Historiantutkimuksen päivät - perjantai ennen lounasta

Aamun ensimmäiseksi sessioksi oli ylitarjontaa mielenkiintoisista aiheista. Valitsin Papisto vaikuttajana, jossa puhujat täysin tuntemattomia.

Eniten aiheista kiinnosti ensimmäinen eli Mikko Hiljasen Kruunun nimeämien kirkkoherrojen lukumäärä ja merkitys Suomessa 1500-luvun loppupuolella, sillä ajattelin sen käsittelevän regaaliseurakuntia. (Kokemäki, nääs) Mutta ei käsitellytkään. Hiljanen argumentoi kruunun vallan lisääntymistä kirkossa reformaation jälkeen perustuen 41 tunnettuun nimeämiskirjeeseen (15% ajan nimityksistä). Hän ei nähnyt tarpeelliseksi erotella regaaliseurakuntia, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Miten kruunun valta oli lisääntynyt, jos se toteutti jo keskiajalla saamaansa valtaa, jota se käytti vielä 1700-luvullakin?

Olli Viitaniemi selosti papiston kirjanvälitysverkostoja ja heränneiden kirjakaanonien syntyä 1830-50-luvuilla. Herätysliikkeet eivät ole osaamisalueitani, joten en ihan pysynyt mukana. Pääsin takaisin kärryille kun Viitaniemi näytti visualisointeja kirjatietokannasta, jota esiteltiin taannoisessa Digishowssa. Nyt kävi esille se, mitä epäilinkin eli se, että useimmilla paikkakunnilla työ on tehty vähemmän perusteellisesti. Mutta onnistui silti tuottamaan maantieteellisiä jakaumia, jotka sopivat tietoihin herätysliikkeiden vaikutusalueista.

Pasi Saarimäki kuvaili kirkolliskokouksen suhtautumista avioeroon vuosina 1890-1930. Opin, että 1800-luvun lopussa alkoivat yleistyä erivapausavioerot, joiden syyt olivat muuta kuin kirkon hyväksymät huoruus ja hylkääminen. Yleisökeskustelussa tuotiin esiin, että Lutherilla ja 1600-luvun kirkkolaissa oli pidempi lista hyväksyttyjä syitä, mutta tämä oli unohtunut? (Kuva Tuulispää 6.11.1903)

Päivän toiseksi sessioksi valitsin Historioiden määrittämisen valta ja arkinen työ. Petteri Norring aloitti kertomalla Eino Jutikkalan historian käsityksestä, jonka tavoitteena oli objektiivinen, puolueeton ja tunteeton historiallinen tieto, joka pohjautui empiiriseen aineistoon. Hyvää historiografista tietoa, kun ajattelee suomalaista historiantutkimusta ja Jutikkalan osuutta sekä vaikutusta siinä.

Erinomaista tietoa oli myös Henrik Meinanderin esitys Matti Klingen ja Heikki Ylikankaan pääteeseistä ja linjauksista. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Klingen sanomiset eivät minuun uppoa - olen eri mieltä perustavaa laatua olevista asioista.

Maria Lähteenmäen puheenvuoro kutsui akateemisia historiantutkijoita barrikaadeille, nousemaan yhteiskunnan marginaalista yhteiskunnan opastajiksi. Ottamaan eturivin paikkansa popularisoinnissa amatööreiltä. Lyhyessä yleisökeskustelussa Laura Kolbe ehti laajentaa tätä asiantuntijuuteen, jossa nykyisessä alennustilassa "jokainen sukututkija katsoo olevansa historian osaaja" ja ammattilaiset ovat "blogin kirjoittajien ja omakustanteiden paineessa".

Taisi olla ihan hyvä, etten kirjoittanut Kolben työväenopistossa tiistaina pitämästä esityksestä mitään blogiini. Jää asiantuntijuuden esittäminen asiantuntijalle.