Iltapäivässä arkeologiasta

Viime perjantaina oli vuorossa jo perinteeksi muodostunut sessio, jossa Helsingin yliopiston arkeologian oppiaine esittää vuoden aikaansaannoksiaan.  Historiallisesti väitöksiä kertyi kuusi kappaletta, mutta tätä kirjoittaessani Helda on alhaalla, joten linkitys ei onnistu. Yleisö istui paikallaan kuin tatit neljä tuntia ilman taukoja, joten paikalle taisi tulla lähinnä aiheen harrastajia. Istuin minäkin, yhtä huoltohyppäystä lukuunottamatta, mutta kirjoitan vain neljästä esityksestä enkä kahdeksasta.

Parhaan muistini mukaan kuulin nyt ekaa kertaa livenä suomenhevosen varhaisvaiheen tutkimushankkeesta, jossa metsästetään 1850-1950 syntyneiden hevosten jäänteitä niin museoista, koulukokoelmista kuin haudoistakin. Museoissa DNA-testaukseen käypiä jouhia voi olla täytetyssä hevosen päässä, kuten itsekin Laihialla havainnoin, mutta myös harjoissa, keinuhevosen häntänä, nuken hiuksina tai patjan täytteenä. Kouluissa on hevosen leukaluita käytetty hevosen iän arvioinnin opettamiseen.

Hevosten hautaustavat eivät olleet projektin tutkimuskohteena, mutta toivottavasti niistäkin kertyvä tieto tulee dokumentoitua. Esimerkeistä hienoin ja erikoisin oli hauta, johon omistajan määräyksen mukaisesti (yhdessä lopetetut) hevoset oli aseteltu juoksuasentoon, mukanaan aisat ja todennäköisesti myös määräyksen mukaisesti loimet. Erityisen juhlallisia olivat myös tavallisempien  hevosten hautaukset, ainakin vaarini lapsuusmuistelman perusteella, joten toivottavasti tätä on tutkittu tai tutkitaan. Mielenkiintoinen tapa on myös hevosten jäänteet muistoesineinä, joista projekti oli myös saanut näytteitä.

Kati Salo kertoi isomman ryhmän hankkeesta, jossa on käyty läpi pronssikautisista röykkiöhaudoista löydetyt luut, sekä ihmisten että eläinten. Näistä on tehty joitakin uusia ajoituksia, mutta Salo keskittyi erityisosaamiseensa eli pienistä kallon palasista tunnistamiinsa patologioihin. Suurin arvoitus oli se, miksi nämä ovat merkittävästi ohuempia kuin vastaavat löydöt Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Onko ero genetiikassa, ravinnossa, sukupuolessa vai missä?

Luiden parissa jatkettiin Heli Etu-Sihvolan esityksessä, joka taisi olla aika lailla sama kuin jokin aika sitten Lauttasaaren iltapäivässä. Tuo tilaisuus jäi blogiini kunnolla raportoimatta, mutta Etu-Sihvola kirjoitti siitä itse Kalmistopiiriin. Tällä kertaa sain ylös, että isotooppianalyysillä on Euran Luistarin vainajien ravinto selvinnyt kalapitoiseksi ja ainakin muuta yksilö on elämänsä aikana syönyt myös merellisempää kalaa. Työhön on saatu lisää rahoitusta ja analyysit jatkuvat.

Lopuksi Oula Seitsonen kertoi kesällä Mongoliaan tekemästään tutkimusretkestä, joka seurasi G. J. Ramstedtin ja Sakari Pälsin reittiä vuonna 1909. Olin nähnyt trailerin ja päivityksiä Facebookissa, joten oli kiva kuulla nyt toteutuneesta kokonaisuutena. Yhdessä mongolialaisen kollegan kanssa Seitsonen oli Pälsin dokumentoimien kohteiden avulla pysynyt tiettömässä maastossa reitillä, jonka varrella oli edelleen samoja rakenteita. Vähemmän hauskaa oli kuulla, että alkuperäisellä tutkimusmatkalla kerätyt ja Suomeen tuodut esineet ovat edelleen luetteloimatta ja että toinen samaan aikaan idässä liikkunut suomalainen oli petkuttamalla vienyt paikallisille merkityksellisiä tavaroita. Pälsin yritykset laittomiin kaivauksiin eivät sentään onnistuneet.

Neuvostoliiton aika on tuhonnut alueella paljon, joten Pälsin ottamat valokuvat ovat nyt arvokkaita todisteita jopa kokonaisesta kadonneesta luostarista. Yleisökeskustelussa kerrottiin, että vastaavasti (jossain Mongoliassa?) vuonna 1917 käyneiden suomalaisten geologien tuhat valokuvaa ovat paikallisille merkittävää kulttuuriperintöä. Tällaisten digitointi oli oleellista, joten toivottavasti Seitsosen suunnitelma hankkeensa open access -verkkosivustosta toteutuu.