sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Satunnainen sitaatti museovitriineistä

Suomen kansallismuseo oli lapsena Outi Liusvaaran suosikkipaikkoja. Erityisen innostunut hän oli varhaisesta historiastamme ja isossa lasivitriinissä säilytetyn kivikautisen vainajan luista, jotka kaivettiin esiin Ahvenanmaan Jomalasta 1900-luvun alkupuolella.
"Jännittäviä olivat kivikauden ja muiden kausien löydökset ja se vainaa. Outoutta ja vierautta korosti tavaroiden esittely vitriineissä: laslevyjen päälle oli aseteltu huolellisesti riviin tai kaareen nuolenkärkiä, nuijia, sirpaleita."
Liusvaaraa kiinnosti se, että esineet olivat irtautuneet omasta ajastaan, käyttötarkoituksestaan. Lasikoissa niiden muoto oli ikään kuin muuttunut. "Aikansa käyttöesineet oli kansallismuseossa aseteltu siististi ja järjestelmällisesti aivan vieraaseen yhteyteen, omaan maailmaansa, jossa vallitsi oma logiikka. Vai voisiko kuvitella nuolenpäitä kivikautiseen asumukseen järjestettynä kuin kansallismuseon lasivitriinissä?" 
Tarja Lipponen: Tavaran lait. Vihreä lanka 28.2.2003

Ei kommentteja: