Paluumuuttaja perheineen

Olen edelleen ihastunut digitoituihin osoitehakemistoihin. Ilman niitä en olisi innostunut (enkä pystynyt) palaamaan asuinalueeni pariin luomalla järjellisessä ajassa "asutuksen yleisluettelon" Helsingin Töölön Taipaleen huviloiden omistajista/pääasukkaista.

Mutta hakemistoilla on rajansa. Niistä saan pitkän sarjan esimerkiksi "Simenoff, H":ta ja kerran tittelin "underofficersenkan". Henkilöstä tulee huomattavasti mielenkiintoisempi avaamalla henkikirja 1880 (KA U:87a:2472), jossa hän on vuonna 1838 syntynyt "Underofficersenkan Henrika Karolina Semenoff född Walhelm". Sillä aiemmassa Taipale-hutkimuksessanihan erään Isak Walhemin perhe oli ensimmäinen Taipaleeseen henkikirjoitettu. Ja henkikirjassa 1860 hänellä on tytär Henrika...

En löydä perhettä ajan rippikirjan hakemistosta, mutta HisKi-haku kertoo, että muurarinkisälli Isak Walhelm ja Hedda Christina Ståhlberg (s. ~1815) saivat Helsingissä lapsia: Amanda Soph s. 28.9.1838, Henrica Carol: s. 19.11.1840, Carl Isaac s. 3.7.1844, Carl Fredrik s. 16.4.1847, Emilia Wilh:na s. 8.10.1848 ja Hedda Maria s. 15.2.1851. Syntymävuosi on vaihtunut isosiskon kanssa, mutta eiköhän paluumuutto ole tällä vahvistettu.

Nurmijärvellä Eric Ståhlbergille 8.11.1814 syntynyt Hedvig Christina on todennäköisesti perheen äiti. Mutta onko muurarinoppilaana ja -kisällinä Helsingissä esiintynyt Isak Walhelm sama mies kuin värjärinkisälli Isak Walhelm Sääksmäen Valkiakoskelta, joka oli syytettynä elatusjutussa 1847 ja kadonnut oikeuden käsistä (FAT 11.8.1847, 3.1.1848, 6.9.1849, 8.2.1850)? Tämän veli David Johansson Skåning Tammelan Susikaisen kylästä (RK Tammela 1847-53, Sääksmäki 1810-15).

Kiistatta Taipaleen Walhelm on muurarinkisälli Isak Walhelm, joka pidätettiin 1868 varastetun tavaran hallussapidosta tai myynnistä (Suomalainen Wirallinen Lehti 19.12.1868). Että sellainen alkuasukas naapurustollani. Vuotta aiemmin huolenaan oli olleet vain löytölehmät (Hufvudstadsbladet 9.10.1867)

Kuollessaan 66-vuotiaana 4.4.1880 Isak Abraham Walhelmia tituleerattiin tilanomistajaksi (Morgonbladet 8.4.1880). Mutta kun tyttärensä Henrika Karolina Semenoff vei kanteensa muurarinkisällin leskeä Helena Katarina Walhelmia vastaan hovioikeuteen asti, kyseessä lienee ollut äitipuolensa (Åbo Underrättelser 21.6.1883) Henrika Simenoff on viimeistä kertaa Helsingin osoitekalenterissa Taipaleessa vuonna 1885.

Uusi paikallishistoriasivusto!

Hämmästyttävässä hiljaisuudessa on aloittanut toimintansa yhdistys Paikallishistorian toimintatuki, joka on juuri äskettäin avannut sivustonsa. Se on hämmästyttävä suoritus kattaessaan heti alusta alkaen koko maan - mukaanlukien luovutetun Karjalan.

Tämä uusi paikallishistoriaportaali yhdistää käytännöllisesti kaiken tähän mennessä digitoidun historiallisen aineiston yhteen paikkaan. Vapaatekstihaulla, hakemistoilla tai karttanäkymästä voi valita paikkakunnan, kylän tai yksinkertaisesti maantieteellisen alueen ja saa linkit kaikkeen aineistoon, jossa selvä yhteys paikkaan.

Jotta tämä on saatu aikaan ovat yhdistyksen aktiivit georeferoineet tuhansittain karttoja ja jollain ilveellä luoneet linkitykset sadoille tuhansille rippikirjojen, voudintilien ja läänintilien sivuille. Esimerkiksi Kokemäen kohdalla linkityksiä on (kuten ylläolevasta Kiettare-näkymästä huomaa) lisäksi tuomiokirjakortistoon ja Suomen asutuksen yleisluetteloon. Sekä maataloustilastoihin, joista blogiin kirjoitin vuonna 2012, ja lainhuutokortistoon, joita ei tuohon kuvaan tullut näkyviin. Sekä moneen muuhun. Halutessaan voi tehdä aikarajauksen, joka jättää jäljelle vain siihen kuluvat lähteet.

Esimerkiksi kattavuudesta ja tuoreudesta voi vielä todeta, että mukana on myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kunnittain järjestettyä sananparsikokoelmaa, vaikka sen ensimmäiset osat ilmestyivät Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon vasta tämän viikon tiistaina!

Tarpeetonta yrittää kuvata mikä apu tästä tulee olemaan sekä historianharrastajille että -tutkijoille. Testaa itse!

Maaliskuuta

12.3.

• Mikä on tanskalainen lästin murto-osa tdr? [Kukaan ei innostunut auttamaan tämän lästin murto-osan kanssa. Tuli vastaan Öresundin tuylleissa, kuva Nye danske magazin. Kyseessä lienee sanan Tønde monikon lyhenne.]

16.3.

• Kyllähän Suomeen vielä yksi keskiaikatapahtuma mahtuu. [Helsingan keskiaikapäivä 13.8.2016 Helsingin pitäjän kirkolla]

17.3.

• Kyläkirjaan tekstejä antanut tyytymätön julkaisuun
• Ruotsalaisessa väikkärissä. Kuinkahan on sisältöön tutustuttu?

• Vaihtoehtohistoriallinen kartta karkasi tekijän käsistä menneisyyden kuvaukseksi. 

18.3.

• Google-haku "almqvist ryska fångar i sverige" tuotti mainoksen "Snygga Baltiska Tjejer". Onneksi myös hyödyllisiä linkkejä.

20.3.

• Keskiaika suomalaisessa fiktiossa "likaista, rujoa ja groteskia"

22.3.

• Hilda Käkikosken muistoja ruotsinkielisestä koulusta 1870-luvulla.

23.3.

• Menneistä kevään merkeistä ja pääsiäisen tavoista Kotuksen blogissa 
• Katri Vuolan esitys Liedon mestarista @NatMuseum_FI viime viikolla nyt verkossa #keskiaika

25.3.

• Anneli Kanto näkee romaaniensa anakronismisyytteiden takana tietämättömyyden. 
• Näkemys (englanniksi) URL:ien käyttämisestä lähdeviitteissä

26.3.

• Pekka Uotila löysi digitoiduista sanomalehdistä muistitiedon vahvistusta. Jos olisi uudempia, ei lukisi vanhoja? 

27.3.

• Lisäsin aamun aluksi 9 blogia @Historiablogit . Listalla nyt 64 enemmän tai vähemmän aktiviista.

29.3.

• Ruotsissa maatutka löysi (mahdollisen) talon 900-luvulta. Milloin meillä...?

30.3.

• Historiallinen kartta läväyttää Ruotsin vallan rannallemme 1158. Suhteellisen tarkkaa?

Kaksi lukematonta historiallista romaania

Taas kannoin kirjastosta kaksi romaania, joita en saanut luettua. Jollain on varmasti parempi tai ainakin toisenlainen maku, joten mainostan näitä kuitenkin. Molemmat ovat omakustanteita ja kirjoittajansa historiantutkijoita.

Eeva-Liisa Oksanen, jonka pitkäaikaiset sukututkijat muistavat Suomen sukututkimusseuran kirjastohointajana, on kirjoittanut Elimäen historian. Tuore romaaninsa Kapinantekijä ja kuningatar perustuu takakannen mukaan tositapahtumiin, alkaa Kirkholman taistelusta 17.9.1605 ja päättyy 6.6.1654. Ensimmäisessä luvussa Synkkä ukkospilvi nousee etelästä Anjalan kylän ylle" eli Elimäeltä aloitetaan. Teksti ei napannut minua mukaansa mutta ehkä paikallista historiaa tunteva ihastuu?

Sara Medbergin Holhokki viittaa "Jane Austenin aikaan" etu- ja takakannessa, mikä pitänee paikkansa. Sen sijaan kirjailijaesittelyn (s. 4) väite kuvauksesta "samassa hengessä" kuin Austenin "klassiset teokset" on silkkaa puppua. En ole tainnut tällä vuosisadalla lukea yhtään Austenia, mutta olen lukenut kymmenittäin  n.s. regency romansseja, joille Holhokki oli ilmiselvää sukua. Englantiin sijoitetuissa hömppäromantiikassa on epärealistinen määrä sankareita, joiden aatelisarvo on duke eli korkein mahdollinen. Holhokissa puolestaan Kristiinankaupungin lähistöllä (luulin, että Pohjanmaalla ei ollut kartanoita) ruusupusikon läpi ratsastaa jo sivulla 25 "korkeajalosukuinen kreivi Dominic Lindswärd".

Englanninkielisestä romantiikasta moni tulee käsissäni hylätyksi alkusivuilla ja niin kävi siis myös Holhokille. En siis osaa sanoa missä määrin Medberg on hyödyntänyt käynnissä olevaa väitröstutkimustaan tyttöjen kasvatuksesta 1700- ja 1800-luvulla. Kirjaa markkinoivasta blogistaan voi lukea kirjan tekstiin liittyviä lyhyitä faktapätkiä.

Itseäni kiinnostavasta ruotsalaisesta ratsastuskulttuurista siellä ei näytä olevan lisätietoa. Sankarittaren ratsastaminen naistensatulassa (silkkikengissä!) alkusivuilla ei vaikuttanut uskottavalta. Siitä huolimatta, että Pohjanmaalla saattoi kyllä nähdä naisen ratsastavan ilman satulaa ja hajareisin. Ainakin kerran heinäkuussa 1850 Vaasan läheisyydessä

The country and the people on the Russian side seem to be identical with Sweden and Swedes. Lakes, trees, rocks, and large wandering stones characterise both sides, and the dress and language are the same. Met a girl riding man-fashion upon a bare-backed horse, her hair streaming out behind her from under a black silk handkerchief. Took her for a Tartar or Cossack, for she was riding furiously in a cloud of dust. Shouted at her to stop, but she only grinned, and rode all the faster, trying to look shy as she passed.

J. F. Campbell: Frost and fire : natural engines, tool-marks and chips : with sketches taken at home and abroad by a traveller (1864) s. 303

Olisiko tässä sankaritar, joka veisi minut mukaansa?

Helsingin rippikirja 1711 ja eri tavoin palastellut kirkonkirjat

Aiemmin tuli todettua, että Vakassa paljastetaan Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan köyhäinhoidon (!) tileihin luetteloidussa niteessä olevan

mm. Kirkontilit (1704-1736), Penkkijärjestys (1600- ja 1700-lukujen vaihde), penkkijärjestys (1712), penkkijärjestys (1720-lukua), penkkijärjestys (1728).

Markkinakauppiaan tapaan voi sanoa "eikä tässä vielä kaikki". Läpikäynnissäni osuin ruotsalaisia 1700-luvun alun rippikirjoja muistuttaville sivuille. Esimerkki aukeamasta:

Näky palautti muistista sanat "Helsingin rippikirja vuodelta 1711". Näillä hakemalla löysin Petter Sund -projektin vanhasta tehtävälistauksesta tekstin

Sakari Tamminen: Vanhan rippikirjan viestejä sodan ja ruton ajan Helsingistä. SKHS vuosikirja 77 (1987) s. 41-51: "vanhimmassa tilikirjassa, vsta 1704 on tilimerkintöjen jälkeen 19 sivuinen rippikirja, jossa 575 nimeä KK 52 VA fol 175-193, ajoitus 15.3.-31.8.1711"

En muista mitä Tamminen oli sivuista saanut artikkeliinsa irti, mutta joku sukututkija voi löytää tiedonmuruja. Omaan tutkimukseeni kuuluva henkilö oli heti ensimmäisellä rivillä!

Toisen iloisen yllätyksen Helsingin kirkonkirja-aineistojen kanssa sain eilen Kansallisarkistossa. Viime viikolla (pidemmittä selityksittä) koin tarpeelliseksi tutustua piispantarkastuksen alkuperäiseen pöytäkirjaan, joka painetun version mukaan oli Helsingin kirkonarkistossa. Vakasta löytyikin sarja II Cc Piispantarkastusten pöytäkirjat, jossa yksikkö Piispantarkastusten pöytäkirjat 1676 - 1724 näytti mikrofilmaamattomalta. Tarkempi olisi kiinnittänyt huomiota sen tunnisteeseen I Aa:1, joka viittasi aivan toisaalle, mutta minä siirryin tilaamaan. Tuloksellisesti.

Piispantarkastuksista ei ollut originaalina suurempaa iloa, mutta sama sidos sisältää myös 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun historiakirjat! Olin jo luopunut ajatuksesta käydä läpi kummilistat, sillä mikrofilmiltä digitoidut sivut ovat kamalan näköisiä. Mutta originaalista sai jotain tolkkuakin ja pystyi kurkkimaan sisätaitteeseen. Läpikäynnillä sain tarkennettua elin- ja kuolinaikoja, joten olen kiitollinen Arkistolaitokselle poikkeamisesta säännöstä "alkuperäisiä ei anneta, jos on digitoitu". Oliko tarkoituksellista on eri asia.

Tunnisteen I Aa:1 perusteella luulisi nidoksen kuuluvan sarjaan I Aa Pää- ja rippikirjat, mutta ei sitä siellä ollenkaan. Viite digitoituun mikrofilmiin puuttuu myös yksiköstä Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1667 - 1726, jossa on myös tuo tunniste I Aa:1. Arkistoalan standardien mukaan on varmasti toimittu, mutta amatööriasiakas kokee tilanteen hieman sekavaksi. On siis yksikköjä, joissa on muutakin kuin nimi lupaa, ja yksikköjä, jotka on hajotettu osiin niin, että mikään ei tarjoa tietä digitointiin. Onkohan muissakin seurakunnissa samanlaista sotkua?

Sukututkimusta ja kulttuuriperintöä, viikko 3

Sukututkimuskurssilla esiteltiin peruslähteinä valtionhallinnon syntyneet/vihityt/kuolleet, kirkolliset lähteet ja väestönlaskennat. Kaikki esimerkit ovat edelleen Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista eli kovin eksoottiseksi kurssi ei taida muodostua. Tällä kertaa harjoiteltiin perhetaulun täyttämistä. Paperille. Lyijykynällä. Merkitsemättä lähteitä. I was not impressed.

Kurssi Kulttuuriperintö ja nykyaika otti askeleen menneisyyteen. Renesanssin aikana syntyi "uudenlainen käsitys menneen ja nykyhetken eroista". Arvostettiin antiikkia ja löytöretkien myötä saatiin (varmaankin?) uusi ymmärrys eurooppalaisuudesta. (Kuva kirjasta Mexican and Central American antiquities, calendar systems, and history (1904)) Aineistoja kerättiin ja järjestettiin, mutta ei tutkittu teoreettisesti. Valistusaika toi systemaattisuutta ja luokittelua.

Romantiikka ja nationalismi herätti kiinnostuksen kansankulttuuriin 1800-luvun alusta alkaen. Suomen kehityksestä Immonen nosti esiin Fanny Churbergin vuonna 1879 antaman kehoituksen käsitöiden keruuseen. Vuosisadan aikana meillä ja muualla syntyi kulttuuriperintöä kerääviä ja/tai hoitavia instituutioita.

Nykykeskustelussa Immosen mukaan kulttuuriperintö on joko 1) Virallinen ja Vakava Asia, jonka arvo itsestäänselvyys, 2) menneisyyden karnevalisointia tai 3) kriittistä kulttuuriperinnön tutkimusta.

Luin viime vuoden opiskelijalehtiä

Helsingin yliopiston poliittisen historian opiskelijoiden lehden Poleemin numerossa 1/2015 haastateltiin Jukka Korttia. Poiminta ohessa.

Korttia haastateltiin myös talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden aikakauslehti Irtolaisessa 1/2015, Samassa numerossa julkaistiin Sakari Heikkisen teksti ensimmäisen maailmansodan taloudellisista vaikutuksista Suomessa. Se löytyy myös Heikkisen blogista.

Historian opiskelijoiden Kronikan 1/2015 tiivistin tuoreeltaan twiittiin "esittelee jääkarhujoukot, Risto Marjomaan ja mielenkiintoisia työn alla olevia hissan graduja". Numerossa 2/2015 on esillä salkoaseiden pieni renesanssi Ranskan suuressa vallankumouksessa. Henkilöjutussa Rose-Marie Peake ja Riikka-Maria Pöllä, joiden tämän kevään kurssia "Utriosta Keskisarjaan - kuinka popularisoida historiaa menestyksellisesti?" olisin mielelläni kuunnellut. (Samalla nimellä on samojen luennoitsijoiden vetämänä kurssi Helsingin seudun kesäyliopiston ohjelmassa kesäkuun alussa.) Artikkelissa mainittu "kahdenkymmenen minuutin dialogi, jossa 1600-luvun nunna ja kurtisaani keskustelevat" minulla oli viime syksynä tilaisuus kokea, mutta vasta nyt sain tietää kuka esiintyi ja mistä (suunnilleen) oli kyse.

Irtolaisen numerosta 2/2015 voi lukea verenluovutuksen lyhyen historiiikin.

Tampereen yliopiston Aviisissa 9/2015 kysyttiin miksi keskiaikainen taistelu kiehtoo nykyihmistä ja esiteltiin Historical European Martial Arts -harrastusta.

Juho Petteri Hännisen kaksiosainen artikkeli Heimo Haiton elämästä julkaistiin Irtolaisen numeroissa 3/2015 ja 4/2015.

Poleemissa 4/2015 paljastettiin (ensimmäistä kertaa?)  Erkki K. Osmonsalon (myöhemmin poliittisen historian professori) osallistuneen elokuussa 1944 SS-päällikön kokoonkutsumaan kokoukseen, jonka "tarkoituksena oli perustaa Suomeen vastarintaliike, joka tarvittaessa suorittaisi vallankaappauksen ja estäisi erillisrauhan solmimisen Neuvostoliiton kanssa." Väitämme-palstalla haastateltiin Marjatta Rahikaista (jota oli haastateltu myös Irtolaisen numerossa 4/2015). Rahikainen tiivisti Pietarin ja Haelsingin yläluokkaisten naisten avioliittomarkkinoiden opit (1800-luvulta?):

Miehen pyydystämisessä tärkeintä oli ennen kaikkea isän asema, johon oletettiin kuuluvan myös varakkuus. Ulkonäeöllä oli paljon merkitystä: aikakauden miesten välisessä kirjeenvaihdossa kiinnitettiin paljon huomioita esimerkiksi8 naisten pukeutumiseen. Naisilta odotettiin keskustelutaitoa, mutta muutoin luonteella ei juurikaan ollut väliä.

Samasta numerosta saa myös oppaan lyhyeen kävelyyn ensimmäisen maailmansodan teemakävelyyn Helsingissä.