Hämäläinen retkiraportti (2/2)

Heräsin ("vaihteeksi") tarpeettoman aikaisin ja ehdin jatkaa lauantai-iltana aloitettua Heinola-kierrosta. Ihania puutaloja ja muutamia kivoja funkkistaloja. Sää oli aamulla selvästi kylmennyt ja päästyämme ensimmäiseen kohteeseen, Sysmän Nordenlundin kartanon pihalle, alkoi myös sataa. Lähes olematon kiinnostukseni kuppikiviin ei riittänyt piikkiaidan ylitykseen ja märässä heinässä kävelyyn, mutta suurin osa ryhmästä kävi ihailemassa maaston aarteita.
Kiersimme bussilla Sysmän keskustaa ja opas luetteli oikealla ja vasemmalla sijaitsevia kuppikiviä ja muita löytökohteita. Osuimme kirkolle puoli tuntia ennen jumalanpalvelusta ja kurkkasimme sisälle. Pieni keskiaikainen kirkko oli laajennettu 1800-luvulla ristikirkoksi.

Sysmän kotiseutumuseon lähelle oli rakennettu ennallistus rautakautisesta asuinrakennuksesta. Sisällä oli aika mukavaa. Minä ja muutama muu olisi (sateesta huolimatta) arvostanut katon vedenpitävyyden sijaan alkuperäisiin materialeihin pitäytymistä. Muovinen patolevy pisti silmään. Tutustuimme myös lainamakasiiniin sijoitettuun museoon, jonka katto piti myös sadetta ja ryhmä viipyi siellä mielellään.

Mutta piti jatkaa Sysmän Vanhakartanoon, jossa meidät toivotti tervetulleeksi isäntä itse. (Ja katto piti sadetta.)Kuulimme kartanon historiasta ja söimme lounaan. Sen jälkeen sade jatkui ja lenkkarini olivat märät. Minkä takia lusmuilin Naumin leirikeskuksella, jossa minulta jäi näkemättä todistajalausuntojen mukaan komea lapinraunio. Kävin kyllä katsomassa kivikautisen asumapainanteen, jolle valokuvaustaitoni eivät pystyneet tekemään oikeutta. Saman voi sanoa Sysmän Supitusta, josta kuva alla.

Sen sijaan Hopeaharjun susikuoppa oli yleisömenestys, metsäpolulle viitsineiden kesken. Opastaulun mukaan 3 metriä leveä ja 3 metriä syvä kuoppa on rakennettu 1700-luvun lopulla. Se oli käytössä vielä 1800-luvun lopulla, jolloin kansakoulunopettaja oli kertonut kuopan keskellä seisseen pylvään, jonka päässä oli haaska. Luonnollisesti kuoppa myös katettiin.

Hollolan kirkkoon en oikein jaksanut keskittyä, kun olin siellä juuri viime vuonna ollut. Keskityin kaverin pyytämään hautausvaakunadokumentointiin ja suunnilleen sattumalta käännyin kuin paikallinen opas nosti mattoa ja näytti alta... esi-äitini Anna Eosandran hautakiven! Jota en nähnyt edellisenä kesänä, vaikka mielestäni olin kysynytkin sen perään. Matto ehti laskeutua ennen kuin sain kuvaa otettua tai suuta auki. Opastuksen jälkeen ääni väristen kysyin josko olisi mahdollista saada kiveä katsoa uudelleen. Toki oli. Poistettiin koko matto.

Tämän ekstaasin jälkeen jätin Kapatuosialle kiipeämisen ja yritin sen sijaan saada kirkon läheisestä Kunnantuvasta edustavan kuvan. Kävisi talohistoriikkiin (jos sen joskus teen), sillä molemmat on piirtänyt Vilho Penttilä.

Rakennusten jälkeen palasimme luontoon. Kiikunlähde on muinainen ja kai sillä on ollut muinaisille ihmisille merkitystä kun nykyaikaisetkin tuijottivat hartaina. Hyttysistä huolimatta.

Retken viimeinen kohde, Kirk'ailan mäki, kuullosti kiinnostavalta, mutta paikalle päästyä totesin olleeni siellä jo viime vuonna. Mutta on Hämeessä paljon näkemätöntäkin, seuraava reissu kalenterissa heinäkuun lopussa.