Palmén aloitti paperiteknologialla:
Tunnemme erään tositapauksen. Muudan suomentaja oli sattunut jättämään käsikirjoituksen pöydällensä, lähteissään kesäksi maalle. Syksyllä hän sai tehdä osa työstään uudestaan; kirjoitusta ei voitu lukea, - niin vaaleaksi se oli käynyt, missä vain oli ollut päivänpaisteessa. Eikä paperi ole läkkiä parempi: oltuansa muutamia kuukausia ilmassa, käypi moni laji niin hauraaksi, että se käsissä murenee, puhumattakaan siitä, että alkuperäinen kaunis valkoinen väri helposti katoaa. Oljet ja puuhiomojen tuotteet eivät ole läheskään niin kestävää ainesta kuin lumput yksistään; kloori ja muut vaalennukseen käytetyt mukavat keinot ovat nekin kovin vähän luotettavia apulaisia. Epäilemättä tulevat viimeisten vuosikymmenien asiakirjat tekemään vastaisille polville paljon harmia sen kautta, ett'ei niitä enää voi käyttää, kun sitä vastoin verokirjat Kustaa Vaasan ajoilta yhä vielä vuosisatojen perästä ovat yhtä hyvät ja vanhvat kuin meidänkin päivinämme.Varsinaisena kirjoituksen aiheena oli sanomalehtien säilytys ja säilyvyys.
Lyhyesti esitettynä on nykyinen asian laita seuraava. Omassa maassa on Suomen yleisöllä ja tutkijoilla paraassa tapauksessa käytettävänä pari, enimmiten yksi kappale nykyajan sanomalehdistä, joskus ei ainoatakaan ihan täydellistä. Nuo korvaamattomat kappaleet ovat paperin heikkouden kautta jätetyt hävitykselle alttiiksi, puhumatta siitä, että yksinäinen kappale helposti voipi tapaturman kautta kadota. Ja nämä samat painotuotteet ovat kuitenkin se kuvastin, joka paraiten kuvailee nykyajan elämää kaikkine harrastuksineen; niissä nykyinen polvi seisoo ikäänkuin arkipuvussaan jälkimaailman edessä; ne ovat tärkein lähde sille, joka tahtoo tämän ajan historiaa kirjoittaa.Sanomalehdet saatiin onneksi kerättyä talteen (lukuunottamatta erästä tiettyä lisälehteä, jota kaipailen) ja ovat tänään niin ammattilaisten kuin harrastajienkin käytettävissä muodossa, josta Palmén tuskin osasi haaveilla. Paljon huonomminkin olisi voinut olla.
Teemaa sivuten, amerikkalaisessa Slate-lehdessä metsästettiin ajatuksen "News is a first rough-draft of history" alkuperää. Päätyivät 1940-luvulle.
Mutta onko internetin sisältö tulevaisuuden historian ainesta? Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistyksen blogissa todetaan:
Nykyaikana homma menee kuin Vartiaisen biisissä: kerran nettiin laitettua ei saa ikinä pois. Eikö niin? Historiantutkimus on tulevaisuudessa leppoisaa googlettelua, kun kaikki uutiset ovat hakukoneessa hienosti indeksoituna.
Väärin. Kun nuori musiikkifriikki toteaa, ettei hänestä tullutkaan rock-kuvaajaa tai keikka-arvostelijaa, kaikki hänen tuottamansa sisältö katoaa Blogspotista tai Flickristä parilla klikkauksella. Tai kun aikakauslehti uudistaa kotisivunsa, vanhaa sisältöä ei vaivauduta siirtämään uuteen järjestelmään. Kuolleisiin linkkeihin ja puuttuviin kuviin törmää heti yrittäessään etsiä jotakin yli viisi vuotta sitten tapahtunutta juttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti