Varsinaisista artikkeleista Sirpa Aallon ”Mæþ hund ok bughæ” – Metsästys ja sen säätely keskiajan Ruotsissa palautti mieleen hämmästykseni vuodelta 2011: metsästys oli kiellettyä 1647-1789. Ulf Nyrénin väitöskirjan Rätt till jakt. En studie av den svenska jakträtten ca 1600-1789 löysin myöhemmin verkosta, mutta en ole sitä "ehtinyt" tähän päivään mennessä lukea. Suomea koskevasta metsästyslainsäädännöstä kun löysin referaatin Pirjo Ilvesvirran väitöskirjasta Paaluraudoista kotkansuojeluun. Suomalainen metsästyspolitiikka 1865-1993.
Aalto paneutuu keskiaikaan tietenkin paljon syvemmälle. Toteaa kuitenkin, että "Lait eivät kerro johdonmukaisesti siitä, mitkä olivat arvokkaimpia ristaeläimiä ja määrällisesti tärkeimpiä esimerkiksi ravinnon kannalta, vaan ne keskittyvät yhteisön ja hallinnon kannalta kiinnostaviin seikkoihin". Hän toivoo lisätutkimusta, jossa hyödynnetään osteoarkeologiaa eli luiden tutkimusta. Myös turkiskauppa kaipaa Aallon mukaan perusteellista tutkimusta.
Aaltoakin kauemmas historiaan päästiin Mari Isoahon katsauksessa Yksityiskohdista kokonaisuuteen - Häme Novgorodin kronikoissa. Tämä historian osa on minulle täysin hämärää, joten pannaan muistiin, että
"Häme-maininnat venäläisissä kronikoissa kattavat siis yhteensä noin 300 vuoden ajanjakson 1040-luvulta 1340-luvun alkupuoliskolle. Hämeen liittyminen Ruotsin valtapiiriin on luonnollinen selitys sille, miksi Häme-maininnat loppuvat Pähkinäsaaren rajan solmimisen jälkeen."
Isoaho vakuutti esityksellään, joka sivumennen listi Jukka Korpelan kirjan Idän orjakauppa keskiajalla. Veri lensi osin myös kirja-arvosteluissa, tavalliseen tapaan. Esimerkiksi "Hyvistä aineksista huolimatta teos ei ole kovin teoreettinen tai metodisesti uutta luova." (Karonen). "akateeminen lukija hieman ihmettelee aikaisemman kriittisen tutkimuksen jäämistä paitsioon" (Tepora).
Näiden lomassa pääsivät vihdoin julkisuuteen jo yli vuosi sitten väitelleen Ella Viitaniemen tutkimuksen saamat kehut vastaväittäjä Kimmo Katajalta. Perstuntumani on, että epäonnistuneemmat väitöskirjat jäävät HAik-arvostelua vaille. Totta vai fiilistä?
Lehdessä oli myös Alex Snellmanin sovittelevat loppu(?)sanat keskustelulle esinetutkimuksesta sekä Henna Karppinen-Kummunmäen kirjoitus historiaan sijoitetusta kaunokirjallisuudesta. (Jälkimmäinen oli saanut oman ryhmittelynsä "Historiallinen fiktio", vaikka olisi minusta sopinut myös "Historian käytön" alle.) Karppinen-Kummunmäen tekstissä oli runsaasti ärsyyntymistä kotimaisten kirjojen "ymmärtämättömyydestä menneisyyttä ja niiden ihmisiä kohtaan". Muutama esimerkki "väärin" käyttäytyvistä hahmoista olisi ehkä selventänyt asiaa.
Karppinen-Kummunmäki mainitsi kotimaisista kirjoittajista jostain syystä vain naisia. Erityisesti nämä tuottaneet Karppinen-Kummunmäen ärsytyksen? Vääristynyttä ja haitallista historiakuvaa löytyy toki myös suomalaisten miesten tuotoksista. Omat silmäni tähän avasi Lea Toivolan kirjoitus Ville Kaarnakaren romaaneista Hakaristin leimaama ja Operaatio Para Bellum. (Toivolan blogia Sotaromaanit voin suositella muutenkin.)
Kuvituskuva Kaisa Kyläkosken arkistosta, tuotannosta ja valokuvaamana. Tekijänoikeudet siis täysin voimassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti