Puutarhuri ja vaimonsa hautakivi

Antti Ijäs kävi tämän päiväisessä blogikirjoituksessaan läpi Helsingin Vanhankirkon puiston hautamuistomerkkien kirjoituksia. "Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan" herätti huomioni, sillä olenhan tavannut helsinkiläisen puutarhurin, jonka tytär nai aatelisen. Millainen puutarhuri tässä oli kyseessä? Hutkin hetken, kipaisin ottamaan päivänvalolla valokuvan

ja hutkin lisää.

Kyseinen Anders Johan Lönnroth oli puutarhuri jo 21.4.1822 mennessään torpparin tytär Greta Christina Bollströmin kanssa naimisiin Helsingissä. Naimisissa olevan työväestön rippikirjan 1817-1826 (s. 179) mukaan Anders Johan oli syntynyt 1798 Helsingin pitäjässä ja Greta Christina 1793 Espoossa (9.7. Suomenoja?). Avioliitossa syntyi ainakin poika Magnus Ferdinand 19.8.1823.

Lönnrothin ammatillisesta toiminnasta saa käsitystä vasta vuonna 1826, jolloin hän julkaisee ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä:

Goda och pålitliga Trädgårdsfrön uti större och mindre partier, äfwen Blomsterfrön, allt till goda priser (28.1., 31.1., 2.2.1826)
Pålitliga Trägårdsfrön (4.3.1826)
Goda Trädgårdsfrön, Socker-Ärter och Bönor af de flästa sorter samt Sätt-Lök m. m. (15.4., 27.4.1826)
Nyligen från Rewal inkomne flere sorters Blomster uti krukor (13.7., 20.7.1826)

Näiden julkaisun jälkeen hänen vaimonsa kuolee ja Lönnroth muotoilee hautakiveensä tekstin

Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826

Mahdollisesti vaimon kuoleman tähden Lönnroth muutti puutarhurille luontevammasta Espoon tullin ympäristöstä pariksi vuodeksi lähemmäs keskustaa (eli Senaatintoria).

boende midt emot Chrastileffs Stenhus wid f. d. Esbo Tull (FAT 15.4.1826,27.4.1826)
boende wid Caserne Gatan uti Handlanden Chrogelii gård (FAT 3.5.1827)
boende uti Skepparen Nordbergs gård på Östra Glo-gatan (FAT 3.3.1829)
uti Herr Swejloffs gård midt emot slagbommen på Esbo vägen (Helsingfors Tidningar 30.9.1829)
boende uti f. d. Trädgårdsmästaren Björkströms gård vid slagbommen, eller såkallade Esbo Tull (FAT 30.1.1830)

Lönnroth meni uudestaan naimisiin vuonna 1833 porvari Sven Lindqvistin Carolina-tyttären (s. 26.7.1804) kanssa. Heille syntyi 23.10.1834 poika Johannes Salomon.

Hyppäsin sanomalehtien selailussa reippaasti eteenpäin ja päädyin aikaan, jolloin Lönnroth asui poikansa Magnus Ferdinandin kanssa Aleksanterin- ja Mikonkadun kulmassa (FAT 22.8.1850, KA U42:692). Vuoden 1855 henkikirjassa (KA U47:743) Carolina on leski. Puutarhurimestari Lönnroth mainosti siemeniä viimeisen kerran Finlands Allmänna Tidningissa 15.7.1852 ja leskensä ensimmäisen kerran 21.10.1852.

Selasin Helsingin haudatut väliin jääviltä kuukausilta ja kauhistuin koleeraan kuolleiden määrästä. Jossain heidän välissään jäi huomaamatta merkintä Anders Johan Lönnrothin kuolemasta.

Magnus Ferdinand allekirjoitti muutaman puutarhamainoksen (FAT 29.11.1852), mutta seuraavasta vuodesta puutarhaliiketoiminta pyöri Carolina-lesken nimellä hänen kuolemaansa saakka (Hbl 16.6.1875 ). Hänen kuolinpesänsä oli niin velkainen, että se haettiin konkurssiin. ( Hbl 17.2.1877, 3.5.1877) Jostain syystä monissa lehti-ilmoituksissa tästä on väärä etunimi. Kuten Hbl 18.05.1877

(Fjelldalin huvila-alue oli nykyisen Etu-Töölön paikalla.)

Unkarista (tai Böömistä) Mynämäelle

Sanomalehdessä Posttidningar 8.7.1782 julkaistusta ilmoituksesta selviää, että Mynämäen Antikkalassa 14.2.1782 kuolleen madamen Anna Greta Boemin tausta. Hän oli tullut vuonna 1752 "Unkarista tai Böömistä" Suomeen kapteeni von Nassokinin kanssa.

Tämän kuoltua madame oli saanut elinikäisen läänityksen Antikkalan rälssitilaan. Häneltä jäi jotain omaakin omaisuutta, jolle ilmoituksella etsittiin perijöitä.

(Virolaisesta  Aadlivapid Ajalooarhiivis -sivustosta, joka oli muuttanut viimeisimmän käyntini jälkeen, tuli haulla Nassokin esiin von Nasakin -suvun vaakuna, joten oletan, että kyse samasta suvusta. )

Miltä madamen elämä näyttää rippikirjoissa? Alkuhaastetta syntyy siitä, että Antikkala on Mietoisten kirjoissa eikä Mynämäen. Ja kirjat digitoituna vain Arkistolaitoksen digiarkistossa perin tummina kuvina.

Rippikirjasta 1752-1758 näyttää puuttuvan alkusivut, sillä muut kylät ovat digihakemiston perusteella samassa aakkosjärjestyksessä kuin myöhemmissäkin kirjoissa. Rippikirjassa 1759-1770 Antikkala on kahdella sivulla ja madame toisen keskellä. Kapteeni von Nassokinista ei tässä valitettavasti lisätietoa. Rippikirjassa 1771-1782 Antikkala on kolmella sivulla ja madame kakkossivun ylimpänä eli jonkin Antikkalan tilan tärkeimpänä henkilönä? Syntymävuodekseen on merkitty 1720 eli oli 32-vuotias Suomeen tullessaan.

Wikipedia kertoo, että Antikkalassa oli kaksi taloa: Antintalo ja Haijala eli Hajala. Tämä näkyy myös selvästi Maanmittauslaitoksen uudistusarkiston kartasta Antikkala; Peltokartta 1791-1791 (A65:2/1) , josta kuvituksena ote. Anu Lahtisen luentotiivistelmissä mainitaan Antikkalan Haijala rälssitilaksi reduktion jälkeen jääneenä tilana eli se on todennäköisesti ilmoituksessa tarkoitettu läänitys.

Toivoin, että pienellä työllä läänintileistä saisin kiinni läänityksestä ja kapteeni von Nassokinista. Mutta tositekirjassa vuodelta 1754 sekä aatelin (KA 7583:1361) että säätyläisten lista (KA 7583:1366) tuottaa pettymyksen. Vuonna 1762 Anna Margareta Bömin on merkitty säätyläiseksi ja maksuista vapautetuksi (KA 7622:1024).
Vastaavassa listassa vuonna 1766 Anna Margareta Böming on läänintileissä luokiteltu säätyläiseksi ja merkitty köyhäksi (KA 7638:1273).

Maakirjassa 1752 toinen Antikkalan tiloista on rälssiä, mutta ilmeisesti ei von Nassokinin (KA 7572:146).

Arkeologian kentältä

Helsingin yliopiston arkeologisten kenttätöiden ja tutkimusprojektien eilinen esittelytilaisuus Kesällä kenttätöissä ja vähän muuallakin oli mukava lopetus syksyn seminaari-istunnoille.

Mika Lavennon Baza otdyha - kaivaus pronssikautisella asuinpaikalla Marimaalla sijoitettiin m.m. jokinimillä Volga sekä Kama ja kiitos Siperia-projektini olin täysin kartalla. Ja opin, että Venäjällä voidaan tehdä arkeologisia kaivauksia lapiollakin.

Teemu Mökkösen  Opetuskaivaukset Virolahden Meskäärtyn kivikautisella asumuksella 2015 palautti mieleen kivikautiset lohenkalastajat, sillä oli kyse kivikautisesta vallien ympäröimästä asumuksesta. Joka monine vaiheineen ei aivan hahmottunut päässäni, mutta ajatus savipeitteisestä oksapunosrakenteisesta (väli?)seinästä kuullosti sivistyneeltä. Englantilaisissa historiasarjoissa punoksiin on hierottu muistaakseni lantaa.

Satu Koivisto (serkkujeni serkku eli melkein sukua, krö-höm) kertoi projektista, jossa lähdetään hakemaan Saimaan hukkunutta kivikautta soista ja järvenpohjista. Hätkähdyttävää oli nähdä aikasarja, jossa Saimaan eteläistä osaa ei ollut ollenkaan jääkauden jälkeen ja veden nousu jatkui vuosien 4000-3700 eaa paikkeille, jolloin Vuoksi puhkesi. Aivan kuten Tanskan rannikolla, kivikausi on jäänyt veden alle, josta löytyy edelleen kivikautisia kantoja! (Muille ehkä tuttu tarina, minulle ei.)

Björn Forsénin ja Tommi Tumon esitykset antiikin ajan Kreikassa kuulostivat lasten leikiltä verrattuna Meskäärtyyn. Kivirakenteet olivat selväpiirteisiä, temppelin kattotiilien tekstit yhdistyvät kirjalliseen lähteeseen...

Lounaan jälkeen saimme nähdä vuodelta 1976 Reijo Pauluksen 10 minuutin filmin Jönsaksen kaivauksista. Paikalla olen ollut, mutta nykyaikaisilla kaivauksilla en, joten en tunnistanut eroja tekniikassa ja tavoissa. Vaan kiinnitin huomiota siihen, miten laihoja kaikki näyttivät olevan. Ja kun olimme huomattavasti laihempia 40 vuotta sitten, kun Suomessa ei ollut nälänhätää, miltä kansa täällä näyttikään menneisyydessä?

Elisa Väisänen ja Joanna Vainio kertoivat viime kesäkuussa järjestämästään kaivauksesta Rastilan leirintäalueella. Projekti sai runsaasti julkisuutta, minkä selittäjänä he pitivät lyhyttä etäisyyttä Helsingin kekustasta ja joukkoliikenneyhteyksiä.

Paula Kouki kertoi Merellinen Helsinki -hankkeessa tehdystä Villingin saaren inventoinnista.  Siinä oltiin "pettyneitä saaliiseen", sillä huvila-asutuksen voimakas maanmuokkaus tekee arkeologisesta tutkimuksesta mahdotonta paikalla, jossa todennäköisesti on ollut 1500-luvun kylä.

Suzie Thomas kuvasi projektia Lapland's Dark Heritage. He olivat onnistuneet odotuksiaan paremmin joukkoistuksessa, jossa pyydettiin merkitsemään kartalle Lapin sotahistoriallisia kohteita Ylen aiemman mallin mukaan. Yhdessä Eerika Koskinen-Koiviston kanssa Thomas oli kiertänyt museoita hakemassa Lapin sodan esityksiä. En ollut yllättynyt kuullessani, ettei Siidassa ollut mainintaa, sillä eihän sitä ollut Pohjois-Pohjanmaan museossakaan.  

Jan Fastin blogista olen lukenut Hangon Tulliniemen projektistaan, mutta vasta nyt sain esityksestään paremman ymmärryksen siitä mistä on kyse. Saksalaisen kauttakulkuleirin kautta oli 1942-44 päivittäin 4000 sotilasta tulossa tai menossa. Sittemmin alue oli satamana yleisöltä suljettu ja jäänteitä on jäänyt niin rakennuksista kuin kaatopaikastakin. Fast totesi, että parakkien lähellä "löydöttömyys on suurin löytö" ja on pannut hänet ajattelemaan uusiksi tekemiään kivikautisten kaivausten tulkintoja.

Tarja Kinnunen ja Elina Terävä esittelivät Raaseporin linnan ympäristössä kahtena viime kesänä tehtyjen kaivausten tuloksia. Hekin olivat päässeet kaivamaan kaatopaikkaa, josta oli löytynyt suhteellisen iso määrä lasinsirpaleita hienoista ulkomaisista juomalaseita 1300- ja 1400-luvun taitteesta.

Viimeiseksi puhui Rick Bonnie Horvat Kur -kaivauksesta Israelissa. Lähes tiedostamatta odotin, että tähän olisi liittynyt joku poliittinen komplikaatio, mutta ainakaan sellaista ei tuotu esille.

Täydennysosia

Yllä täydennystä lumettomaan Etelä-Suomeen  Teuvo Pakkalan kirjoittaman aapisen kuvituksesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

1) Perinteiseen tapaansa Vetenskapsradio historia tarkasteli Tyttökuningasta historiallisuuden kannalta. Asiantuntijana toiminut Livrustkammarenin edustaja oli hyvin häiriintynyt puvuista yleensä ottaen, mutta selitti vain yhden tarkemmat puutteet. Turun linnan interiööriä hän piti turhan karuna, kuten arvasinkin. Asteikolla yhdestä viiteen hän tarjosi kakkosta, mutta päätyi kolmoseen.

2) Puutarhasta haravoidun joukkoon sopii tuore Julia Donnerin väitöskirja Kasvitarhasta puutarhakotiin : Naiset kotipuutarhan tekijöinä Suomessa 1870-1930.

3) Vielä kerran paluu Joensuuhun. Jargoniassa julkaistiin Henrik Mattjuksen raportti Historiantutkimuksen päiviltä (pdf). Hän nosti ensimmäiseksi paneelin, jonka puheenvuorot koki mielenkiintoisiksi ja innostaviksi. Sitä voi olla ihmisillä erilaisia kokemuksia.

4) Joensuussa esitellyn ruokavälinetutkimuksen edistymistä odotellessa tutustuin Jaakko Kuuselan graduun Kirves, sirppi ja kahvipannu : rautaesineistö ja metalliset kulutustavarat Laukaan pitäjän perukirjoissa 1850-1900. Lainaus

 Aterimet olivat vielä 1800-luvulla tavallisessa maatalossa harvinaisia. Veitsiä ja haarukoita käyttivät lähinnä säätyläiset, talonpojille riitti vielä tuolloin oma puukko. Lusikat olivat kautta aikain olleet maaseudulla puusta itse vuoltuja, mutta 1900- lukua kohden niistäkin alkoi esiintymään metallisia versioita.  

Vuoden 1850 perukirjoissa pitäjänräätäli Strömillä oli "kolme pöytäveistä (0,36 mk) ja yksi kahveli (4 penniä) eli kaksipiikkinen haarukka."

5) Veikkaukseni suuresta innosta Sotasammosta meni mönkään tai olen seurannut vääriä / liian vähän medioita. Otto Aura kirjoitti blogissaan parista ominaisuudesta, joista piti.

6) Joulukalenterilistaukseni viimeisiä lisäyksiä oli Arkivråttans julkalender, joka on tehnyt poimintoja suomenruotsalaisten yhdistysten arkistoista. Saman tekijän on blogi Arkivråttan.

7) Sopivasti (?) Tukholman matkan jälkeen Svenska Dagbladet julkaisi jutun, jossa vertailaan Tukholman näkymiä Erik Dahlbergin piirroksissa 300 vuotta sitten nykypäivään. Kungahuset puolestaan julkaisi vanhan filmin Prins Wilhelm berättar om Kungliga Slottet.

8) Kuva-arkistopäivien puheenvuoroihin liittyviä aineistoja on jälkikäteen julkaistu.

9) Yhdysvaltojen National Archives julkaisi YouTube-kanavallaan purskeen vanhoja uutisfilmejä ja ajattelin saavani vanhojen soittolistojeni

• From or about Finland or Finns (AP Archive)
• From or about Finland or Finns (British Movietone)
• From or about Finland or Finns (British Pathé)

rinnalle uuden. Mutta ei, vain yksi pätkä Helsingin olympialaisista löytyi.

10) Digishowssa mainostettu ja Joensuun esityksessä käytetty tietokanta kirjojen levinneisyydestä ennen vuotta 1850 esitellään kirjallisesti Tuija Laineen blogitekstissä. Jos siihen voisi kommentoida, toteaisin, että Satakirjaston haussa löysin 147 ennen vuotta 1850 painettua kirjaa ja muistakin kirjastoluetteloista voisi saada päivitystä enimmäkseen seurakuntien kokoelmiin keskittyvään tietokantaan. Paitsi, että hakua tietokannassa tehdessäni huomaan, että kyse "yksityiskirjastoista"? Kuinka järkevää rajata kunnalliset kirjastot pois, kun ne eivät kuitenkaan olleet toiminnassa ennen vuotta 1850 eli kirjat tulleet kokoelmiinsa jälkikäteen?

11) Sanomalehtiä käsitellessä löysin pitkästä aikaa uuden kuvauksen raipparangaistuksen antamisesta (Vanhoja Kaakinpuussa ja kai jossain muuallakin.) Ilmeisesti en ole koskaan hakenut ruotsiksi. Folkwännen lainaa 5.4.1876 Åbo Underrättelserin uutista, jossa kerrotaan Uudessakaarlepyyssä varkaan saamasta rangaistuksesta. Yleisöä riitti: "Så stort behag kan ligga i att åskåda huru en medmänniska pinas, att personer funnos, hvilka dröjde nära två dagar in i staden, blott för det gräsliga nöjets skuld."

12) Liittyen naisten, vanhusten ja vammaisten työntekoon ArkivDigital nosti blogiinsa vuodelta 1741 hautausmerkinnän, jossa 106-vuotiaaksi arvioitu nainen oli ollut 15 vuotta sokeana, mutta kehräsi siltä hienoa lankaa.

Hopeamitalin kohtalo

Vuosien varrella olen vanhoista sanomalehdistä lukenut monta listaa talousseuran hopeamitaleilla palkittuja palkollisia (*). On joskus mietityttänyt minne esineet ovat päätyneet, kun monet piiat ja rengit olivat perheettömiäkin.

Yhden tarinan löysin Hilja Haahden muistelmateoksesta Kotini puhuu (1932). Haahden "lapsuuden hoitaja" Maijastiina eli Nanna "oli testamentissa määrännyt omaisuutensa viimeisille hoidokeilleen". Hiljan veli sai satamarkkasen, Hilja samoin ja lisäksi Talousseuran hopeamitalin, joka roikkui sinisestä nauhasta. Vainajan sisarelle jäi vaatteet ja arvottomampi jäämistö.

Haahti vaihtoi mitalin rahaan himoitessaan Klugen kirjallisuushistoriaa. Muistelmissaan hän sitten kirjoittaa

"Voi häpeällistä! Niin tekisi mieleni huudahtaa. Mutta koetan ymmärtää ja vähän sääliäkin opinnälkäistä köyhää tyttöä, nyt kun kolme tilavaa kaappiani on niin täynnä kirjoja, etten enää tiedä, mihin uudet sijoittaisin."

Kuva Miami University Libraries, Flickr Commons

(*) Ennen vuotta 1850 Talousseuran palkitsemat on lääneittäin listattu Lars Zilliacuksen toimesta muista kuin Turun ja Porin läänistä julkaisussa Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter : en källa för forskningen V:1 . Turun ja Porin lääni on jatko-osassa V:2, jossa on myös vuodet 1851-1917. Ja kas, myös uskollisesta palveluksesta annettujen palkintojen kuvat, joita olen kauan kaivannut, vaikka olen tämän julkaisun "tuntenut".

Talousseurojen ja ruotsalaisen edeltäjänsä jakamista palkinnoista blogissa ainakin näissä teksteissä

• Talousseuran mitaleita 9.4.2008
• Hulttisen Vappu Paulintytär ja nimistä 4.2.2009
• Naisten työlläkin jotain arvoa 4.7.2009
• Isänmaallisen seuran palkitsemia (1780-luku) 6.7.2010
• Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun alkupuoli) 7.7.2010
• Isänmaallisen seuran palkitsemia (1790-luvun loppu) 8.7.2010
• Amerikassa käynyt Elisabet ja raivaaja-Eeva 23.8.2010
• Seuraelämää Kokemäellä 1801 13.7.2012
• Uskollisista palvelijoista 21.11.2012
• Tarina Johan Henrik Tallgrenista 16.12.2013
• Kevätlomalla: Åbo akademin käsikirjoitusarkistossa 9.4.2014
• Pohjois-Karjalan museossa 26.10.2015

Ilmestynyt: Hohenthalit painomusteessa 1762-1904

Eilen meni painoon kirjamessujen lahjakortista lähtölaukauksen saanut projekti nimellä Hohenthalit painomusteessa 1762-1904 ja takatekstillä

Tässä kirjassa esitellään ne Hohenthalit, jotka ennen vuotta 1905 löytyvät Ruotsin valtakunnan tai Suomen suuriruhtinaskunnan sanomalehdistä. Heistä kerrotaan nimenomaan se, mitä sanomalehdet kertovat eli mikä oli omana aikanaan yleistä tietoa. Holhouksen alle joutumisesta, opintojen edistymisestä, viranhausta, yhdistystoiminnasta, viinanpoltosta, purjehduksesta, oikeudenkäynneistä, urheilukilpailuista ja susijahdista.

Tilattavissa BoD:n omasta kaupasta ja pian muista verkkokirjakaupoistakin sekä saatavilla aikanaan myös jonkinlaisena e-kirjana. BoD:ltä tilaukset ovat yleensä tulleet tosi nopeasti, mutta jouluksi tekee kyllä tiukkaa.

Tiukasta aikataulusta puhuen, tämä oli omakustanneurani vauhdikkain projekti. Ennen lähtölaukausta oli valmiina idea ja olin pari vuotta kerännyt materiaalia niin paljon, että tiesin sen realistiseksi. Sanomalehtien (laaja) lainaaminen nopeutti sivujen kertymistä. Mutta ellen olisi rajannut aikaa Lennartin murhateon perusteella, kirja ei olisi valmistunut ennen vuoden loppua. Menoa olisi hidastanut myös se, jos olisin eksynyt (vielä useammalle) sivupolulle sanomalehtiaineiston parista/parissa.

Oli sattumaa, että Hohenthal-nimi on suomalaisten sanomalehtien koneluvussa hyvin erottuva ja itse lehdissä suhteellisen usein esiintyvä. Kirjan mielekkyys syntyi nimenomaan siitä, että mukaan tuli yli kolmekymmentä eri ihmistä erilaisista ammateista. Osa porukasta jäi katveeseen, mutta osumia oli monista suvun osista.

Olen vuosia miettinyt kirjaa, jolla kertoa sanomlehtien uskomattomasta monipuolisuudesta henkilöhistoriallisena lähteenä. Tämä projekti oli yritys siihen suuntaan, mutta paljasti taas niin yllättäviä asioita, että kattavan katsauksen kirjoittaminen "sanomalehdistä sukututkimuksen lähteenä" lienee mahdottomuus.

Tukholmassa käyneet tyttäret

Liina Holmin kirja Suurmiesten sukulaisia muodosti poikkeuksen sokkona varaamissani muistelmissa olemalla lainassa varaushetkellä. Ottaen huomioon, että teksti historiamme kestojulkkisten (Snellman ja Lönnrot) lähettyvillä kulkee epäsentimentaalisesti ja sujuvasti, minun olisi pitänyt joutua pidempäänkin varausjonoon.

Kuvatut tapahtumat Oulussa ja sen ympäristössä palauttivat mieleen Ville Rannan sarjakuvan Kyllä eikä ei, jossa esiintyi samoja henkilöitä. Holm lienee kuitenkin Rantaa uskollisempi totuudelle, vaikka osa tapahtumien käänteistä vaikuttaa teatraalisilta. Referoitavaa siis riittäisi useampaankin blogitekstiin, mutta nostan esiin itseäni kiinnostavan teeman pappien tytärten koulutuksesta ja liikkuvuudesta.

Holmin kertomuksen mukaan Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin tyttäristä vanhin eli Liisa Madlena "oli ollut Tukholmassa sisäoppilaitoksessa", "osasi kertoa kuningas Kustaa III:sta ja hänen hovistaan" ja "oli käynyt Upsalassakin". Nuorempi tytär Anna Kristiina oli päässyt vain Ouluun asti oppimaan kankaan kudontaa. Molemmat koulutusjaksot muistelman mukaan vähän ennen vuotta 1768.

Seuraavasta sukupolvesta lähetettiin Gerhard Snellmanin ja Anna Kristina Ståhlbergin vanhin tytär Anna Jakobina Tukholmaan. Majurinrouva Montgomery tunsi sisäoppilaitoksen johtajattaren ja oli neuvotellut vapaaoppilaspaikan. "Syksyllä 1801 hän lähti purjelaivalla Oulusta."

"Hän kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän ja muutamat muut laitoksen oppilaat olivat päässeet erääseen kuvaelmaan kuninkaalliseen linnaan. Hänellä oli ollut yllään valkoinen leninki, oma ompelemansa, joka oli koristettu kirjo-ompeluin helmasta polveen saakka."

Isän ehdotuksesta Anna Jakobina aloitti kaupungissa kätilöopinnot, mutta ne jäivät kesken, kun äidin sairauden takia piti palata Suomeen.

Kirjassa mainitut henkilöt esiintyvät kirjeissä, joita on osana Snellmanin koottuja teoksia.

Kuvituksena Tukholman Södermalmia 1870-luvulla. RAÄ, Flickr