lauantai 19. joulukuuta 2015

Unkarista (tai Böömistä) Mynämäelle

Sanomalehdessä Posttidningar 8.7.1782 julkaistusta ilmoituksesta selviää, että Mynämäen Antikkalassa 14.2.1782 kuolleen madamen Anna Greta Boemin tausta. Hän oli tullut vuonna 1752 "Unkarista tai Böömistä" Suomeen kapteeni von Nassokinin kanssa.

Tämän kuoltua madame oli saanut elinikäisen läänityksen Antikkalan rälssitilaan. Häneltä jäi jotain omaakin omaisuutta, jolle ilmoituksella etsittiin perijöitä.

(Virolaisesta  Aadlivapid Ajalooarhiivis -sivustosta, joka oli muuttanut viimeisimmän käyntini jälkeen, tuli haulla Nassokin esiin von Nasakin -suvun vaakuna, joten oletan, että kyse samasta suvusta. )


Miltä madamen elämä näyttää rippikirjoissa? Alkuhaastetta syntyy siitä, että Antikkala on Mietoisten kirjoissa eikä Mynämäen. Ja kirjat digitoituna vain Arkistolaitoksen digiarkistossa perin tummina kuvina.

Rippikirjasta 1752-1758 näyttää puuttuvan alkusivut, sillä muut kylät ovat digihakemiston perusteella samassa aakkosjärjestyksessä kuin myöhemmissäkin kirjoissa. Rippikirjassa 1759-1770 Antikkala on kahdella sivulla ja madame toisen keskellä. Kapteeni von Nassokinista ei tässä valitettavasti lisätietoa. Rippikirjassa 1771-1782 Antikkala on kolmella sivulla ja madame kakkossivun ylimpänä eli jonkin Antikkalan tilan tärkeimpänä henkilönä? Syntymävuodekseen on merkitty 1720 eli oli 32-vuotias Suomeen tullessaan.

Wikipedia kertoo, että Antikkalassa oli kaksi taloa: Antintalo ja Haijala eli Hajala. Tämä näkyy myös selvästi Maanmittauslaitoksen uudistusarkiston kartasta Antikkala; Peltokartta 1791-1791 (A65:2/1) , josta kuvituksena ote. Anu Lahtisen luentotiivistelmissä mainitaan Antikkalan Haijala rälssitilaksi reduktion jälkeen jääneenä tilana eli se on todennäköisesti ilmoituksessa tarkoitettu läänitys.

Toivoin, että pienellä työllä läänintileistä saisin kiinni läänityksestä ja kapteeni von Nassokinista. Mutta tositekirjassa vuodelta 1754 sekä aatelin (KA 7583:1361) että säätyläisten lista (KA 7583:1366) tuottaa pettymyksen. Vuonna 1762 Anna Margareta Bömin on merkitty säätyläiseksi ja maksuista vapautetuksi (KA 7622:1024).
Vastaavassa listassa vuonna 1766 Anna Margareta Böming on läänintileissä luokiteltu säätyläiseksi ja merkitty köyhäksi (KA 7638:1273).

Maakirjassa 1752 toinen Antikkalan tiloista on rälssiä, mutta ilmeisesti ei von Nassokinin (KA 7572:146).



Ei kommentteja: