Ite tehty

Viime viikonloppuna ilmestynyt Helsingin Sanomien kuukausiliite kirjoitti lainaamallani otsikolla ITE-muodista, mikä palautti mieleeni ITE-taiteen eli n.s. nykykansantaiteen, jonka erottelua "todellisesta" taiteesta en ole koskaan ymmärtänyt. Lisää oppiakseni lainasin kirjastosta pari Nykykansantaiteen vuosikirjaa ja Minna Haverin tänä vuonna julkaistun väitöskirjan, nimeltään Nykykansantaide.

Löytyi paljon mielenkiintoista ajateltavaa. Meillä on edelleen kansanmusiikki ja kansantaide, mutta proosan puolella vain harrastajakirjoittaminen, joka ei ole voinut välttää kosketusta sivistyksen kanssa eikä täten ole (nyky)kansankirjoitusta tai (nyky)kansanrunoutta?

Tämän blogin teemoihin liittyen hain kriteereitä, joilla harrastajat oli erotettu ammattilaisista. Helena Sederholmin artikkelin lauseista olisi taide helposti muutettavissa tieteeksi...

"Taiteen rajat kiinnostavat kuitenkin esimerkiksi harrastajia, jotka tuntevat itsensä ulkopuolisiksi, vaikka haluaisivat olla sisällä taidemaailmassa ja tulla hyväksytyiksi siellä. Nykykansantaide puolestaan rajaa itsensä usein tietoisesti taidemaailman ulkopuolelle, ehkä siksi, ettei tulisi hyväksyttyä elitistiseksi taiteeksi, josta kukaan ei piittaa ja jonka sanomasta ei välitetä." (NV1 s. 35)

Erinäiset sukututkimuksen harrastajat ovat sanoutuneet irti "akateemisuudesta" ja ulkoa asetetuista ohjeista, mahdollisesti sama sanottavissa myös paikallishistorian harrastajista?

Haverin tekstissä voisi sanan taitelija korvata historiantutkijalla:

"Taiteilijan ammatillinen pätevyys syntyy, kun opitaan toimimaan kentän edellyttämien sääntöjen mukaan ja luodaan asema taidemaailmassa. Vaikka taiteilija-nimityksen käyttö ei ole luvanvaraista, on taiteilijuus ammatti, eikä ammattinimikkeissä ole kyse pelkästä taidosta, vaan uskottavuudesta, joka saa luottamaan ammattilaisten työsuorituksiin. Vaikka taiteilijan kyvykkyys arvioidaan viime kädessä tuotosten perusteella, on koulutuksella uskottavuuden kannalta huomattava merkitys taiteenkin kentällä." (s. 72-73)

Taiteenteko vaatii taito(j)a, samoin kuin historian- ja sukututkimus. Yrjö Sepänmaa toteaa:

• "Kukaan ei varta vasten halunne pysyä taitamattomana. Pyrkimys taitoon ja - ainakin omasta mielestä - hyvin tekemiseen on luonnollinen tavoite ja osa työmoraalia." (NV 2 s. 8)
  
• "Kaikkea ei kerta kaikkiaan voi käydä läpi ennakolta, mutta voidaan luoda selviämiseen tarvittava asenne ja valmius. Taito joutuu odottamaan tilaisuutta näyttäytyäkseen." (NV 2 s. 11)
  
• "Taidossa on aina mukana harkintaa, toisella lailla tekemisen mahdollisuus, mahdollisuus myös epäonnistua, joka sekin - ja nimenomaan se - on sanonnan mukaan inhimillistä." (NV 2 s. 13)
  
• "Taitoaloilla tiedetään päämäärä suhteellisen selvästi - ainakin se voidaan päättää, ja sitten vain "hiotaan, hiotaan, hiotaan". Toisin on vakavassa tieteessä ja taiteessa, joissa tavoite on ilmaistavissa vain yleisessä muodossa." (NV 2 s. 12)

Raja-aidoista vielä Sepänmaalta kappale

"Lajissaan voi nousta, saada nimeä niin omassa piirissään kuin sen ulkopuolellakin. Syntyy tunnettujen ja tunnustettujen mestarien ryhmä. Mutta voiko myös irtautua lajistaan, kasvaa siitä ulos, toiselle tasolle, kuin perhonen toukkaruumiistaan? Voiko tulla nostetuksi ensin omassa ryhmässään ja sitten omasta ryhmästään - tai tulla painetuksi alas ja ulos?" (NV 2 s. 15)