Rajojen piirtämisen vaikeudesta

Tapio Onnela linkitti viime viikkoisen blogitekstini Agricola-keskustelupalstalle otsikolla Historian harrastaminen vs. ammattilaisuus. Ripaus keskustelua syntyi, mutta käsitteet hakevat edelleen muotoaan.

Ja olivat jakautumassa. Nimimerkki skrjabin kirjoitti "Tai no, pitäisikö sitten tehdä ero amatöörien, siis ei akateemista historia-alan koulutusta omaavien, mutta kuitenkin asialle runsaasti aikaa uhraavien, jotka ovat kenties jopa ammatikseen asialle omistautuneita ja todellisten harrastelijoiden välillä jotka perehtyvät asiaan vain vapaa-ajallaan ja suhteellisen satunnaisesti?"

Samaa haettiin tavallaan, kun keskustelussa ammattilaisuuden rinnalla alettiin puhumaan asiantuntijuudesta. Nimimerkki jsn kirjoitti "Asiantuntijuus (lue: tutkinnot ja oppiarvot) herättää Suomessa kunnioitusta ja luo virheellisen käsityksen, että asiantuntija voisi tietää jostakin aiheesta aivan kaiken mahdollisen." Tämän jälkeen nimimerkki Vetehinen totesi "Epäilen että asiantuntijuudeksi ajatellaan sitä, että on akateeminen tutkinto. Tutkinto esimerkiksi historiasta ei kai tee asiantuntijaksi juuri millään historian alueella lukuun ottamatta ehkä lopputyön aiheitta."

Nimimerkki Emma-Liisa aloitti lauseella (Luonnollisesti "ammattilaisten" ja "amatöörien" välillä on noin ryhminä eroja.), josta olen eri mieltä, varsinkin kun keskustelu ei raja-aitoja onnistunut määrittelemään. Sen sijaan jatko kappaleesta on (itsestäänselvää?) asiaa: "Pitäisikin muistaa, että vaikka henkilön lähtökohta on jommassakummassa ryhmässä, loppujen lopuksi tulos ratkaisee. Ammatilainen saattaa tehdä huonon tutkimuksen ja (muodollisesti) amatööri hyvän."

Alkuperäisen materiaalin kuvien iloja

Amerikkalaisessa blogissa mainostettiin uusia materiaaleja FamilySearchin indekseissä ja ajattelin mahdollisesti löytäväni lisää tietoa amerikkalaisten Hohenthalien kokoelmaani. Joten laitoin hakutermiksi Hohenthal... ja eteen tuli useita kasteita Suomesta. Hyvin todennäköisesti vanhaa IGI-materiaalia, mutta sitä oli hauskempaa käyttää tässä käyttöliittymässä.

Eli aloitin surffauksen suomalaisissa kasteissa yms. akuutin sukunimen eli Sareniuksen kanssa. Esiin pulahti Turun suomalaisesta seurakunnasta Casper Sareniuksen Conrad-pojan kaste. Tiesin pojan olemassaolosta ja tiesin eräästä artikkeliviittauksesta, että joku lapsista oli kastettu suomalaisessa seurakunnassa. Mutta tätä kastetta minulla ei ollut tiedossa. Nyt saadulla päivämäärällä oli yksinkertaista saada SSHY:n sivuilta kuva varsinaisesta merkinnästä:

Ja eikös kummilistassa ollut toisesta sukuhaarasta tuttuja nimiä, mistä tuli (typerän) mukava olo. Jacob Flachsenius, vaimo, vävy ja tytär sekä Christina, jonka sijoittumista sukupuuhun en ulkoa muista. Ottaen huomioon, että Casper oli tähän aikaan kyseisen seurakunnan kappalainen, suhteet akatemian professoreihin eivät ole mikään ihme. Mutta silti jotenkin hauskaa ajatella, että tunsivat toisensa.

Tarkemmin katsottuna kastemerkinnässä on myös Sareniuksien kotikatu kirjattuna. Alkuperäiset materiaalit kannattaa tarkistaa...

Kesän 2010 täytettä

Eilisen ruokapöydän paperikasojen raivauksen yhteydessä kävin läpi kesän tapahtumalistoja. Jonkin verran historiallista (tai pseudohistoriallista) on tarjolla. Jos tiedät lisäyksiä, laita kommenttia.

• 14.-20.6. Les Lumieres - Valistusajan Kulttuurifestivaali, Helsinki
• 19.-20.6. Keskiaikamarkkinat, Laukaa
• 19.-20.6. Muinaisaikaan tapahtuma Euran Mannilassa, Härkänummen Viikinkikylässä
• 1.7.–4.7 Keskiajan Turku
• 3.-4.7. Kuningas saapuu Loviisaan, Loviisa (Kävin viime vuonna.)
• 3.–4.7. Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely, Punkalaidun
• 3.-4.7. Kivikausipäivät Saarijärven Kivikauden kylässä "Lauantaina ja sunnuntaina kivikautinen leiriytymisnäytös. Kivikausipäivien aikana esitellään myös muita kivikautisia työmenetelmiä ja muinaista elämänmenoa.Ohjelmasta vastaa kivikauden toimintaryhmä Kuttelo, joka koostuu muinaistekniikoita taitavista käsityöläisistä ja harrastajista."
• 9.-11.7. Kustaa Vaasa -päivät, Kastelholma "Kustaa Vaasa -päivät Kastelholman linnan alueella vievät ajassa taaksepäin 1500-luvulle. Tutustu 1500-luvun käsitöihin ja makuihin ajanhenkisiin asuihin pukeutuneiden markkinavieraiden, hovinarrien, ryöväreiden ja aseisiin sonnustautuneiden sotilaiden seurassa."
• 10.-11.7. Keskiaikamarkkinat turnajaisten kera Raaseporissa Celeres Nordican ja Faravidin Susien kanssa
• 10.-11.7. Vanha Haihara, Tampere. Vanhan ajan markkinat, antiikkimyynti, luentoja, työpajoja- ja näytöksiä kivikaudesta 1800-lukuun.
  
• 23.-25.7. Hollolan keskiaikatapahtuma "Tapahtuman tavoitteena on tuottaa aitoja elämyksiä entisistä elämäntavoista ja kulttuurista sekä nivellyttää saatuja taitoja rikastuttamaan omaa harrastustoimintaa. Tämänvuotisen tapahtuman teemana on Pyhä Katariina Aleksandrialainen sekä kalastus."
• 29.-31.7. Viikinkimarkkinat, Saltvik "Viikinkimarkkinat järjestetään Kvarnbon kylässä, Saltvikin kunnassa. Suursuosion saaneet markkinat kuuluvat Pohjoismaiden suurimpiin viikinkitapahtumiin, joihin tutustuu vuosittain noin 8000–9000 vierasta."
• 30.7.-1.8. Kivikauden markkinat, Yli-Ii.
  
• 7.-8.8. Isonkyrön 1700-luvun markkinat "Elokuun toisena viikonloppuna Kyröjoen rannalle, kotiseutumuseon pihamaalle, kokoontuu tänäkin vuonna yli 80 kädentaitajaa myymään itsevalmistettuja ja -jalostettuja tuotteitaan. Markkina-alueella voi tutustua myös eri käsitöiden valmistuksen tekniikoihin ja työnäytöksiin. "
• 7.-8.8. Viikinkien valtakausi - Eilinen elää Verlassa
• 7.-8.8. Hakkapeliittatapahtuma, Tammela "Tänä vuonna tapahtuman teemana on 'Asuminen 1600-luvulla'."
• 20.-22.8. Hämeen keskiaikamarkkinat, Hämeenlinna "Suomen toiseksi suurin keskiaikatapahtuma järjestetään nyt 12. kerran. Viimevuotiset markkinat keräsivät oheisohjelmineen yhteensä yli 18 000 kävijää."
  

