Viikon piispa: Hemming

Piispa Hemmingin sinetti
Wikimedia

-- Huolimatta siitä että minun piispauteni aikana riehui Mustasurma maassa, olen minä syventänyt ja vahvistanut kirkollista järjestystä. Minä olen kaunistanut tuomiokirkkoa ja lisännyt siihen uusia kuoreja ja alttareita, minä olen laajentanut kapitulia ja perustanut tuomiorovastin viran, toimittanut tuomiokirkolle maatiloja sekä kallisarvoisia kirjoja ja lujentanut kirkon valtaa. Papiston velvollisuudet olen minä määritellyt statuteissani sekä saattanut käytäntöön pappien naimattomuuden. Piispanistuimelle minä olen toimittanut jalokivillä kaunistetun hiipan ja sauvan, puolustanut maani etuja kuninkaita vastaan sekä masentanut vastahakoisia pannakirouksella. Onko nämä kaikki säilytetty ja pidetty voimassaan?

Näin kertasi elämänsä saavutuksia piispa Hemming Kyösti Wilkunan kirjassa Aikakausien vaihteessa. Hemmingin tiedetään olleen kotoisin Uppsalan läheltä ja opiskelleen 1320-luvulla Pariisissa. Jotenkin hän oli päätynyt Suomeen ja tullessaan yksimielisellä huutoäänestyksellä marraskuussa 1338 valituksi piispaksi, hän oli Turun tuomiokapitulin jäsen.

Ensi töikseen Hemming perusti viran tuomiorovastille, joka olisi apunaan. Ei hän työtä suinkaan vieroksunut vaan teki vuonna 1346 yhden tarkastusmatkan Tornioon asti. Sielä hän sopi Uppsalan arkkipiispan kanssa, että hiippakuntien raja olisi Tornion ja Kemin välissä.

Pidempiäkin matkoja hän teki. Myöhemmin pyhimykseksi tulleen Birgitan asialla hän kulki vuoden 1348 tienoilla viemään viestiä Ranskan Avignoniin paaville, jonka Hemming oli tuntenut opettajanaan Pariisissa, Englannin kuninkaalle Edward III:lle ja Ranskan kuninkaalle Philippe VI:lle. Samaan aikaan kotimaassa kuningas Maunu Eerikinpoika teki ensimmäisen "ristiretkensä" Novgorodia vastaan. Tätä seurasi toinen kaksi vuotta myöhemmin.

Maunu Eerikinpoika
Codex Aboensis, Wikimedia

Valtion talous kärsi sotaretkistä ja Ruotsissa puhkesi 1350-luvulla sisäpoliittinen kriisi, jossa kuningasta vastassa oli hänen poikansa. Hemming oli kuninkaan vankina vuonna 1360. Levottomuudessa ei ollut kyse pelkästä politiikasta, vaan käytössä oli myös voima ja mukana naapurivaltiot. Vuonna 1361 tanskalaiset hyökkäsivät Gotlantiin ja taistelun kammottavia jälkiä voi katsella Historiska museetin näyttelyssä.

Maunun poika Håkan oli hetken kuninkaana, mutta pidempi aikainen ratkaisu löydettiin laivaamalla uusi kuningas Mecklenburgista. Tämä Albrekt julistettiin kuninkaaksi vuonna 1364. Hemming haki häneltä samana vuonna vahvistukset Turun piispan ja tuomiokirkon etuoikeuksille.

Hemming ehti siis kokea paljon ja hän olikin piispana 27 vuotta. Elämänsä loppupuolta kuvaa Lauri Soini fiktiossaan näin:

Anu suuntasi hänkin katseensa kapealle turulle oikeaan. Tämän turun reunassa kohosi piispanpeltojen laidalla kaksikerroksinen kivitalo, jota sanottiin piispantaloksi, vaikka se oikeastaan oli rakennettu tuomiokapitulia varten, kun 65 vuotta takaperin piispanistuin siirrettiin Koroisista tänne uuteen Turkuun, uuden tuomiokirkon jalan juureen. Talon yläkerta oli muuten toistaiseksi tuomiorovastin asuttavana, sillä tuomiorovastille, jonka viran Hemming piispa oli perustanut viisitoista vuotta sitten, vasta parhaallaan rakennettiin suurta, kaunista taloa joen rannalle, kirkkotarhan läntisen portin edustalle.

Piispantalosta tuli turulle kaksi pappismiestä, jotka juhlallisen hitaasti lähtivät astumaan kirkkotarhan koillispuolista aito vartta portille, josta papit kulkivat kirkon itäpäässä olevaan sakaristoon. Anu tervehti heitä juuri heidän lähetessään porttia, ja toinen heistä nyökäytti ystävällisesti päätänsä.

Tämä oli itse Hemming herra, iältään jo kahdeksannella kymmenellään. Mutta kasvoista, jotka vanhuuttaan näyttivät ikäänkuin lumihuurteisilta, kuvastui henkevä hienous, silmistä pilkkui viisaan viileä lempeys, ja kauniskaarteisista leukapielistä suipistui suu elonsuopeaan myhäilyyn. Mustan arkilakin alta, joka peitti paljaan päälaen, laskeutui päätä kehystämään hopeanvalkoinen tukka. Keskikokoisen siroa ja vanhuudessaankin hiotun keveäliikkeistä vartaloa verhosi vakaa musta puku, ja tuskin yhtään kumartuneilla hartioilla oli musta, hihaton levätti, jonka kaulus oli edestä kiinni, ja avarat liepeet liehuivat niin lähellä maata, että niiden alta vilkkuivat vain koruompeleiset jalkineet.

Piispa Hemming kuoli toukokuussa 1366 ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon. Häneen liitettiin pian ihmetekoja, joita alettiin merkitä muistiin vuonna 1416 ja prosessi pyhimykseksi julistamiseksi aloitettiin ilmeisesti vuosisadan lopulla.

Lähteet:
Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Hemmingus. Kansallisbiografia
Wikipedia: Hemming
Kyösti Wilkuna: Aikakausien vaihteessa
Lauri Soini: Pyhä hymy. Historiallinen kertomus Hemming-piispan päiviltä