Carl Ferdinand Nordlund kirjassaan Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885).
Kun minä ensikerran sain nähdä tämän paikkakunnallaan hyvin tunnetun henkilön - olin silloin oppilaana P. kaupungin trivialikoulussa - oli hän keski-ikäinen vaimo tuimalla muodolla, terävällä nenällä ja leualla sekä rohkealla katsannolla. Eikä puuttunut huulilla vähäisen viiksien kehäystä, josta kaikesta oli nähtävä että luonto oli hänen aikonut miespuoleksi.
Todella hän oliki itsevaltias perheessänsä. Kyllä hänelläkin oli herransa ja miehensä, mutta hänestä ei Lindholmska eikä kukaan muu ihminen milloinkaan puhunut.
Ukko Lindholm oli niin nahjusmainen kaikissa oloissaan ja toimissaan, että akka kohta alusta anasti täysivallan. Ukko ei siitä ollut millänsäkään, toimitti vaan hiljaisuudessa askareensa niityillä ja pelloilla, sekä ajoi itse sontakuorman peltoon, niinkuin muutkin hänen vertaisensa, joita sentähden tavallisesti kutsuttiin "sontaporvareiksi". [Mahdollisesti Isak Fredrikinpoika Lindholm (s. 15.5.1778, k. 26.6.1845), jonka puoliso vuodesta 1808 Juljaana Achander (s. 15.2.1791, k. 4.1.1872)]
Kaikissa kunnallisissakin asioissa oli akka omavaltainen, eikä koskaan kysynyt miehensä mieltä ja ajatusta. Kenties oli tähän muitakin syitä kuin vaan omavaltaisuuden.
Lindholmskalla oli suuri ja kaunis kartano, jossa monet herran vuodet hyyryläisinä oli asuskellut kaupungin koulunopettajia, joiden ruoasta ja muista tarpeista Lindholmska piti huolta.
Opettajaraukoilla oli suuri lievitys siitä, että heitä vastaan, päästyänsä monen tunnin koulutyöstä otsa hiessä. tuli Lindholmskan kuuma kahvipannu sekä hupaisia ihan tuoreita uutisia kaupungin oloista.
Lindholmska tunsi kaupunkilaisten salaisimmatki vehkeet ja toimet, ja hänellä oli oikein erinomainen kyky kaunistella asiat paremmiksi tai pahemmiksi kuin net alkujaan olivat, aina asianhaarain mukaan.
Tämä seurusteleminen akan kanssa erittäin vapaina iltahetkinä oli opettajille mieluinen huvitus. Vaikk'ei hän saapuilla ollutkaan, kuulusteli hän kuitenki tarkasti huoneestaan mitä herrat puhelivat. Täällä istui hän kehräämisen tai sukankutomisen toimessa oven suussa ja antoi asemaltaan silloin tällöin odottamattomia vastauksia, jotka tavallisesti matkaan saattoivat suurta ilomielisyyttä.
Kun Lindholmska joka päivä yhä vuosikymmeniä oli tämmöisessä seurassa, pystyi häneen vähitellen kaikenlaisia tiedon muruja erinomattain historian ja latinankielen alalta. Erittäin latinankielessä oli hän niin perehtynyt, että hän osasi kertoa monet sukkelat lauseet Strelingin tunnetusta kieliopista.
Lindholmska, joka lapsuudessaan ei ollut saanut oppia muuta kuin korkeintaan katekismuksensa, sai siis vanhempana maistaa klassillista sivistystä enemmän kuin kotitarpeeksi, eikä hän suinkaan laiminlyönyt tuoda esiin leiviskäänsä ja sen kautta muissa herättää hämmästystä.
Eräs pappi tai koulunopettaja, joka ei Lindholmskan luonnonlahjoista mitään tietänyt, oli kerran vieraisilla hyyryläisten tykönä ja kiitti illalista syötäessä tarjona olevaa leipää. Lindholmska, joka oli saapuvilla, vastasi heti paikalla: "laudatur ab his, culpatur ab illis" (muutamat kiittävät, toiset laittavat.
Vieras tuli tästä niin hämilleen, että hän loi akkaan terävän silmäyksen lausuen: "huuti vaan!" Tästä nousi homerillinen nauru, joka sai enemmän sytykettä, kun akka toistamiseen lausui: "o festus dies hominis!" (o, sinä juhlapäivä ihmiseksi)
Kun opettaat eräänä iltahetkenä keskustelivat historiallisista tapauksista, tuli puhe Holstein-Gottorpin herttuasta. - "Augustenburgin sukuhaaraa", täydensi Lindholmska.
Kerran myös lausui joku hyyräläisistä, joka tiesi akan istuvan tavallisella asemallaan oven suussa: "no, perintöruhtinaamme sanotaan naivan suuriruhtinattaren Hessen - ". - "Darmstadt'ista", kuului heti kamarista.
Opettajat olivat siis kaikista nähden Lindholmskan oikeat lempipojat ja voivat hänen luona yhtä hyvin kuin helmet kultaheloissa.Kuva kirjasta The knife-grinder's budget of pictures & poetry, for boys and girls
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti