Kuolleeksi julistettujen määrä

Digitoitujen sanomalehtien hakuihin osuu helposti Suomen Wirallisen lehden ilmoituksia, joissa kuulutetaan ulkomaille tai muuten näköpiirin ulkopuolelle hävinneitä, jotta heidät voidaan julistaa oikeudellisesti kuolleiksi.

Kun näitä oli yhdessä tuloslistassani (ihan järkeenkäyvästä syystä) runsaasti, heräsi mieleen kysymys "paljonko ihmisiä julistettiin kuolleeksi?" Vastauksen löytääkseni palasin vanhaan blogitekstiini, johon linkittämäni Portti-sivu kertoi, että

Ennen kuin kuolleeksi julistamisesta säädettiin vuonna 1901 lailla, perustui kuolleeksi julistaminen vuoden 1734 lain naima- ja perintökaariin myöhempine muutoksineen. Vuoden 1734 lain naimakaaren 13. luvussa säädettiin, että yli kuusi vuotta kadoksissa olleen miehen puoliso saattoi saada luvan uuteen avioliittoon. Lain perintökaaren 15. luvussa puolestaan määrättiin, että vainajan kadoksissa ollut perillinen menetti oikeuden perintöön oltuaan poissa 20 vuotta.

Siis varsinainen kuolleeksi julistaminen alkoi 1901, jolloin väestötilastoinnilla oli Suomessa jo reilusti yli vuosisatainen perinne. Hämmästyksekseni en digitoiduista tilastojulkaisuista kuitenkaan löytänyt lukuja ennen vuotta 1938. Ilmeisesti vasta sotavuodet olivat tehneet luvuista kiinnostavia.

Vaikka jätin sotaan liittyvät rivit huomiotta, sota näkyy määrissä niin selvästi, että on vaikea arvioida aikaisempaa tasoa.

Palkkeissa on mukana viime vuonna selvittelemäni Kristiina Hyvönen, joka julistettiin kuolleeksi vuonna 1950 ikänsä perusteella. Nyt kun digitoituja lehtiä on kotosalla saatavilla enemmän tein uudet haut nimellään. Liikenneonnettomuus Hufvudstadsbladetissa 20.9.1918

sopisi sokeaan 62-vuotiaaseen naiseen. Mutta onnettomuus ei ole välttämättä aiheuttanut kuolemaansa. Eikä selittäsisi sen kirjaamattomuutta.