuu esim. Eurajoen Mullilan Piri/Hannulasta (minä ainakin kaksikertaisesti) tai "Limnell-suvusta" (minä ainakin kaksinkertaisesti)? Muitakin supersukuja varmaan on, mutta jäänyt ehkä huomaamatta, kun en itse niihin kuulu.

Kartanon torppareita kirjoittelin eilen puhtaaksi, minkä sekaisista muistiinpanoistani selvää sain. Ainokaisesta torppakartasta olin ottanut käsivaralta tilkkutäkin tapaan kuvia ja niiden yhdistely vaati hieman askartelua. Ensimmäisestä puhtaaksipiirretystä versiosta ei tullut aivan surkea, mutta vaatii lisätyötä.

Turusta löytämissäni asiakirjoissa mainittiin, että yhden torpan sopimus purettiin, kun viljelysmaat jäivät radan alle. Vanhaa karttaa ihaillessani Kansallisarkistossa en ollut muistanut/huomannut, että saan mittakaavasta paremmin kiinni sijoittamalla paikalleen nykyisyyden radan ja kakkostien. (Joita ylläolevassa versiossa ei ole.)

Kirjallisia lähteitä

Kieppasin eilen metsätalon kirjaston kautta, sillä se oli yksi harvoista paikoista, jossa oli mahdollisuus saada käsiinsä Liisa Lagerstamin väitös tutkimus Gabriel Kurckista (A noble life. The Cultural Biography of Gabriel Kurck, 2007). Koska en ole Helsingin yliopiston opiskelija, en voinut lainata kirjaa, mutta sain sen sijaan istua kauniissa lukusalissa tutustuen itselleni oleellisimmilta vaikuttaneisiin osiin.

Esi-isä papista (Martinus Stenius) löytyi maininta eli seuraavaksi täytyy tarkistaa Kurckin omaelämäkerta, jotta saan suoran lainauksen. Näin sitä tutkimus jatkuu ja jatkuu kun yksi lähde tuottaa viitteen tai ajatuksen seuraavaan. Opintoni eivät sivunneet millään tavalla historiantutkimusta, mutta mieleen tulee toisinaan diplomityöni kirjallisuustutkimus, jossa kuljin TKK:n kirjaston syövereissä hakemassa yhä vanhempia tietotekniikan lehtiä. No, olihan siinäkin tiettyä historian havinaa.

Fiktiota

Sukututkimuksen verkkohaku toi tietooni Tuure Vierroksen romaanin Komeetta - Andreas Thuroniuksen tarina. Andreas liittyy työn alla oleviin asioihin Rautajoen perinnönjaon kautta, joten tilasin kirjan luettavaksi kirjastosta.

Kirja osoittautui ohueksi, mutta ei ollenkaan huonoksi - satakuntalaista kehumistyyliä käyttääkseni. Itse arastelen fiktiivisten elementtien tuomista todellisten ihmisten elämänkertoihin, mutta tässä kirjoittajalla oli ollut niin paljon materiaalia, että hän oli selvinnyt melko kevyin lisäyksin. Ja esipuheessaan toteaa

Vaikka olen huolellisesti kerännyt ja sommitellut yhteen tiedon sirpaleita, miettinyt, pohtinut ja koettanut ymmärtää, kuvaamani Andreas Thuronius on ennen kaikkea minun Thuroniukseni. Miten muuten voisikaan olla. Onhan aineisto kulkenut minun henkilöni kautta. Minua on kiinnostanut, miten eräs Andreas Thuronius, poikkeuksellisen lahjakas ihminen, reagoi aikansa pöyristyttävään taikauskoon ja ahdaskatsaiseen puhdasoppisuuteen, miten hän sopeutui yhteiskunnan valtarakenteisiin ja kykeni käyttämään niitä hyväkseen. Kirjani Thuronius ei ole enempää kuin eräs mahdollisuus monien joukossa. En siis väitä: näin oli. Sanon sen sijaan: näinkin on voinut olla.

Ja miten esi-isäni esiintyivät Vierroksen kuvitelmassa?

s. 20: Konrehtorina oli Martin Stenius, joka siihen aikaan oli hieman yli 30-vuotias. Hän oli talonpoikaista alkujuurta, rehti mies, josta pidin. Valitettavasti hän siirtyi pian Vesilahden kirkkoherraksi, ja tilalle tuli turhan tarkka Jakob Lignipaeus.

s. 79: Mutta kun kuulin, että Tyrvään kirkkoherra Abraham Josefinpoika, jolla sentään oli hyvä virka ja asuttavanaan komea pappila sekä niiden ohella omistuksessaan melkoinen ratsutila, aikoi rasvaisilla kourillaan tarttua Rautajokeen, oli se mielestäni yhdelle pappismiehelle liikaa.

Eilistä arkistoähellystä

Lauantain pikaisella kirjastokäynnillä selaisin Suolahden pappihistoriaa. Etsin ihan muuta (niin kuin aina) ja silmiin osui viite Loimaan kirkkoherra Chr. Procopaeuksen peruluettelosta päiväyksellä 28.11.1722. Kyseessä on potentiaalinen isoisä Gabriel Sarenin vaimolle Barbro Elisabet Procopaeukselle, joten ei kun asiakirjaa etsimään.

Loimaa kuului tuolloin Ylä-Satakunnan tuomiokuntaan, mutta sen ensimmäisellä perukirjamikrofilmillä oli pelkkää Ikaalisten tuomiokuntaa. Loimaan kirkonarkiston perukirjakokoelma alkoi vuodesta 1728 eli ei tärpännyt sielläkään. Kansallisarkiston päivystäjänä oli onneksi pitkästä aikaa Vuorisen Pertti. Hän totesi, että perukirjoitus on todennäköisesti käsitelty tilakaupan tms. yhteydessä. Löysin sopivan ajankohdan myöhemmin illalla Kansalliskirjaston hyllyiltä, mutta uudelle arkistokäynnille ehdin aikaisintaan perjantaina.

Toisella rintamalla. Dunckerin kokoelman ”Johan Pihl”-kortista sain idean katsoa Hiskistä Porin kastettuja, kun joku oli ne enkelinomaisesti sinne näpytellyt. Ei löytynyt uutta Pihlistä. Hänen vaimonsa Katarina Stenia oli neiti-ihminen ollessaan kummina tammikuussa 1710, joten sain avioliiton ajankohtaa hieman tarkennettua. (En tosin ihmettele, jos sama ”löytö” on vuosien takaisissa muistiinpanoissa.) Katarina oli kummina ilman titteliä marraskuussa 1712 ja tuolloin sanottiin asuvan kaupungissa. Katsoin toiveikkaana luetteloa Kansallisarkistossa, mutta Porin henkikirja oli vuodelta 1710 ja seuraava vasta 1722. Suunnilleen saman aikaväliltä Katarinan olinpaikoista on vain vähäisiä merkkejä. Parempi tietysti että on vähäisiä merkkejä kuin lähes kolmikymppisenä Huittisten pappilaan ilmaantuva Barbro Elisabet.