Esimerkki Noitain, Velhoin ja Myrrysmiesten kelvottomuudesta

Hans Nymanin kirjasta Hyödyttäväisiä ja Huvittavaisia Kertomuksia Yhteiselle Kansalle Kehoitukseksi hyvään ja varoitukseksi pahasta (1842)

Näitten Ihmisparkain sekaan luettava oli se kuulusa Matti Kallaanvaara, Kemijärven Pitäjäsä, joka oli ymmärtänyt saavuttaa yksinkertasen kansan uskalluksen ja luulon, että hän saatto hätäyneitä ja tarvittevaisia auttaa, esimerkiksi: pelastaa ihmisiä manalaisten eli kirkon väen, kiusauksista; panna manalaiset takasin sen päälle, joka net oli nostanut; laittaa tyttärille naima-onnia; panna karja oikialla ajalla laitumelta kotia tulemaan; auttaa sopimattomia parikuntia soveliaisuuteen, ja monta muuta semmosta hullutusta.

Tähän aikaan, josta on jo neljäkymmentä vuotta kulunut, asui Kuusamon Pitäjäsä Herrasmies, jota tuttavansa leikillään kuttuvat Kuusamon Ukoksi.

Tämä niin kuttuttu Ukko matkusti usiasti Kemijärveen, ja koska hänellä oli niin muodoin täydellinen tieto tästä Kallaanvaaran turmelevaisesta käytöksestä, päätti hän mielesään, jos mahdollinen olisi, ehkästä tätä kelvottomuutta ja ilmottaa sen hulluutta myös yksinkertaselle kansalle.

Tultuansa Kemijärven Pappilaan, josa käräjiä silloin piettiin ja josa Kuusamon Ukolla oli Majapaikka, käski hän Rättärin vaatia talon isännän Matti Kallaanvaaran tulemaan tykönsä, ja sen tultua sanoi Kuusamon Ukko voivansa aivan huonosti ja käski Rättärin antaa Äijälle ryypyn.

Mutta ennenkuin Vaari maistoi viinaa, kattoi hän siihen Velhoin tavalla ja rupesi yrähtelemään.

Kuusamon Ukko käski Rättärin panna Vaarille toisen tilkan ja senki mentyä samaa tietä kun entinenki, sai Rättäri käskyn mennä ulos, jonka jälkeen Kallaanvaara kysyi sairaalta, joka huonona makasi vuoteella: "Mikä sinua vaivaa"?

- "En tiedä, mutta luulen manalaisten eli Kirkonväen minua kiusaavan, sillä minua nakellaan öillä seinästä seinään.

- Yyhh! rönkäsi velho, sinua vaivaa kolmen kirkon väki; sen minä näjin viinasa; mutta jos sinulla on uskallusta tulla minun kanssani kirkkomaalle tulevana yönä, kyllä minä sinun niistä pelastan."

Sitä juuri toivoi Kuusamon Ukko, mutta sanoi kuitenkin: "en minä uskalla sinun kanssasi sinne mennä."

Yyhh!rönkäsi taas velho ja vakuutti ettei hänen kanssansa koskaan ole vaaraa.

- Noh, minä lähen sinun kanssani tulevana yönä kirkkomaalle, mutta sillä eholla ettet saa ottaa mitään rauta-asetta kanssasi.

- Miksikä ei? kysyi velho.

- Sentähen että minä luullen sinun siellä tulevan intoon ja saattavan vahinkoon, sekä ittesi, että minun; kuitenkin sallin minä että varustat ittesi tällä aseella, sanoi Kuusamon Ukko ja antoi velholle viisituumasen naulan, jonka kärki oli hyvin kiveräksi väännetty.

Tämä sota-aset ei ollut hänelle juuri mieluinen, mutta hänen täytyi kuitenki luvata ei ottaa muuta, jonka jälkeen velho meni ulos sairaan kamarista yötä odottamaan.

Kuusamon Ukko meni kohta sen jälkeen Herrain tykö ja ilmotti niille koko asian ynnä vaatimuksen kanssa, että he, puettuina manalaisten haamuin, myös tulisivat tapuliin eli Ullakkoon, eivätkä siellä liikkusi velhon ja hänen mennesä kirkkomaalle, mutta sieltä palatesa saisivat he olla manalaisina.

Maata panon aikana pukivat kaikki, manalaisiksi tulevat, ittensä valkioilla liina-lakanoilla.

Yksi heistä oli hankkinut ittellensä julman paperi-naamun suurten sarvien kanssa, jotka olivat vahvasti pyhityt säkeneitä ottavalla aineella ( phosphor ).

Manalaisjoukko meni nyt eeltäpäin ullakkoon, joka on ainoastaan muutamia kymmeniä syltiä Pappilasta, josa he sitten hiljasuudesa oottivat sairasta ja lääkäriä, jotka myös kohta sen jälkeen pimiäsä verkalleen kävelivät käsi kädesä ullakon läpi kirkkomaalle.

Siellä kierteli velho ensiksi sairasta kahesti myötä ja kerran vasta-päivään, hammasta purren väkevästi.

Sen jälkeen loihti velho pitkän lorun ja kysyi sitten Ukolta: onko sinulla uhrirahaa?

- On tuosa, sanoi sairas, ja ojensi velholle plootun setelin, jonka velho oli panevana kirkon nurkan alle, mutta pisti samalla sukkelasti plakkariinsa.

- "Älä huoli, kyllä sinä sen hiljalleen ansaittet ennen kun leikki on lopusa!"ajatteli Kuusamon Ukko, niin kuin se kävikin.

Sitten kun Kallaanvaara näin oli päättänyt toimituksensa kirkkomaalla, käski hän Kuusamon Ukon lähtiä pois, mutta se sanoi häntä peljättävän kauhiasti ja ei uskaltavansa mennä ullakon läpi.

- Mikä täsä on hätänä kun minä olen kanssasi, yrähti velho

- Noh yhtä kaikki, minä lähen sinun kanssasi ehkä minua peljättää, vastasi sairas; ja niin tulivat nämät miehet ullakkoon, josa manalaiset kohta sieppasivat Kuusamon Ukko-rukan ruumis-kamariin, mutta velho meni vikevästi haltioisa portaille ja käski, hammasta purren, sairaan tulla pois.

Samalla ravotti sarvi-manalainen ullakon ovia, pisti päätään vähän ulos ja pyhki viriästi sarviaan, joista säkeneet suittusivat velhon silmille.

Tämä, joka ei ollut tottunut tämmöseen rohkeuteen manalaisilta, suuttui, tuli kauhiaan intoon, rönkäsi kovasti ja paiskasi hänelle annetulla isolla naulalla ullakon oveen niin lujasti, että kanta uppousi kämmenen sisään.

Täsä innosa avasi velho oven ja alkoi karjumalla manata manalaisia päästämään pois Kuusamon Ukkoa, joka kitisi ja uikutti ruumis-kamarisa; mutta manalaiset nykäsivät velhon ittensä sisälle ullakon porstuaan ja alkoivat hiljalleen kauniisti vedellä Kallaanvaaraa pitkänään ympäri laattiaa ja sillon katosi sen raukan merkillinen luntio niin että äänettömyys oli täydellinen.

Sitten kun tämä hänelle sallittu helppo ryöppy oli ohitte, pääsi velho pois, mutta ei mennyt etemmäksi kun portaille, josta hän lakialla äänellä rupesi sovinto puheille, ja pyysi pian rukoilemalla manalaisia päästämään pois Kuusamon Ukkoa, vakuuttain, että se tietää Jumalastaan.

Myöskin kuulivat manalaiset täsä asiasa velhoa ja päästivät sairaan ruumiskamarista, joka tapasi auttajansa ullakon portailla, mutta ei sanonut jaksavansa käydä umpeen tuiskunutta tietä, jonka tähen velho käski sairaan tulla hänen selkäänsä.

Sitten kun se oli tapahtunut ja velho astunut tarakkansa kanssa muutamia askeleita, nojausi Ukko vähän syrjään, josta seurasi että molemmat kaatuvat ja makasivat lumi-hangesa ja sillon juoksivat manalaiset Pappilaan.

Velho nousi ylös, autti sairaan lumen sisää ja pyhki takkinsa helmalla puhtaaksi, sillä reuhka ja kinttaat olivat, manalaisten kisasa, jääneet ullakkoon.

Kuitenkin virkosi sairaskin niin paljon, että se velhon taluttamatta hiljalleen käveli takasin Pappilaan nuorten herrain kamariin, josa nämät kaikki olivat täydesä kirjotus-työsä, ja niille kertoi Kallaanvaara palavisapäin, kuinka hän suurella vaivalla oli saattanut pelastaa Kuusamon Ukon manalaisten vallasta.

Mutta, - sanoi sairas velholle - ei tämä vielä ole hyvä; sinä olet luvannut vielä minua kylvettää tänä iltana ja sauna on valmis.

Se on hyvä, kyllä minä sinua kylvetänkin mielelläni - sanoi velho - jonka jälkeen sairas ja lääkäri menivät saunaan, josa tämä karjuin rupesi kylvettämään sairasta; mutta manalaiset pölähtivät samalla saunaan, sammuttivat valkian ja suittuuttivat säkeneitä erinomattain velhon päälle, joka tästä kauhtui ja innosansa rupesi kylvettämään sairasta niin lujasti, että se ei voinut sitä kärsiä; vaan tikasi velholle kohta mennä alas, jos tahtoi välttää tulla maahan potkastuksi.

Velhon täytyi totella, ja sitten kun manalaiset olivat menneet pois, tuli myös sairas alas lavolta ja pukeusi mennäksensä Pappilaan.

Velho talutti häntä, mutta ulos tultua rupesi sairas käymään mettään päin: johonka oli töhmerö tie talosta.

Samalla kysyi velho: mihinkä sinä nyt menet? -

Minä menen Pappilaan vastasi sairas

- Ei Pappila ole siellä, täällä Pappila on - vastasi velho ja viittasi sinne kädellään.

- Sinä pakana! sanoi sairas täydesä vihasa - koko yön olet sinä antanut manalaisten minua rääkätä, ja päälliseksi tahot sinä nyt vietellä minua mettään, josa minä välttämättömästi tulen hukkaan; - jonka jälkeen hän alkoi jäykästi käydä mettään.

Velho tyrmistyi ja koki pitää kiini sairasta; mutta Kuusamon Ukko, joka oli kokolias ja paraasa ijäsänsä, ei ollut tästä estetty, mutta kävi ehtimiseen mettään päin, ehkä velho, joka oli pieni äijä kässi, venyi hänen peräsänsä; ja kun tämä estet ei auttanut, rupesi velho täydellä kurkulla huutamaan: voooii, vooi, voi, jo tämän manalaiset nyt ainakin minulta vievät!

- Tulkaa hyvät ihmiset auttamaan!

Kuusamon Ukko, joka tahtoi välttää ettei talon väki tämän metelin kautta tulisi herätetyksi, heittäysi voimattomaksi ja istui lumelle. - Noh!kuinka nyt on asiat? kysyi Kallaanvaara parka

- En minä jaksa mitään, vie minua Pappilaan - uikahti toinen.

- Tule minun selkääni, kyllä minä sinun kannan Pappilaan - sanoi velho hyvillä mielin ja kun Kuusamon Ukko oli nossut velhon selkään, rupesi tämä käymään tarakkansa kanssa, mutta Ukko nojausi taasenki syrjään, ja niin makasivat molemmat risti-veljet jälleen pitkänään syväsä lumesa, josta velho nostuaan veti Ukon ja pyhki lumen sen päältä takkinsa helmalla.

Sairas rupesi nyt vähän tointumaan, lähti velhon kanssa hiljalleen kävelemään Pappilaan ja kamariinsa, ja sinne heitti velho rauhaan Kuusamon Ukon, jolla oli se huvitus että uhriraha alkoi olla melkiään määrään maksettu.

Aamulla, päivän koittaisa, meni velho Rättärin kanssa Ullakkoon, molemmat varustetut puukoilla ja kirveillä, ja sieltä sai velho takasin häneltä jääneet kinttaat ja reuhkansa.

Rättäri, joka oli ymmärtäväinen ja sukkela mies ja oli nähnyt kaikki mitä Kallaanvaaralle yöllä oli tapahtunut, sai vaikuttavaiset juoma-rahat Kuusamon Ukolta, joka samalla vaati häntä ilmottamaan koko asiaa käräjä väelle, ja niin pian kun maakunnan väki oli kokountunut käräjä-paikkaan, ajoi Rättäri asian, täyttäin Kuusamon Ukon vaatimusta ja ilmotti kaikille erinomattain enämmin ajattelevaisille, mitä hänelle käsketty oli.

Tästä seurasi, että Kallaanvaara kohta sen jälkeen sai kuulla pilkkaa ja hävästystä ja täytyi hänen paeta kotihinsa, ehkä hänellä oli usiammat käräjä asiat ja hän hyvin kyllä tiesi sen kautta tulevansa Oikeudelta poisa-olon sakkoon langetetuksi.

Näin loppui nyt sen kuuluisan Matti Kallaanvaaran velhouden onneton arvo ja se uskallus, jota erinomattain vähemmin ajattelevaiset yhteisestä kansasta hänelle kauvan kyllä olivat osottaneet, ja sen siaan tuli häpiä ja ylönkattet hänelle alituiseksi ja hyvin ansaituksi palkinnoksi, siihen asti koska kuolema temmasi tämän merkillisen miehen ijankaikkisuuteen, tiliä tekemään tevoistansa.

Merkittävä on, että tämä Kallaanvaara näyttää myös itte täydellä todella luottaneen velhouteensa, koska hän ei voinnut havaita manalaisten konnuutta. Niin muodoin näyttää moni näitä noita-parkoja pettäneen ei ainoastansa muita, mutta myös ittiänsä.

Se on vaan kumma, että tämmöset epäluulot taitavat pysyä niin lujasti kansan mielesä, että vielä nytki moni ettii velhoja, jotka loihtemalla ja taikauksillaan ovat auttavansa ihmisiä. Eri-asia on se, jos joku luonnolisilla välikappaleilla eli taijolla saattaa auttaa lähimmäistänsä.

On kyllä pian epäilemätöin totuus se, että vanhat Suomalaiset tunsivat monia luonnon anteita eli hedelmiä, jotka olivat sangen vaikuttavaisia moninaisisa tarpeisa, mutta valitettava on se että he pitivät niitä salaa ja usein veivät tietonsa hautaan myötänsä.

On kuitenki toisaalta, nimittäin Oppineitten tutkinnoista, saatu sittemmin paljo tietoja, arvaten samoistakin välikappaleista; ja vanha on se tieto, ett'eivät runot eivätkä loihteet yksinänsä paranna neulankaan haavaa.

Jumala, ijankaikkisesti laupias viisas ja hyvä, on armollisen Esivallan ja Kristillisten Opettajain kautta lahjoittanut meille onnellisen valistuksen, joka meitä, nähtävästi enemmin ja enemmin, pelastaa turhan epäuskon turmeluksesta.

Ei teidän pidä kääntämän teitänne tietäjitten tykö, ja älkäät kysykö velhoilta, ettet te saastuisi heistä: sillä minä olen Herra teidän Jumalanne.