Menneisyyden esineet maalauksissa

Amerikan 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun elävöittämistavaraa myyvän Jas. Townsend and Son, Inc.:n YouTube-kanava on ollut pitkään tilauksessa ja videoitaan on listallani 1700-luvun kokkausta, jota en ole päivittänyt vuoden 2012 jälkeen... [Kirjoittamisessa parin tunnin surffaustauko] Amerikkalaisten reseptien yhteys suomalaiseen ruokakulttuuriin lienee kaukainen, mutta ainakin nimellisesti lobscouse muistuttaa Rauman perinneruokaa lapskoussi.

Niin, piti siis kertoa kanavan tuoreesta videosta SiftingThePast.com Opportunities!, jossa kerrotaan blogista Sifting the Past. Siinä on poimittu historiallisista maalauksista esineet eli asiasanoilla voi hakea maalauksia, joissa esineet esiintyvät. Koettu hyödylliseksi, minkä hyvin uskon, sillä kuten Johanna Ilmakunnas joulukuisessa esityksessään totesi, esineitä esittäviä maalauksia on työläs löytää.

Blogi ei teknisesti ole paras mahdollinen ympäristö ja linkit kuvien lähteisiin näyttävät puuttuvan. Mutta ainakin useimmissa on tieto kokoelmasta, johon taulu liittyy. Videoista Uncovering History: Details In A Painting ja A Glimpse Into 18th Century Life Through Art - Uncovering History, Eps. 2. saa lisäkäsitystä siitä kuinka rikkaita lähteitä maalaukset esinetutkimukselle voivat olla. Vaikka on myös muistettava, että ne eivät ole täysin realistisia kuvauksia omasta ajastaan ja ovat nekin kaukana suomalaisesta arjesta.

Mutta vaikka esimerkiksi Rijksmuseumin kuvia tuijottamalla en saa kiinni Petter Sundin Helsingistä, niin ainakin siellä on hänen kohtaamiensa hollantilaisten puutavarakauppiaiden maailma. Johon kuuluu tämä lapsi Adriaen van Ostaden maalauksesta vuodelta 1661. Mitä lie kupissaan lusikoitavana?

Satunnainen sitaatti sukututkimuksesta

Hesarin toimittaja Miska Rantanen "koukuttui sukututkimukseen", joka hänelle on tekstinsä mukaan sitä, että

Illalla kotona avaan taas tohkeissani läppärin. Onko tullut uusia osumia tai omaisia?

ja surffaamista verkossa kasvavassa sukupuussa, johon hän ei ilmeisesti ole itse lisännyt mitään.

...sukupuun rakentuessa sinne on ilmaantunut yllättäviä yhteyksiä ja eksoottisia etunimiä, kuten Hetastiina ja Mooseksenpoika.

Kieltämättä minäkin yllättyisin etunimestä Mooseksenpoika. Useimmiten se kun on patronyymi.

Aloittaessani tätä pätkää oli tarkoitus kutsua Rantasta Suomen A. J. Jacobsiksi. Mutta kuunneltuani Jacobsin TED-puheen totesin, että hän oli saanut omasta internetsukuhutkimuksestaan paljon merkityksellisempiä ajatuksia irti. Kannattaa kuunnella, jos englantia ymmärtää. Mies järjesti viime kesänä New Yorkissa "maailman suurimman sukukokouksen" ja kirja hankkeesta on tulossa. Leike verkkosivulta.

Muistiinpanoja kuukaudesta Suomessa (1/4)

Folkestone, Hythe, Sandgate & Cheriton Herald julkaisi numeroissaan 21.2., 28.2., 7.3. ja 14.3.1891 kirjoituksen A month in Finland. Youthful reminiscences of an old traveller. Otsikosta päätellen matka oli tapahtunut huomattavasti ennen julkaisua, mutta ajankohta ei tule tekstistä yksiselitteisesti ilmi. Kievarihevosten hista ilmoitetaan kopeekkoina ja Krimin sota on ohi eli todennäköisesti kyse on 1850-luvun lopusta.

Matkalainen lähti Pietarista elokuun lopussa höyrylaivalla Aura Pietarista Helsinkiin. Matkalla hän kiinnitti huomiota Viipurin satamasaareen Tronsund (?), jossa oli pinoittain vientiin meneviä lankkuja.

When the ships are taking in their cargoes Tronsund is an animated spot, and in the neighbourhood of a small wooden house with an immense signboard indicating that it is the "Hotel Europa" loiter about the sailors from different parts of Europe in coloured shirts and jackets with brandy bottles in their hands and tobacco pipes in their mouths.

Helsinki Töölöstä nähtynä. Vyer af Helsingfors och dess omgifningar

Helsinkiin päästyään kirjoittaja kuvaa ruotsalaisten ja venäläisten vaikutteiden näkymistä ja sekaantumista. Sen sijaan kultapitsillä reunustetuissa takeissa kulkenut senaattorien kulkue olisi hänestä sopinut keskiajan Hansa-kaupunkiin.

Matkaa jatkaakseen (oletettavasti) mies osti kaksipyöräiset vaunut, joiden ajajanpenkillä oli tilaa yhdelle ja kyytipoika sai istua taakse kiinnitetyn laatikon päällä. Tällä tavalla hän lähti kohti Turkua. Alkumatkasta (?) hän kohtasi ylioppilaiden metsästysseurueen.

On one occasion I met a company of students of the Helsingfors University wiuth their blue caps and gold cockades. Guns, dogs, slaughtered woodcocks and hares announced that this was a shooting party returning from their sport.

Mustion linnassa matkalaisen vastaanotti itse "paroni L." eli Linder.

The seigneurial house is a large but ancient wooden building. The old fashioned furniture is comfortable and costly and the stoves are made of blue glazed bricks, like those in the palaces of Peter the Great, who in his dwellings imitated the Dutch style.

Marble statues, pictures by famous masters, tables of mosaic, relieved by groups of rare plants and exotic flowers, adorn the house of the Finnish proprietor. The library is well stored with books, and German, French, and Swedish journals lie on the table. 

Kahden tunnin ajon jälkeen matkalainen oli Fiskarsissa, jossa joka osastoa johti englantilainen. Saloon päästyään hän on päässyt tutustumaan kreivi A:n eli Armfeltin tilaan.

On the shores of a lake is an old fashioned brick house, whose halls are hung with family portraits of venerable Swedish ancestors in powdered wigs, red and blue coats with gold and silver lace and many Swedish stars and garters. 

Loppumatkalla Turkuun vastaan tuli jatkuvasti kännisiä suomalaisia, jotka olivat kotimatkallaan Turun markkinoilta.

Suomen sotilasunivormut 1783-1811

Torstaina hehkutettiin, että "New York Public Library on avannut kokoelmiaan - yli 180 000 valokuvaa, karttaa, postikorttia jne. - täysin vapaaseen käyttöön (public domain)." Hieno juttu, varsinkin kun olen ymmärtämättömyydessäni kyseisiä kuvia käyttänyt täällä kuvituksena jo vuosia sitten.

Armoa, ei Siperiaan. Kaivelin blogiarkistoa ja huomasin etten kuitenkaan ollut esittänyt Vinkhuijzen kokoelman univormukuvia, joissa on nyt laillisina ainesta monen Suomen sodasta kertovan aineiston kuvitukseksi. Yllä tähtäsi muuten Savon jääkäri.

Mereltä turkulaiseen muotokuvaan

Laivat. Hohenthal-kirjaani tuli mukaan kaksi merimiestä. Projektiin ei kuulunut merimieshuoneiden arkistojen tarkistaminen, mutta toisen vaiheista sain pari kertaa kiinni sanomalehtiin tehdyistä poiminnoista Sjömannen ja/tai Merimiehen ystävä -lehdissä julkaistuista terveisistä.

Sanomalehdessä julkaistun kuolinilmoituksen perusteella löysin Etelä-Amerikan satamassa kuolleen miehen laivan Australiasta, jonne laiva oli jatkanut matkaansa. Sivustolla Mariners and Ships in Australian Waters on puhtaaksikirjoitettuja luetteloita Australian vesille tulleista aluksista. Lloyd’s Register of Ships online voisi myös olla hyödyllinen ulkomaisten laivojen etsinnässä.

Haaksirikot. Yritin saada kirjaan kolmannenkin merimiehen, mutta hänen kuolemaansa liitetystä haaksirikosta en millään ilveellä löytänyt verkosta tietoa enkä sanomalehtimainintaa. Hauissani törmäsin Rauno Koivusaaren hylkysivustoon, jonne hän oli koonnut vuoden 1880 haaksirikot.

Sanomalehdissä saattoi olla yksittäisten onnettomuusuutisten lisäksi myös vakuutettujen laivojen tietoja. (Samaan tapaan kuin palovakuutuskorvauksista julkaistiin listoja.) Ainakin Åbo Underrättelser 29.02.1868 julkaisi tällaisen Finska sjöassuransföreningenin osalta.

Sanomalehdistä ja haaksirikoista puheen ollen. Inrikes tidningar kertoi 23.4.1792, että turkulainen fregatti Libertas Gustaviana oli ajautunut rannalle Sardiniassa laivuri Wigeliuksen ohjauksessa.

Verkko tietää aluksesta, että  Elisabet Wittfooth oli osaomistaja vuonna 1773 valmistuneelle fregatille Libertas Gustaviana. Jacob Bremer omisti 1770-luvulla osan laivasta Libertas Gustaviana. Fredrik Idman sai matkapassin ulkomaille suuntautuvaa merimatkaa varten kapteeni Henrik Ståhlströmin ohjaaman Libertas Gustaviana -laivan mukana 13.8.1777.

Elisabet tarjoaakin vihdoin ja viimein "syyn" esitellä aviomiehensä sedän, hovioikeuden komissaari Hans Wittfothin (1657-1732) ulkomuoto (mv-valokuvannut Daniel Nyblin).

Mammuttien paluu ja muinaisuutemme jäljet

Tunnustus. Minulla menee mammutit ja dinosaurukset sekaisin. Ja koska tiedän, että ihminen ei ole ollut maapallolla dinosauruksien aikaan, unohdan kerta toisensa jälkeen, että mammuttien kanssa oli.

Muutakin sekoilua. Luulin, että Luonnontieteellisessä museossa oli mammuttinäyttely, mutta se olikin näyttely ilmastonmuutoksesta. Tämä selvisi, kun poikkesin tänään museoon ilmaisajalla.

Oli siellä kyllä mammuttejakin.

Hiukan realistisempia kuin Göteborgin animoidut kappaleet. Samoin kuin Göteborgissa Luonnontieteellisessä museossa ihmisen läsnäolosta muistutti asumus. Jonka ulkonäkö perustunee antropologis-arkeologiseen tutkimukseen, sillä tämähän on museo eikä satutalo.

Näkemyksiä ihmisasumusten esihistoriasta löytynee kotimatkalla kirjastosta hakemastani uutuuskirjasta Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. (Miksi ihmeessä kuvittelin sen ohuemmaksi ja kevyemmäksi? Tottakai tiiliskivi.)

Tee se itse -taittamisesta lyhyesti

Tuttavani on väitöskirjatutkimuksensa viimeisissä vaiheissa ja kyseli tänä aamuna FB:ssä taittamisesta. Tekisikö itse vai palkkaisiko ammattilaisen? Muistan toisen tuttavan haasteet vastaavassa tilanteessa löytää osaava ammattilainen ja hinnan kauhistelun.

Olen nähnyt tekijän itsensä taittaman väitöskirjan, jonka ulkonäöstä oli selvää, että se ei ollut ammattilaista nähnytkään. (Mikä ei vaikuttanut väitöskirjan arvoon silmissäni.) Mutta useimmiten historian väitöskirjoissa on vähän kuvitusta ja yksinkertainen taitto. Ehkä pettävän yksinkertainen, jonka takana on oikeaa ammattitaittoa?

Omissa kirjoissani en ole taiton kanssa hermoillut. Ensiksikin olen asettanut tavoitetason matalalle: ei ylipitkiä rivejä eikä hassuja puolityhjiä sivuja. Toiseksi kirjoitan kaikki käsikirjoitukseni alusta lähtien lopullisen kirjan asetuksin. Projektin lopussa ei siis ole A4-liuskojen muokkaamista uuteen asuun vaan kuvien lisäilyä ja sivunvaihtojen hienosäätöä.

Ihkaoikeaa taitto-ohjelmaa en ole koskaan nähnytkään.