Täydennysosia

Kirjasta Neujahrsgrüsse
empfindsamer Seelen;
eine Sammlung
von Liedern mit Melodien
und Bilderschmuck
aus den Jahren 1770-1800. (1922)

1) Kylläpä aika juoksee. Toisin kuin tuntui on jo yli vuosi siitä kun blogissa purin frustraatiotani Finnan epäjohdonmukaisilta ja epätäydellisiltä tuntuviin digilinkityksiin. Aihe lienee pysynyt mielessä siksi, että Finnaa kirjallisuudenmetsästykseen käyttäessä ilmiö tulee jatkuvasti eteen. 

Tällä viikolla kuitenkin toisesta suunnasta. Kaipasin artikkelia 1950-luvulla julkaistusta vuosikirjasta ja korona-ajan palvelurajoituksilla ajattelin saavani sen helpoimmin käsiini Kansalliskirjaston lainattavissa olevana varastokappaleena. Mutta en. Sarjan sivulla lueteltiin joukko osia, jotka olivat varastossa, mutta ei sitä vuotta, johon minulla oli viite. 

Tässä vaiheessa olisi pitänyt (tietenkin!) muistaa ottaa huomioon mahdollisuus, että vuosikirja oli julkaistu nimekkeellä, joka on luetteloitu erilliseksi tietueeksi, mutta kykyni ja muistini ovat rajallisia. Joten painoin Finnan yhteysnappia. Vastaus sähköpostissa paljasti, että vuosikirjalla tosiaan oli oma tietue. Finna-linkin kera todettiin "Onko sinulla jonkun täällä mainitun oppilaitoksen tunnukset? Jos on, pääset lukemaan etänä digitoidun version." Tuijotin Finna-sivua aika kauan. Siinä ei ollut linkkejä tavallisilla paikoilla eikä muuallakaan, joten pyysin lisää rautalankaa. Sen avulla selvisi, että vuosikirja oli lehtenä (!) Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen joukossa. Ja minullahan on Opinahjon tunnarit eli sain sen myös auki.

JOS tämä digitointi olisi näkynyt suoraan Finnasta kyseisen vuosikirjan sivulta, olisin säästänyt huomattavasti aikaa ja kirjaston oma työntekijä myös. Kuhan sanon.

2) Vähemmän aikaa on siitä kun kerroin hyvin lyhyesti vaikeuksiaan karanneesta Ottmanista. Tartuttuani muista syustä Opinahjossa kanssani jatko-opiskelevan Veikka Kilpeläisen graduun Salaviinarinkien toimintaympäristöt Helsingissä 1770–1787 huomasin, että tiedonhakuni oli jäänyt varsin puutteelliseksi. Kilpeläinen oli kertonut Ottmanin useista oikeusjutuista sivuilla 58-62.

3) Huomattavasti pidemmän aikaa on siitä, kun jaoin pikku-uutisen Pohjanmaalla puhelimella välitetyistä jumalanpalveluksista vuonna 1903. Blogipätkään tuli äskettäin Jukka Hietalan informatiivinen kommentti:

Itse asiassa tuo uutinen ylitti aikoinaan kansainvälisen uutiskynnyksenkin! Amerikansuomalainen sukututkijaystäväni lähetti minulle kesällä -20 samansisältöiset lehtileikkeet ja pyysi kääntämään englanniksi. Toinen oli saksankielinen ja julkaistu Indiana Tribunessa (Indianapolis, Indiana) 9.3.1903, toinen kirjoitettu ruotsiksi lehteen Minnesota Stats Tidning (Minneapolis, Minnesota) 25.2.1903. Minusta se oli siinä määrin hulvaton juttu, että tein vähän kyselyä toholampilaisten kotiseututuntijoiden keskuudessa. Silloin valitettavasti paljastui, että juttu ei voi olla totta.

Kirkkoherra Anton Aimonen sai luvan senaatilta perustaa puhelinyhteyden Toholammille vuonna 1911. Perustettiin osuuskunta, joka ryhtyi asiaa innokkaasti ajamaan. Sisällissota keskeytti kuitenkin puuhat; ensimmäiset kilometrit kuparikaapelia ostettiin Raahen Telefoni Oy:ltä vasta 1919. Tämän ja paljon muuta tietää kertoa Anna-Maija Kujala.

Paikkakunnalla on veikattu, että tarinan lähde voisi olla tuolloin Amerikkaakin kierrellyt paikallinen huuliveikko Emppu Porkola, jonka jutut eivät aina pysyneet ihan totuuden raameissa.

Usein todellisuus on tarua ihmeellisempi, tässä näyttäisi valitettavasti käyneen päinvastoin!