Hämäläinen retkiraportti (2/2)

Heräsin ("vaihteeksi") tarpeettoman aikaisin ja ehdin jatkaa lauantai-iltana aloitettua Heinola-kierrosta. Ihania puutaloja ja muutamia kivoja funkkistaloja. Sää oli aamulla selvästi kylmennyt ja päästyämme ensimmäiseen kohteeseen, Sysmän Nordenlundin kartanon pihalle, alkoi myös sataa. Lähes olematon kiinnostukseni kuppikiviin ei riittänyt piikkiaidan ylitykseen ja märässä heinässä kävelyyn, mutta suurin osa ryhmästä kävi ihailemassa maaston aarteita.
Kiersimme bussilla Sysmän keskustaa ja opas luetteli oikealla ja vasemmalla sijaitsevia kuppikiviä ja muita löytökohteita. Osuimme kirkolle puoli tuntia ennen jumalanpalvelusta ja kurkkasimme sisälle. Pieni keskiaikainen kirkko oli laajennettu 1800-luvulla ristikirkoksi.

Sysmän kotiseutumuseon lähelle oli rakennettu ennallistus rautakautisesta asuinrakennuksesta. Sisällä oli aika mukavaa. Minä ja muutama muu olisi (sateesta huolimatta) arvostanut katon vedenpitävyyden sijaan alkuperäisiin materialeihin pitäytymistä. Muovinen patolevy pisti silmään. Tutustuimme myös lainamakasiiniin sijoitettuun museoon, jonka katto piti myös sadetta ja ryhmä viipyi siellä mielellään.

Mutta piti jatkaa Sysmän Vanhakartanoon, jossa meidät toivotti tervetulleeksi isäntä itse. (Ja katto piti sadetta.)Kuulimme kartanon historiasta ja söimme lounaan. Sen jälkeen sade jatkui ja lenkkarini olivat märät. Minkä takia lusmuilin Naumin leirikeskuksella, jossa minulta jäi näkemättä todistajalausuntojen mukaan komea lapinraunio. Kävin kyllä katsomassa kivikautisen asumapainanteen, jolle valokuvaustaitoni eivät pystyneet tekemään oikeutta. Saman voi sanoa Sysmän Supitusta, josta kuva alla.

Sen sijaan Hopeaharjun susikuoppa oli yleisömenestys, metsäpolulle viitsineiden kesken. Opastaulun mukaan 3 metriä leveä ja 3 metriä syvä kuoppa on rakennettu 1700-luvun lopulla. Se oli käytössä vielä 1800-luvun lopulla, jolloin kansakoulunopettaja oli kertonut kuopan keskellä seisseen pylvään, jonka päässä oli haaska. Luonnollisesti kuoppa myös katettiin.

Hollolan kirkkoon en oikein jaksanut keskittyä, kun olin siellä juuri viime vuonna ollut. Keskityin kaverin pyytämään hautausvaakunadokumentointiin ja suunnilleen sattumalta käännyin kuin paikallinen opas nosti mattoa ja näytti alta... esi-äitini Anna Eosandran hautakiven! Jota en nähnyt edellisenä kesänä, vaikka mielestäni olin kysynytkin sen perään. Matto ehti laskeutua ennen kuin sain kuvaa otettua tai suuta auki. Opastuksen jälkeen ääni väristen kysyin josko olisi mahdollista saada kiveä katsoa uudelleen. Toki oli. Poistettiin koko matto.

Tämän ekstaasin jälkeen jätin Kapatuosialle kiipeämisen ja yritin sen sijaan saada kirkon läheisestä Kunnantuvasta edustavan kuvan. Kävisi talohistoriikkiin (jos sen joskus teen), sillä molemmat on piirtänyt Vilho Penttilä.

Rakennusten jälkeen palasimme luontoon. Kiikunlähde on muinainen ja kai sillä on ollut muinaisille ihmisille merkitystä kun nykyaikaisetkin tuijottivat hartaina. Hyttysistä huolimatta.

Retken viimeinen kohde, Kirk'ailan mäki, kuullosti kiinnostavalta, mutta paikalle päästyä totesin olleeni siellä jo viime vuonna. Mutta on Hämeessä paljon näkemätöntäkin, seuraava reissu kalenterissa heinäkuun lopussa.

Hämäläinen retkiraportti (1/2)

Viikonloppu hurahti Suomen muinaistaideseuran bussiretkellä. Aloitimme Mäntsälän Frugårdista, josta sain irti jokseenkin saman kuin viime kesänä. Sen jälkeen suuntasimme Orimattilan Luttalan/Luttilan kuppikiveä katsomaan. Käppäilimme pusikkoon, oppaat mutisivat "täällä se jossain oli", "pahasti on umpeen kasvanut", mutta löysivät vihdoin (tiskiharjalla ehostetun) kiven.
Kuunneltuamme standardiselitykset uhraamisesta eräs ryhmäläinen totesi nähneensä vastaavia kiviä Afrikassa, jossa niillä pelataan pelejä. Eli ehkä uhripaikkojen sijaan kasinoita? Tervetuloa esihistorian kiinnostavaan maailmaan.

Sitten Orimattilan Myllykoski, Suomen vanhin radiohiiliajoitettu asutuspaikka. Sen näin viime vuonna vain etäältä. Lähempänä oli hyttysiä.

Sitten Renkomäen Ristola, jossa oli kivikautinen kvartsikaivos. Kuva kertonee loput.

Lounas Lahden Upseerikerholla. Meikäläinen retkivetimissä ja lenkkareissa, vaarini (HRR:n upseeri) kääntyi kuvainnollisesti haudassaan. Lahdesta jatkoimme Heinolaan, jossa majoittumisen jälkeen kuuntelimme Jaana Riikosen esityksen muinaispukujen koristelun symbolisesta merkityksestä. Riikosen mukaan naisten vaatteiden koristelu m.m. sukukypsyyteen liittyvillä ruumiinalueilla ei ollut tarkoitettu viehättämään silmää / herättämään ajatuksia vaan symboliseksi suojaksi. Mainitsinko jo kertaalleen, että esihistoria on mielenkiintoista?

Esityksen jälkeen meidät päästettiin katsomaan Heinolan kalevalaisten naisten muinaispukujen kokoelmaa valtuustotalon ala-aulassa. Riikosen lisäksi esittelyyn osallistui Riitta Lavonius ja oli ihana kuunnella molempien aitoa innostusta tekstiileihin.

Poimintoja

Kukka taidelehdestä Mir iskusstva 1-2 (1899)

Muutaman viikon takaisen äitienpäivän kunniaksi Voiman Fifi-sivuille ilmestyi Hannele Huhtalan Uhtuan kylässä Vienan Karjalassa äänittämä laulu, jossa Ilmi Bogdanova laulaa sukunsa historiaa ja muistoja äidistään.

Tuhat sanaa-blogin Tuija Aalto taas oli äänittänyt äitinsä haastattelun.

Pekka Henttonen kertoi antoisasta lukukokemuksesta:

Kiinnostavinta on minusta mustalaisten oma suhtautuminen virallisiin asiakirjoihin. Valtakulttuurissa ja mustalaisten omassa kulttuurissa asiakirjoilla on ollut aivan eri merkitys, osin siksi, että tätä kautta on pystytty puolustautumaan ulkopuolista painetta vastaan. On hämmästyttävää, miten kaukana todellisista mustalaisten kirkonkirjoissa kerrotut nimet ja sukulaisuussuhteet ovat olleet.

Sukututkimus blogissa oli tehty sanomalehtilöytöjä murhapoltosta.

Tuoreessa Kuriositeettikabi.net-lehdessä oli juttu Noormarkun Kairilan kylässä sijaitsevasta Ojaniemen museotilasta. Yleisradion alueuutisissa Eemilän kotimuseosta Humalajoelta, Kuopion ja Leppävirran rajamailla.

Tamperelainen historianopiskelija historian kirjoittamisesta ja esittämisestä:

Toisin sanoen, tieteen edistyksen on saavutettava myös tavallinen lukija. Se, haluaako tavallinen lukija lukea tai kiinnostaako häntä historia on vähemmän merkityksellistä, mutta periaatteessa hän voisi olla kiinnostunut, jos häntä lähestyttäisiin hänen omalla tasollaan. Tällä en tarkoita, että rivikansalainen olisi tyhmempi, mutta jos hänen käsityksensä historiasta on, että se on kuivaa ja tylsää, niin se ei välttämättä johdu historiasta itsestään vaan tavasta kirjoittaa se.

Tässä mielessä historialliset elokuvat ovat usein tavalliselle kansalaiselle mielenkiintoisempia kuin pahimmillaan paperinmakuiset ja raskaat tutkielmat. Niiden vaikutus ihmisten historiakuviin voi olla myös todella merkittävä, sillä elokuvat voivat olla ihmisten ainoa lähde jostakin historiallisesta ajanjaksosta. Onko silloin oikein, että historiantutkijat sulkevat silmänsä historiallisilta elokuvilta ja vähättelevät niiden merkitystä?

Suomessa on uusi SSHY - Suomen sukellushistoriallinen yhdistys. Heidän toimestaan oli Turussa ollut esillä 1600-luvun mallin mukaan tehty sukelluskello, jolla tehtiin näytössukelluksia Aurajokeen toukokuun alkupuolella.

Viikon lööpit huusivat luvattomista elämänkerroista. Jari Tervo kommentoi asiallisesti Uudessa Suomessa:

Auktorisoimattomien kirjojen mahdollisesti yleistyessä ollaan tekemisissä paljon vakavamman asian kanssa kuin suomalaisen tietokirjan uskottavuuden. Ihmisellä ei todellakaan ole yksinoikeutta elämäkertaansa, ei edes elävällä ihmisellä. Julkista työtä tekevällä ihmisellä kaikkien vähiten. Tämä on sananvapauden keskeisiä periaatteita. Minä en voi määrätä mitä minusta kirjoitetaan enkä minä voi määrätä kuka minusta kirjoittaa. Nämä toimet eivät kertakaikkiaan tarvitse hyväksyntääni. Tekojeni arviointiin tai elämäni kuvaamiseen ei tarvita lupaani. Tälle ajatukselle rakentuu länsimainen sananvapaus.

Hiidenkivi-lehdellä on verkkosivut, joissa osa materiallista on tilaajille ja osa kaikille. Vuoden ensimmäinen numero oli saanut Matti Lauhan muistelemaan:

Nuoruuteni kesät Lohjalla viettäneenä en malta olla kertomatta muistumaa Lohjan kirkon 1960-luvun remontista, josta on lyhyt maininta (s. 15). Kirkko oli ulkopuolisilta tiukasti suljettu, mutta pääsin joidenkin tutustujien kuljettajana sisään. Näky oli uskomaton: luita ja arkunlautoja sikin sokin. Lattian alla lienee hautaustila vähitellen loppunut, minkä vuoksi arkkuja oli litistetty ja särjetty.

Mutta yksi pieni kirstu 170 vuoden takaa oli säilynyt ehjänä. Siinä lepäsi noin 10-vuotias tyttölapsi muumioituneena varpuseppele päässä. Arkun kanteen isä oli kirjoittanut kaipaavan viestin rakkaasta lapsestaan. Kaivamista johtanut sangen nuori, hento mutta ponteva ”arkeologityttö” kertoi, että töissä olleet raavaat miehet olivat kaivausten edistyessä järkyttyneet näkemästään. He olivat protestoineet ja lopettaneet kaivamisen, he katsoivat hautarauhaa rikottavan törkeästi. Topakka daami oli kuitenkin pitänyt puhuttelun ja saanut miehet jatkamaan töitä.

Sunnuntaiksi Suomesta kuva

Kuvatekstinsä mukaan pilakuvia Naantalista kesältä 1897, julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi