Myötäjäisarpajaisvoittajia 1798

Elisabet Erkintytär Kalvolasta (Inrikes tidningar 2.2.1798)
Anna Erkintytär Närpiöstä (Inrikes tidningar 27.4.1798)
Ulrica Matintytär Appellöf Lapväärtistä (Inrikes tidningar 14.12.1798)

Antonin päivänä 1857 (2/2)

Eilen oli saatu kanuuna paikalleen ja tarina jatkuu...

Siin se sitt makas, juhlalise näkösen se Minervan kanuun ja ny ei oll muut tehtvä ko lauast se. Mnää ajatteli ens: ett kyll mar se Vilkk sen kunnian tahto ittelles, ko hän se ol ladannukki. Mutt mitä viel. Vilkk meinas mnuu, ett pist snää vaan päretikun kans valkkia fänk reikkähä; snää jouda kyll sen työn tehd, kosk mnää se ole ladann. Sillo mnää ymmärsi ett Vilkk pelkäs, ja pelkäsin, piru viekkö, ittekki, vaikken kehdan näyttä stää. Ja ko mnää muisti viel ett mnää oli saan kiitokse' rohkeudestan ko engelsman meijä haminan poltt, nii mnää sohafi yks kaks päresoitol fänkpannuhu.

Ja sillo se paukatt! Jumalist ko se paukatt! Kyll se ol juhlalinen täräys! Kaffepann lens jumal ties mihe, piik seisos silmä' riipi raapin pääs eik saan sana ulos suustas ja kaikk akkna talos krapisi palasiks. Mutt Vilkk sieppas kanuunan kainlohos ja kas näi lykkämän pakko, Vilkk kanuunoines edell ja mnää peräs. Ko me tulin portil, nii me näi ett naaprisakki, Simelil, oliva akkna rikk ja ko me sitt painoi Palotontti päi, niin Kringelin pist pääs ulos akkunboogist ja huus meijän peräsän: "nog ser jag er godt, kära vänner, kom dricka kaffe". Mutt me em oll kuulevannas kon painetti vaa makasiinitten työ Palotontin taa.

Mutt kyll se Vilkk ol sendä aika poik. Ja hyvä kurssi ei meild kummaldakka sendän puuttun, vaikkan ite sano. Arvakkast mitä me tei? Juu, ladattin kanuun uudest ja ko se ol saatt kuntto — se Vilkk ol siihen koko mestar — nii mentti toinen kert Kringelinin työ, pantti kanuun vanhall paikalles ja jyskytettiin taas kert. Mutt sillo emme lykänn enä pakkoho, ko mentti
tervettämä Antoni. Ja hyvi meit trahteeras Anton ja kiitt meit vähä mond kertta juhlalisuudest. Ja juhlalise ne olivakki ne paukautse. Niin tykkäsivä kaikk pait yks muij naapuris ko ol vähä kippi. — Nii siell ol saat pikkassi.

Jaa-a muista mar mnää hyvi sen päivä viel. Mutt se ol siihe aikka, ko viel sai vähä lystikin pittä. Mutt menkkäst ny tähä aikka mailma panema jotta juhlallisemppa toime, nii ova fiskaali ja poliisi koht teijän kimbussan. Sissi.

Tässä muodossa (+- kopiontivirheeni) juttu julkaistiin Rauman purjehdusseuran lehdessä Ahti 2/1898, josta kansikuva alla. Heti tuli mieleen H. J. Nortamo ja samannäköinen juttu onkin Nortamo-seor -sivustolla. Ja Vanhan Rauman sivuilla. Mutta ei ollut meikäläisen silmiin tullut ja tykkäsin, että oli hauska.

Antonin päivänä 1857 (1/2)

Juhannuksen kunniaksi tarinaa toisesta juhlinnasta, josta kertoo "Kivelän kapteeni". Loppupuolisko huomenna.

Mnää muista valla hyvi viel tämän päivä, Antonin päivä 1857. Sillo el viel, helkkaris nii, ja elä vieläkki, Anders Anton Kringelin. Hän asus siihe aikka Isoll poikkiskadull siin vastpäät Simelin talo ja ol hausk mies, vaikk olikin kivuloine. Antonin päiv ol sinä vuon Keskiviikko päiv. Tiista ehtost tul Tasala Vilkk, iloinen poik niinko mnääki siihe aikka, — ja sanos: kuulest, niinkos tiedä, o huome Antonin päiv ja Kringelisen tarvittis herättä vähä juhlallisemin ko tavallisest.

— "No, niin kaiketakki, oleks fundeeran mittä? — Soitta' semsis tilasuuksis pruukata ja jos mnää lainaisi Teukon Kallen klaneetin krapa ja snää kraapeisi fioolias, nii olis seki jotta" — sanoisi mnää. Mutt olisitt sillo nähn Tasala Vilku. Sill miehell ol ai oma tuumas, ai se asia ymmärs laillssen kuntton pann, niingo satt kuull.

"Soitta'! — meinas Vilkk. Soitetan kyll semsin päivin, mutt tykkäs snää et se olis juhlalist. Ei millän tavall. Mutt toist olis, jos ammutais ja mnää ole ajatell ett Anton herätetä parill laukauksell huome aamust. —

Olkko menneks. Mistäst pyssy' oteta.

— Pyssy'! Tykkäks snää ett se olis juhlallist, jos joku snuu nimipäivälläs tulis herättämä snuu pyssynpaukauksell? Tukkaks ettäs
heräisi haulpyssyn präiskäyksest?

— Engöst mahdais sendä. Mutt milläst me' sitt ammu.

Mill! Helkkaris, kanuunall tietyste. Ja snää toimita kanuunan tännäi huome aamust hyvi aikasi. Se Minervan kanuun, se on poikka, mnää ole sen kans ennenki jyräytel.

— No, o snuull koiran kuri. Mutt ei snuun tuumas hullumb ol. Ja kyll kanuun tänn tlee hyvis ajois. Ko ensmäine lehterkuorm mene meijän plassill, nii mnää hyppän kuormanpääll, mene Minervaha, pistän kanuuna säkkihi ja pääsen talonpoja hevosel haminast kotti jäll kanuunoinen.

Ja nii mnää teingi. Minervan kanuun ol meil jo enne viitt seuravan aamun ja kas näi Vilkk ja mnää ladama stää. Mutt voi sun turkanen ko se vet kruutti. Mnää rupesi jo tyyreksymän koko juhlalisuutt, mutt Vilkk ol tytyväine. Silmä kiilsivä pääs niinkon tinaknapi' ko se poik mänttäs puupalikal ja vasaral, toppingeit kanunaha ja sylk siihe ai joukko ett kummingin piukka olis menn. — En mnää ol paljon kanuna ladamisis toiminn, mutt kyll mnää sendä ymmärsi, ett siit juhlalinen paukaus pit tleeman ko se lauasti, se Vilku lading. Sill ett, niingo sanott, kruutti siin ol kourattaisi ja toppninkki Vilkk ol hakann sen täytte suuhu saakk. Ja nii stää sitt menttin painettin Kringelinin työ. Hissuksis kuljetti ja päästin köökkihi sisäl Antonin tietmät. Kuultti vaan kon poik kuorsas toises huones. Ei ollu koko talos herel viel kukka muu kon piik. Se ol tehn valu takkaha ja pelas siin kaffepannuines. Mutt mnää sanosi händ ett: "menest hiukan pois tield, meill o meining vähä amppu präjäyttä täsä Antonin kunniaks". Piik ymmärs koht meiningi', jätt kaffepannus siihe ja pääst mnuun tällämän kanuunan laillse asenttoho.

Historian raaka-aineista

Riippumatta historiankirjoittajan tavoitteista, toteaa Tosh kirjassaan The pursuit of history, mahdolliset saavutukset määrittyvät tallella olevien lähteiden laajuudesta ja luonteesta. Selvää kauraa kuten myöskin se, että historian lähteet kattavat kaikki ihmistoiminnan jättämät jäljet.

Noteerattuaan lähteiden potentiaalisen kirjon Tosh keskittyy kirjoitettuun tekstiin, josta saa irti tarkkoja aikamääreitä, paikannuksia sekä yksilön ajatuksia ja tekoja. Riippumatta tekstin alkuperäisestä tarkoituksesta, siitä on hyötyä historioitsijalle. Mutta arvokkaimpia ovat lähteet, jotka syntyvät suoraan päivittäisestä elämästä niin, että kynän pielijä ei ajattele tulvia sukupolvia ollenkaan.

Tosh jakaa kirjalliset lähteet kolmeen ryhmään: kertovat tekstit, asiakirjat ja yksityiset aineistot. Kertovat tekstit on (ainakin jossain määrin) tarkoitettu säilyviksi. Niissä on valmis kronologia, mutta myös vahvasti kirjoittajan näkökulma. Tosh laskee tähän ryhmään sanomalehdet, joilla on kolme (!) arvokasta ominaisuutta. Ne ilmaisevat ajan merkittävimmät poliittiset ja yhteiskunnalliset näkemykset, tarjoavat päivän tarkan kronologian ja toisinaan julkaisivat laajempia selvityksiä. Kertovien tekstien käsittelyn lopuksi Tosh mainitsee kaunokirjalliset kirjat, mutta mielestäni ei missään faktakirjoja.

