tiistai 23. elokuuta 2022

Helsingistä von Linnélle 1755 kirjoitettua

Johan Christian Forsskåhl syntyi Tukholmassa 1725 ja opiskeli Uppsalassa, mutta on sujuvasti laskettavissa suomalaiseksi, sillä isänsä oli syntynyt Sauvossa ja oli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra. Voi kyllä hyvin olla, ettei Johan Christian laskenut jalkaansa valtakunnan itäosaan ennen kuin 1755 sai paikan Cronhielmin rykmentin pataljoonansaarnaajana.

Pettymyksekseen merimatkalla Suomeen ei ollut mahdollisuutta moneen maissakäyntiin eikä näin ollen luonnonhistorialliseen harrastukseen. Helsinkiin päästyään Johan Christian totesi maaston möyrityksi pitkältä matkalta ja virkatehtävien sallivan vähän matkustusta kauemmaksi. Paitsi, että heti tultuaan hän oli käynyt Hämeessä, kolme peninkulmaa Hämeenlinnasta pohjoiseen. Tuolloin havaintojen tekoja oli kuitenkin haitannut sadesää. Retki ajoittui kevääseen tai alkukesään, sillä villivadelma (norrländska åkerbären) kukki.

Kasvihavaintonsa Hämeestä, Viikin latokartanon ympäristöstä ja Porvoon tien vierestä Johan Christian Forsskåhl lähetti professori Carl von Linnélle kirjeessä 17.7.1755. Mahdollisesti tätä oli pyydetty tai sitten "kaikki" Uppsalassa opiskelleet tiesivät, että professori arvostaisi tiedonantoja. Sillä, että Johan Christianin Pehr-veli oli Linnén oppilas, saattoi olla myös vaikutusta.

Myöhempiä kirjeitä Johan Christianilta ei ole von Linnén arkistossa. Johan Christian Forsskåhl kuoli vuonna 1756, mahdollisesti ennen kasvukauden alkua.

Ei kommentteja: