Ruotsin rippikirjat 1880-1920 verkossa

Facebookin Släktforskning-ryhmässä tiedotettiin juuri, että 2.10.2017 alkaen on FamilySearchissa ollut tarjolla Ruotsin rippikirjat vuosilta 1880-1920 INDEKSOITUINA. Eli nimellä voi yrittää hakua ja kuvan saa eteensä. En keksinyt mitään totista haettavaa, mutta sukunimellä jotain sain eteeni eli pelitti ainakin sen verran.

Lisäksi, koska indeksointiin on poimittu myös syntymäajat ja paikat, kokeilin myös tätä hakukriteerinä. Yhdellä oli syntymäpaikkana Kumo, mutta en löytänyt häntä Kokemäen kastetuista kyseisellä päivämäärällä. Syntymäpaikalla Finland osumia tuli tietenkin paljon ja ilman paikkakuntaa. Sukunimellisten osalta varma tunnistus ei kuitenkaan liene mahdotonta?

Nimellä hakiessa tuloksia ei kannata rajata paikassa Finland syntyneisiin, sillä syntymäpaikaksi on voitu myös merkitä Suomen paikkakunta ilman sanaa Finland. Porilla hakiessa sain noin 250 osumaa. Esimerkkinä Porissa syntynyt Amanda Maria, joka on länteen päin muuttaessaan nuortunut päivällä verrattuna Porin kastettujen luetteloon ja Maria on muuntunut Margaretaksi.

Ehdottomasti kannattaa siis yrittää, jos oikeasti on tarvetta.

Kun toimittaja hakee tietoa

Selatessani toissa iltana lokakuun Voimaa kiinnittyi silmäni Suvi Auvisen poliisien ammattikunnan nykytilaa käsittelevän jutun "taustoitukseen".

Ensinnäkin. Kun poliisien toimenkuva on olennaisesti muuttunut 1800-luvun kuluessa ja poliisille nykyään kuuluvia toimia tekivät tuolloin ja aiempina vuosisatoina miehet ja naiset (tai ainakin yksi nainen) toisin nimekkein niin kuinka olennaista on luetella kolmen kaupungin poliisilaitoksen perustamisvuodet?

Toiseksi, twiittinsä perusteella Auvinen ei kirjoittanut "Kansallisarkiston mukaan" mitenkään ironisesti. Anarkisti-imagostaan huolimatta hänelle Kansallisarkisto on ilmeisesti tiedonjakelussa auktoriteetti, johon ei edes liity inhimillistä elementtiä erehtymisestä puhumattakaan.

Toki Kansallisarkisto on asiantuntijaorganisaatio. Mutta ei Suomen historian asiantuntijoiden vaan arkistoalan asiantuntijoiden! Joilla (verovaroin maksettuna) on näköjään velvollisuus (tai ainakin intoa) vastata työajallaan laiskojen toimittajien taustatyökysymyksiin? (Kun taas digiarkiston käyttäjien palautteet voi jättää kuittaamatta ja arkistoasiakkaiden sähköposteihin vastaamatta. Ja luettelohuoneen tiskin takana voi talon aineistoista esitettyihin kysymyksiin vastata olkia kohauttamalla ja toteamalla "Matti varmaan tietäisi".)

Mistä ihmeestä korkeakoulututkinnon suorittanut Auvinen on saanut käsityksen, että kirjastoja ja museoita (Suomessa ON Poliisimuseo) parempi historiallisen tiedon lähde on Kansallisarkisto? Oma näkemykseni vielä twiivistettynä:

Historiantutkimuksen tuloksia voi kysyä kirjastoista ja aiheeseen erikoistuneilta tahoilta. Lukea kirjoista.

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) October 6, 2017

Kansallisarkisto säilyttää materiaalia ja tarjoaa mahdollisuuden tutkimuksen tekemiseen. Ei vastausautomaatti.

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) October 6, 2017

Luin tuoretta HAik:ia

Historiallinen aikakauskirja 3/2017 kolahti alkuviikosta postiluukusta. Moderni valokuva kannessa ei herättänyt kiinnostusta, mutta sisältä löytyi jonkin verran tavattavaa.

Varsinaisista artikkeleista Sirpa Aallon ”Mæþ hund ok bughæ” – Metsästys ja sen säätely keskiajan Ruotsissa palautti mieleen hämmästykseni vuodelta 2011: metsästys oli kiellettyä 1647-1789. Ulf Nyrénin väitöskirjan Rätt till jakt. En studie av den svenska jakträtten ca 1600-1789 löysin myöhemmin verkosta, mutta en ole sitä "ehtinyt" tähän päivään mennessä lukea. Suomea koskevasta metsästyslainsäädännöstä kun löysin referaatin Pirjo Ilvesvirran väitöskirjasta Paaluraudoista kotkansuojeluun. Suomalainen metsästyspolitiikka 1865-1993.

Aalto paneutuu keskiaikaan tietenkin paljon syvemmälle. Toteaa kuitenkin, että "Lait eivät kerro johdonmukaisesti siitä, mitkä olivat arvokkaimpia ristaeläimiä ja määrällisesti tärkeimpiä esimerkiksi ravinnon kannalta, vaan ne keskittyvät yhteisön ja hallinnon kannalta kiinnostaviin seikkoihin". Hän toivoo lisätutkimusta, jossa hyödynnetään osteoarkeologiaa eli luiden tutkimusta. Myös turkiskauppa kaipaa Aallon mukaan perusteellista tutkimusta.

Aaltoakin kauemmas historiaan päästiin Mari Isoahon katsauksessa Yksityiskohdista kokonaisuuteen - Häme Novgorodin kronikoissa. Tämä historian osa on minulle täysin hämärää, joten pannaan muistiin, että
"Häme-maininnat venäläisissä kronikoissa kattavat siis yhteensä noin 300 vuoden ajanjakson 1040-luvulta 1340-luvun alkupuoliskolle. Hämeen liittyminen Ruotsin valtapiiriin on luonnollinen selitys sille, miksi Häme-maininnat loppuvat Pähkinäsaaren rajan solmimisen jälkeen."

Isoaho vakuutti esityksellään, joka sivumennen listi Jukka Korpelan kirjan Idän orjakauppa keskiajalla. Veri lensi osin myös kirja-arvosteluissa, tavalliseen tapaan. Esimerkiksi "Hyvistä aineksista huolimatta teos ei ole kovin teoreettinen tai metodisesti uutta luova." (Karonen). "akateeminen lukija hieman ihmettelee aikaisemman kriittisen tutkimuksen jäämistä paitsioon" (Tepora).

Näiden lomassa pääsivät vihdoin julkisuuteen jo yli vuosi sitten väitelleen Ella Viitaniemen tutkimuksen saamat kehut vastaväittäjä Kimmo Katajalta. Perstuntumani on, että epäonnistuneemmat väitöskirjat jäävät HAik-arvostelua vaille. Totta vai fiilistä?

Lehdessä oli myös Alex Snellmanin sovittelevat loppu(?)sanat keskustelulle esinetutkimuksesta sekä Henna Karppinen-Kummunmäen kirjoitus historiaan sijoitetusta kaunokirjallisuudesta. (Jälkimmäinen oli saanut oman ryhmittelynsä "Historiallinen fiktio", vaikka olisi minusta sopinut myös "Historian käytön" alle.) Karppinen-Kummunmäen tekstissä oli runsaasti ärsyyntymistä kotimaisten kirjojen "ymmärtämättömyydestä menneisyyttä ja niiden ihmisiä kohtaan". Muutama esimerkki "väärin" käyttäytyvistä hahmoista olisi ehkä selventänyt asiaa.  

Karppinen-Kummunmäki mainitsi kotimaisista kirjoittajista jostain syystä vain naisia. Erityisesti nämä tuottaneet Karppinen-Kummunmäen ärsytyksen? Vääristynyttä ja haitallista historiakuvaa löytyy toki myös suomalaisten miesten tuotoksista. Omat silmäni tähän avasi Lea Toivolan kirjoitus Ville Kaarnakaren romaaneista Hakaristin leimaama ja Operaatio Para Bellum. (Toivolan blogia Sotaromaanit voin suositella muutenkin.)

Kuvituskuva Kaisa Kyläkosken arkistosta, tuotannosta ja valokuvaamana. Tekijänoikeudet siis täysin voimassa.

Nainen tehtaanjohtajana 1680-luvulla?

Aurassa julkaistiin vuonna 1890 kirjoitussarja Suomen ensimmäisestä lasitehtaasta. Sen alkuosassa todetaan historiankirjoitusta aiheesta tätä ennen olleen vähän. Asiakirja-aineistoon perustuva kirjoitus sopinee nostaa esiin, vaikka tutkimustilanne on runsaassa sadassa vuodessa toivostavasti kohentunut.

I. Aura 19.9.1890
II. Tehtaan perustaja, paikka ja väki. Aura 26.9.1890 ja Lasityön alkaminen. Tehtaan teokset. Lasi-ainekset. 3.10.1890
III. Tyytymättömyyttä tehtaalla. Aura 10.10.1890  ja 24.10.1890
IV. Työlakko Aura 31.10.1890
V. Toinen työlakko Joungin lasitehtaalla. Aura 7.11.1890 ja 14.11.1890
VI. Vielä uusia rettelöjä. Aura 21.11.1890
VII. Vanhan riidan päättyminen. Lasitehtaan palo. Aura 28.11.1890

Otsikoissa pistää silmään lakkoilu. Uudenkaupungin sivuilla lukeekin, että "Kyseessä lienee Suomen ensimmäinen lakko". Potentiaali on aina turvallinen valinta, sillä muut verkkosivut tarjoavat Suomen ensimmäiseksi lakoksi vuonna 1491 Turussa ollutta korvauskiistaa satamatyöläisten ja Danzigin kauppiaiden välillä. (Wikipediassa on tarkasti muotoiltu, että Helsingin latojien lakko 1872 oli "Suomen ensimmäinen ammattiyhdistyksen toteuttama työtaistelu".)

Itse tekstistä kiinnitti huomiota pätkä osassa II, jossa esitellään Ruotsista tullutta väkeä.

Heistä mainitaan etupäässä eräs "kamreerska", jota raastuvan oikeuden pöytäkirjat sanovat kamreeri Lamb'in vaimoksi ("Cammererens Lambens hustru"). Muuttiko myös kamreeri itse, siitä ei ole tietoa; sillä hänen toimistansa ei sanaakaan lausuta eikä häntä itseä mainita muuna kuin vaimonsa miehenä. 

Varsin hämärä onkin tirehtööri Joungin ja tämän rouvan väli. Joung kyllä oli isäntä ja hänen nimessään tehdas kävi, mutta "kamreerskalla" näyttää kuitenkin olleen sanomista tehtaassa ja kotona yhtäpaljon, ehkäpä enemmänkin kuin Joungilla itsellä. Itse omisti myös Joung raastuvan oikeuden edessä suoraan, että tämä rouva elätti lasitehtaan väestön ja toisella kertaa, kun työkansa väitti että he elättävät isäntänsä, hän sanoi "„että kamreeri ja kamreerska elättävät hänen ja heidän, eivätkä he". Tästä näyttäisi siltä, kuin kamreeriväki olisi olleet osakkaina tehtaassa taikka ainakin antaneet Joungille rahaa tehtaan perustamiseen. 

Kun mainittu rouva ei myöskään näytä kelvanneen todistajaksi riita-asioissa isännän ja työväen välisissä oikeusjutuissa, vaikka hän Joungia seurasi kuin varjo, lakituvan ovelle asti, niin on luultavaa, että hän oli likisukulainen Joungille, ehkäpä sisar taikka — äitipuoli (?). Työkansa puhutteli Joungia ja mainittua rouvaa "herraksi ja rouvaksi", mutta oli muuten vihoissaan tälle rouvalle, joka tahtoi heitä komentaa, vaikkei hänellä olisi ollut mitään sanomista eikä Uuteenkaupunkiin lähtiessään riikintaalaria enemmän rahaa taskussa.

BLF:ssä, jossa lasitehtailijoiden sukunimi on kirjoitettu Jung, on Georg Haggrénin artikkeli kamreerskan työparista Gustaf Johan Jungista, joka oli ainakin teknisesti pätevä lasitehtaan johtajana. Aikalaisensa oli kamreeri Lars Larsson Lamb, jonka riidoista vuosina 1674-1680 on asiakirjoja De la Gardie suvun arkistossa (pdf). Mahdollisesti samaisen kamreeri Lambin poika Karl kastettiin Tukholmassa 9.4.1682 (Nikolain srk). Missä tapauksessa vaimonsa tuskin samaan aikaan Uudessakaupungissa. Valitettavasti verkkohauilla kamreerista ei löydy lisätietoa eikä täten vaimostaankaan.

Omassa hyllyssäni on Aimo Halilan Me raatiherrat ja porvarit, jonka viimeinen pätkä käsittelee Uudenkaupungin lasitehdasta. Halilan tulkinta kamreerskasta vastaa jo esitettyä: "nähtävästi tehtaan osakas".

Kamreerska komenteli työväkeä Joungin kanssa ja kutsui työmiehiä kiukuissaan joskus jopa "piruiksi ja pirun ihmisiksi." Lasinpuhaltajien mukaan kamreerska, "joka täällä makaa", söi suuhunsa kaiken sen, mitä juuri heidän piti saada elatuksekseen. Joungin mukaan kamreeri ja kamreerska taas elättivät sekä heidät, tehtaan työmiehet, että hänet, johtajan.

Kuva kirjasta Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century

Kauanko korvapuusteja?

Alkuperäinen kuva Neurovelho CC BY-SA 3.0.

Tänään vietetään Ruotsissa kanelipullan päivää, joka sai alkunsa elintarviketeollisuuden tarpeista 1999. Suomalaiselle kanelipulla kääntyy korvapuustiksi, mistä tulee mieleen kysyä nimen alkuperää ja leivonnaisen ikää.

Verkossa on ainakin kaksi totuutta. Tiede-lehdessä ruokaperinteen tutkija on nimeen kantaa ottamatta vuonna 2009 vastannut, että "Monet leivonnaiset ovat tulleet Suomeen Saksasta Ruotsin kautta –niin myös korvapuustit. " Ajoituksen vastaus jättää epämääräiseksi ja tiedon lähteistä ei kerrota mitään.

Huomattavasti hyödyllisempi on Ilkka Mäkisen Hiidenkivessä vuonna 2011 julkaistu artikkeli. Mäkisen löytämä varhaisin örfil-leivonnainen oli Borgå Tidning -lehdessä jouluaattona 1851 ja jo tuolloin kirjoittaja olettaa sanan lukijoille tutuksi. Suomeksi örfil kääntyi korvapuustiksi 1880-luvulla.

Mäkisellä on ollut jo käytettävissään varhaisimmat digitoidut sanomalehdet. Kokeilin itse myöhemmin verkkoon tulleita aikauslehtiä, joista korvapuustien etsiminen on työlästä. Sana kun tarkoittaa sekä konkreettista väkivallan elettä että kuvainnollista vastaavaa. Ja esiintyy sananlaskussa "Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti". Jos joku on kiinnostunut tämän toisenlaisen korvapuustin historiasta, voi lukea jutun Kodin kuvastosta 19/1917.

Maininnat pullan merkityksessä olivat harvinaisia 1800-luvun puolella. Kansan lehdessä 14/1895 kuvattiin heikosti varustettua ruokakauppaa Helsingissä: "heitin silmäyksen ympäri myymälää, ja nyt täytyi minun ihmetellä itsekseni, kun en nähnyt siellä paljon muuta kuin tyhjiä hyllyjä seiniä peittämässä, sekä muutamia kuivia, happamia ja puolikuivia jästileipiä hyllyn nurkassa ja myös yhdessä pärekessussa hyvin vanhannäköisiä ranskanleipiä, korvapuustia ynnä muita semmoista, sekä tiskillä lautasella noin 6 eli 8 huononnaköistä silliä."

Ostotavarasta kotitekoiseksi korvapuustit muuttuivat viimeistään 1900-luvun alussa. Martta-yhdistyksen äänenkannattajassa Emäntälehdessä 1/1909 oletetaan muoto ennestään tutuksi.

Korvapuustia. Niitä voi tehdä myös samasta vehnäleipätaikinasta. Kaaviloidaan taikina ensin hienoksi. Sivellään sitten voinsulalla, ripotellaan siihen kanelia ja sokerijauhoja. Sitten pyöritetään taikina kekoon ja leikellään siitä pieniä pötkyjä. Ne painetaan pikkusormilla kovasti keskeltä, niin että reunat nousevat ylös ja niin tulevat korvapuustin muotoiseksi.
Lämpiminä ovat parhaita syödä.

Minusta kuvauksesta puuttuu muutama kaulinta, mutta en olekaan Marttoihin koskaan kuulunut.

Kun tietoa ja työtä heitetään menemään

Tuttava jakoi äsken Facebookissa (luvan kanssa) Designmuseosta saamansa asiantuntijavastauksen. Sen varsinainen sisältö ei kiinnittänyt huomiotani, vaan sanat

Selvittelin tuotteen valmistajaa pari vuotta sitten, kun vastaavasta esineestä kysyttiin Kysy museolta -palvelussa (josta Designmuseo luopui vuoden 2016 lopussa ja valitettavasti myös vanhat kysymykset ja vastaukset poistettiin palvelusta).

Ratkaisulle on varmasti syynsä. Ehkä Kysy museolta -käyttökokemus halutaan pitää selkeänä. Tai palvelusta edelleen maksavat eivät halua kustantaa lähteneiden tietojen tallennusta.

Mutta seurauksensakin. Museolaisten tekemä työ on nyt näkymättömissä. (Toivottavasti ei sentään kokonaan kadoksissa.) Vastauksiin mahdollisesti tehdyt linkit kuolleita. Ja jos joku ulkopuolinen on alustan mahdollistamalla tavalla kommentoinut vastauksia, niin antamansa tiedot ovat nyt näkökulmastaan bittiavaruudessa.

Juuri tällaisen takia minä en helposti lähde mihinkään osallistukseen, jossa tiedon säilyvyydestä ei kerrota edes uskottavaa suunnitelmaa.

Viipuri 1500-luvun alkupuolella

Eilen illalla olin SKHS:n tilaisuudessa, jossa arkeologi Aleksanteri Saksa puhui otsikolla Viipuri 1500-luvun alkupuolella eli millaiselta kaupunki näytti Mikael Agricolan ajan katutasolta seuraten pääosin verkossa jo julkaistua tekstiä. Olin sen nopeasti lukaissut, mutta esityksen aikana olin aikalailla hukassa niin paikan kuin ajan suhteen.

Vasta kotiin päästyäni kaivoin Pietari Juustenin "osoitteen" esille. Sitten yritin löytää esityksessä mainittua varhaisinta Viipurin karttaa ja epäonnistuin. Joten päädyin testaamaan Viipurin digitaalista atlasta tositilanteessa ja sehän pelitti.

Eli nyt kun vertaan Saksan kaivauskarttaan huomaan, että useasti mainitsemansa Luostarinkatu 8:n kiltatalo oli Juustenien naapuristossa. (Olettaen, että vuonna 1588 Pietari Juustenin perintönä mainittu kivitalo oli perheen asuintalo 60 vuotta aiemmin.). Minkä jälkeen voin uudella innolla lukea Saksan virkkeen "Tontilla 1400-luvun lopulta alkaen toimi kiltatupa ja varmasti sen naapurissa asuvat porvarit tai kauppiat kuuluivat kaupungin yläluokkaan. "

Mutta esityksen aikana Saksa näytti saksalaisten kauppiaiden asuneen aivan toisella puolella kaupunkia. Tuskin köyhälistöä? Ja väitti, ettei yksityisiä kivitaloja rakennettu ennen 1600-lukua. Jos olisin valmistautunut paremmin olisin voinut jotain kysyä. Jos olisin saanut suunvuoron.

Ketään muutahan Juustenit eivät kiinnosta. Markus Hiekkanenkin puhui sujuvasti Viipurin tuomiokirkosta ja 1430-luvusta, vaikka eihän kirkko ollut tuomiokirkko ennen vuotta 1554. Jolloin Viipurissa kasvaneesta Paavali Juustenista tuli uuden hiippakunnan piispa.

Yksi yleisöstä kysyi, että tiedetäänkö missä Mikael Agricola asui kaupungissa. Argh. Kun ei tieto haudastaan ole säilynyt (mistä sopii tunnetusti ilman mitään todisteita syyttää Paavali Juustenia) niin mitenkähän selviäisi missä pari vuotta kaupungissa koulua käynyt maalaispoika on majoitunut? Veikkaan Saksan esittelemiä asuintilan ja eläinsuojan yhdistelmiä. Tai entäs jos kortteerasi Juusteneilla ja kuutisen vuotta nuorempi Paavali aloitti kadehtimisensa jo tuolloin...

Toinen "täh"-reaktion nostattanut kysymys yleisöstä kuului "miksi kaikki esineet kuvissa ovat rikki, kun kirjojen kuvissa ne ovat ehjiä?" No, tarkemmin ajateltuna ihan asiallinen kysymys, mutta harvemmin tämän tyyppisissä sessioissa kuultu. Ja mitäköhän kirjoja kysyjä oli katsellut?