Asiakirjojen kohdalla Tosh on syvällä Iso-Britannian arkistoissa, enkä saanut sisällöstä mitään merkittävää irti. Yksityisten aineistojen osiossa hehkutetaan kirjeitä ja päiväkirjoja. Lähdekritiikistä ei vielä puhuta mitään, tullee seuraavassa luvussa. Tämä luku loppuu siihen, että Tosh pitää minkä tahansa historiatutkimuksen ensimmäisenä askeleena lähteiden laajuuden kartoittamista. Lähteet eivät tule luokse, niitä pitää etsiä.

Kesäkuuta

8.6.

• Viranomaiset veivät sukukalleuden 
• Kansalliskirjaston lukittua ovea kiskoessa kirkastuu: nyt on kesä!
• Kaupunginkirjastonkin ovet kiinni: kesä ja perjantai. Pitäisikö ostaa toinen jäde?
• Kännyssä Twitter suomeksi. Uudelleentwiittasin äsken, miksen edelleentwiitannut tai jälleentwiitannut?

10.6.

• Järviarkeologian antia Lpr:ssä esillä 
• Akateemisessa pokkarit kesäkuun tapaan -20%. Ostin Kahnemanin ajattelun ja historiallisen romanssin.

11.6.

• Suomalaisen jälkiä Hollywoodissa tutki @hannusalmi . Taas siirtolainen, jonka antamilla tiedoilla ei kastetta löydy... 

 12.6.

• Kuvakavalkaadi Varkauden menneisyydestä. Promottiin FB:ssä toivottavasti linkitetty muuallekin. 
• "Halveksun syvästi viihteellisiä tekeleitä, missä historia on vain kulissi, johon on viety moderneja toimijoita." 
• Taannoisella juuriretkellä napsittujen otosten perusteella minun ei kannata osallistua kilpailuun "Peltoon tulee eloa" 

 13.6.

• "Maisemasuunnittelua tarvitaan joka viidennessä hakkuussa" "jotka näkyvät katsojalle joko lähi- tai kaukomaisemassa." 
• Turkulaiset kielentutkijat esillä 1600-l teksteistä v. 2009 julkaistusta kirjasta. Mikä ajankohtaista? 
• Niin, siis. Ruotsissa museo voi kutsua wikimedialaiset kuvaamaan esineitään. Voihan kateus.
• Suomessa "Vuoden 2011 aikana on tarkoitus järjestää yksi tai useampia kuvausretkiä..." Porukasta pulaa? 
• Keskustelua museokuvauksista Suomen Wikimediassa yli vuosi sitten 
• Aika laittaa räpätys kuriin [kuva oikealla]

14.6.

• Ruotsalaisessa WDYTYA-ohjelmassa @Mark_Levengood etsii amerikkalaisia juuriaan. Mielenkiintoisempia kuin suomalaiset? 
• Ylen studiossa kommentoimassa Nokiaa Martti Häikiö. Historiallista perspektiiviä.

 15.6.

• Alkio-juhla loppuunmyyty ja päiväkirjat tulevat syksyllä painosta. Päiväkirjat löytyivät 2008 ja niitä tarjottiin...

16.6.

• FHL digitoi kirjat rajulla leikkauksella ja siirtää ne varastoon. Tästä voi olla kahta mieltä. 
• Hautajaisvaatteet esillä ja ajatukset liikkuvat perinteisten rituaalien merkityksissä.
• Miten tekstissäni voi olla sana tiedustelu, kun on pitänyt kirjoittaa tiedostot?
• Onko Latin monetary union oikeasti latinalainen rahaliitto suomeksi?  
• [vastauksen jälkeen] Kiitos. Ehdin juuri saada sanomalehtikirjaston auki ja haku rahaliitto tuottaa ulos latinalaisen rahaliiton viitaten oikeaan asiaan
• Kielikysymyksen jälkeen on vielä yksi ongelma, missähän podcastissa latinalaisesta rahaliitosta kuulin? Hakujen perusteella ei Planet money.
• Ta-daa. Todennäköisin latinalaisen rahaliiton tietolähde oli David Cannadinen A point of View. Ainakin sen kuunnellut.
• Hamekankaan saanut akka: "aina valitset huonoimman". Miehensä: "Totta puhut, sinutkin otin" (lyhennelmä. alk. per. Uusi Suometar 1.3.1871)

18.6.

• Aamukeskustelu toimistolla kääntyi Stalingradin piiritykseen. Implisiittinen identifoituminen venäläiseen väestöön?
• Pommerin matkan peruutus tarkoittaa että pääsen tutun väitökseen. Ei ollenkaan huono juttu. 

19.6.

• Eläissäs rustasit runoja kuusi kirjaa,/Ja kuolit harmista, kuin niit' ei kukaan osta. -- Ahlqvist Muut runot huonompia.
• Nappien historiaa à la @slate . Ensimmäinen nappientekijöiden kilta 1250 ja paljon muuta. 
• FTM listasi hyödyllisimmät (engl. kieliset) kv-sukututkimusblogit. Ruotsalainen ei vaikuta yleishyödylliseltä. 
• FTM:n listauksesta menee tilaukseen venäläinen  . Valokuvat arkistosaleista ja asiakirjoista vetoavat.

 20.6.

• Kiitos @JIlmakunnas , podcast-masiinassani taas Things We Forgot to Remember . Brittiohjelmien kaudet vaikeita hallita. 
• Hyvä teksti median arkisto"löydöistä". Kun paperi on järjestetty arkistoon, sen on tarkoituskin löytyä.

Kaksi kirjataloa ja pysähdys paikallismuseossa

Sunnuntainen paluumatkani Kokemäeltä Helsinkiin kulki ex-Tyrvää/ex-Vammala/Sastamalan kautta, sillä viime kesänä avattu Pukstaavi houkutteli. Kari Hintsalan blogin kuvat eivät riittäneet, täytyi päästä paikan päälle tarkastamaan miten esitellään kirjoja näyttelyllä.

Äänellä ja tekstillä oli Pukstaavin vastaus. Yhdessä pienehkössä huoneessa olisi saanut kuusi puhujaa yhtäaikaa ääneen, kun vihdoin ymmärsi käynnistysmekanismin. Jos sammutusmekanismi oli olemassa, emme sitä paikallistaneet. Seuraavassa huoneessa pienoismallien elävöittämisäänet puolestaan olivat niin hentoja, että sorruin painelemaan sensoria kun nauha oli jo pyörimässä.

Useimmissa huoneissa oli runsaasti tekstiä luettavaksi. Suoraan pinnalla tai kosketusnäytöllä. Sarjakuvahistorian jaksoin lukea läpi. Sen lisäksi vain kirjahyllysopessa oli tarinanomaisuutta. Näistä siis pidin ja muut positiiviset elementit olivat suurennetut lastenkirja-aukeamat (koska lapsuuden lempparini Elli Velli Karamelli oli mukana), lavastettu kirjasto ja kirjakauppojen kuvat. Mitään uutta en oppinut, laihahko saldo.

Ilman mitään odotuksia, yleissivistyksen nimessä, jatkoimme viereiseen Herra Hakkaraisen taloon, joka pohjautuu Mauri Kunnaksen töihin. Yllätyin iloisesti. Aivan kuten kirjoissakin, siellä aikuinenkin (ainakin minä) innostui osoittelemaan yksityiskohtia: kato, kato! Materiaalit ja työn jälki olivat laadukkaita ja asiakaspalvelukin kympin arvoista. Ainoat miinuspisteet pukeutumisvaatteista, joita oli vain lasten koossa.

Erityisesti viihdyin historiallisissa miljöissä eli Arthurin hovissa ja 1800-luvun kaupungissa. Jälkimmäinen oli taitava tiivistys ja karrikointi, jossa oikeat esineet sekoittuivat lavastukseen tavalla, joka loi "aidomman" tunnelman kuin pelkän aidon arvokas esillepano. Ehkä todellisissa apteekeissa ei ollut iilimatoja pitkin ja poikin, eikä niillä isoja valkoisia silmiä, mutta voi kai historia joskus olla hauskaakin? (Oheisessa pressikuvassakin on kaksi iilimatoa.)

Linja-auton aikataulu jätti minulle aikaa hyvin hätäiseen käyntiin Huittisten museossa. Kuljettajani arveli, että se on "ihan niinkuin Kokemäen kotiseutumuseo". Mutta ei ollut. Enemmän kulttuuri- ja henkilöhistoriaa. Ja erikoisuus: apteekkinäyttelyn kunniaksi kävijä sai napostella apteekkisalmiakkia ilman eri korvausta. Museoissa on eroja, jopa paikallismuseoissa.

Väenlasku 1897

Amerikkalainen FamilyTreeMagazine listasi kansainvälisiä sukututkimusblogeja. Läpiluku sai katumaan englanninkielisen blogini kitumista ja tuotti arvokkaimmaksi löydöksi venäläisen blogin. Siinä on kyllä enimmäkseen kuvia, mutta mikäs sen kiinnostavampaa kuin kuvat arkistoista...

Yksi postauksista esitteli vuoden 1897 väestönlaskentaa Venäjän valtakunnassa. Suomikin siihen tuolloin kuului, joten mieleen tuli heti kysymys, suoritettiinko moinen meillä? Koehaku sanomalehtiarkistoon kertoi, että tuolloin käytetty suomenkielinen termi oli väenlasku. Sillä eteenpäin, ja Uusi Suometar paljasti vastauksen numerossaan 13.10.1896:

Venäläisen väenlaskun yhteydessä on ehdotettu Suomessakin samana päivänä toimitettavaksi yleinen väenlasku. Siitä kertoo Now. Wr.:
Olemme kuulleet, että on ehdotettu toimitettavaksi samaan aikaan väenlasku myöskin Suomen suuriruhtinaskunnassa. Suomessa ovat väenlaskut tähän asti toimitetut ihan toisella tavalla kuin Veneäjällä ja Euroopan valtakunnissa, jota tapaa on määrätty nytkin noudatettavaksi. Suomessa on väkiluvun määräämiseksi toimitettu ajoittain tarkastuksia juoksevista väkiluvun luetteloista, jotka muinaisista ajoista saakka siellä pidetään tarkasti. Väenlaskun pääkomitea on pitänyt tarpeellisena samaan aikaan laskea Suomenkin väkiluvun, kuitenkin sillä tavalla, joka siellä on voimassa ja vakaantunut.

Ei siis uutta lähdettä metsästettäväksi ja asia lienee jo tuttu niille, joilla on Venäjän puolella tuolloin asuneita tutkimuskohteita. Uuden Suomettaren numerossa 28.2.1897 kerrotaan, että "äidinkieli on tärkeimpänä osoituksena henkilön kansallisuuden määräämiseksi" ja suomenkielisiä oli ainakin Pietarissa ja Siperiassa. Pikainen Googlaus antaa lukumäärät jälkimmäisille, mutta en löydä mainintoja alkuperäismateriaalin käytöstä. (Otsikon alta poiketen: Slaavisten kielten erikoiskirjasto tarjoaa wikissään  vinkkejä sukututkimukseen Venäjällä.)

Venäjän puolella materiaali on säilynyt yllä linkitetyn blogin mukaan vaihtelevasti. Aineiston syntymisestä löysin sanomalehtihaussa pari kuvausta:

Rauman Lehti 24.2.1897: Väenlasku on aikaansaanut paljon levottomuuksia Itä-Venäjällä Kasanin tienoilla. Tataarit luulevat että heidät nyt siirretään oikeauskoisen kirkon kirjoihin ja venäläiset talonpojat pelkäävät maaorjuuden palauttamista. Rauhaa on koetettu palauttaa osaksi siten, että venäläiset virkamiehet ovat matkustaneet kyliin väenlaskun tarkoitusta selittämään, osaksi, kun ei tämä ole tepsinyt, ankarilla rangaistuksia, vieläpä piiskallakin. 

Hämäläinen 31.3.1897: Äskeisen yleisen väenlaskun toimittajille luvattiin antaa palkinto rahassa tai mitali rintaan, kumman haluavat. Tilaisuus mitalin saamiseen tarjoontui siis nyt monelle sitä kauvan turhaan toivoneelle, ja innokkaita väenlaskijoiksi haluavia ilmaantui kosolta. Mutta kuisa ja harmi: siihen vaaditaan luvun ja kirjoittamisen taitamista! Mitäs nyt tehdä? "Pitää keksiä keino." Ja se keksitäänkin: kirjantaitamaton ottaa toimen nimeensä, palkkaa siaisekseen kykenevän miehen, mutta kun jakoaika tulee -- hän saa mitalin! Tämmöistäkin on tapahtunut.

Kaiku 10.5.1897: ... Oli joku pannut liikkeelle huhun, että väenlaskussa osallisina olleet tulevat saamaan vaivoistansa runsaan rahapalkkion, sekä rintamerkin, joka oikeuttaisi heidät ilman muuta avonaisiin kunnankirjurien paikkoihin y.m.s. Sen johdosta ilmaantui sitte väenlaskukirjureiksi pyrkijöitä jos jonkinlaisia, ja eräs kekseliäs kunnanvanhin sai siitä päähänsä tuotteiliaan tuuman: Hän otti hyvän maksun jokaisesta, jonka nimen kirjoitti maapäällikön hyväksyttäväksi lähetettävään väenlaskijain ehdokasluetteloon.  

Kollaasi venäläisistä vuodelta 1905, Library of Congress, Flickr.