tiistai 13. toukokuuta 2014

Etnografiset menetelmät, 1. luento

Eilen aloitin avoimessa yliopistossa kurssin Etnografiset menetelmät. Osin yleisestä kiinnostuksesta ja osin siksi, että luvassa on mahdollisuus suorittaa kansatieteen perusopinnot avoimessa ensi lukuvuonna. Tosin näillä näkymin luennot järjestetään keskellä päivää eli tuskin tulee tehtyä.

Tämän kurssin luennot ovat tiiviissä tahdissa iltaisin ja rakenne vaikuttaa suoritettavalta. Luennoille on hieman etukäteismateriaalia, mikä on minusta hyvä ratkaisu. Pitää itsekin ajatella jotain, millä on yleensä oppimista avittava vaikutus.

Tavoitteenani on saada käsitteitä selväksi ja heti alussa tuli haasteita. Etnografian alkuvaiheet "nojatuolissa" ja "verannalla" kuullostivat lähes samalta kuin viime vuoden maagisen ajattelun aloitusluento. Eikä nojatuolissa istuminen tuntunut sopivat etnografialle olennaiseen osallistuvaan havainnointiin. Ja etnografiaa voi tehdä kuitenkin myös arkistossa muiden havaintoja tutkien?!

Etukäteislukemiston mukaan etnografiassa tutkija on itse tutkimusinstrumentti, jonka havainnointikyvystä riippuu paljon. Dataa kerätään, sitä analysoidaan ja siitä kirjoitetaan. Yhteneväisyydet historiantutkimukseen ovat ilmeiset ja uteliaisuus tutkimuskysymysten erilaisuuden suhteen täten suuri.

Yksi ero tuli jo esille. Eerika Koskinen-Koivisto totesi historiantutkijoiden ihmettelevän etnografisen tutkimuksen "vatvontaa" tutkijan suhteesta tutkittavaan. Mielenkiinnolla odotan seuraavan luennon eettisyyden ohjeita, sillä mieleen on jäänyt Laura Starkin kirjan silmilleni erikoiset kansanperinneaineiston viitteet.

Kuvitus kirjasta "Illustrated Poems and Songs for Young People. Edited by Mrs. Sale Barker". British Library, Flickr Commons

Ensireaktiot uudistuneeseen sanomalehtiarkistoon




Lisäys 12:08

V. 1918 sodan vahinkojen arvioimista ja korvausta koskevat asiakirjat

Isäni mummo Maria syntyi 13.5.1883 Kokemäen Kaarenojan Ala-Potilaan. Vaikka hänet tunteneita ihmisiä on vielä monta elossa, Mariasta ei kerrota juuri muita tarinoita kuin kevään 1918 pako pienten lasten kanssa Kyläkoskesta naapuritalon saunaan. Yhden kertojan mukaan talossa ei palatessa ollut muuta ruokatavaraa kuin piilotetut perunajauhot, joista tehtiin "killivelliä".

En ollut tullut ajatelleeksi, että talosta viedystä tavarasta olisi jäänyt tietoa mihinkään, joten kevätlomani TMA-käynnin merkittävin luetteloselauslöytö oli Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkanslian arkiston osa "Ek15 V. 1918 sodan vahinkojen arvioimista ja korvausta koskevat asiakirjat 1918-20. XI Loimaan piiri Huittinen-Keikyä". Tietävämpi tuttavani kertoi, että "kapinavahinkopöytäkirjat" yleensä löytyvät lääninhallitusten arkistosta, mutta Tampereella niitä on myös kaupunginarkistossa.

Kokemäen osalta oli arkistoituna alueittaiset pöytäkirjat, joihin oli kirjoitettu puhtaaksi pitäjäläisten antamia ilmoituksia punaisten viemistä tai ostamista tavaroista. Tämän jälkeen pinkassa oli alkuperäisiä ilmoituksia. Lopuksi oli vielä ilmoituksia hevosista, joita ei oltu saatu takaisin.

Ainakin Kokemäellä talollisilla ja kauppiailla oli pitkiä listoja tavaroista, mutta joukossa oli myös lyhyempiä listoja. Marian appiukko, joka eli vanhana isäntänä syytingillä, ilmoitti myymänsä vaatetavarat sekä hänen puoleltaan viedyt ruokatavarat.


Hevosilmoituksesta esimerkki naapuritalosta.

Kalle Hallamaan pojantyttäret muistavat kuulleensa tarinan hevosten palauttamisen ongelmista. Kotipitäjään saadulle hevoselle oli ulkoisten tuntomerkkien perusteella kaksi omistajaehdokasta. Tilanne ratkesi juottamalla hevoselle verta. Hevonen suostui juomaan ja näin tuli todistettua, että se kuului teurastajalle.

Vuoden 1918 sodasta vielä:

maanantai 12. toukokuuta 2014

Oman elämänsä kansalaishistorioitsijat?

Marko Tikan käsiteklassikko elämäntapahistorioitsija on saanut laajennuksen. Pauli Komosen blogitekstissä Asiantuntijatyön tulevaisuus: päivystävästä dosentista tiedon moniottelijaksi tapaamme "oman elämänsä kansalaistieteilijät", jotka 
"kokoavat kirjavista lähteistä tietoa, jonka pohjalta he kyseenalaistavat viranomaisten tarjoaman tiedon". "Heille sosiaalinen media ja muut verkon rihmastot ovat uudenlaisten kansanliikkeiden hedelmällistä kasvualustaa." "Jos heidän luomansa diskurssi on tarpeeksi vahva, voi se synnyttää jopa tieteen kaltaisen objektiivisuuden illuusion. He pystyvät vaikuttamaan tiedollaan ilman instituutioiden tukea, heidän tietonsa liikkuu salamannopeasti."
Mistä tuli mieleen pari käsittelyä odottanutta aihetta. Pari viikkoa sitten Ylen Perttu Häkkinen katsoi asialliseksi käsitellä yhdessä ja samassa ohjelmassa kontrafaktuaalista historiankirjoitusta ja kyseenalaisia lähteitä sekä olematonta lähdekritiikkiä hyödyntävää "vaihtoehtohistorioitsijaa". Ohjelmasta käydyssä Agricola-keskustelussa Jaakko Häkkinen toteaa
jos vaihtoehtohistorioitsija tutustuu tieteellisiin menetelmiin, hän tajuaa mitä vikaa niissä vaihtoehtoisissa näennäistieteellisissä menetelmissä on. Mutta jos tieteilijä tutustuu vaihtoehtomenetelmiin, hän näkee heti mitä vikaa niissä on ja mikseivät ne voi koskaan haastaa tieteellisiä menetelmiä muuten kuin uskomushoitoina.
Vaihtoehtohistoria on uskomustiedettä.
Entäs jos tieteellisiä menetelmiä korkeakoulututkinnon verran opiskellut katsoo asiakseen arvostella väitöskirjaa? SukuForumilla M. Sjöström hyökkäsi Pasi Pölläsen teoksen "Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landsrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under 1300–1600-talen" kimppuun. Keskustelu eteni pisteeseen, jossa kaivettiin esiin käsite julkinen panettelu lakikirjasta.

Kaarlo Karin piirros. Tuulispää 9.10.1903

Valitettavasti keskusteluun asiallisesti osallistumista haittasi jonkin verran se, että Pölläsen teos on kirjoitettu toisella kotimaisella ja on liitteineen yli 900-sivuinen. Kovin moni sitä ei siis läpi lue. Mistä voidaankin palata Komosen tekstiin.
Monille tutkijoille median tehokeinot, yksinkertaistaminen ja viihteellistäminen ovat ongelma sinänsä. He kirjoittavat koko elämäntyönsä parille ohjaajalle ja joukolle vertaisarvioijia ja se heille suotakoon. Maailmaa heidän tietonsa ei muuta.

Mikkelin seudun digitoinnista

Etsin ja löysin muuta kuin etsin. Tällä kertaa kyseessä oli Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelman julkaisu Dostojevskin anoppi ja savustettu hanhi, jossa "FM Jutta Julkunen kirjoittaa Mikkelin seudun historiallisia yhteyksistä Venäjään ja FT Maarit Knuuttila eteläsavolaisista ruokaperinteistä, erityisesti kartanoiden pitoperinteistä".

Kulttuuriperintöohjelmahankkeessa kartoitetaan/kartoitettiin Mikkelin, Hirvensalmen ja Ristiinan alueiden kulttuuriperintöä. Ilmeisesti kyseessä oli vuonna 2012 vedetty projekti, joka ei jättänyt jälkeensä Googlen ulottuville koostetta tuotoksistaan. (Poikkeuksena oppimateriaali, joka on koossa Googlen omalla alustalla.)

Dostojevskin anoppi on julkaistu Issuu.com-sivustolla Mikkelin kaupungin tilillä. Samalla tilillä on vanhempia paikalishistoriallisia julkaisuja ja rohkenen epäillä, että niiden digitointi on ollut osa kulttuuriperintöohjelmaa. Mikkelin kirjaston verkkotietokannan kautta näitä digiversioita ei löydä, joten pahoin pelkään, että kovin pitkälle ei ole mietitty löydettävyyttä eikä pitkäaikaissäilytystä. Toivottavasti tekijänoikeudet on sentään huomioitu.

Joten parasta nauttia niin kauan kuin voi. Tarjolla on
Sekä tuoreempia kulttuuriperintöjulkaisuja
Yksi paikka, johon nämä olisi voitu linkittää on Mikkelin Seutuwiki.  Valitettavasti sen tilaa kuvaa parhaiten viimeisen 30 päivän muutokset, joissa ei ole (tätä kirjoittaessani) muuta kuin spämmisivuja ulkomaan kielellä.

Kuvituksena klassinen yhdistelmä Mannerheim, Mikkeli ja Saksan armeija. Tässä tapauksessa kuitenkin vuodelta 1918, jos hollantilaisen arkiston kuvailutiedot ovat kunnossa. Nationaal Archief/ Fotocollectie Eerste Wereldoorlog

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Palkittuja opettajia vuonna 1900

"Maria Josefina Söderström, Kokkolasta, syntynyt 1828, naimaton, alkoi v. 1862 antaa alkuopetusta pienille lapsille ja elättäen itseään sillä hän myös monta vuotta sai auttaa nykyään jo kuollutta veljeään. Vuonna 1895 hänen heikontuneet silmänsä ja vanhuuden vaivat kuitenkin pakottivat hänet lopettamaan opettajatoimensa. Nyt hän on kokonaan kykenemättömänä mihinkään toimintaan köyhän tyttärensä elätettävänä."
Maria Josefiina oli syntynyt Kokkolassa kaupungin/maaviskaali Johan Michael Söderströmin ja Johanna Maria Rahmin perheeseen, joka oli perustettu avioliitolla 17.4.1817.
"Juho Kustaa Vilander, Asikkalasta, syntynyt 1830, suutari, on ollut sunnuntaikoulun opettajana lähes 50 vuotta ja kymmenen vuotta kiertokoulunopettajana, josta jälkimäisestä toimesta hänen kuitenkin v:n 1881 täytyi kivuloisuuden takia luopua. "Ja nyt viime vuosikymmeninä kun pyhäkoulut ovat kautta maan kiitettävästi kasvaneet, on hän monen pyhäkoulunopettajan sydäntä lämmittänyt ja työhön innostuttanut. Ja vaikka hän on vanha harmaapäinen vanhus, lapset kuitenkin hänen ympärillään hyvin viihtyvät"."

"Karl Johan Bergman, Teerijärveltä, syntynyt 1833, lukkari. On ollut koulunopettaja vuodesta 1859, kunnes hänen syksyllä 1897 vanhuuden ja kivuloisuuden rasittamana täytyi luovuttaa opetus tyttärelleen. Perhettä hänellä on ollut 16 lasta, joista kymmenen vielä elää, ja palkkana on hän nauttinut 12 tynnyriä viljaa vuodessa. Tunnokkaasti ja ahkerasti on hän hoitanut vaatimatonta opetustointaan aikana, jolloin kansanlapsia varten kouluja oli peräti harvassa."
Carl Johanin isä Johan Erik Bergman oli pojan syntyessä 12.6.1833 Närpiön lukkari. Carl Johan meni Teerijärvellä naimisiin 8.2.1865 talonpojan tyttären Greta Johanna Andersdotter Djupsjön kanssa.
Lainaukset: Isänmaan Ystävä 19.1.1900
Tunnelmakuva: Kaarlo Kari Tuulispää 11.3.1904
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

lauantai 10. toukokuuta 2014

Nimistä

Vaan mitäpä on nimen kuuluisuus ja maine? Mikä siinä on ansiota ja mikä sattumusta? Satunnaisempaa nimeä lienee tuskin kukaan osakseen saanut kuin Elias Lönnrot. Sukunimen oli vasta hänen isoisänsä omistanut asumapaikan Vahterojan mukaan, ajan tavan jälkeen tietysti ruotsintamalla. Etunimensä hän sai suorastaan vahingossa, kun naapurin muori, jolle lapsen vieminen kasteelle oli uskottu, pitkällä matkalla pyryilmassa oli unohtanut vanhempain myötä antamat nimet.
Kaarle Krohn: Elias Lönnrotin muistopäivänä. Valvoja 4/1902 

Muuta nimistä ja niiden antamisesta:
Kuvituksena Atelier Apollossa kuvatut (SLS, Flickr commons) tytöt, joiden nimet ovat unohtuneet