Heti aamun aluksi Jaakko Björklund ja Sebastian Schiavone kertoivat 1500- ja 1600-luvun vaihteessa Ruotsiin rekrytoiduista sotilaista, Björklund ranskalaisista ja Schiavone skoteista. Nämä eivät todellakaan tulleet omin voimin Tukholman linnaan hakemaan duunia, vaan tietoisesti ja tarkoituksellisesti heidät koottiin kotimaastaan, toisinaan alihankintaketjunkin kautta. Erityisesti Björklund painotti organisaatiota ja logistiikkaa ja huomautti projektin sivutuotteena Ruotsin infrastruktuurin ja vientikaupan kehittyneen ja diplomaattisuhteitakin muodostui.
Maria Julku kertoi vuonna 1611 tehdystä sotaretkestä Sumaan. Kuten Oulussa puhuessaan mukana olivat matkalla viipyneet kuninkaalliset kirjeet ja niiden epärealistiset käskyt. Kiitos Ångermanin nämä jaksavat edelleen kiinnostaa, mutta uutta minulle oli se, että Vienanmeren rannalla oli asutuskeskus, johon saattoi hyökätä. Onko missään esitetty karttoja, joissa näkyisi historiallinen asukastiheys nykyisen itärajamme toisella puolella? Miksi miellän alueen pelkäksi metsäksi, vaikka tiedän Lönnrotin alueella retkeilleen ja ihmisiä tavanneen?
Petri Karonen jakoi välituloksia Hirsu-projektista, jossa vertaillaan Suomen ja Ruotsin yhteisen historian kirjoitusta kummassakin maassa. Tietoa tullaan jakamaan myös HAik:n teemanumerossa 2/2020. Eli pääpointti itselleni oli (muistellessani aikanaan leikillä graduista tekemiäni aikajakaumia), että - tietenkin - kaikkia lukuja pitää tarkastella suhteessa resursseihin, joista Karonen keskittyi yliopistoihin ja professoreihin. Rahoituksen Karonen mainitsi vain Ruotsin yhteydessä, mutta mieleen tulivat jhistoriantutkijat Oula Silvennoinen ja Teemu Keskisarja, jotka molemmat ovat julkisesti todenneet siirtynensä tuorempiin aikoihin saadakseen helpommin rahoitusta/kustannussopimuksia. Ja tuskin ovat ainoita.
Mielenkiintoien detsku oli myös Karosen ohimennen mainitsema Suomen sotaan kohdistunut tutkimus 1950-luvulla. Mistä tällaiset trendit syntyvät? Miksi nälkävuodet ovat olleet monella työn alla viime vuosina?
Ville-Pekka Kääriäisen esitys 1600-luvun käsialojen konelukemisesta Transcribuksella näytti edelleen liian hyvältä ollakseen totta ja Kääriäinen korostikin opetusmateriaalin tekemisen työläyttä ja määrän tärkeyttä. Tämä oli ennestään tuttua, mutta vasta nyt (herraties kuinka monen Transcribus&Kansallisarkisto-esityksen jälkeen) tuli esiin, että - tietenkään - Kansallisarkiston digipuoli ei tue minkäänlaista massatallennusta eli kuvat ohjelmaan syöttöä varten pitää ladata yksi kerrallaan. Toivottavasti joku on älynnyt änkyttää tästä Astia-kehitystiimille...
Toinen pointti on se, että malleja pykäävät nyt monet ja yhteistyö olisi tehokkaampaa. Mutta nyt kun suunnittelen omaa aineiston läpikäyntiäni alan ymmärtää entistä paremmin niitä, jotka eivät aineistoista muodostamiaan datasettejä ole oitis jakamassa, kuten ei ole Kääriäinenkään.
Viimeisessä sessiossa oli teemana popularisointi ja saimme ennakkotietoa Turun linnaan vuodeksi 2022 suunnitellusta Katarina Jagellonica -näyttelystä. Pääkohderyhmä on lapset, joten käyn varmasti tutustumassa. Museokeskuksen edustajana puhunut Päivi Lönnberg korosti yhteistyötä yliopistotutkijoiden kanssa ja mainitsi edelleen pari kuukautta esillä olevan näyttelyn Muutama sana naisista, joka perustuu Veli Pekka Toropaisen väitöskirjaan. "Prinsessan matkaan" linkittyy ainakin Nina Mannisen tutkimus, josta hän puhui suunnilleen samat asiat kuin taannoin Sinebrychoffilla. Muitakin toivotettiin tervetulleiksi.
Lopuksi Rose-Marie Peake kertoi kirjan Korsetti ja krusifiksi ympärille rakennetusta virtuaalitodellisuuden ja vaatesuunnittelun projektista. Olin sen julkisessa esittelyssä Oodissa enenn joulua, joten oli mielenkiintoista kuulla, mitä kulissien takana tapahtui. Varsinkin kun osallistuin muutama vuosi sitten kirjan tekijöiden historian popularisointi kurssille. Ihanaa, että jotkut jaksavat yrittää.
Kuvitus: Kurikka 8-9/1917 & The Roxburghe ballads (1879)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti