Helsinkiläisperheen joulu 1830-luvulla

Lomailun merkeissä lainaan Anders Ramsayn muistoja:

Vihdoin tuli tuo kärsimättömyydellä odotettu jouluilta. Ei milloinkaan ole minusta päivä tuntunut niin pitkältä kuin silloin; minuutit tuntuivat tunneilta. Jo aikaiseen iltapäivällä olin minä valmiiksipuettu parhaimpaan kolttuuni, joka oli tehty sinisestä sametista ja jossa oli leveä valkoinen pitsikaulus, ja niin odottelin minä sitä suuremmoista hetkeä, jolloin juhla alkaisi. Viimein löikin kello määrätyt kuusi lyöntiä, salin ovi avattiin ja sinne riennettiin sisään.

Siellä seisoi loistava joulukuusi lukuisine pienine kimaltelevine talikynttilöineen ja täynnä omenoita ja makeisia. Kesti kauan ennenkuin hennoi siitä katsettaan irroittaa. -- Pian saapuivat kutsuvieraat, vanha isoäiti ja muut läheisemmät kaupungissa olevat sukulaisemme, jonka jälkeen sitten alkoi teetarjoilu, ja sitäkös sitten tuntui minusta kestävän loppumattomiin.

Kun siitä vihdoinkin oli tullut loppu, aukeni eteisen ovi ja sisään hyppeli joulupukki -- hirvittävän näköinen -- joku palvelijoista pukeutuneena isän nurinkäännettyyn turkkiin, valkopartoineen ja kullattuine sarvineen. Joulupukki juoksi ja harppaili ympäriinsä ihmeellisin keikkailuhyppäyksin, ja sekös minua peloitti niin että hiivin äidin hameen taakse suojaan, enkä sieltä uskaltanut paljon pilkistääkään. Koko ruumiini vapisi kun minut pakotettiin ottamaan joulukuusesta muutamia omenoita tarjotakseni ne joulupukille, sillä minua pelotti, että tuo karvainen otus samalla purra nipistäisi käteen.

Mutta pian tyynnyin minä, sillä sisään kannettiin nyt kolme valtavansuurta vaatevasua, täynnä kaiken kokoisia ja muotoisia kääröjä. Isä alkoi jakaa lahjoja ja luki runot.

Isäni, joka muuten oli sangen totinen ja jolla oli alinomaa työtä ja tointa virkatehtävässään, oli nyt kaikki sellaiset heittänyt syrjään ja uhkui pelkkää iloa, hyvyyttä ja leikillisyyttä, ja hyvin hän osasikin pohjaltaan herttaisen luonteensa ja suuren anteliaisuutensa kautta kylvää iloa ja tyytyväisyyttä ympärilleen, sillä ei yhdenkään siinä joukossa tarvinnut jäädä osattomaksi hänen anteliaista lahjoistaan.

»Kuinka monta olet saanut?» kysyi joku minulta.

»Kolmekymmentäseitsemän!» huudahdin minä ylpeänä.

»Mutta sitten olet sinä varmaan laskenut villakäsineet kahdeksi lahjaksi».

»Eihän toki! oikeita lahjoja kolmekymmentäseitsemän», vastasin minä harmistuneena, kun sitä epäiltiin. Sinä iltana ei minun tarvinnut olla hiljaa, niinkuin tavallisesti, ja kyllä minä tätä vapauttani käytinkin; juoksin yltympäri ja nostin korviavihlovan melun joululahjaksi saamillani rummuilla ja torvilla, joita täytyi koetella. Kukaan ei muistuttanut mistään ja vanha isoäiti riemuitsi koko sydämestään sekä minun että muiden ilosta.

Lyömälleen kello kaksitoista avattiin ovi ruokailuhuoneeseen, jossa syötiin jouluillallinen, illallinen, johon silloin niinkuin tänäpäivänäkin vielä ja luultavasti niin kauan kuin pohjoismainen tapa pysyy muuttumattomana, kuului samat tavanmukaiset ruokalajit: lipeäkala, riisipuuro, siankinkku ja joulutortut. Heti illallisen syötyä alkoivat jäähyväistelyt; vieraat menivät kotiinsa, kynttelit joulukuusesta ja kattoruunusta sammutettiin, kaikki paneutuivat tyytyväisinä ja väsyneinä levolle, ja pimeäksi, hiljaiseksi muuttui jälleen äsken valoa ja iloa uhkuva huoneusto.

Minäkin menin omaan huoneeseeni, vieden mukanani kaikki saamani lahjat, jotka minä sitten järjestelin pienen sänkyni ympärille, jotta ne yölläkin olisivat vieressäni. Mutta pian nukahdin minä unohtaen lahjat ja näin unta että olin metsässä, joka kasvoi pelkkiä joulukuusia tuikkivine kynttilöineen ja jossa kuusien välillä harppaili lukemattomia joulupukkia, kantaen suuria vasuja täynnä kääröjä.

Joulukortin kertomaa

Vanhemmilleni lähetyssä joulukortissa oli sivuhuomautuksena "Turun arkiston mukaan isoisän isoisän isä on Johan Fast, Villiön kylän suutari 1800-luvun alussa." Hyvien internetyhteyksien ääressä on ilo kokeilla lisätietojen hakemista jouluaaton aamun kuluksi. (Lapsena katselin tähän aikaan television tarjontaa)

Johan Fast Villiöstä löytyy näppärästi SSHY:n digitoimista rippikirjoista. Hänen ja vaimonsa syntymäajat ovat selvästi esillä ja Hiskistä löytyy uskottava avioliitto 24.4.1810: Tulkkilasta "Sold. vid f.d. Kongl. Bborgs reg. o. 2dra maj. comp. No: 59 Johan Fast " ja Haistilasta "Skom. dr. Anna Maria Ericsdr".

Johan Fast (s. 24.9.1788 Pori)
Avioliitto 24.4.1810 Kokemäki: Anna Maria Eriksdotter (s. 1792 Kokemäki)
Lapsia:
Johanna s. 12.1.1811
Ester s. 27.9.1813
Majastina s. 16.9.1816
Johan Eric s. 24.8.1818
Carl Enoch s. 17.5.1820
Joseph s. 3.3.1822
Gustaf s. 15.5.1824
Caisa Lisa s. 18.11.1826
Emanuel s. 22.3.1829
Ester s. 2.6.1832

Haistila kiinnostaa aina (?) ja Anna Marian perhe on tunnistettavissa 1808 aloitetusta rippikirjasta ja 1791 rippikirjasta. (Erik myös 1815 rippikirjassa, Eric asui Orjapaadella ja haudattiin sukunimellä Orjelin.)

Erik Mattsson (s. 3.10.1768 k. 6.7.1819 (50 v. 9 kk. 2 pv)
Avioliitto 11.12.1791 : Maria Andersdotter (s. 23.11.1770 )
Lapsia:
Maria s. 8.3.1792
Christina s. 2.2.1796
Eric s. 24.11.1797
Elisabet s. 27.4.1801
Juliana s. 21.1.1804
Gustaf s. 3.4.1807

Maria löytyy piikana Härkälän Haistilasta (RK: 1778-, 1791-), mutta hänen juurensa eivät osu omiini, vaan Hiskin kastetietojen kautta kierrettynä Maria on sotilaan tytär Villiöstä (RK: 1746-, 1752-, 1760-, 1772-)

Anders Grelsson Moliis (s. 29.11.1708 k. 1788 (70v.))
1. Avioliitto: Anna Sigfridsdotter (s. 1698)
2. Avioliitto 8.10.1762 Kokemäki: Anna Marckusdr (s. 16.5.1738)
Lapsia:
Anders k. 1749 (15 v.)
Erik s. 1735
Anna s. 25.1.1765
Maria s. 29.11.1770
Petter s. 5.3.1775 k. 1776

Villiön talojen isäntien nimenä Grels esiintyy, joten hypoteesina voi esittää, että Anders olisi kylän poikia. Mutta puuronkeitto kutsuu nyt...

Tervetullut joululahja

A. Federleyn piirroskuva on julkaistu Land och Stad -lehdessä 24.12.1890 kuvatekstillä "en välkommen julklapp". Sen myötä toivotan kaikille blogini lukijoille sekä heidän läheisilleen juuri sellaista joulunaikaa kuin itse haluavat.

Kansa oli verollepantava...

Juhani Ahon Hellmanin herra -kertomuksessa on herkullinen kuvaus 1800-luvun verotuskäytännöistä.

Taksoituslautakunta istui pitäjäntuvan porstuanpohjakamarissa ja arvosteli ihmisten omaisuutta. Pöytä oli siellä peräikkunan edessä, josta näkyi pappilan laajat pellot ja peltojen perältä kirkko. Pöydän toisessa päässä istui luetteloita tarkastellen puheenjohtaja, entinen ruotuväen kapteeni ja nykyinen maanviljelijä, lasisilmät nenällä ja kynä suussa. Vastapäätä häntä oli vallesmannin paikka. Siinä hän istui, ruunun puolesta läsnäollen, selkä seinään nojaten, oikea kyynäspää pöytää vasten ja samassa kädessä piippu; sillä näin tuttujen miesten kesken ei ollut tupakanpoltto virkapaikassakaan kielletty. Lautamiehet, tätä tointa varten erittäin valitut, istuivat seinävierillä siellä täällä ympäri huonetta. Muutamat heistä polttelivat, toiset istuivat joutilaina siltaan päin kumarissa ja vähänväliä polviensa väliin sylkäisten. Jotkut eivät tehneet sitäkään, istuivathan vain ja katastivat silloin tällöin ulos ikkunasta kartanolle, jossa väkeä liikkui alituista porinaa pitäen. Muuan oli mukavuuttaan hakien kiivennyt istumaan korkeaksi kootulle suntion sängylle, joka hänen alas soluessaan vetäytyi aina kierommaksi, ja peiton alta alkoivat yhä enemmän ammottaa matrassi ja likaiset tyynyt.

--Sitten on Hukkanen, sanoi esimies, lehteä kääntäen.--250:stä oliviime vuonna ... pannaanko samasta nytkin?

--Pannaan vain, sanoi muuan lautamies, päätään nostamatta ja polviensa väliin sylkäisten.

--Kaarnajärven ontermanni tulee sitten ... nro 5 ... onko itse saapuvilla?

--Tokko lie.

--500 oli mennä vuonna...

--Sama välttää nytkin.

--Hyvin välttääkin.

Kertomuksen päähenkilö Hellmannin herra on Ilmari Havun (Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus, 1921, s. 104) mukaan Haapaveden kirkkoherran E. W. Snellmanin veli. Ja Ahon äidin serkku, sillä tämän isä oli Efraim Vilhelm Snellman.

Kunnallisveroja Helsingistä 1886-1907

Siivotessani asuntoni paperipinoja löysin vanhan tulostetun sähköpostin, jossa minulle suositeltiin Helsingin kaupunginarkistosta löytyviä kirjoja Kommunala utskylder för år... Olivat kuulemma helppolukuisia ja voisivat auttaa selvittämään "neiti-ihmisen elinkeinon", jota tuolloin olin tiedustellut.

Tältä pohjalta poikkesin viime viikolla HKA:aan, kun sattui työpäivässä olemaan aukko virka-aikaan. Koska tietoni olivat puutteelliset ja kysymykseni vähän heikosti aseteltu enkä ponnekkaasti pyytänyt päivystäjää paikalle (jossa hän ei siis ollut päivystämässä) alkuun tuhraantui aikaa.

Mutta pienen haparoinnin jälkeen selvisi, että oikea arkistokokonaisuus oli Rahatoimisto ja piti aloittaa kunnallisverojen rekisteristä. Jota pidemmälle en sitten ehtinytkään. Mutta mikrokorteilta käytettävästä rekisteristä ehdin kyllä poimimaan yhtä sukunimeä edustavat henkilöt vuosittain 1886-1907. Tämäkin täydensi jo osoitekalenterien näkymää. Varsinaiset verokirjat ovat päivystäjän mukaan kaupunginosittain, joten niistä voisi mahdollisesti saada myös maantieteellistä tarkennusta.

Rahatoimiston arkistoluetteloon oli kopioitu Helsingin Sanomissa 11.2.1958 julkaistu Helli Suomisen artikkeli Kuinka helsinkiläisiä verotettiin 50 vuotta sitten. Siitä selvisi, että verotus aloitettiin vuonna 1873 annetun asetuksen perusteella. Veroa maksettiin 1) kiinteistötuloista 2) liike- ja ammattituloista sekä 3) palkasta, eläkkeestä yms. tulosta.

Tulojen ilmoittamisvelvollisuutta ei ollut! Taksoituslautakunta määräsi äyrit harkintansa ja eri tavoin hankkimiensa tietojen pohjalta. Mielenkiintoinen duuni Helsingin kokoisessa kaupungissa, jossa henkikirjoitettiin vuonna 1905 93 626 asukasta ja taksoitettiin 14 789.

Joulukortinkuvia

Vuodenajan ja yleisen retroilun merkeissä voi katsella Ruotsin postimuseon sivuilta vanhojen joulukorttien kuvia (ja lukea joulukorttien historiasta) . 50-luvun henkeä huokuva ruotsalainen blogi on kerännyt kasan joulukortteja esille.

Kotimaisia sivuja löytyy tietenkin myös. Nimimerkki Tuulalla on yksi, kaksi ja kolme . "Livenä" kortteja voi Helsingissä käydä katsomassa Töölön kirjastossa 5.12009 asti. Joulukorttien historiaa suomeksi löytyy vantaalaisilta sivuilta.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (4)

Ihehä sen kun leivän leipoo nii se on kun vehnästä. Tohmajärvi

Itse tehty tutkimus on (jokseenkin) sellainen kuin halusi. Tietää minkälainen työmäärä on siihen uponnut ja tietää millä huolella on tehnyt. Mutta toisaalta ei aina pysty näkemään niitä parantamisen paikkoja...

Vaikkei voi tehhä hyväks, voipha paremmaks. Sakkola


Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948