tiistai 1. kesäkuuta 2021

Helsingin peli, ruutu 1

"Olmme nyt Suomen pääkaupungissa. Hauska on saada täällä katsella ympäriinsä."

Kesän huviksi blogissa "pelataan" vuonna 1904 julkaistua noppapeliä Helsingin peli, jonka Kansalliskirjasto on digitoinut. Alkuperäisen pelin tavoitteena oli päästä loppuun 25 markan alkukassalla, joten lainattujen tekstien mainituilla summilla ei ole tiukkaa yhteyttä todelliseen hintatasoon. Omana pelitavoitteenani taas on linkittää vähintään yksi vanha blogiteksti jokaiseen ruutuun. 

Värilliset kuvat ovat pelin kolmannesta painoksesta. Ensimmäisen painoksen värittömät kuvat ovat osin samoista aiheista. Siihen kuuluva vihkonen löytyi Kansalliskirjastosta asiaa kysyttyäni ja siihen on painettu vuosiluku 1870, joka pätee siis myös pelilautaan. Ykkösruudun osalta kuva-aihe ja teksti ovat samat kuin kolmannessa painoksessa, mutta katsotaan miten käy seuraavissa ruuduissa.

Ei kommentteja: