Bostonin satamaan 16.10.1913 purjehtinut Arabic toi Kokemäeltä 14-vuotiaan Ellin ja 16-vuotiaan Arvon, jotka olivat matkalla isänsä Kalle Ahon (s. 6.5.1862 Petäjäjärvi) luo Bangoriin. Perheen äiti Amanda (s. 12.6.1868 Merikarvia) jäi tuolloin Kokemäelle, mutta tuli vuoden 1914 paikkeilla Atlantin yli. Hän asui Arvon kanssa vuonna 1920 Mainen osavaltiossa. Tämä oli kolme vuotta aiemmin kutsuntakorttiaan täyttäessään ollut sinkku farmari.
Sievä Elli oli mennyt jo naimisiin Arvid Mankisen kanssa ja saanut vuonna tyttären Lyyli, jonka kanssa hän palasi Euroopasta New Yorkin satamaan 29.8.1929. Elli kuoli Mainessa 29.3.1965
Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 1081
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Dedham, Hancock, Maine; Roll T625_642; Page: 9A; Enumeration District: 13; Image: 1069.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1929; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_4567; Line: 7; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Hancock County, Maine; Roll 1653907; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1929; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_4567; Line: 7; .)
Ancestry.com. Maine Death Index, 1960-1997
lauantai 8. toukokuuta 2010
Historianharrastajan Kansalliskirjasto (3/3)
Pohjoissalia vastapäätä on hämäävän samannäköinen Eteläsali. Itse tarkistan sijaintini alakerran sisustuksesta: Pohjoissalissa mikrofilmilaitteet ja Eteläsalissa pöytärivit.
Eteläsaliin tullessa on oikealla kädellä Suomea koskevat matrikkelit. Ei välttämättä täydellisin valikoima, mutta löytyy Bergholmin sukukirja, aatelismatrikkelit ja muut perusteokset.
Vastapäivään hyllyjä kiertäen on seuraavana päädyssä ikkunan alla Tanskan aatelismatrikkelit. Pitkällä seinällä, ennen ikkunaa, Ruotsin matrikkelit, mukaanlukien eri aatelismatrikkelit. Kannattaa muistaa, että täällä on Suomeakin koskevaa aineistoa, ainakin Svenska landtmätare kattaa myös Suomen maanmittarit.
Alakerran toinen pääty on täynnä sanakirjoja, joten sinne voi suunnata outoja sanoja kohdattuaan, olivat ne sitten suomea, ruotsia tai latinaa.
Eteläsalin toisessa kerroksesta löytyy enimmäkseen sidottuja valtiopäiväjulkaisuja. Ja Asetuskokoelma. Valtiokalentereita 1800-luvun alusta alkaen. Mutta myös tilastolliset vuosikirjat. Ja yliopistoon liittyvät julkaisut kuten Turun akatemian painetut konsistorin pöytäkirjat ja osakuntien sarjajulkaisut.
Kolmanteen kerroksessa kävin itse ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Sinne on sijoitettu ulkomaiset lähdejulkaisut, joiden ruotsalaisista sarjoista Handligar rörande Sveriges historia ja Historiska handlingar löysin erinomaisen hyödyllisiä tietoja. (Jokseenkin sattumalta.)
Eteläsaliin tullessa on oikealla kädellä Suomea koskevat matrikkelit. Ei välttämättä täydellisin valikoima, mutta löytyy Bergholmin sukukirja, aatelismatrikkelit ja muut perusteokset.
Vastapäivään hyllyjä kiertäen on seuraavana päädyssä ikkunan alla Tanskan aatelismatrikkelit. Pitkällä seinällä, ennen ikkunaa, Ruotsin matrikkelit, mukaanlukien eri aatelismatrikkelit. Kannattaa muistaa, että täällä on Suomeakin koskevaa aineistoa, ainakin Svenska landtmätare kattaa myös Suomen maanmittarit.
Alakerran toinen pääty on täynnä sanakirjoja, joten sinne voi suunnata outoja sanoja kohdattuaan, olivat ne sitten suomea, ruotsia tai latinaa.
Eteläsalin toisessa kerroksesta löytyy enimmäkseen sidottuja valtiopäiväjulkaisuja. Ja Asetuskokoelma. Valtiokalentereita 1800-luvun alusta alkaen. Mutta myös tilastolliset vuosikirjat. Ja yliopistoon liittyvät julkaisut kuten Turun akatemian painetut konsistorin pöytäkirjat ja osakuntien sarjajulkaisut.
Kolmanteen kerroksessa kävin itse ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Sinne on sijoitettu ulkomaiset lähdejulkaisut, joiden ruotsalaisista sarjoista Handligar rörande Sveriges historia ja Historiska handlingar löysin erinomaisen hyödyllisiä tietoja. (Jokseenkin sattumalta.)
perjantai 7. toukokuuta 2010
Historianharrastajan Kansalliskirjasto (2/3)
Edellisessä osassa käsittelin Rotundan aluetta. Palataan aulaan ja käännytään pohjoiseen. (Rotundasta tullessa vasemmalle ja ulko-ovelta käsin oikealle.) Pohjoissalia kutsutaan myös lehtisaliksi, mikä johtuu niinkin yksinkertaisesta syystä kuin että sen alimmasta kerroksesta löytyy mikrofilmattuna enemmän aikakauslehtiä ja sanomalehtiä kuin ihmiselämän aikana ehtii lukea. Vanhimmat ja käytetyimmät lehdet ovat hyllyillä valmiina. Lopuista pitää tehdä tilaus. Tilauslappuja on päivystäjän pöydällä ja tarvittavat numerot löytyvät pienestä lokerikosta sen sivusta. Jos päivystäjää ei ole paikalla, apua pitää lähteä hakemaan Rotundan alakerrasta.
Käytettävissä on antiikkisia mikrofilmilaitteita ilman varauslistaa ja etukäteen varattavia skannausmahdollisuudella varustettuja. Jälkimmäisiinkin pääsee usein ongelmitta ilman varausta. Eli USB-muistitikun mukaanotto on hyvä idea. Tietokoneiden toimintavarmuus on koetellut omaa kärsivällisyyttäni, mutta ehkä muilla on parempi onni.
Salissa on muitakin tietokoneita. Päivystäjän tiskiä vastapäätä kaksi, joilla pääsee ainoastaan kirjaston sivuille, eli pääsee selaamaan istualtaan Helkaa ja Fennicaa tai tekemään hakuja Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Kaksi muuta konetta toisessa päädyssä ovat ne ihmemasiinat, joilla pääsee tutustumaan vuotta 1870 tuoreempaan skannattuun aikakauslehtimateriaaliin.
Sanomalehtien mikrofilmirullien lisäksi alakerrassa on mikrokorttilaatikko, johon sisältyy 1600- ja 1700-luvun hää- ja hautajaispainatteiden jäljenteitä. Mikrokorteille on myös kuvattu Helsingin osoitehakemistoja, arkkiveisuja ja vanhempaa kirjallisuutta. (Luetteloita)
Pohjoissalin päädyissä on portaat ylöspäin. Toisessa kerroksessa on lehtiä. Eli pääsee lukemaan Suomenkuvalehteä vuodesta 1879 eteenpäin, Genosta, Sukuviestiä, Kotiseutua, Historiallista Aikakauskirjaa, yms. Tuoreimmat numerot erikseen yhdessä kulmassa.
Kolmannesta kerroksesta löytyvät sarjajulkaisut. Eli täällä aina käytettävissä (mutta ei lainattavissa) Historiallinen arkisto, Historiallisia tutkimuksia, SKST, SKHST, SSS:n toimitukset ja vuosikirjat, Turun historiallinen arkisto jne.
Käytettävissä on antiikkisia mikrofilmilaitteita ilman varauslistaa ja etukäteen varattavia skannausmahdollisuudella varustettuja. Jälkimmäisiinkin pääsee usein ongelmitta ilman varausta. Eli USB-muistitikun mukaanotto on hyvä idea. Tietokoneiden toimintavarmuus on koetellut omaa kärsivällisyyttäni, mutta ehkä muilla on parempi onni.
Salissa on muitakin tietokoneita. Päivystäjän tiskiä vastapäätä kaksi, joilla pääsee ainoastaan kirjaston sivuille, eli pääsee selaamaan istualtaan Helkaa ja Fennicaa tai tekemään hakuja Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Kaksi muuta konetta toisessa päädyssä ovat ne ihmemasiinat, joilla pääsee tutustumaan vuotta 1870 tuoreempaan skannattuun aikakauslehtimateriaaliin.
Sanomalehtien mikrofilmirullien lisäksi alakerrassa on mikrokorttilaatikko, johon sisältyy 1600- ja 1700-luvun hää- ja hautajaispainatteiden jäljenteitä. Mikrokorteille on myös kuvattu Helsingin osoitehakemistoja, arkkiveisuja ja vanhempaa kirjallisuutta. (Luetteloita)
Pohjoissalin päädyissä on portaat ylöspäin. Toisessa kerroksessa on lehtiä. Eli pääsee lukemaan Suomenkuvalehteä vuodesta 1879 eteenpäin, Genosta, Sukuviestiä, Kotiseutua, Historiallista Aikakauskirjaa, yms. Tuoreimmat numerot erikseen yhdessä kulmassa.
Kolmannesta kerroksesta löytyvät sarjajulkaisut. Eli täällä aina käytettävissä (mutta ei lainattavissa) Historiallinen arkisto, Historiallisia tutkimuksia, SKST, SKHST, SSS:n toimitukset ja vuosikirjat, Turun historiallinen arkisto jne.
Amatöörin ajatuksia
Tähän viikkoon ehti mahtumaan lyhyt mutta reipas keskustelu sanan amatööri merkityksestä (paikallis)historian tutkimisessa. Siihen osui jatkoksi eilinen Vesa Haapalan puheenvuoro Helsingin yliopiston Studia Generaliassa.
Hän kertoi runokokoelmansa kirjoittamisesta. Perin analyyttisesti. Mikä oli omallaan tavallaan mielenkiintoista. Kuten sekin, että hänen ensimmäinen kokoelmansa kuvaa Vantaanjokea historiallisena paikkana. (Mistä enemmän kun olen lukenut / yrittänyt lukea kyseisen kirjan.)
Mutta takerruin siihen, miten Haapala esityksessään (ohi mennen) erotteli ammattilaiset ja harrastajat. SukuForumilla olimme (harrastajien kesken) tulleet siihen tulokseen, että amatööri voi olla yhtä kompetentti kuin ammattilainen; erona on palkanmaksu tai koulutus.
Haapala kuitenkin sanoi suoraan, ettei runoilla (todennäköisesti) kukaan Suomessa elä. Ja tutkintoa ei (tietääkseni) ole. Joten tiedustelin kyselyosuudessa, mikä hänen silmissään erottaa sitten runon kirjoittamisen ammattilaisen harrastajasta. Hetken kierreltyään Haapala vastasi: "kustantamon julkaisukynnyksen ylittäminen, institutionaalisen leiman saaminen". Eli vähän niinkuin entisajan kiltaan pääsy. Vain harvat ja valitut.
Ja lisäksi todellakin vain suurien kustantamojen valitut. Haapala nimittäin kategorisoi (arvolatauksella) julkaisukanavat kolmeen ryhmään, joista keskimmäiseen mahtuivat niin pienet kustantamot, omakustanteet kuin verkkosivutkin. Yksi ja sama, jos kerran kyseessä ei ole Otava tai WSOY.
Mikä on yksi tapa ajatella. Ei lukijalähtöinen, mutta ihan rationaalinen tapa. Niille, jotka leimoista pitävät tai niitä kaipaavat. (Itselläni epätoivoinen vierotusyritys edelleen käynnissä.)
(Samassa tilaisuudessa puhui Touko Siltala kustantajan näkökulmasta. Hän kuvasi runoblogeja ja sivustoja "ghetoksi", joka jää suuren yleisön ja keskustelun ulkopuolelle. Olisi voinut löytää vähemmän negatiivisen sanan? Erämaakylä? Siellä tosin vähän ihmisiä ja ghetossa enemmän kuin oikeasti mahtuu...)
Hän kertoi runokokoelmansa kirjoittamisesta. Perin analyyttisesti. Mikä oli omallaan tavallaan mielenkiintoista. Kuten sekin, että hänen ensimmäinen kokoelmansa kuvaa Vantaanjokea historiallisena paikkana. (Mistä enemmän kun olen lukenut / yrittänyt lukea kyseisen kirjan.)
Mutta takerruin siihen, miten Haapala esityksessään (ohi mennen) erotteli ammattilaiset ja harrastajat. SukuForumilla olimme (harrastajien kesken) tulleet siihen tulokseen, että amatööri voi olla yhtä kompetentti kuin ammattilainen; erona on palkanmaksu tai koulutus.
Haapala kuitenkin sanoi suoraan, ettei runoilla (todennäköisesti) kukaan Suomessa elä. Ja tutkintoa ei (tietääkseni) ole. Joten tiedustelin kyselyosuudessa, mikä hänen silmissään erottaa sitten runon kirjoittamisen ammattilaisen harrastajasta. Hetken kierreltyään Haapala vastasi: "kustantamon julkaisukynnyksen ylittäminen, institutionaalisen leiman saaminen". Eli vähän niinkuin entisajan kiltaan pääsy. Vain harvat ja valitut.
Ja lisäksi todellakin vain suurien kustantamojen valitut. Haapala nimittäin kategorisoi (arvolatauksella) julkaisukanavat kolmeen ryhmään, joista keskimmäiseen mahtuivat niin pienet kustantamot, omakustanteet kuin verkkosivutkin. Yksi ja sama, jos kerran kyseessä ei ole Otava tai WSOY.
Mikä on yksi tapa ajatella. Ei lukijalähtöinen, mutta ihan rationaalinen tapa. Niille, jotka leimoista pitävät tai niitä kaipaavat. (Itselläni epätoivoinen vierotusyritys edelleen käynnissä.)
(Samassa tilaisuudessa puhui Touko Siltala kustantajan näkökulmasta. Hän kuvasi runoblogeja ja sivustoja "ghetoksi", joka jää suuren yleisön ja keskustelun ulkopuolelle. Olisi voinut löytää vähemmän negatiivisen sanan? Erämaakylä? Siellä tosin vähän ihmisiä ja ghetossa enemmän kuin oikeasti mahtuu...)
torstai 6. toukokuuta 2010
Historianharrastajan Kansalliskirjasto (1/3)
Taannoiset mainintani Kansalliskirjastosta johtivat lopulta ajatukseen, että paikka vaatii ensikäyttäjälle orientoitumisohjeet samaan tyyliin kuin aikanaan tein Kansallisarkistoon. Mutta nyt tekstivoittoisesti:
Pääovesta reippaasti sisään. Ylimääräiset tavarat, laukut ja ulkotakit lukittuun kaappiin. Nimi kirjaan ja aulaan. Olet nyt kaikenlaisen tiedon ympäröimä, aulan hyllyillä on tietosanakirjoja. Edessäsi olevan oven molemmin puolin uutuuskirjoja.
Edessä olevasta ovesta kulkemalla tulet Rotundaan. Alakerrassa on päivystäjien tiski, jonne voit jättää tilaukset Fennica-kokoelman kirjoista. Tiskin vasemmalla puolella on kopiointihuone, kortteja voit ostaa päivystäjiltä.
Yläpuolellasi on useita kerroksia kirjoja. Osa niistä on käsikirjastoa, eivätkä täten lainattavissa. Niinpä kolmannesta kerroksesta, jokseenkin keskellä olevilta hyllyiltä, löydät aina lähes täydellisen kokoelman paikallishistorioita. Mutta historiaa on myös lainattavassa kokoelmassa. Molempien kirjat on luetteloitu Helka-kantaan.
Tehdessäsi Fennica-tilauksen sinulle selostetaan, mihin sinun pitää mennä materiaalia lukemaan. Voi kuullostaa hieman kryptiseltä, mutta pyydä toistoa, ellet ymmärrä. Kerros alaspäin, käytävää kohti kahviota, portaat alas, (oikealle jää "akvaario", jossa ulkomaalaiset sarjat, jossa olen jotain henkilöhistoriallistakin selaillut), käytävän pätkä eteenpäin ja vasemmalle, josta hissillä toiseen kerrokseen, jossa uusi päivystäjän tiski, josta saa loppuohjeet.
(Jos Fennica-materiaali ei ole ilmaantunut nimesi kohdalle hyllyyn, kysy tiskiltä. Lehdet ja heikkokuntoinen materiaali on toisinaan sijoitettu erilliseen lukittuun kaappiin.)
Fennica lukusalissa on hyllyssä mm. Paikallishistoriallinen bibliografia, joka muistaakseni löytyy myös bibliografioiden kohdalta Rotundasta.
Pääovesta reippaasti sisään. Ylimääräiset tavarat, laukut ja ulkotakit lukittuun kaappiin. Nimi kirjaan ja aulaan. Olet nyt kaikenlaisen tiedon ympäröimä, aulan hyllyillä on tietosanakirjoja. Edessäsi olevan oven molemmin puolin uutuuskirjoja.
Edessä olevasta ovesta kulkemalla tulet Rotundaan. Alakerrassa on päivystäjien tiski, jonne voit jättää tilaukset Fennica-kokoelman kirjoista. Tiskin vasemmalla puolella on kopiointihuone, kortteja voit ostaa päivystäjiltä.
Yläpuolellasi on useita kerroksia kirjoja. Osa niistä on käsikirjastoa, eivätkä täten lainattavissa. Niinpä kolmannesta kerroksesta, jokseenkin keskellä olevilta hyllyiltä, löydät aina lähes täydellisen kokoelman paikallishistorioita. Mutta historiaa on myös lainattavassa kokoelmassa. Molempien kirjat on luetteloitu Helka-kantaan.
Tehdessäsi Fennica-tilauksen sinulle selostetaan, mihin sinun pitää mennä materiaalia lukemaan. Voi kuullostaa hieman kryptiseltä, mutta pyydä toistoa, ellet ymmärrä. Kerros alaspäin, käytävää kohti kahviota, portaat alas, (oikealle jää "akvaario", jossa ulkomaalaiset sarjat, jossa olen jotain henkilöhistoriallistakin selaillut), käytävän pätkä eteenpäin ja vasemmalle, josta hissillä toiseen kerrokseen, jossa uusi päivystäjän tiski, josta saa loppuohjeet.
(Jos Fennica-materiaali ei ole ilmaantunut nimesi kohdalle hyllyyn, kysy tiskiltä. Lehdet ja heikkokuntoinen materiaali on toisinaan sijoitettu erilliseen lukittuun kaappiin.)
Fennica lukusalissa on hyllyssä mm. Paikallishistoriallinen bibliografia, joka muistaakseni löytyy myös bibliografioiden kohdalta Rotundasta.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Menneisyyden elämäntavoista
Varasin talohistoriikkiprojektia varten (vaihteen vuoksi) kirjastosta hieman onniarvoonkin materiaalia. Vihkonen Talo elää tavallaan. Opiskeluopas suomalaisten kulttuurihistoriaan (Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A:17, 1994) oli positiivinen löytö. Ei talohistoriikin suhteen, mutta paikallis-, suku- tai henkilöhistorian harrastajalle erinomaista luettavaa.
Esipuhe alkaa kappaleella
Seuraavat 6 tekstiä kuvaavat elämäntapoja juuri ammattien kautta. Osa kuvatuista henkilöistä on todellisia: Kittilän Junttila-lukkarit ja kuvataiteilija Totti Tuhkanen. Kansakouluopettajan maailmaa esitellään päähenkilönä Isa Asp, forssalaiset tehtaantytöt keksittyjä, samoin kuin yksityiskohtaisesti esitetty jyväskyläläinen kauppias.
Maanviljelijän osalta on päädytty lainaamaan Lapuan historiaa ja jätetty reflektio opiskelijalle: "Mitä maanviljelijäperheen elämästä kertoo kulloinkin viljeltyjen kasvien valikoima? Miten karjanhoito vaikutti elämäntapaan eri aikoina?"
Esipuhe alkaa kappaleella
"Suomalaisen elämäntavan historia on Suomen kultttuurihistoriaa. Tässä opiskeluoppaassa on elämäntapa valittu perusnäkökulmaksi, jonka avulla hahmotamme suomalaista kulttuuria ja tutustumme sen muuttumiseen vuosisatojen kuluessa."Sitten seuraa J. P. Roosin kirjasta lainaus, josta en saanut irti paljoakaan. Selväkielistä osuutta: "Elämäntavan tutkimuksen pettävän yksinkertainen, naiivi peruskysymys on: miten ihmiset todella elävät?" "Elämäntapa, tapa elää, se mikä muodostaa elämän näkyvän rungon, elää jäsentävän toimintalinjan." "Samassa kulttuurissa kaikilla, tai lähes kaikilla, elämäntavoilla on jokin yhteinen nimittäjä, jokin yhteinen jäsentävä tekijä. Suomalaisessa kulttuurissa näitä ovat esimerkiksi tietty jähmeys, tunteiden ilmaisun rajallisuus, käsitys työn suuresta merkityksestä ja eristyvyys." "Vain runsaat sata vuotta sitten ei tarvinnut kysyä, miten ihmiset elävät. Heidän luokka-asemansa, asuinpaikkansa ja ammattinsa sisälsivät aivan riittävän informaation." "Tavallisten ihmisten elämä oli julkista ja avointa. Eristäytyjä oli omituinen, jopa vaarallinen, hänellä oli jotain salailtavaa."
Seuraavat 6 tekstiä kuvaavat elämäntapoja juuri ammattien kautta. Osa kuvatuista henkilöistä on todellisia: Kittilän Junttila-lukkarit ja kuvataiteilija Totti Tuhkanen. Kansakouluopettajan maailmaa esitellään päähenkilönä Isa Asp, forssalaiset tehtaantytöt keksittyjä, samoin kuin yksityiskohtaisesti esitetty jyväskyläläinen kauppias.
Maanviljelijän osalta on päädytty lainaamaan Lapuan historiaa ja jätetty reflektio opiskelijalle: "Mitä maanviljelijäperheen elämästä kertoo kulloinkin viljeltyjen kasvien valikoima? Miten karjanhoito vaikutti elämäntapaan eri aikoina?"
tiistai 4. toukokuuta 2010
Nivellööri
Selasin Hiskistä läpi Kokemäen kastettujen isien ammatteja ja silmä osui mieheen "Nivelleuren herr Fredr Ad Hällström", joka oli asunut Rudangossa sen aikaa, että 27-vuotias vaimo "Christina Elisab Hagström" oli synnyttänyt tytön 15.8.1821. Rippikirjasta en perhettä löytänyt, enkä toisia kasteitakaan. Ylioppilasmatrikkelin tietojen mukaan herra oli Kokemäellä varmaankin koskenperkuutöissä.Kokkolan vihityissä oli 30.1.1862 sulhasena "Nivellören Anton Wilhelm Öller" (jonka morsiamen edellinen aviomies taisi olla Georg Johan Öller) ja Tuusulassa isänä vuonna 1858 "Nivellören och CivilIngeniören Herr Otto Leonard Engström ". Kaksoistittelistä saakin jo oikean suunnan ja Nordisk familjebok kertoo vielä vähän tarkemmin. Kovin olivat harvinaisia Suomessa?
Ylioppilasmatrikkelin perusteella nivellör on suomeksi vaaitsija.
Hauskan kuuloinen nimike vaikka insinöörille on kyllä ingen-gör kaikkein rakkain. Ikuisesti muistan ne sekunnit Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa (jossa tuolloin vielä oli mikrofilmin lukulaitteet), kun tuijotin esi-isän titteliä. Ingen-gör, Ingen-gör, mikä ihme se on oikein ollut, ai-jaa INSINÖÖRI. Sukuvika, siis.
(Lisäys 12.5.2010: Runeberg.org:sta löytyy Adolf Helanderin kirja Handledning uti nivelleringskonsten vuodelta 1853)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)