August Wernerin (s. 9.11.1878 Kokemäki) isä Erland Juhonpoika (s. 1838 Kauvatsa) kuoli itsellisenä Kokemäen Hintikkalan Ala-Heikkilän Harhion torpassa. August otti passin Amerikkaan 4.6.1902 ja jätti Kokemäelle äitinsä Marianna Tuomontyttären (s. 19.2. 1837 Kokemäki).
August ylitti Kanadan ja USA:n rajan 22.2.1902. Hän oli tullut Liverpoolista lähteneellä Numidian-laivalla ensin Quebeciin.
August asettui Brownin kihlakuntaan South Dakotassa. Siellä hän meni naimisiin 11.3.1913 Elina Rauman kanssa ja otti uuden kansallisuuden 23.2.1916. Väestönlaskennassa vuonna 1920 August oli leski. Vuoden 1914 paikkeilla syntynyt tytär Helen asui hänen kanssan ja toinen tytär Ida Marion Louise (s. 30.5.1915 South Dakota) äitinsä sukulaisten luona. Ida asui 1930 väestönlaskennassa yksinään vuokralaisena. Ida kuoli Kaliforniassa 27.6.1954.
Bostonin satamaan saapui elokuussa 1909 Saxonia-laivalla toinen Kokemäellä syntynyt Harhio. Tämä 19-vuotias Hjalmar oli viimeksi asunut Kannuksessa, jonne jäi hänen isänsä Mauritz. Hjalmar oli matkalla Fitchburgiin, jossa odotti ystävä Alma Antioja.
Lähteet
Kokemäen rippikirja 1869-1879 s. 164, 1881-1890 s. 192, 1891-1900 s. 238
Siirtolaisuusinstituutin passitietokanta
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
South Dakota Naturalization Records Index
Ancestry.com. South Dakota Marriages, 1905-1949
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Osceola, Brown, South Dakota; Roll T625_1715; Page: 8A; Enumeration District: 57; Image: 425. Census Place: Savo, Brown, South Dakota; Roll T625_1715; Page: 1A; Enumeration District: 62; Image: 495 )
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Frederick, Brown, South Dakota; Roll 2219; Page: 5A; Enumeration District: 25; Image: 67.0)
Ancestry.com. California Death Index, 1940-1997 (Place: Ventura; Date: 27 Jun 1954; Social Security: 0.)
lauantai 17. lokakuuta 2009
Luovia ideoita
Jos järjestäisin joku päivä sukukokouksen... niin viekää minut hoitoon. Ei kun siis, ohjelmanumerona voitaisiin kerätä paikallaolijoista tietoa jollain vähemmän vakavalla lomakkeella. Niin kuin nämä naamakirja meemit, joista mietiskelin "elämäni kirjahyllyni mukaan" vastauksia viime viikonloppuna
Luovutta sopii käyttää tiedon keruun lisäksi myös esittämiseen. Hohenthalin sukuseura on koonnut sukututkimuksen oleellisen osan lauluksi. Anttalaisten juuret on esitetty runomuodossa. Hagelberg-Raekallion sukuseuran kokouksessa on esitetty historia kuvaelmana. Ruotsissa on piirretty sarjakuvaa. Ulkomailla on rakennettu pienoismalleja sukujen kodeista. Sukukirjasta voi tehdä myös käsityöteoksen. (Alkuperäisten valokuvien sijasta kannattaa liimata skannattuja kopiota.)
Jollei sukututkimus valmistu jouluksi, niin muita lahjaideoita löytyy lehdestä St. Nicholas Magazine for Boys and Girls,Vol. 5, Nov 1877-Nov 1878. Esimerkiksi alla näkyvä käytännöllinen ja kaunis hammasharjateline.
Oletko mies vai nainen? PoikamiestyttöLempikirjailijan otsikoita tuli käytettyä kaksi ja loppuihin en keksinyt vastauksia.
Kuvaile itseäsi. Ei ole minulle suvannot
Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Kyä tässä jotain häikkää o
Mitä pelkäät? Kuolema[a] sukupuussa
Minkä neuvon haluaisit antaa? Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa
Luovutta sopii käyttää tiedon keruun lisäksi myös esittämiseen. Hohenthalin sukuseura on koonnut sukututkimuksen oleellisen osan lauluksi. Anttalaisten juuret on esitetty runomuodossa. Hagelberg-Raekallion sukuseuran kokouksessa on esitetty historia kuvaelmana. Ruotsissa on piirretty sarjakuvaa. Ulkomailla on rakennettu pienoismalleja sukujen kodeista. Sukukirjasta voi tehdä myös käsityöteoksen. (Alkuperäisten valokuvien sijasta kannattaa liimata skannattuja kopiota.)
Jollei sukututkimus valmistu jouluksi, niin muita lahjaideoita löytyy lehdestä St. Nicholas Magazine for Boys and Girls,Vol. 5, Nov 1877-Nov 1878. Esimerkiksi alla näkyvä käytännöllinen ja kaunis hammasharjateline.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Mainoksen uhri
Olen odottanut WSOY:n julkaisuohjelman Sukututkimuksen käsikirjaa jo kuukausia. Sitä kun markkinoitiin esim. takatekstissään "modernilla otteella laadituksi oppaaksi" ja ajattelin sen siis olevan oleellisesti erilainen kuin aikaisemmat teokset. Mutta ei ollut.
Kirjastosta kirjan saatuani ryhdyin innolla lukemaan. Ensimmäinen ähkäisy kuului suustani ensimmäisellä varsinaisella tekstisivulla, jossa todetaan "Sukututkimuksen harrastaminen alkaa yleensä varttuneemmalla iällä. Aikaa harrastukseen on enemmän ja kuuluminen pitkään sukuketjuun tulee kiinnostavammaksi kuin aiemmin." (s. 15) Seuraavassa kappaleessa todetaan nuorison voivan kiinnostua kun harrastaa voi "oman kotikoneen ääreltä" arkiston sijaan. Eikö olisi yksinkertaisesti (ja totuudenmukaisesti) todeta sukututkimuksen sopivan hyvin erilaisille ihmisille harrastukseksi?
Ähkinää riitti joka sivulle, enkä voi jokaista tänne kirjata. Parin tusinan jälkeen lukeminen muuttui selailuksi. Omituisia muotoiluja. Viimeisiä tarkistuksia tekemättä? Tietokantaesittelyissä on Historiallinen sanomalehtikirjasto kahteen kertaan, ensin lähes tuorein vuosiluvuin ja sitten vanhentunein (s. 260, 266).
Verkkoaineistojen esittely painetussa kirjassa johtaa väistämättä vanhentuneisiin tietoihin ennemmin tai myöhemmin. Ennemmin Ylioppilasmatrikkelin osalta, joka vaihtoi osoitteensa syksyn alussa (s. 182).
Kartta-aineistojen verkko-osoitteita on useammalla sivulla (s. 52-54, 241, 284-285), mutta missään en huomannut mainintaa Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon digitoiduista kartoista (pitäjänkartat, Senaatin kartat) tai siitä, että Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistosta löytyy muutakin kuin Kalmbergin kartasto.
Olisikohan ollut hedelmällisempää uhrata muutama sivu tiedonhakumetodien esittelyyn bibliografian ja verkko-osoitteiden sijaan?
Yritin löytää tutkimuksen laatuun liittyviä ohjeita, mutta jouduin pettymään. Sivulla 49 on pätkä lähdekritiikistä, mutta se suunnataan ensisijaisesti sukulaisten kertomuksiin. Parilla lauseella viitataan viranomaisiin ja heidän mahdollisiin virheisiinsä. Nämä tulevat esiin myös sivujen 59-60 infolaatikossa, jossa kategorisesti ilmoitetaan rippikirjojen syntymä- ja kuolinajat epäluotettaviksi. Hmmm... niinkö yksinkertaista? Sivulla 60 sanotaan selvällä suomella "Mustat kirjat ovat niitä lähteitä, joista esimerkiksi HisKistä poimittujen tietojen paikkansapitävyys pitää aina tarkastaa." TÄH! Olen amatööri, mutta olen tähän asti luullut, että tiedot tarkistetaan ALKUPERÄISLÄHTEESTÄ. Mutta ei. Sivun 62 esimerkissäkin tyytyväisenä "vahvistetaan" Hiskin tiedot puhtaaksikirjoitetuista historiakirjoista.
Eli tämän kirjan kanssa ei ole tarkoitus lähteä kovin vaativiin sukututkimustoimenpiteisiin. (Onneksi sivulla 50 opastetaan sukututkimuksen opaskirjojen pariin, tosin kuvittelin pitäväni sellaista käsissäni.) Sivulla 89 todetaankin selkeästi "omia tulkintoja on syytä välttää", mikä rajoittaa tekemisen aika vähiin. Seuraava virke on kylläkin asiallinen "Jos olettaa jotakin, on hyvä mainita, mikä on tulkintaa tai olettamusta ja mihin se perustuu."
Ilman tulkintaa sivun 56 esimerkki opettaa, että jos kummeilla on sama harvinaisen puoleinen patronyymi kuin äidillä, niin nämä ovat sukulaisia keskenään. Olisi ehkä ollut hyödyllistä kertoa, että lopullisen päätelmän tekeminen vaati muihinkin lähteisiin tutustumista? Tässä tai samantapaisessa tapauksessa olisi ollut ainesta esittää mitä vaaditaan kahden samannimisen henkilön luotettavaan yhdistämiseen suomalaisessa aineistossa.
Haa, keksin yhden positiivisen maininnan kirjasta. Sivulla 59 neuvotaan "Jos syntymäaika on peräisin muualta kuin syntyneiden luettelosta, on hyvä mainita, mistä se on saatu, esimerkiksi "kuolinajasta laskettuna", "syntynyt rippikirjan mukaan"." Kannatettava idea. Olen tosin (onnekseni) kohdannut tutkijoita, jotka ilmoittavat syntymäajan tueksi jopa viitteen kastettujen luettelon oikealle sivulle, jota täydellisempään pääsisi viittamalla vielä rivinumeroon.
Kirjastosta kirjan saatuani ryhdyin innolla lukemaan. Ensimmäinen ähkäisy kuului suustani ensimmäisellä varsinaisella tekstisivulla, jossa todetaan "Sukututkimuksen harrastaminen alkaa yleensä varttuneemmalla iällä. Aikaa harrastukseen on enemmän ja kuuluminen pitkään sukuketjuun tulee kiinnostavammaksi kuin aiemmin." (s. 15) Seuraavassa kappaleessa todetaan nuorison voivan kiinnostua kun harrastaa voi "oman kotikoneen ääreltä" arkiston sijaan. Eikö olisi yksinkertaisesti (ja totuudenmukaisesti) todeta sukututkimuksen sopivan hyvin erilaisille ihmisille harrastukseksi?
Ähkinää riitti joka sivulle, enkä voi jokaista tänne kirjata. Parin tusinan jälkeen lukeminen muuttui selailuksi. Omituisia muotoiluja. Viimeisiä tarkistuksia tekemättä? Tietokantaesittelyissä on Historiallinen sanomalehtikirjasto kahteen kertaan, ensin lähes tuorein vuosiluvuin ja sitten vanhentunein (s. 260, 266).
Verkkoaineistojen esittely painetussa kirjassa johtaa väistämättä vanhentuneisiin tietoihin ennemmin tai myöhemmin. Ennemmin Ylioppilasmatrikkelin osalta, joka vaihtoi osoitteensa syksyn alussa (s. 182).
Kartta-aineistojen verkko-osoitteita on useammalla sivulla (s. 52-54, 241, 284-285), mutta missään en huomannut mainintaa Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon digitoiduista kartoista (pitäjänkartat, Senaatin kartat) tai siitä, että Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistosta löytyy muutakin kuin Kalmbergin kartasto.
Olisikohan ollut hedelmällisempää uhrata muutama sivu tiedonhakumetodien esittelyyn bibliografian ja verkko-osoitteiden sijaan?
Yritin löytää tutkimuksen laatuun liittyviä ohjeita, mutta jouduin pettymään. Sivulla 49 on pätkä lähdekritiikistä, mutta se suunnataan ensisijaisesti sukulaisten kertomuksiin. Parilla lauseella viitataan viranomaisiin ja heidän mahdollisiin virheisiinsä. Nämä tulevat esiin myös sivujen 59-60 infolaatikossa, jossa kategorisesti ilmoitetaan rippikirjojen syntymä- ja kuolinajat epäluotettaviksi. Hmmm... niinkö yksinkertaista? Sivulla 60 sanotaan selvällä suomella "Mustat kirjat ovat niitä lähteitä, joista esimerkiksi HisKistä poimittujen tietojen paikkansapitävyys pitää aina tarkastaa." TÄH! Olen amatööri, mutta olen tähän asti luullut, että tiedot tarkistetaan ALKUPERÄISLÄHTEESTÄ. Mutta ei. Sivun 62 esimerkissäkin tyytyväisenä "vahvistetaan" Hiskin tiedot puhtaaksikirjoitetuista historiakirjoista.
Eli tämän kirjan kanssa ei ole tarkoitus lähteä kovin vaativiin sukututkimustoimenpiteisiin. (Onneksi sivulla 50 opastetaan sukututkimuksen opaskirjojen pariin, tosin kuvittelin pitäväni sellaista käsissäni.) Sivulla 89 todetaankin selkeästi "omia tulkintoja on syytä välttää", mikä rajoittaa tekemisen aika vähiin. Seuraava virke on kylläkin asiallinen "Jos olettaa jotakin, on hyvä mainita, mikä on tulkintaa tai olettamusta ja mihin se perustuu."
Ilman tulkintaa sivun 56 esimerkki opettaa, että jos kummeilla on sama harvinaisen puoleinen patronyymi kuin äidillä, niin nämä ovat sukulaisia keskenään. Olisi ehkä ollut hyödyllistä kertoa, että lopullisen päätelmän tekeminen vaati muihinkin lähteisiin tutustumista? Tässä tai samantapaisessa tapauksessa olisi ollut ainesta esittää mitä vaaditaan kahden samannimisen henkilön luotettavaan yhdistämiseen suomalaisessa aineistossa.
Haa, keksin yhden positiivisen maininnan kirjasta. Sivulla 59 neuvotaan "Jos syntymäaika on peräisin muualta kuin syntyneiden luettelosta, on hyvä mainita, mistä se on saatu, esimerkiksi "kuolinajasta laskettuna", "syntynyt rippikirjan mukaan"." Kannatettava idea. Olen tosin (onnekseni) kohdannut tutkijoita, jotka ilmoittavat syntymäajan tueksi jopa viitteen kastettujen luettelon oikealle sivulle, jota täydellisempään pääsisi viittamalla vielä rivinumeroon.
Verollepanokarttoja
Ehdottomasti digitoinnin tarpeessa on ollut ylläoleva kartta, jonka nimike on Geometrisk Charta öfver en del af Syssmä och Outokumbo Byars Ägor Belägne i Liebelits Sochn Charelns öfredels Härad och Cuopio Län, til skattläggning affattade.. 1796-1797 (125:1 Outokumpu 2a-j) . Tai tarkemmin sanottuna nimekkeeseen on digitioitu 10 kartan osaa.En tunne kyseistä maantieteellistä aluetta, mutta olettaisin sillä olevan joitain tekemistä Sysmän ja Outokummun kanssa. Kuopion lääninkin. Mutta kirjoitusasuista on selvää, että käyttämällä näitä hakusanoina Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston vapaasanahaussa ei pääse tähän karttaan käsiksi. Ainoa järjellinen reitti on hakupuusta Maanmittaushallitus > Maanmittaushallituksen verollepanokartat > Verollepanokartat Mikkelin, Kuopion ja Pohjois-Karjalan lääneistä . Voi poiketa myös oksaan Viipurin läänin verollepanokartat, mutta muita läänejä ei täällä tällä hetkellä näy.
torstai 15. lokakuuta 2009
1700-luvun elämää
Kirjastosta löytyi Fiona J. Houstonin kaunis kirja The Garden Cottage Diaries. My year in the Eighteenth Century. Lähtötilanne vaikutti mielenkiintoiselta: skotlantilainen nainen aikoi kokeilla elämään 1790-luvun ehdoilla. Hän muutti pihamökkiinsä nukkumaan olkipatjalla ja lukemaan kynttilän valossa. Ei siis mitään Marie Antoinette -meininkiä
Skotlannissa on ollut köyhää niinkuin Suomessakin, mutta ilmasto ja leipäkulttuuri on erilainen. Tuttua ainesta kirjassa oli polttopuut, puuro, sulkakynän teko, kynttilöiden tekeminen. Helmat kastuivat. Patja homehtui. Skotlannissa juhlia ajoitettiin kuutamolle, jotta voitiin palata helpommin ja myöhemmin kotiin, ehkä Suomessakin? Häiden ajankohtia voisi analysoida tältäkin kannalta.
Hien ja pesemättömyyden lisäksi ihmiset tuoksuivat savulta.
Pyykinpesu tuntui kirjoittajasta suurelta vaivalta, minkä hyvin uskon. Mutta kuinkahan usein hän sitä teki? Hän tuntui nimittäin joustavan säännöistään aika monta kertaa ja monella tavalla. Kirjasta ei syntynyt syvempiä ajatuksia, toisin kuin viime vuoden viimeisenä lukemastani kirjasta eli A.J. Jacobsin The Year of Living Biblically (muistaakseni suomennettu).
Ensisijaisesti kirjan kirjoittaja oli kiinnostunut ruuasta, joten linkitän tähän Mats Essemyrin raportin Food consumption and standard of living : studies on food consumption among different strata of the Swedish population 1686-1933. Nordiska museetin sivulla on video Herrgårdsmiddag, jossa näytellään kartanon päivällisten valmisteluja. Se on kylläkin minulle joka yrityksellä jäänyt tyhjältä näyttävän saavin kantoon jumiin.
1700-luvun pukeutumista sivuaa kertoo Lili-Annè Aldmanin väitöskirja En merkantilistisk början: Stockholms textila import 1720–1738.
Ruotsalaisen 1700-luvun valokuvia voi katsella Sällskapet Gustafs Skålin sivuilla.
Skotlannissa on ollut köyhää niinkuin Suomessakin, mutta ilmasto ja leipäkulttuuri on erilainen. Tuttua ainesta kirjassa oli polttopuut, puuro, sulkakynän teko, kynttilöiden tekeminen. Helmat kastuivat. Patja homehtui. Skotlannissa juhlia ajoitettiin kuutamolle, jotta voitiin palata helpommin ja myöhemmin kotiin, ehkä Suomessakin? Häiden ajankohtia voisi analysoida tältäkin kannalta.
Hien ja pesemättömyyden lisäksi ihmiset tuoksuivat savulta.
Pyykinpesu tuntui kirjoittajasta suurelta vaivalta, minkä hyvin uskon. Mutta kuinkahan usein hän sitä teki? Hän tuntui nimittäin joustavan säännöistään aika monta kertaa ja monella tavalla. Kirjasta ei syntynyt syvempiä ajatuksia, toisin kuin viime vuoden viimeisenä lukemastani kirjasta eli A.J. Jacobsin The Year of Living Biblically (muistaakseni suomennettu).
Ensisijaisesti kirjan kirjoittaja oli kiinnostunut ruuasta, joten linkitän tähän Mats Essemyrin raportin Food consumption and standard of living : studies on food consumption among different strata of the Swedish population 1686-1933. Nordiska museetin sivulla on video Herrgårdsmiddag, jossa näytellään kartanon päivällisten valmisteluja. Se on kylläkin minulle joka yrityksellä jäänyt tyhjältä näyttävän saavin kantoon jumiin.
1700-luvun pukeutumista sivuaa kertoo Lili-Annè Aldmanin väitöskirja En merkantilistisk början: Stockholms textila import 1720–1738.
Ruotsalaisen 1700-luvun valokuvia voi katsella Sällskapet Gustafs Skålin sivuilla.
Ilmavallanniemestä
Lukuisia kommentteja (tosin vain kahdelta henkilöltä (korjaus: kolmelta, plus minä)) keräänneen Ilmavalta-tekstin kunniaksi lyhennelmä kirjani Ilmavallaksi ja Ilmavaltana ensimmäisestä luvusta. Lähdeviitteet jätetty pois samoin kuin torpparilistaus ja tiedot Urajärven kartanon omistajista.
Ilmavalta nimenä muistuttaa kantasuomalaiseksi kutsuttuja henkilönimiä kuten Hyvälempi, Ikäpäivä ja Lempivalta. Sekä ilma että valta esiintyvät näiden nimen osina. Joidenkin tutkijoiden mukaan nimityyppi on lainaa germaaneilta, joko viikinkiajalta tai jopa kauempaa, pronssikaudelta.
Henkilönimi on jossain vaiheessa sitten tarttunut niemeen Ruotsalaisen Rutalahden itäpuolella. Kansanomainen selitys nimelle on, että Ruotsalaisen selältä tuulet ovat joka suunnasta osuneet niemeen.
Asikkalan seurakunnan kirjanpidossa Ilmavalta esiintyy ensimmäisen kerran rippikirjassa 1780-1789, silloin torpan nimenä (ja kirjoitusasussa Ilmavalda). Aikakautena perustettiin Asikkalassa paljon torppia, Urajärven kylässä oli ollut vuonna 1771 vain yksi torppa, mutta jo 1791 niitä oli 13 kappaletta.
Ensimmäisen torpparin, Joonas Juhanpojan mukaan torppaa kutsuttiin myös Joonaksen torpaksi ja niemeäkin vielä paljon myöhemmin rinnakkaisnimellä Juonaksenkärki. Rippikirjasta löytyy "Ilmavalda tp.” toiseltakin sivulta, eli torppia oli lähes alusta alkaen kaksi, ja molemmilla sama nimi – selkeyden vuoksi.
Käytettävissä ei ole varmaa tietoa siitä oliko torppareilla käytössään koko niemi, enemmän vai vaan osa. Epäselvää on myös se olivatko torpat alusta alkaen Niemelän säterirusthollin (eli n.s. Urajärven kartanon) torppia, vai muodollisesti Uunilan tilan, joka tosin oli tässä vaiheessa jo Niemelän augmenttitila.
Ilmavallan torppareista tuli henkikirjan mukaan 1900-luvun alkuun mennessä Uunilan tilan vuokraajia. Uunilan tilaan kuului Ilmavallan niemen lisäksi kotipalsta noin 10 kilometriä kaakkoon, Asikkalan puolella Nastolan ja Heinolan rajakulmassa.
Von Heidemanien sisarusten kuoltua Uunila (Rekisterinumero 6) jäi muun omaisuuden ohessa monilukuiselle perikunnalle. Perikunta myi 2 osaa tilasta 16.12.1918 päivätyillä kauppakirjoilla. Torppari Juho Kustaa Heinonen lunasti noin 18 hehtaaria Uunelan kotipalstasta. Tästä tuli Ylä-Tervala niminen tila (Rekisterinumero 6:1). Majuri Aarne Uimonen ja lakitieteen tohtori Heimo Helminen ostivat ”Uunelan perintörustitilasta RN:o 6 Ryytlahti-nimisen, lohkomissuunnitelmassa numerolla 37 varustetun, Ilmevaltanimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 38 ja Ilmevallanniemi nimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 41 varustetun sekä noin 1 ha suuruisen suuruisen mutasuopalstan”. Yhteensä tämä oli 115,5 hehtaaria. Torpparisopimuksista todettiin kauppakirjassa ”Ilmevallan nykyisten torpparien kontrahdit torpparialueista pysytetään siinä voimassa kuin laki niille myöntää”.
Kauppakirjaa tehtiin jälleen 29.10.1919. Silloin Uimonen ja Helminen myivät edellä kuvatusta Ilmevallan tilasta (Rekisterinumero 6:2) ”torppareille Aarne Ilmevallalle ja Petter Ilmevallalle yhteisesti 80 ha suuruisen maakappaleen Taipaleen puoleisesta rajasta alkaen, pohjoiseen sekä Ruotsalaisjärvestä Ryytlahteen vedettävän suoran linjan eteläpuolella”. Samassa kauppakirjassa Petter Ilmevalta ja J. K. Ilmevalta luopuvat torpparioikeuksistaan vuokraamiinsa Ilmevallan torppiin ja vaatimuksistaan tai oikeuksistaan Niemelän, Uunilan ja Ilmevallan talojen muihin maihin. J. K. Ilmevalta on ilmeisesti Juha Erkinpojan poika, Aarne Ilmavallan setä, Juho Kustaa.
Maanmittaustoimenpitein erotettiin 21.2.1922 niemen kärkeen Uimoselle ja Helmiselle jäänyt Ilmevallanniemi (Rekisterinumero 6:4) ja uusien tilallisten Ilmevalta (Rekisterinumero 6:5). Jälkimmäinen jaettiin kahtia 4.8.1927 ja näin syntyi Aarne Ilmevallan omistama Ilmevalta (Rekisterinumero 6:8) ja Petter Ilmevallan Uusitalo (Rekisterinumero 6:9).
Jälkimmäistä jakoa aloitettaessa 19.10.1922 Petter Ilmevalta pyysi rajaa piirrettäväksi talojen rakennusten väliin. Toimitusmiehet totesivat, ettei raja mitenkään voi mutkitella kaikkien rakennusten välitse; nämä olivat niin lomittain. Tässä vaiheessa Ilmevallanniemi kuului jo Petter Ilmevallalle ja ehdotettiin, että Petterin talo siirrettäisiin pohjoiseen päin. Petter ei ollut tähän suostuvainen ja Aarne ei halunnut osallistua muuttokustannuksiin. Asia siirtyi maanjako-oikeuden ratkaistavaksi.
Jakoa jatkettiin vasta 29.7.1926, toimitusmiesten ehdotuksen mukaisesti. Muuttokustannuksia ja tienrakennusta tuli maksettavaksi 25 535 markkaa. Tästä anottiin kolmannesta avustuksena valtiolta ja kummallekin jääviin osiin valtion lainaa kymmenen vuoden maksuajalla.
Ilmavalta nimenä muistuttaa kantasuomalaiseksi kutsuttuja henkilönimiä kuten Hyvälempi, Ikäpäivä ja Lempivalta. Sekä ilma että valta esiintyvät näiden nimen osina. Joidenkin tutkijoiden mukaan nimityyppi on lainaa germaaneilta, joko viikinkiajalta tai jopa kauempaa, pronssikaudelta.
Henkilönimi on jossain vaiheessa sitten tarttunut niemeen Ruotsalaisen Rutalahden itäpuolella. Kansanomainen selitys nimelle on, että Ruotsalaisen selältä tuulet ovat joka suunnasta osuneet niemeen.
Asikkalan seurakunnan kirjanpidossa Ilmavalta esiintyy ensimmäisen kerran rippikirjassa 1780-1789, silloin torpan nimenä (ja kirjoitusasussa Ilmavalda). Aikakautena perustettiin Asikkalassa paljon torppia, Urajärven kylässä oli ollut vuonna 1771 vain yksi torppa, mutta jo 1791 niitä oli 13 kappaletta.
Ensimmäisen torpparin, Joonas Juhanpojan mukaan torppaa kutsuttiin myös Joonaksen torpaksi ja niemeäkin vielä paljon myöhemmin rinnakkaisnimellä Juonaksenkärki. Rippikirjasta löytyy "Ilmavalda tp.” toiseltakin sivulta, eli torppia oli lähes alusta alkaen kaksi, ja molemmilla sama nimi – selkeyden vuoksi.
Käytettävissä ei ole varmaa tietoa siitä oliko torppareilla käytössään koko niemi, enemmän vai vaan osa. Epäselvää on myös se olivatko torpat alusta alkaen Niemelän säterirusthollin (eli n.s. Urajärven kartanon) torppia, vai muodollisesti Uunilan tilan, joka tosin oli tässä vaiheessa jo Niemelän augmenttitila.
Ilmavallan torppareista tuli henkikirjan mukaan 1900-luvun alkuun mennessä Uunilan tilan vuokraajia. Uunilan tilaan kuului Ilmavallan niemen lisäksi kotipalsta noin 10 kilometriä kaakkoon, Asikkalan puolella Nastolan ja Heinolan rajakulmassa.
Von Heidemanien sisarusten kuoltua Uunila (Rekisterinumero 6) jäi muun omaisuuden ohessa monilukuiselle perikunnalle. Perikunta myi 2 osaa tilasta 16.12.1918 päivätyillä kauppakirjoilla. Torppari Juho Kustaa Heinonen lunasti noin 18 hehtaaria Uunelan kotipalstasta. Tästä tuli Ylä-Tervala niminen tila (Rekisterinumero 6:1). Majuri Aarne Uimonen ja lakitieteen tohtori Heimo Helminen ostivat ”Uunelan perintörustitilasta RN:o 6 Ryytlahti-nimisen, lohkomissuunnitelmassa numerolla 37 varustetun, Ilmevaltanimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 38 ja Ilmevallanniemi nimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 41 varustetun sekä noin 1 ha suuruisen suuruisen mutasuopalstan”. Yhteensä tämä oli 115,5 hehtaaria. Torpparisopimuksista todettiin kauppakirjassa ”Ilmevallan nykyisten torpparien kontrahdit torpparialueista pysytetään siinä voimassa kuin laki niille myöntää”.
Kauppakirjaa tehtiin jälleen 29.10.1919. Silloin Uimonen ja Helminen myivät edellä kuvatusta Ilmevallan tilasta (Rekisterinumero 6:2) ”torppareille Aarne Ilmevallalle ja Petter Ilmevallalle yhteisesti 80 ha suuruisen maakappaleen Taipaleen puoleisesta rajasta alkaen, pohjoiseen sekä Ruotsalaisjärvestä Ryytlahteen vedettävän suoran linjan eteläpuolella”. Samassa kauppakirjassa Petter Ilmevalta ja J. K. Ilmevalta luopuvat torpparioikeuksistaan vuokraamiinsa Ilmevallan torppiin ja vaatimuksistaan tai oikeuksistaan Niemelän, Uunilan ja Ilmevallan talojen muihin maihin. J. K. Ilmevalta on ilmeisesti Juha Erkinpojan poika, Aarne Ilmavallan setä, Juho Kustaa.Maanmittaustoimenpitein erotettiin 21.2.1922 niemen kärkeen Uimoselle ja Helmiselle jäänyt Ilmevallanniemi (Rekisterinumero 6:4) ja uusien tilallisten Ilmevalta (Rekisterinumero 6:5). Jälkimmäinen jaettiin kahtia 4.8.1927 ja näin syntyi Aarne Ilmevallan omistama Ilmevalta (Rekisterinumero 6:8) ja Petter Ilmevallan Uusitalo (Rekisterinumero 6:9).
Jälkimmäistä jakoa aloitettaessa 19.10.1922 Petter Ilmevalta pyysi rajaa piirrettäväksi talojen rakennusten väliin. Toimitusmiehet totesivat, ettei raja mitenkään voi mutkitella kaikkien rakennusten välitse; nämä olivat niin lomittain. Tässä vaiheessa Ilmevallanniemi kuului jo Petter Ilmevallalle ja ehdotettiin, että Petterin talo siirrettäisiin pohjoiseen päin. Petter ei ollut tähän suostuvainen ja Aarne ei halunnut osallistua muuttokustannuksiin. Asia siirtyi maanjako-oikeuden ratkaistavaksi.
Jakoa jatkettiin vasta 29.7.1926, toimitusmiesten ehdotuksen mukaisesti. Muuttokustannuksia ja tienrakennusta tuli maksettavaksi 25 535 markkaa. Tästä anottiin kolmannesta avustuksena valtiolta ja kummallekin jääviin osiin valtion lainaa kymmenen vuoden maksuajalla.
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Viime sodasta
Muistikirjani natisee (virtuaalisesti) liitoksistaan, joten ilman aasinsiltaa viime sotaa koskevia tutkimuksia verkosta:
Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939-1945
Helene Ann-Marie Laurent: Suuri täisota : Pilkkukuumeen torjunta Suomessa jatkosodan aikana 1941-1944
Heidi Aalto: "Sota-aikaan riiattiin kenttäpostin välityksellä" : etnologinen tutkielma sota-ajan kirjeissä kerrotuista kokemuksista
Tenho Pimiä: Tähtäin idässä : suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa
Henna James: Lapsuus kotirintamalla -Mäntyharju 1939 - 1944
Marja-Riitta Marttila: "Muistoissa olen kotona" : Suomalaisten evakkolasten matka lapsuudenkodista kohti tuntematonta
Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939-1945
Helene Ann-Marie Laurent: Suuri täisota : Pilkkukuumeen torjunta Suomessa jatkosodan aikana 1941-1944
Heidi Aalto: "Sota-aikaan riiattiin kenttäpostin välityksellä" : etnologinen tutkielma sota-ajan kirjeissä kerrotuista kokemuksista
Tenho Pimiä: Tähtäin idässä : suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa
Henna James: Lapsuus kotirintamalla -Mäntyharju 1939 - 1944
Marja-Riitta Marttila: "Muistoissa olen kotona" : Suomalaisten evakkolasten matka lapsuudenkodista kohti tuntematonta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)