Porvoon apteekki kaupan 1785

Arno Forsiuksen artikkelin mukaan Porvoon "apteekin oikeudet myönnettiin niitä hakeneelle apteekkarille vuonna 1755". Kolmekymmentä vuotta myöhemmin apteekki rakennuksineen ja tontteineen oli myynnissä. Ilmoitus sanomalehdessä Posttidningar 18.8.1785 on viehättävän yksityiskohtainen. Selvästi käy ilmi, että lääkekasvien viljely oli olennainen osa apteekin toimintaa. 

Mainitsin kesän alussa Ruotsiin apteekkariksi päätyneen suomalaisen. Tekstin julkaisun jälkeen toinenkin hänen kirjoittamansa kirja nimenomaan lääkekasvien kasvattamisesta digitoitiin samoin kuin muutakin apteekkikirjallisuutta

• Forshæll, Johan Henrik: Kort underrättelse om medicinal-växters odling och om svenska växtdroguers insamlings-tid. 1832
• Schulzenheim, David von: Pharmacopoea svecica. Editio tertia emendata. 1784. 
• Schulzenheim, David von: Pharmacopoea svecica. Editio altera emendata. 1779.
• Sverige. Kungl. Maj:t: Kongl. maj:ts nådiga medicinal-taxa. 1777.
• Lindh, Carl: Huusz-apoteek och läkie-book, hwar uthi allehanda hälsosamma rådh och på många meniskior offta proberade läkedommar, såsom och een uthförlig underrättelse, huru eller hwar aff mångahanda slagz siukdommar sitt vthsprång hafwa, och hwad teckn man them känna skal, och på hwad sätt de kunna botas. Tillsamman draget aff the beste authoribus som finnas i . . . grefwe Peer Brahes bibliotheek, författat, aff Carl Lindh. 1675 Kungliga Bibliotek & Lund 

Täydennystä aiemmin kirjoitettuun

1) BBC History Magazinen listassa minua ihmetyttänyt tarina ainoina rutosta selvinneestä pariskunnasta Espoossa tuntui perinteeltä, joka voisi olla tunnettu toisaallakin. Dick Harrisonin huhtikuinen blogikirjoitus Pestskrönör vahvisti kutinan.

2) Vuosia sitten esittelin kirjan Finska efämerider, josta voisi poimia "tänä päivänä historiassa" -juttuja. Äskettäin osuin siihen toisesta suunnasta ja huomasin, että tapahtumat olivat kirjan lopussa aikajärjestyksessä eli muodostivat aikajanan Suomen historian merkittävyyksistä. Tuolloin arvioituna.

3) Internet Archivessa on Mabel Sarah Emeryn kirja Russia through the stereoscope; a journey across the land of the czar from Finland to the Black Sea (1901), joka selostaa nimensä mukaisesti stereografisia kuvia. Suomen kuvien kuvaukset tuntuvat sopivan täälläkin esittelemiini ja käsittelemiini, mutta niitä on ollut enemmänkin?

4) Karoliinisotilaiden eksoottiset kokemukset olivat tänä keväänä kirjani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22 lisäksi esillä Virpi Luoman gradussa Karoliinien orientti: Vieraan kohtaaminen 1700-luvun alun Konstantinopolissa ruotsalaisen sotilaspastori Sven Agrellin matkapäiväkirjan kertomana. Luoman artikkeli Karoliinisotilaita Konstantinopolissa – Pohjolan mielikuvia turkkilaisesta kulttuurista 1700-luvun alussa julkaistiin asiantuntijakirjoitussarjassa Lukemista Levantista.

5) Lopetin sunnuntain HAik-katsauksen kyseenalaistamalla väitöskirjojen laadun. Tai siis toteamalla, että huonojakin on. Samaan yhteyteen olisi sopinut kommentoida Keskisuomalaisen käsittelemää AMK-työn plagiointia. (Keskisuomalaisen sivuilla on maksumuuri, 5 artikkelia ilmaiseksi.)

Jutussa haastatellun Erja Mooren mukaan "plagiointi on lisääntynyt korkeakouluissa, erityisesti ammattikorkeakoulujen ylemmissä tutkinnoissa" ja "Suomessa hyväksytään lukuisia opinnäytteitä, joita ei kelpuutettaisi korkeakoulutason teksteiksi muualla.". Toisessa pätkässä Moorelta suora lainaus "Korkeakoulut saavat rahoitusta tuloksesta, opintopisteistä ja valmistuneista. Tehtävän ja oppimisen laadulle ei anneta painoarvoa".

6) Edelleen muistelen Espoon terveyslähteen opastusta, jossa väitettiin veden juominen rahvaalle oudoksi 1700-luvulla. Valvojassa 1885 jukaistussa E. G. Palménin artikkelissa Suomalaisen maanviljelyksen tilasta puolitoista vuosisataa sitten kerrotaan, että Turun ja Porin läänin maaherra Liljenberg (1749-1757) oli mietinnössään todennut, että

Kelvollista juomavettä sitä vastoin puuttui; kaivot olivat tavallisesti tallin tahi karjapihan alla, ja sellaista paikoista tuotu vesi "vaikutti ummehdusta, paksua ja sitkeää verta sekä teki kuumeeseen taipuvaksi"

Jos vettä ei juotu, mihin tarvittiin kelvollista juomavettä?

7) Tuoreessa SLS:n Källanissa 1/2015 on esitetty Dick Harrisonin kontrafaktuaalisia näkemyksiä Suomen ruotsalaisesta historiasta, joita yritin helmikuussa esityksessään kuunnella.

8) Huhtikuussa kirjoitin perhemurhista Kokemäellä. Yksityisviestissä minulle huomautettiin, että olisin voinut tutustua toisen tapauksen oikeuspöytäkirjaan SSHY:n jäsenpuolella ja toinenkin oli kuvattuna vaikkei verkossa. Näin ne digitaaliset lähteet lisääntyvät ja perässä on haastavaa pysyä.

9) Mainitessani Robert Ekmanin olisin voinut käyttää kuvituksena maalaustaan. Kuva Nordiska Museet CC BY-NC-ND 3.0

10) N:nnettä kertaa sain jossain välissä palautetta/opastusta, että

sanotaan /kirjoitetaan Kangasalla, Kangasalle, Kangasalta (ei siis Kangasalassa), mutta kuitenkin kangasalalainen

Liekö Juuso Lehtisen luoma lista virheetön? Vai ovatkohan nämä jossain Kotuksen sivuillakin?

11) Referoimani Jeremy Dellerin Ihme-teoksen kokemuspuheenvuorot tulivat (melkein kaikki) verkkoon: Iina Nokelainen, ChristopherTenWolde, Riikka Stewen, Anu Laaksonen, Turo-Kimmo Lehtonen

Kesä- ja heinäkuuta

21.6.

• What do people do with photos of food?

23.6.

• Kiinnostaako Suomessa ketään se, mitä rakennuksista otetuilla valokuvilla saa tulevaisuudessa tehdä? [Eipä suuremmin, mutta ehdotus hävisi äänestyksen.]

25.6.

• Virka-galleriassa ollaan kuulokkeet korvilla Sibeliuksen maailmassa.

26.6.

• HS huomasi (jo!) EU:n valokuvalakihankkeen. Kopsaamalla kv-uutisen & kertomatta Suomen nykytilaa. #eitilaustaikävä

28.6.

• Sinebrychoffin taidemuseon Rokokoo-näyttelyn nykyajan ulottuvuus kiva ylläri. Mutta Watteaun keinu silti hienoin.
• Americans try to eat surströmming
• .@oulunluuppi on palkannut kesäksi tubettajan. Tässä näkemys Turkansaaren ulkomuseosta 

11.7.

• Rehellinen aloitus, joka ei innostanut lukemaan. Jari Hyvärinen: Hirsilinnojen aika. (Hienoja kuvia!)

14.7.

• Alkoi tältä tuntua kuunnellessa ja niinhän se sitten olikin.

16.7.

• Puutarhakeinujen ja keinutuolienkin kansainvälistä historiaa 

17.7.

• On se hienoa, kun suomalaista haastatellaan Amerikan historiasta BBC:n dokumentissa. Mutta nimestä ei saanut selvää.
• Neulakinnaspistojen tutkija löysi uutta tietoa @Museovirasto n arkistosta. Kaikki ei ollutkaan yhdessä artikkelissa.

19.7.

• Ulla Rajala kertoo paikallismuseoiden sulkemisesta Iso-Britanniassa. Vältetäänkö meillä? Tuskin.

20.7.

• ITE-taiteilija ja verkkoon laitettu gradu, joka johti taidelahjoitukseen. [Linkittikö blogitekstissä graduun? No, ei. Onko se kyseisen yliopiston portaalissa? No, ei. Mutta Google ja Wikipedia auttoivat. Päivi Rutanen: Itse Tehty Jumala. Rutas-Matin roolit kyläoriginellina, ITE-taiteilijana sekä profeettana.]
• Kuntabongari ja Turun 12 @museokortti-museota
• Tubettaja kävi Kierikkikeskuksessa

22.7.

• Objectivity - YouTube-kanava esineiden ystäville

Erittäin (!) antoisa lukukokemus

Katri Lehdon Kytäjän mamsellin muistelmat luettu. Suosittelen lämpimästi, erityisesti niille, jotka ovat pitäneet Enni Mustosen tuoreista Syrjästäkatsojan tarinoista. Kirjan hyvyys ei ollut kuitenkaan se syy, miksi lukukokemus muodostui niin antoisaksi, että katsoin tarpeelliseksi raportoida kolmasti tiistai-iltana Hyvinkään historiaa kirjoittavalle Anu Lahtiselle havainnoistani.

Ensiksi: "Työsi innoitti minut tarttumaan Kytäjän mamsellin muistelmiin. Pääsin sivulle 18 ja muistin, että mainitut Gustaf Wulfcrona ja Karl Armfelt omistivat myös sen Kokemäen Forsbyn, josta sukunimeni. Kyllä sitä yhteyksiä löytyy kun alkaa hakemaan..."

Lehto viittaa käräjiin, joissa omistussiirtoja käsiteltiin, joten todennäköisesti niistä saisin lisävahvistusta Forsby-kirjani tekstiin, joka nojasi kirjallisuuteen.

Toiseksi: "Sivulla 26 alkaa tarina Viipurissa 1710 vangitusta karoliinista! Argh!"

Erik Johan Armfelt (1694-1766) ei ole tuoreimman kirjani vankiluettelossa, vaikka hän olisi sinne kuulunut. No, onneksi selostin hartaudella käyttämäni lähteet ja jätin auki mahdollisuuden puutteisiin. Mutta silti.

Kolmanneksi: "Eikä tässä vielä kaikki, kuten markkinakauppiaat tapaavat sanoa. Takakannen sukutaulun perusteella kirjassa (olen vasta sivulla 105) merkittävässä roolissa oleva Erik Lorentz Armfelt (s. 1748) on se heppu joka sulkeutui Kokemäen Pukkalassa palvelleen Hedvig-esitätini kanssa oven taakse, mutta tämän synnytettyä Erik-pojan ei myöntänyt oikeudessa mitään.
(Taitaa olla parasta säästää kirjasta loput huomiseksi.)"

Tosiaan jätin kirjan loppuun luennan seuraavaan iltaan, jonka alkuvaiheessa pääsin sivulle 114. Siellä mainittiin Erik Lorentzilla olleen oma palvelija, "pikentti Saren". Ja Hedvigin sukunimihän oli Saren! Lehto tuskin keksinyt juuri tätä nimeä ilmasta?

Maltoin lukea kirjan loppuun ennen kuin avasin tietokoneen ja Nurmijärven kirkonkirjat. Rippikirjan 1783-1787 nimien joukossa Kytäjän kartanossa "Bet. Eric Sareen" !!! Ei syntymävuotta, mutta alkaa näyttää siltä, että Kokemäeltä hävinnyt Eric on löytynyt. (Tietenkin häntä olisi pitänyt jo tätä ennen hakea väitetyn isänsä läheisyydestä, mutta eipä ole tullut tehtyä.)

Kytäjältä Eric Armfeltin perhe muutti Numlahteen. Sen rippikirjan sivulla Ericille on merkitty syntymäaika 13.4.1766, joka heittää kolmella päivällä Kokemäen kastettujen luettelosta, mutta vahvistaa mielestäni, että kyse on siellä syntyneestä Hedvig Sarenin pojasta. Hän on Numlahdessa myös vuonna 1788 aloitetussa rippikirjassa, mutta kohdallaan ei ole yhtään ehtoollismerkintää.

Lehdon kuvauksen mukaan (s. 176) Erik Lorentz menetti Numlahden velkojalleen ja perhe muutti Siuntioon Myransin tilalle. Hiskin kastettujen perusteella vuoden 1794 jälkeen. Siuntion rippikirjassa 1794-99 Armfeltit ovat Myransissa, mutta Ericiä ei näy. Mutta erinomaisen hienoa, että löysin hänet kertaalleen ja ehkä joku muu sattuma (tai täydentyvä HisKi?) johdattaa myöhemmin taas jäljilleen.

Kuva kirjasta Bill Nye's History of the United States. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.

Unkarilainen Suomen matkaaja

Kun Aika-lehden selailussa numerosta 13-14/1909 löysin Antal Regulyn kirjeitä kesältä 1840, kirjoitin blogin idealistaan

KESÄSARJAN AINEKSIA - HEINÄKUU Miehestä oli juttua aiemmassa vuosikerrassa? Tee tekstihakua muutenkin. Myös verkosta. Hyvää kuvausta itärajalta

Verkkohaku kertoi, että mies oli saanut Wikipedia-sivun (josta oheinen kuva). Lisäksi selvisi, että SKS oli vuonna 2006 julkaissut Viljo Tervomman ja Liisa Rumohr-Norion toimittamina kokoelman Matkalla tutkijaksi. Unkarilaisen Antal Regulyn kirjeitä vuosilta 1839-1840. Ei siis kaipaa blogisarjaa esiinnostokseen.

Pari lainausta lukuinnon herättämiseksi. Tammikuussa 1840 Reguly kuvaa Helsingin sivistyneistön seuraelämää, jota

ei juuri voi nykyisestään enentää. Yksityistanssiaisia saattaa olla kahdet tai kolmetkin yhtenä päivänä. Näin on koko btalven, kun taas kesällä kaikki tapahtuu maalla. Kaikki alkaa seitsemän, kahdeksan maissa ja kestää yhteen, kahteen asti yöllä. Tavallisesti aloitetaan valssilla, sitten seuraa muutama franseesi, sitten ruotsalainen ja venäläinen katrilli, sitten masurkkapotpouri ja lopuksi taas valssi.

 Huhtikuussa 1840 oli asettunut Lammasahon tilalle Laukaan pitäjässä. Siellä oli

leivinuuni, vähintäänkin kaksi syltä joka suuntaan, joten ei ensin tajua, mikä ihmeen kone se on: ainoa kivirakennus koko Suomessa! Se ei kuitenkaan ylety huoneen kattoon asti sillä savupiippua ei ole, on vain pieni aukko katossa, joka avataan, jos savua kertyy liikaa.
Savu ei kuitenkaan ole niin kovin haitallista, koska huoneet ovay hyvin korkeat, kolme syltä, ja ne yltävät kattoon asti, sillä ullakkoa ei täällä tunneta. Näitten huoneiden lämpö on uskomatonta. En koskaan kykene olemaan sisällä kymmentä minuuttia kauempaa.

Kirjekokoelman esipuheessa mainitaan Regulyn vaellusmatkan päiväkirja, jota ei ole julkaistu suomeksi eikä ilmeisesti unkariksikaan, vaikka esipuhe hankkeseen viittaa.

Evakot ja pakolaiset

Vapriikin Postimuseon näyttely palasi mieleen eilen Twitterissä vaihdetuista viesteistä.

Isomummo tuli #Karjala:sta vain tän kaa. Ja nyt poliitikot nyrpistelee #Syyria pakolaisista "kun ne on tyhjätaskuja". pic.twitter.com/8pRQPHbXcz

— Petri Korhonen (@Petri2020) July 20, 2015

@Petri2020 @K_KM_K Monet eivät tunnusta Karjalan evakoita pakolaisiksi, äitini Kannakselta sanoi aina olavansa juuri pakolainen.

— Sanna Aro-Valjus (@AroValjus) July 20, 2015

@K_KM_K @AroValjus Ero on semanttinen: evakko, viranomaisten evakuoima. Kaikki ei kaaoksessa saaneet käskyä: lähtivät itse: pakolaisia.

— Petri Korhonen (@Petri2020) July 20, 2015

@Petri2020 @K_KM_K Toisaalta itse miellän kaikki sotaa pakoon lähteneet pakolaisiksi, viranomaisten evakuoimia tai ei :).

— Sanna Aro-Valjus (@AroValjus) July 20, 2015

@AroValjus Aivan. Kaikki, jotka lähtevät vastoin tahtoaan sodan, luonnonkatastrofien tms ajamina pois kotoaan. @K_KM_K

— Petri Korhonen (@Petri2020) July 20, 2015

@Petri2020 @AroValjus @K_KM_K Siirtokarjalaisen lapsena, en ole kuullut käytettävän termiä pakolainen. #Vennamo hoiti asutuksen. #persut

— Kaino (@KainoKivi) July 20, 2015

Vähemmän yllättävästi alkuperäisestä twiitistä syntyi toisenkin sävyistä kommentointia. Historiatietoutta sivuten tämä.

@Petri2020 Karjalaiset asutettiin omaan maahan, eikä rahdattu maapallon toiselle puolen.

— Juhani Helenius (@juhani_helenius) July 20, 2015

@juhani_helenius No, kyllä parilla paikkakunnalla kohdeltiin just kuten vieraasta maasta tulleita.

— Petri Korhonen (@Petri2020) July 20, 2015

Taiteilija Hjulhammar ja sisarensa

Paluu Kauttuan tehtaiden museoon, jossa oli esillä kolme ihanaa kuvaa Kauttuan ruukista. Niistä nappaamani kuva ei ole niin tarkka, että erottaisin kuvien alapuolella soikiossa olevan tekstin, mutta muistinvaraisesti siinä todettiin alkuperäisten akvarellien olevan jonkun omistuksessa, mutta ei kerrottu niiden tekijää.

Tekijä oli kuitenkin tunnistettu ja paljastettiin erillisessä tekstissä: "ruukinkartanossa asunut seuraneiti" Johanna Augusta Hjulhammar. Todennäköisenä ajoituksena pidettiin 1830-lukua.

Verkon sukutaulussa Johanna Augusta on aatelisneiti, joka syntyi Köyliössä 1790 ja kuoli naimattomana Raumalla vuonna 1870. Sekä hänen että siskonsa Sofia Lovisan kohdalla on sana Stiftsjungfru.

Googlaus Johanna Augustan nimellä tarttuu Post- och inrikes tidningar numeroon 15.3.1830, jonka ilmoituksessa kuulutetaan useampia aatelisneitejä, jotka eivät ole nostaneet (?) apurahaansa vuodelta 1829.

Siis vaikka Suomi oli erotettu Ruotsista ja Johanna Augustan isä Adolf Urban kirjattu Suomen Ritarihuoneeseen, niin tyttäret saivat avustusta Ruotsista? Ruotsinkielisen Wikipedian mukaan "säätiöneitous" oli elinikäistä ja rajoitettu sadalle kerrallaan. Avustusta sai kerraallaan 100 neitoa. Johanna Augusta oli saanut paikkansa 2.5.1793 (Inrikes Tidningar 8.5.1793) ja Sofia Lovisa 2.5.1795 (Inrikes tidningar 8.5.1795).

Finlands Allmänna Tidning ilmoitti 2.7.1829 sisarusten isän kuolinpesän asioista konkurssiasioiden otsikon alla. Äidin kuolemasta Raumalla ilmoitti Åbo Tidningar 22.4.1851. Tämä jälkeen sisarukset käyvät Raumalta käsin Turussa. Vuosina 1855 ja 1857 asuvat räätäli Nikanderin luona (Åbo Tidningar 11.6.1855, 9.6.1857), 1859 ja 1860 laamanni Falckin luona (Åbo Tidningar 10.6.1859, 27.3.1860).

Heillä on vuonna 1855 40 kopeekkaa annettavaksi Loviisan tulipalossa kärsineille (Helsingfors Tidningar 18.8.1855). Seuraavaksi he esiintyvät virallisissa sanomalehdissä kun niissä kuulutetaan Carolina Charlotta Rossin suullista testamettia. Todistajan mukaan tämä oli jättänyt sisaruksille kultakellon. (Suomalainen Wirallinen Lehti 31.3.1870 ).

Seitsemän vuotta myöhemmin Åbo Underrättelser julkaisi 21.2.1878 Sofia Lovisan kuolinilmoituksen, jossa hänellä on titteli Stiftsjungfru. Kuolinuutinen saa jonkun nimettömän muistelemaan sisarusten isän erikoisuutta, joka ei toki ollut tarttunut tyttäreensä (Björneborgs Tidning 6.3.1878).

Sofia oli tehnyt testamenttinsa kirjallisesti, mutta se oli kadonnut (Suomalainen Wirallinen Lehti 2.4.1878), Virallisen lehden kuulutuksessa ei mainita Rauman postimestari Pundanin rouvaa Bogumila Winteriä. Mutta kun vuonna 1882 listataan Suomen muinaismuistoyhdistykselle luovutettuja esineitä mukana on neiti Sofia Lovisa Hjulhammarin vuonna 1806 silkille ompelema maisemakuva, jonka hän on testamentannut rouvalle. (Morgonbladet 7.10.1882) Ehkäpä antanut jo eläessään? Toivottavasti työ on Museovirastolla tallessa, sitä voisi olla mielenkiintoista verrata Kauttuan vesiväritöihin.