AS26: Uudistuneessa Satakunnan museossa

Pohjanmaalta etelään tullessa tulee tietenkin vastaan Satakunta ja jäin maanantai-iltana yöksi Noormarkun ruukille, jotta tiistaina 3. heinäkuuta voisin freesinä tutustua uusittuna avattuun Satakunnan museon perusnäyttelyyn, josta tuli matkalle hieno lopetus. (Museo on niin tuttu, ettei tullut mieleenkään ottaa ulkokuvaa.)

Lippukassalta sain niukat ohjeet ja vasta kysyessäni kuvauksen vaihtuvasta näyttelystä. Se ei ollut tiukasti vuoden 1918 sotaa vaan kuvasi hieman laajemmin sadan vuoden takaisia oloja. Pömpeleiden numerointi lämmitti sydäntä, mutta niiden välissä suunnistus osoittautui varsin haastavaksi sukkuloinniksi.

Perusnäyttelyyn astuessani silmäkulmassa vilahti sana Kokemäki, joten alku oli paras mahdollinen. Ja parani heti, sillä kyseessä oli esitys Satakunnan maannoususta kivikaudesta nykypäivään. Karttakuvia tästä olen monesti etsinyt ja animaatio oli todennäköisesti yksityiskohtaisin koskaan näkemäni. Sitä olisin mielelläni mietiskellyt kauemmankin ja tavatessani käynnin aikana museolaisen toivoin ääneen verkkoon jakoa.

Rannan lisäksi esityksessä oli Satakunnan esihistorian ja keskiajan tärkeimpiä paikkoja. Vasta kotimatkalla tuli mieleen, että ne olivat varmaankin suunnilleen ellei tarkasti samat kuin itse näyttelyssä. Se alkoi Huittisten hirvenpäällä ja tilaa säästämättä näytti esihistoriallisia löytöjä kronologisesti. Näyttelyn voi kiertää vain lyhyet seinätekstit lukemalla tai sitten tökkiä kosketusnäyttöjä, joissa oli lisätietoa ja esinekuvaukset, joihin olisin kaivannut karttoja näyttämään sijainteja.

Erityisesti pidin ensimmäisestä piirroksesta, jossa nainen oli aktiivinen toimija, pronssikauden sijoittamisesta röykkiöhautaan sekä Kokemäen näkyvydestä. Teljällä oli oma pömpeli ja varhaisemmat löydöt oli otsikoitu "Kokemäen komeat".

Esihistorian jälkeen keskiaika esitettiin rahoin ja kirkoin. Näitä seurasi talonpoikaiselämä, jossa oli toimintapiste, jossa saa testailla entisajan esineitä. Kerroksen kierroksen loppupuolella oli 1800-luvun lopun ompelimo, kauppa, tietoa metsästyksestä, kalastuksesta ja merenkulusta.

Mitä sitten jäi kahteen muuhun kerrokseen? Mitään kylttejä tai suurempia otsikoita ei näkynyt, joten piti vaan itse katsoa ja tulkita. Toinen puoli yläkerrasta kertoi ihmiselämän juhlista ja vapaa-ajasta.

Toisesta päästä hahmotin "satakuntalaisuuden", jossa esiteltiin modernisoitu Lallin tarina, Maila Talvion ja miehensä työtä, satakuntalaisia taiteilijoita ja museon kokoelmien alkuvaiheita esinein.

Viimeksi mainittuijen joukossa oli kantele, joka Satakunnassa herätti häh-reaktion. Paljastui itsensä Elias Lönnrotin laitteeksi ja kolmannen esiintymän johdosta miehestä tuli näin yksi kesän teemoista. (Ks. Paikkarin torppa ja kävely Kajaanissa).

Perusnäyttelyn alakerrassa oli Pori, jonka historiassa keskityttiin tulipaloihin. Vuoden 1852 tulipalon jälkeen käytössä olleita kuoppa-asumuksia oli onneksi selvennetty pienoismallilla.

Henkilöitä ei oltu nostettu esiin keskikerroksessa ja yläkerran taiteilijat Maila Talvio mukaanlukien olivat tuttuja, joten alakerrassa yllätti tiennäyttäjäksi otsikoitu Fredrik Frans Wallenstråhle (1771-1857), josta en mielestäni ole koskaan kuullut.

Sen sijaan seuraavassa vitriinissä tuli vastaan erittäin tuttuja miehiä: Patrik Österholm ja Johan Fieandt! He edustivat rikollisuutta, jonka näkyvyydestä paikallishistoriassa olen pitkään inissyt. Eli en voinut olla kuin tyytyväinen, vaikka melkein heti tuli mieleen, että olisihan se kiva, jos tutkimukseni jotenkin noteerattaisiin... ja kas, museoiden käytännöistä poiketen, kosketusnäytön syövereistä löytyi lähdeviite kirjaani! Museokierrokseni keskeytyi hetkeksi, kun piti tehdä nöyrän kerskailun hengessä somepäivitykset.

Kun pääsin jatkamaan löysin vitriinin porilaisia (vai satakuntalaisia?) tuotteita, joiden joukossa Kimble yllätti. Nurkkauksessa oli muutakin teollisuuteen ja liike-elämään liittyvää. Rinnan sahatyöläisen koti ja pieni Juseliusten asunnon interiööri. Jälkimmäisen yhteydessä oli Sigridin leluja, joita Finnasta pari vuotta sitten kävin läpi.

Kerroksen loppupuolella oli ripaus 1900-lukua, jota oli ollut myös yläkerran vapaa-ajan vietossa. Perusnäyttelyn painotus on 1800-luvussa, josta on kokoelmissa enemmän esineistöä, mutta esihistorian osuus oli niin vahva aloitus, ettei jakauma päässyt kiertäessä harmittamaan. Ja sama tilannehan on lähes kaikissa Suomen museoissa, mutta täällä sentään noteerattiin 1500-luvulta Porin perustaminen ja kuninkaankartano toisin kuin eräässä etelärannikon kaupungissa, johon illalla palasin.

AS25: Sulvassa

Kukaan ei vastannut huhtikuiseen avunpyyntööni koskien Berguddien hautakiveä Sulvassa ja Pohjanmaan museoon aiemmin lähettämäni viesti oli yhtä tehoton, joten vaikka verkkosivujen mukaan Sulvan kirkko oli tiukasti kiinni katsoin Vaasasta lähtiessäni järkeväksi tarkistaa mitä paikan päällä selviäisi. Jos vaikka hyppimällä näkisi ikkunasta onko hautakivi esillä.

Iloni oli huomattava kun kirkon ovessa luvattiin sen avautuvan, kunhan painaa kovasti. Ja kirkon sisällä avautui myös ovi länsipäädyn välikköön, jossa kivi oli. Paikalla ei ollut muita, joten suusta pääsi äänen kanssa "jees!" (Tilassa ei ollut ikkunaa, joten mikään hyppiminen ulkopuolella ei olisi auttanut.)

Mitään lisätietoa kuluneista kaiverruksista ei selvinnyt. Kiven kokokin saattoi kirkkohistoriikissa olla mainittuna, mutta en ainakaan ollut hahmottanut sitä näin suureksi. Museoesineitä en ole koskaan tarkoituksellisesti koskenut, mutta tähän piti kyllä sormenpäät hetkiseksi laskea. Niin harvinaisia ovat edes esitäteihin liittyvät fyysiset todisteet 1600-luvulta.

Iloisesta tunnelmasta oli mukava siirtyä kivenheiton päässä olevaan Stundarsin ulkomuseoon ja juoda kahvi mokkapalan kanssa ennen museokierrosta. Kierrettävää riitti, sillä kyseessä ei ole yksi pihapiiri vaan "kylä", johon kuuluu ryhmä käsityöläisten asumuksia.

Auringon paisteessa syntyi heti Seurasaarta rennompi tunnelma, jota tehosti alkuun osuneet kaksi leikkitilaa. Toinen oli kauppa, jossa myytiin Töölön sokeria! En muista aiemmin nähneeni mitään tämän myyntipakkausta.

Totisemmin aloitin maatalon päärakennuksesta, jossa oli pari opasta, joista toinen tiesi missä kaapissa esinelistaus on.

Se ei ollut tämän Pohjanmaalla yleisen sänkymallin päädyssä, jossa ei aina ole kaappia.

Esinelistaus ei auttanut pitkälle kamarin seinällä olevien kiinnostavien taulujen suhteen. "Muistotauluja"?

Yläkulmien tekstiä en käsivaralta otetuista kännykkäkuvista saa selväksi, mutta rakennuksen fasaadiin on toisessa kirjoitettu Rosa Matilda Benes/Bengs ja toiseen Carl Johan Berg ifån Toby sekä päivämäärä vuodelta 1870. Hiski-haut eivät selvennä, sillä Rosaa ei löydy ja Carl Johaneita on useita.

Katsomatta esineluetteloon opas osasi kertoa (på svenska) minulle oudon pyöreän esineen "talonpoikaisjuuston" muotiksi. Myöhemmin näkemissäni interiööreissä sellainen oli aina lieden luona.

Minä puolestani luotin Kemissä oppimaani ja tulkitsin pirtin käyrät kepit tarkoitetuiksi leilien kantoon.

Ulkotiloissa uutta tai unohtunutta oli yhden huoneen talon ulkopuolelle rakennettu tuulensuoja.

Hieman isompi oli ruotumiehen torppa, joka oli totisesti isompi kuin Pudasjärven kappale, vaikka ei varsinaisesti kookas tämäkään.

AS24: Oravaisista Vanhaan Vaasaan

Kuddnäsistä lähtiessäni otin suunnan Oravaisten Vänrikki Stoolin keskukseen. Mielelläni olisin nähnyt miten furiirin puustelli oli sisustettu "osin siten kuin päällystö tai upseeristo olisi voinut elää ja asua 1700-luvulla", mutta maanantai, joten kiinni.

Hienoa oli nähdä rakennus kuitenkin ulkoa. Sen vieressä on Oravaisten taistelun muistomerkki

josta aukeaa hieno näkymä taistelutantereelle. Ruotsin linjat olivat tauluja nopeasti vilaisten tällä puolella ja venäläisiä joukkoja esittelevä taulu vilahti ajaessani eteenpäin ja yhden sarjasta näin vielä valtatien sivussakin. Jonkinlaisen mobiilioppaan kanssa maisemia olisi voinut tutkia yksityiskohtaisemmin.

Mutta minua kiinnosti lähinnä tie, joka yhden taulun mukaan oli vanha Pohjanmaan tie. En enää muista kuningasparin kesän 1802 reitin jokaista käännettä, mutta kun jatkoin rantatien merkkejä seuraten päädyin varsinaista Vaasaa näkemättä Vanhaan Vaasaan aivan kuin hekin. Uusilta näyttävät kyltit siellä kertoivat kaupungin tullien paikat eli paremmalla muistilla olisin voinut seurata kuningasparia kaupunkiin ja sieltä pois. (Omaa kirjaani en tietenkään pysty lukemaan.)

Selvimmin muistin Vaasan kesästä 1802 hovioikeuden rakennuksen (eli nykyisen Mustasaaren kirkon), jossa pidettyjä kuninkaan vastaanottoja vaasalaiset olivat hartaudella dokumentoineet. Kirjaa kirjoittaessani en hahmottanut missä olivat Korsholman maavallit, josta kunnialaukauksia ammuttiin, mutta paikan päällä oli helppo valleilta nähdä suoraan hovioikeudelle.

Tieltä vallit näyttävät rehevältä kumpareelta.

Sen keskellä on selvä muistomerkki.

Myös etäisyys näistä tuolloiseen kaupunkiin oli paikan päällä helpompi ymmärtää. Kirjastani olisi tullut paljon parempi, jos kirjoittaessa olisi ollut mahdollisuus tehdä tällainen retki ajan kanssa. Ja tämän ymmärtäenhän lähdin toukokuussa Ruotsiin tarkistamaan käynnissä olevan kirjaprojektin paikkoja.

Vaasan melko olemattoman koon jäljellä olevissa raunioissa hahmotti minusta parhaiten seisomalla triviaalikoulun kivijalan sisällä, josta näkyi edessä kirkon raunio ja oikealla (puiden taakse kuvassa jääden) tapulin pohja.

Hovioikeuden lisäksi ainoa jokseenkin kokonaisena vuoden 1852 tulipalosta säilynyt rakennus on Falanderin talo, jossa kuninkaalle tarjottiin illallinen. Tästä talon infokyltti ei kertonut mitään. Tietenkään.

AS23: Runebergin tupa ja Topeliuksen koti

Yövyttyäni Kokkolan kappalaisen entisessä pappilassa (yllä) lähdin maanantaina 2. heinäkuuta ajelemaan etelään. Maanantait ovat yleisiä museoiden kiinniolopäiviä (ilmiö, jonka historiaa selvittelin taannoin), joten matkaa suunnitellessa tämä vaikutti aivan menetetyltä päivältä. Vasta viime tingassa tarkastin ja huomasin, ettei tilanne ollutkaan aivan toivoton.

Ja tien varresta löytyy usein lisäohjelmaa. Pietarsaaren museoihin kuuluva Runebergin tupa, jossa "Janne vietti monet kesät lapsena", tuli vastaan näin. Se oli lujasti lukossa, mutta pihalle pääsi fiilistelemään ja ikkunoista näki sisustuksen melkein kokonaan. Mikään valokuvistani ei kuitenkaan ole jakamisen arvoinen.

Upein löytö viime tingan selvityksissäni oli vain pari päivää ohitustani ennen avautunut Topeliuksen lapsuuden koti Kuddnäs.

Rakennus oli sisustettu jonkin asteisella tarkkuudella ja melko monin aidoin Topeliuksen perheelle kuulunein esinein. Olin yksinäni, joten saatoin fiilistellä rauhassa Zachariaksen isän työhuonetta

... kehtoa, jossa Zacharias nukkui

... äitinsä ja sisarensa Tukholman pensionaateissa tekemiä merkkuuliinoja

... salia, jonka seinällä oli Topeliusten perhekuva

... Zachariaksen pelejä (muistellen korttipelejään)

... Zachariaksen perhoskokoelmaa

...ja kelkkaa.

Olisin lähtenyt suoraan pois, ellei olisi tullut mieleen kysymystä lippukassalle. Tätä varten palasin pihapiirin oikealla reunalla olevaan rakennukseen ja jutellessa (på svenska) selvisi, että se oli Topeliusten aikaan vieras- ja juhlakäytössä. Rakennuksen salissa vietettiin Topeliuksen häät ja sen viereen on tuotu viimeisen kotinsa työhuoneen sisustus Sipoosta.

AS22: Raahen museoissa

Sunnuntaina 1. heinäkuuta Raahessa oli auki 4 museokohdetta, joista ensimmäisenä sattui tulemaan vastaan Wanha apteekki. Siellä oli työvuorossa paikasta aidosti innostunut esittelijä, mutta minusta yhden apteekkimuseon nähtyään on nähnyt ne kaikki. Tämä oli kylläkin alkuperäisessä paikassaan (toimintansa loppuessa) mistä plussaa.

Sitten Soveliuksen taloon, jossa Kustaa IV Adolf vaimoineen kesällä 1802 poikkesi.

Tämä oli sisustettu 1890-luvun tyyliin. Tavaroista ja Soveliuksen perheestä sai tietoa joko kysymällä esittelijältä tai selaamalla eteisen pöydällä olevia materiaaleja. Kuulin "kuninkaan" vilahtavan selostuksessa ja löysin hänet myös papereista. Vihdoinkin!

Kolmas kohde oli Pakkahuone. Jo sen ulkoseinästä luin "museoaatteen edelläkävijästä" eli piirilääkäri C. R. Ehrströmistä, joka raahelaisten eksoottisista tavaroista innostui 1862 perustamaan Suomen ensimmäistä "yliopistojen ulkopuolista julkista museota" Raaheen. Lisää tietoa hänestä sai itse museossa ja ulkomaan ihmeitä oli esillä runsaasti.

Museon alakerta alkoi merellisessä tunnelmassa ja jatkui käsityöläisten sekä viinatehtaan merkeissä. Täytenä yllätyksenä tuli viimeinen huone, johon oli ahdettu Raahen kirkkoon 1600-luvun puolivälissä Michel Baltin tekemät koristukset. Eivät olleet Suomen kirkot reformaation jälkeen värittömiä ja esineettömiä! Aivan ihania ilmeitä ja hahmoja!

Yläkerran lelukokoelmasta ihastuin paikallisia rakennuksia esittäviin rakennuspalikoihin. Miksei tätä ole keksitty useammassa paikassa?

Kysy ja vastaa -peli 1860-luvulta on tuttu lapsuuteni teollisena versiona.

Tekstiilejä oli iso huone. Onkohan näillä miehen silkkikengillä astuttu askeltakaan?

Viimeinen eli neljäs kohde oli kruununmakasiini, jonka kertama tuntui osin päällekkäiseltä pakkahuoneen kanssa. Alakerrassa oli hieman merenkäyntiä ja yläkerrassa Raahen historiaa kronologisesti. Aitoja arkeologisia esineitä esihistoriasta ja keskiajalta ei ollut, mutta suurvalta-ajalta kylläkin.

Museon ylpeys on sukelluspuku 1700-luvulta. Minulle jäi epäselväksi oliko esillä alkuperäinen vai 30 vuotta sitten tehty kopio.

Samuli Sarkkilan (1878-1956) puuveistoksiin olin ihastunut jo pakkahuoneella ja kruununmakasiinissa oli niitä(kin) lisää. Niiden sanotaan esittävän raahelaisia 1920- ja 30-luvuilla.

Eli antoisinta oli taide 1600- ja 1900-luvuilta. Tykkäsin kyllä myös Pakkahuoneen merellisessä osuudessa olleista A. J. Hedmanin teoksista 1800-luvulta, mutta valokuvani niistä eivät onnistuneet.