Minä olen aina arvostanut muistitietoa. Henkilökohtaiset tarinat ovat sisällöltään rikkaampia kuin asiapaperit, yksityiskohtia ja tarinaa tarjoavia.
Tämä siitä huolimatta, että olen lukenut juttuja ihmisen muistin epäluotettavuudesta. Siitä miten luomme muistin uudestaan palauttaessamme sen mieleen ja kerta toisensa jälkeen se muuntuu, mahdollisesti virheelliseksi.
Oma muistini on kiistatta puutteellinen. En edes muistanut, että vanhempieni kotona oli tallessa video penkkareistani 15.2.1990 (päivämäärä poimittu videosta). Ennen kuin kasetti laitettiin pyörimään olin täysin vakuuttunut etten ollut osallistunut iltapäivän ajeluun ollenkaan. Mutta kuvan mukaan olin lavalla eli olin sitten kuitenkin. Ja olin ollut paikan päällä opettajien kanssa pidetyssä kahvitilaisuudessa, jonka osuutta lukiomme penkkariperinteessä en muistanut ollenkaan.
Lakkiaisvideo vastasi paremmin muistikuvaani. Vakavana istuimme auditorion lavalla ja useimmilla oli kasvot ilmeettömät myös stipendin haussa. Itselläni lakkia saadessa, aivan viime tingassa, puolikas hymy.
Asiaa muistista ja kuvista löytyy Eeva Vanhasen opinnäytetyöstä Memorie (Lahden ammattikorkeakoulu).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti