sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Onnistuneita kirjeitä

Kirjoitus- ja historianesitysoppaita tavatessa on muutamaan kertaan tullut esiin dialogi tai jopa "dialogi tutkimuskohteen kanssa". En tiedä olinko sovellukseen ennen törmännyt ennen kuin tartuin Tuure Vierroksen kirjaan Samum. Joka oli lukukokemuksena onnistunut.

Ja rakenteeltaan 7 kirjettä, osoitettuna G. A. Wallinille, jonka elämää ja personaa tekstillä tutkittiin tai esitettiin. Ripauksen teennäinen ratkaisu, mutta samantapaisen reflektoinnin esittäminen muuten olisi ollut monologi ja toisella tavalla teennäiseltä kuullostava.

En tiedä kuinka unohtunut Wallin oli vuonna 1983, mutta viime vuosina hän on tullut minua vastaan vähän joka kulman takana. Ensimmäistä kertaa muotokuvassaan, jonka nähdessäni en tiennyt miehestä mitään. Sittemmin kertyneeseen faktaan Vierros antoi hyvän lisän avaamalla Walliinin personaa ja persoonallisuutta aikalaisten muistojen ja sanojen kautta.

Lyhyt kirja, suosittelen lämpimästi.

Wallinin kuva oikealla on Mehiläinen-lehden tammikuun numerosta vuonna 1860.

Ei kommentteja: