Suvella joku vuosi sitten, tuli kaksi akkaa Turkuun vähäisellä ruuhella, jossa heillä oli munia ja kirnupiimää myytävänä. Kuin he olit munansa ja piimänsä myyneet päästivät he ruuhensa rannasta irki ja niin rupesivat taas kotiinsa päin soutamaan; hetken aikaa sousivat he nyt niin ahkerasti ettei kumpikaan nostanut silmiänsä ruuhen pohjasta ylös; vihdoin toinen akka, jonka nimi oli Brita, katsahti ylöspäin ja huusi: kuule, Tiina, eihän ruuhi kulje minkään, eikä kulkenutkaan sillä molemmat sousivat toinen eteenpäin ja toinen taanpäin. Vähän koettivat he vielä soutaa, mutta ei se siitä parantunut, sillä ruuhi piti paikkansa.
Mutta kuule, Brita, sanoi Tiina, tuo ruuhi pitää henkensä koska ei se minkään kulje vaikka me soudamme; voi, voi, mikä meidän nyt kotia auttaa; mitästä muuta kuin lyödään läpi pohjaan, että henki pääsee ulos, ja niin tehtiinki. Onneksi oli heillä kirves muassa ja sillä lyötiin läpi pohjaan, josta vuosi vettä ruuheen, ja Britan täytyi nyt ankarasti ajaa vettä ulos ruuhesta auskarilla ja Tiina otti airot ja rupesi soutamaan, ja nyt kulki ruuhi eteenpäin. Kah enkö minä sitä sanonut että se pitää henkensä, lausui Tiina ja sillä kurin kulkivat nämät ymmärtävaiset akat kotiinsa päin. Koska he sinne kerkesivät, sitä en tiedä.
Sanomia Turusta 21.4.1857
Muutama vuosi sitten palasi Rengon kirkolta jalkasin Hämeenlinnaan moniaita kisälliä, jotka poikkesivat metsätien sivussa olevaan torppaan pyytämään juotavata. Torpan vaimo, joka keitti päivällistä, vastasi ynsiästi, hänellä ei olevan aikaa heille juomista hankkimaan. Tästä vastauksesta nureissansa ottivat kaupunkilaiset vaimo-paran suolakontin ja kaatoivat siitä kaikki suolat ruokapataan, sanoen vaimolle: "kyllä sinuaki janottaa kuinhan keittosi syöt!"
Suometar 11.9.1857
Muuan yksinkertainen ja itara naimaton mies toivoi saapansa jostakin isosta ja varakkaasta talosta itsellensä vaimon, sillä häneltä, näet, oli mielestänsa yhtä, jos hän ihmisyyden puolesta saisi vaikka minlaisen akan, kun sillä vain olisi kosolta tavaraa. Tämän miehen kunnollisen naima-halun tiesivät kaikki asukkaat tienoilla, siksi tekivätkin kyläkunnan neitoset usein leikkiä hänen kanssansa tästä asiasta.
Muutamassa varakkaassa talossa, jossa tämä naimamies usein kävi vierastelemassa, oli kaksi naimatonta neitoa, jotka aina leikin vuoksi toivottivat jompikumpi pääsevänsä vaimoksi hänelle. Tätä puhetta vahvistivat myös yhtä leikilliset talon eli tyttöin vanhukset, jotka usein sanoivat: "Voi kuin olisimme onnelliset, jos te ottaisitte meidän tytöistämme itsellenne emännän"!
Tämä leikin teko kohotti naima-miehessä täydellisen, ehkä petollisen luottamuksen sydämmelliselle toivollensa. Ottaapa muutamana päivänä kihlat kiiltäväiset, sekä niin kutsutun "puhe-miehen" ja lähtee naimaan. Taloon tultua kysyy puhemies kumpaaka neitoa hänen tulee puhella, johon naima-mies, joka oli vähän kankia eli paksu-kielinen, sydämellisen ihastuksensa innossa kovalla äänellä sanoa tomahutti: "vaikka kumpaaka, vaikka kumpaaka"! Tähän loppui miehen naima homma.
Oulun Wiikko-Sanomia 12.03.1859
Piirros Venny Soldan-Brofeldtin, Uusi Kuvalehti 11/1894
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti