sunnuntai 27. elokuuta 2017

Valtioneuvoston avoimia ovia

FB-päivitykseni aamuvarhaisella:
Mihinkähän aikaan Valtioneuvostolle pitäisi lähteä jonottamaan? Ja miten saadaan syntymään vain yksi jono? Ehdinkö myös Etelä-Espalle? #avoimetovet
Lähdin liikkeelle suht aikaisin. Ovella oli henkilökuntaa, joka ohjasi odottajat yhteen paikkaan. Kiitän.
© Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia CC BY-NC-ND 2.0
Käyttöehtojen vastainen kuvaote, sillä ette muuten ymmärrä, että tosiaan olen kuvassa. Perusmyrtsiin ilmeeseen oli erityinen syy, joka selviää seuraavista twiiteistä.




Ovella tosiaan oli selkeä viiva kameran päällä, vaikka en ehtinyt napata siitä kuvaa. Mutta annas kun päästiin hitaan ja perusteellisen läpivalaisun läpi ja joku kysyi kuvauksesta niin se olikin ihan OK. Tarkistin itse myöhemmin yhdeltä lukuisista vahdeista ja hän sanoi kuvaamisen myös olevan OK ja kieltomerkin koskevan vain turvatarkastusaluetta. Vaativan tason kuvatulkintaa, minusta. Julkaisuluvista en kysynyt mitään. Sillä m.m. Säätytalo.

Budjetti oli laitettu valvoviin silmiin eikä informaation jakamiseen. Presidentin esittelysalin tai mikä hän nyt olikaan ovella oli mies sanomassa jotain, mutta seuraavan salin opastajaksi viitattu jäbä ei saanut sanaa suustaan. Ehkä siksi, että toisessa päässä huonetta oli Sipilä tv-kuvattavana.
Käytävällä oli ovet auki jonkun työhuoneeseen. Ei käynyt ilmi kenen. Harhailin talosta ulos "tulipa käytyä" -hengessä. Odottaessani sateenvarjoni vapautusta narikkapussista näin ikkunasta Kaupunginmuseon ja tiesin seisovani hetkellisesti Petter Sundin asuinpaikalla. Sehän se tärkeintä oli.

Kotimatkalla poikkesin Valtioneuvoston juhlahuoneistoon, joka oli aiemmin listaa katsoessani kiinnostanut eniten.


 Täällä sai myös runsaampaa tietoa, kun sitä joku (en minä) älysi kysyä.

1 kommentti:

Mari Jalava kirjoitti...

Paras blogikirjoitus (keneltäkään) pitkiin aikoihin. Niin voin kuvitella tunteen tuossa jonossa.