lauantai 10. lokakuuta 2015

In memoriam Jens Henrik Nilsson

Jens helmikuussa 2012
Kuukausi sitten minut tavoitti suru-uutinen Jens Henrik Nilssonin äkillisestä kuolemasta. Olin tutustunut häneen, kun vuoden 2008 lopussa tarvitsin apua latinaksi kirjoitettujen muistorunojen ymmärtämiseen. Hänellä oli asiantuntemusta moneen muuhunkin asiaan. Sekä asiattomampi puolensa, jossa älykkyys yhdistyi huumoriin ja omaleimaiseen kieleen. Tästäkin onnekseni pääsin näkemään vilauksia.

Monet sukututkijat kohtasivat Jensin Karjalan liiton sukututkijana tai Suomen Sukututkimusseuran kirjastossa, jossa hän toimi vuosia avustajana. Tämän vuoden kesällä Jens valittiin seuran järjestöpäälliköksi ja hän ehti syksyn alussa nostamaan sukututkimusta esiin monessa mediassa. Syksylle oli suunniteltu iso koulutuskiertue ja paljon muutakin jäi kesken. Sekä aloittamatta.

Arvostin erityisesti sitä, että Jens piti esillä sukututkimuksen laatua. Yhteishyvän haastattelussa hän on todennut
Olen usein verrannut sukututkimusta jalkapalloon. Kuka tahansa voi pompotella palloa takapihalla, mutta jos haluaa kehittyä, täytyy harjoitella tekniikkaa ja omaksua yhteisiä pelisääntöjä.
ja lopetti kirjoituksensa
Sukututkija tarvitsee työssään edelleen lähdekritiikin, keskeisen tutkimusaineiston sekä asiakirjat synnyttäneen kulttuurin riittävää ymmärrystä.
Jensin ohjeistusta sukututkimuksen tekoon tallentui kirjaan Sukujuuria etsimässä. Käytännön sukututkimusopas (2014). Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan oli Savo ja hän toimi asiantuntijana Ylen radiosarjassa Sukututkijan Savo (2013).

Vuonna 2013 hän valmistui filosofian maisteriksi opinnäytteellä Yö antiikin Roomassa. Omien sanojensa mukaan hän lähetti sitten "vinon pinon hakemuksia eri puolille, mutta paikka aukesi vain Anttilan kassana". Muutaman kuukauden jälkeen Jens siirtyi yrittäjäksi ostamalla Kontulan antikvariaatin. Antikvariaattiala oli hänelle ennestään tuttua, sillä hän oli toiminut myyjänä Hiltusen liikkeessä Sofiankadulla. Jensin osaaminen alalla huomioitiin tämän kesän Vanhan kirjallisuuden päivillä, jossa hänet valittiin vuoden 2015 kirjatoukaksi.

Valtion metsien kulttuuriperintö

Eilen pidettiin Valtion metsien kulttuuriperintöinventoinnin tulosseminaari. Projekti on tullut tutuksi blogista Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät, joka on monipuolistanut kuvaa arkeologien työstä. Projektin viestintää seminaarissa esitellyt Hanna Kelola-Mäkeläinen tuntui olevan blogiin ja valittuihin some-kanaviin (Twitter ja Instagram) tyytyväinen. Oli saavutettu tunnettavuutta, yhteyksiä ja popularisoitu arkeologiaa. Ainoa miinuspuoli viestinnässä oli siihen käytetty aika.

Vaikka olen blogia puolihuolimattomasti seurannut, projektin laajuus selvisi vasta seminaarissa. Kulttuuriperintöä haravoitiin 4 miljoonan hehtaarin alueelta lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomesta. Oli löydetty kivikautisia asuinpaikkoja ajalta, jolloin vasta Suomen itäreuna oli noussut merestä. Myöhempiä hirsitalojen ja kotien paikkoja. Ansojen jäänteitä - karhuansoista en ollut aiemmin kuullutkaan. Savottakämppiä - jotka saattoivat olla hyvin yksinkertaisia ennen lainsäädäntöä 1928. Kulkureittejä. Toisen maailmansodan tukikohtia, tuliasemia, vankileirejä ja muuta.

Ja yli tuhat tervahautaa sekä ruukkien ympäristöistä paljon hiilimiiluja. Näiden löytämisen oli mahdollistanut maanmittaushallituksen kaukokeilauskuvien avaus. (Niitä ei voinut käyttää ennen kuin olivat ilmaisia ja avoimesti saatavilla? Hmmm...) Olen varmaankin lukenut tätä koskevan blogikirjoituksen elokuulta 2013, mutta niin autuaasti unohtanut, että suu auki katselin esityksen kuvia.

Tavalliset valokuvat olivat tärkeä osa inventointityötä. Nämä kymmenet tuhannet kuvat ovat tulossa Kantapuu-sivustolle osaksi Suomen metsämuseo Luston kokoelmia. Projektipäällikkö Jouni Taivainen kertoi kuvien olevan "leimattomia" ja Luston tiedote vahvistaa, että näitä "kuvia saa kopioida, levittää, näyttää ja esittää julkisesti ei-kaupallisissa tarkoituksissa, kunhan tekijän ja oikeudenomistajan nimi mainitaan asianmukaisesti kuvan yhteydessä, eikä kuvia muunnella." Itse Kantapuussa Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelman kuvien kohdalla lukee käyttöoikeudesta "Julkaistaessa mainittava kuvaaja/Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma".

T. Karjalainen//Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma V15007:11699
Kuvissa on kuvaus kohteesta ja sen koordinaatit. Tämä on raporttien (jotka olivat saatavilla hyvin monelta sivustolta) ohella paikka, josta tavallinen kansalainen voi saada tietoa löydöksistä. Todennäköisesti löytyy niin intohimoisia paikallishistorian harrastajia, että he käyvät paikkakunnan nimellä saadut tuhannet otokset yksi kerrallaan läpi ja etsivät ne koordinaattien avulla kartalta. Mutta voisi kuvitella helpommankin tavan.

Vain noin 30% inventoiduista kohteista on sellaisia muinaisjäännöksiä, että niistä on siirtynyt/ tulee siirtymään tiedot Museonviraston muinaisjäännösrekisteriin, jonka hakuominaisuudet eivät myöskään ole parhaat mahdolliset, kuten eräässä seminaarin esityksessä todettiin.

Inventointiprojekti päättyy vuoden lopussa. Jatkossa Metsähallituksen työntekijät voivat kirjata ylös havaitsemiaan kohteita sisäiseen tietokantaan, muttta jäi epäselväksi löytyisikö näille aikanaan ammattiarkeologeja tarkistajiksi. Kukaan ei innostunut yleisöstä esitetystä joukkoistusideasta. Ehkäpä siksi, että senkään tiedon tarkistajille ei ole rahoitusta.

Seminaari tallennettiin ja sen pitäisi tulla jonnekin katseltavaksi.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksyn kommenttisatoa

Aamun blogitekstin avoimiin kysymyksiin tuli Tommi Uschanovilta ripeästi lisätietoa:
Vuosi on ollut todennäköisesti 1936, ja "ketkä?"-kysymykseen voi vastata suurin piirtein "valkoinen Suomi".
Tämä tosiaan oli iso, uutiskynnyksen moninkertaisesti ylittänyt episodi, vaikka se on nykyään jokseenkin täysin unohtunut historiallisesta yleissivistyksestä. Suomenkielisen Wikipedian artikkeli Kuolemanrangaistus Suomessa kertoo perusasiat. Ainakin yksi poliittisen historian gradu (ei verkossa) tästä on myös tehty.
Jonas Lång paljasti, että kirjastossa selaamani Helsingin vuositilastot on digitoitu.

Tapio Onnela lisäsi pumpernikkelitietouteeni tarinan sen nimen synnystä.

Ritva Rajander-Juusti selosti perinpohjaisesti ihmettelemieni kyykkäkuvien taustaa ja vahvisti ne I. K. Inhan ottamiksi.

Sylvi huomautti asiallisesti, että Roos-tarinoinnin referoinnissa minun olisi kannattanut katsoa karttaa.

Suomen sukututkimusseuran kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio tarjosi kirjallisuusvinkkejä ruotsalaisista Neuvostoliitossa.

Ja Esa Salminen oli osunut luistelijatekstiini ja kertoi kirjoittavansa samoista henkilöistä kirjeromaania.

Kiitokset näistä ja monista muista kommenteista!

Kuolemanrangaistuksesta 1900-luvulla

Selatessani kirjaa Kailaasta Meriluotoon (1947) minut pysäytti Iiris Uurron (oik Lyyli Ester Ripatti, o.s. Mielonen) muistelmassa "taistelu kuolemanrangaistusta vastaan", josta en ollut koskaan kuullut. Ajoitus maailmansotien välissä. Uurto kirjoittaa:
Eräät piirit maassamme rupesivat vaatimaan kuolemanrangaistuksen käyttöönottamista. Huomasin, miten raskaasti ajatus siitä painoi eräitä tuntemiani työläisnaisia, itseänikin se ahdisti niin, etä päätin sitä vastaan tehdä mitä voin. Kirjoitin luonnoksen sanomalehdissä julkaistavaksi vastalauseeksi ja juoksentelin hankkimassa kirjallisen maailman edustajien nimiä sen alle. Pian levisi nimien keruu kuolemanrangaistusta vastaan koko maatamme käsittäväksi. Tavalliset suomalaiset työläiset ottivat asiakseen nimien keruun, he tuhlasivat nyt askeleitaan ja vaivasivat raskaasta työstä väsyneitä jalkojaan, ja kaukaisista salokylistä asti palautettiin listoja nimineen. Työläistemme ansiosta syntyi mahtava adressi eduskunalle kuolemanrangaistuksen käytäntöönottamista vastaan, niin ettei sitä katsottukaan voitavan ottaa käytäntöön.(s. 275-276)
Mitkä piirit? Mikä ajankohta? Paljonko nimiä adressissa ja onko se arkistoitu johonkin?

torstai 8. lokakuuta 2015

Syyskuusta lokakuuhun

19.9.
  • Lienee jokin suomalainen pääkallokin ollut Pietarissa esillä. Leike vuodelta 1845.
20.9.
21.9.
23.9.
25.9.
  • Tänä aamuna dokkari Fingilska ja aamiainen @KoneenSaatio
  • Elokuvantekijä [Soile Mottisenkangas] luovuttaa fingilska-materiaalit arkistoihin ja CC-lisenssoi. Ihana kuulla.
  • Kanadassa nuori polvi ei enää osaa suomea, mutta on nykyään innostunut kulttuurista: matonkudonta, kuorolaulu
  • Tuttava @Kansallisarkist : "Sinä kun olet tehnyt talohistoriikin". Olipa kiva päästä jakamaan neuvoja toiselle projektin alkuvaiheessa.
  • Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kävelyreitti tarjoaa liikkuvaa kuvaakin
  • Ostin tänä vuonna vain yhden @LoveAndAnarchy-lipun. Tunnin päästä Ompelijatar. Sillä Suomen historia.
  • Ompelijatar hieno elokuva @LoveAndAnarchy . Kerronnasta tuli mieleen Raija Orasen romaani Anna, elämäsi.
26.9.
29.9.
  • Kirjahistoriallisen seuran digishow on kerännyt jonkin verran yleisöä. Joista yksi tunnisti nimeni ja yhdisti blogiini, vau. [Tilaisuudesta blogissa.]
1.10.
  • Matti Kurikka -seminaarissa, kaksi hyvää esitystä jo. Paljon uutta minulle, kun en edes tiennyt miehen opiskelleen yliopistossa... [Blogiteksti seminaarista]
2.10.
  • De svenska historiedagarna alkaa hiljalleen Tallinnassa. Vieläkään en tiedä onko tämä maikkojen vai eläkeläisten juttu. #dsh2015
  • Myyntipöydillä kaikki hinnat kruunuina tai sitten kirjat helvetin kalliita. Ruotsalaisen voi tuoda Tallinnaan, mutta.. #dsh2015
  • Lounaalla ei jäänyt yksin, sillä riikinruotsalaiset. Vieressä istuu Åke Persson, jonka kirjoja käännetty suomeksikin. #dsh2015
  • Lounaspöydässä myös 3 miestä @FBAFolke . Digitalisoivat rauhateon historiaan liittyviä aineistoja. YK:n rauhanturvaajat mm. #dsh2015
  • "Voittajat kirjoittavat historian, mutta unohtavat sen. Uhrit muistavat." Margus Laidre #dsh2015
3.10.
5.10.
  • Menossa kuokkimaan Kalevalaseuran tilaisuuteen. Näyttävät elokuvan Jaakko Juteinista.
  • Kansallisbiografiaan Juteini-artikkelin kirjoittanut kertoo, että saatuaan opiskeluaikana esitelmäaiheeksi
  • [Puhelin putosi] "ei olisi voinut vähempää kiinnostaa". (Elokuva Juteinista kiinnostaa näköjään varsin pientä yleisöä.)
6.10.

Karhukuppi

Vuonna 1891 ilmestynyt Miss Petronella : kevään esikkö, kauniin ilman lintu tarjoaa pienessä jutussa Oikeudessa monta annosta entisajan alkoholisanastoa. Ja lopussa "suomalaisen kahvin" reseptin.
Kestikievari X. on pantu syytteesen luvattomasta viinan myynnistä.
Tuomari: (kysyen todistajalta). Saitteko syytetyltä viinaa?
Todistaja: En, minä tein siellä vaan "punssin".
Tuom.: Siis hän myi punssia?
Tod.: Ei, ei minä tarkotan "puolkuppista."
Tuom.: Kupillako hän mittasi?
Tod.: Korkea oikeus ei ymmärrä minua.
Tuom.: Puhukaa selvemmin!
Tod.: Minä sain "suutarin".
Tuom.: Mikä se on?
Tod.: Semmonen "jeeveli".
Tuom.: Entä se sitten?
Tod.: "Karhukuppi".
Tuom.: Selittäkää oikein!
Tod.: "Norri" se oli.
Tuom.: Ei tuo vielä selvillä ole.
Tod.: "Kahvirakkari" sitten.
Tuom.: Saitte siis kahvia?
Tod.: Niin mutta samalla "plörön".
Tuom.: Mikä se on?
Tod.: "Kieppastuu".
Tuom.: Kyllä te tässä nimiä latelette, mutta mitä te saitte.
Tod.: "Pillinakkariksi" ne sitä myös kutsuvat.
Tuom.: Syödäänkö sitä vai juodaan?
Tod.: Juodaan.
Tuom.: Mitä aineita siinä on.
Tod.: Ensin kaadetaan kuppi puolilleen kahvia. Siihen sitten sokuria ja päälle viinaa ....
Tuom.: Saitte siis viinaa?
Tod.: Niin, mutta jos siihen kaadetaan konjakkia tai rommia, niin sitten sitä sanotaan ....
Tuom.: Ei, en tahdo kuulla useampia nimiä, (sanelee pöytäkirjaan:) Todistaja todistaa saaneensa kahvin ja viinan sekotusta ....
Tod.: Ei se mitään sekotusta ollut. Kyllä se oli oikeen puhdas suomalainen ....
Tuom.: Astukaa ulos!
Niin, humalasanastoahan esittelin jo aikaisemmin. Kahvipannun kuva J. F. Campbellin kirjasta Frost and fire : natural engines, tool-marks and chips : with sketches taken at home and abroad by a traveller (1864)

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

DSH - sunnuntai

Varsinaiset historiapäivät päättyivät lauantain illalliselle, mutta sunnuntaina oli tarjolla joitakin retkiä, joista valitsin kohteeksi vironruotsalaisten alueen. Kaunis syyspäivä, joten ei haitannut vaikka osa paikoista tuttuja ja osa vähemmän merkittäviä.

Vähemmän merkittäviin kuului Sakun kartano, jota kävimme ihmettelemässä kun alkuperäiseen ohjelmaan kuulunut Stenbockien Riisipere ei ollut enää sopinutkaan aikatauluun. (Kyllä, se Saku. Panimo näkyi kartanolle.)

Komeita olivat kyllä pylväät. Baltiansaksalaisten kartanonherrojen toimintaa vironruotsalaiset kävivät valittamassa Ruotsin kuninkaalle vielä 1800-luvullakin. Heillä kun oli lainsuoja, toisin kuin maaorjiksi joutuneilla virolaisilla. Tämän vuoksi heidän identiteettinsä ja ryhmänsä säilyi vuosisatojen läpi.

Vironruotsalaisia on II maailmansodan paon ja myöhempien kyyditysten jälkeen enää 500. Mutta heillä on oma vuonna 1992 perustettu museo, jonka työntekijän ruotsia oli ilo kuunnella. Itse museossa viehätyin eniten 2000-luvun alussa kirjottuun seinävaatteeseen, jonka aikajanan hahmot ovat naiivin ja koomisen rajan oikealla puolella.

Haapsalussa katsastimme linnaa menemättä sisälle tai oppimatta mitään minulle uutta. Edellisenä päivänä näkemäni Magnus de la Gardien uudistussuunnitelma aiheutti nyt paikan päällä vielä jälkiväristyksiä.

Lounas Kuursalissa ja sitten Padisten luostariin, joka oli itselleni päivän pääkohde. Valitettavasti siellä ei ollut yhtä selkeää kyltitystä kuin Piritan luostarissa ja oppaillemme tuntui olla olennaisinta kiivetä torniin. Ehkä siellä olisi selvinnyt jotain, mutta en ollut kuulolla, joten kokonaisuus jäi vähän hämäräksi. Mutta täältä käsin oli siis omistettu Uudenmaan rannikon tiloja 1300-luvulla.