Kuka muistaisi Hans Henrik Aspegrenia?

Kun kirjoitin tekstin Kuka muistaisi Guntlackia?, lisäsin jälkikirjoituksen

P. S. Tukholman kaupunginvankilan listoista löytyy tietenkin suomalaisiakin. Tällä kertaa huomasin Dagligt Allehandassa 11.1.1770 joulukuuta koskevan kirjauksen "Magister Docens wid Kongl. Academien i Åbo, Johan Hinric Aspegren, för grofwa utlåtelser emot det Hederwärda Bonde-Ständet, med mera; Ransakningen har sedermera blifwit til Höglofl. Kongl. Hof-Rätten inlemnad". Täysin vastaavaa maisteri-dosenttia en Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista löytänyt. Lähimpänä mielestäni Hans Henrik Aspegren.

Aivoni eivät ole toimineet normaalisti, sillä Johan ja Hans ovat saman nimen variantteja, joten tietenkin olin löytänyt oikean, Mustasaaressa 9.4.1741 syntyneen, miehen. Ylioppilasmatrikkeli tietää hänen aloittaneen Vaasan triviaalikoulun oppilaana 3.11.1747 ja Turun yliopistossa kevätlukukautena 1760. Vaajakallion maanmittarimatrikkelin mukaan tirehtööri Runeberg otti hänet auskultantiksi jo vuonna 1762.

Yliopistollisten opinnäytteiden attribuutiossa 1700-luvulla pitää olla varovainen, mutta aiheensa puolesta Pehr Kalmin ohjauksessa vuonna 1763 valmistunut Försök til en historisk, geometrisk och physico-oeconomisk beskrifning öfwer Pedersöre sokn i Österbotn. Första delen, Öfwer sjö-staden Jacobsstad ja vuonna 1766 valmistunut jatko-osa Andra eller Historiska Delen ovat Hans Henrikin omia tuotoksia. 

Välillä Hans Henrik oli ehtinyt käydä Tukholmassa (Stockholms Weckoblad 20.7.1765) ja hän saapui kaupunkiin myös marraskuussa 1769 (Stockholms Weckoblad 25.11.1769). Matkustajalistan mukaan Hans Henrik asettautui asumaan Södermalmille eli hän ei tullut kaupunkiin vankina. Hänet pidätettiin 8.12.1769 ja tuotiin vankilaan seuraavana päivänä. Asiansa eteni hovioikeuteen tammikuussa (Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 70 (AID: v567671.b70, NAD: SE/RA/1340101); Dagligt Allehanda 11.1.1770; Dagligt Allehanda 14.2.1770; Dagligt Allehanda 14.3.1770)

Hans Henrik pääsi vapaaksi 7.2.1770 ilman rangaistuksia (Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 160 (AID: v567671.b160, NAD: SE/RA/1340101)). Seuraavina vuosina hän työskenteli "osaksi auskultanttina, osaksi varamaanmittarina" Pietarsaaren pitäjässä, mutta "eroitettiin siitä toimesta sopimattomana", todetaan E. O. Vaajakallion maanmittarimatrikkelissa. Käsialaansa on komea Kansalliskirjaston digitoima kartta.

Hans Henrikin isä Gabriel Aspegren muistetaan erityisesti puutarhastaan. Siitä kirjoittamansa yksityiskirjeen osa julkaistiin Inrikes Tidningarissa 3.3.1774. Toukokuisella Tukholman matkallani Riksarkivetissa sain käsiini Hans Henrikin piirtämän puutarhan kartan. 

Isän oppeja kirjaantui Hans Henrikin vuonna 1777 valmistuneeseen opukseen

Pedersöre landtman eller Tankar om landtbrukets hinder och hjelp i Pedersöre sokn af Österbotn och Wasa län; aflemnade på sin faders, probstens ... Gabriel Andersson Aspegrens befallning, af Hans Henric Aspegren. ... Wasa, 1777

Kyseessä ei ollut paikallisopas vaan julkaisua myytiin myös Tukholmassa.

Hans Henrik Aspegren kuoli Pietarsaaren pitäjässä 15.5.1790.

Kahdet kultahäät

Tapaninpäivänä 1748 vihittiin Luvialla avioliittoon Tohmajärven virkaatehnyt kirkkoherra Claes Johan Molander ja lääninkamreeri Johan Wadstenin tytär Maria. Maria muutti Tohmajärvelle ja miehensä uran mukana Kiteelle, Kesälahdelle ja lopulta vuonna 1776 Ilomantsiin.

Häistä oli kulunut juhlavat 50 vuotta jouluna 1798, mutta kultahäiden merkkipäivän huomiointi jätettiin loppiaiseen eli seuraavan vuoden puolelle. Tuolloin kirkkoon jäivät jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoherra vaimoineen, heidän lapsiaan, lapsenlapsiaan ja yksi lapsenlapsen lapsi. Sekä juhlahetkestä kiinnostuneita seurakuntalaisia.

Itsekin kirkkoherraksi ehtinyt parin vanhin poika Aron sai kunnian pitää alttarin edestä puheen, jonka teemaksi hän oli valinnut psalmin 118 säkeen 24, nykykäännöksenä "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!". Suomeksi pidetyn puheen kuunneltuaan kuorissa istunut juhlapari polvistui alttarille ehtoolliselle. Herran siunaus ja virsi päättivät tilaisuuden kirkossa.

Pappilassa juhlinta jatkui sukulaisten ja seurakunnan säätyläisten kesken aterioiden ja nuoriso tanssi pitkälle yöhön.

Jo samana päivänä tai myöhemmin sen päiväystä käyttäen joku kirjoitti tästä kaikesta pitkähkön raportin, jossa kerrottiin tarkasti niin lapsien, lastenlapsien kuin näiden puolisoidenkin määrä ja paikallaolo. Tämä kaikki nähtiin valtakunnallisesti kiinnostavaksi, sillä teksti julkaistiin Inrikes Tidnngarissa 8.3.1799.

Kirkkoherra Molander kuoli 27.5.1799

Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin juhlittiin kultahäitä Pietarsaaressa ja selostus lähetettiin Finlands Allmänna Tidningiin, joka julkaisi sen 11.10.1831. Juttu katsottiin Oulussa niin kiinnostavaksi, että se suomennettiin Oulun Wiikko-Sanomiin 12.11.1831:

Ulosveto Pietarsaaren kaupungista 27:ntenä päivänä Syyskuuta v. 1831 lähetetystä kirjasta

-- Sunnuntaina 11:ntenä p. Syys-kuusa olin minä täällä saapuvilla niin kauniisa ja sydäntä liikuttavasa juhlallisuudesa, etten saata olla antamatta siitä lyhykäistä selitystä. Meidän Kauppamieskuntamme kunnioitettava vanhin, CommerceRaadi Adolf Lindskog, 80 vuotta vanha, ja hänen Frouvansa Anna Catharina Malm, 69 vuoden ijäsä, pitivät, elettyänsä 50 vuotta avio-liitosansa, kultahäitänsä. 

Aamulla tervehtivät heitä heidän lapsensa ja lastensa lapset värsyillä; josa tilasa myös ensimmäinen Opettaja siinä Opetus-laitoksesa, jonka het täällä ovat toimeen saattaneet, oppilaistensa puolesta edestoi muutamia värsyjä. 

Puolipäiväselle oli kututtu 130 henkiä. Näitten kokouttua astui tämä kunnioitettava parikunta, seurattuna lapsiltansa ja lastensa lapsilta, jotka kulkivat parittain, viuluin soidesa, sisälle saliin, josa he terveytettiin erinomaisesti kauniilla puheella Seurakunnan Kirkkoherralta Provasti Höckertiltä, jonka lopetettua valituilta ääniltä veisattiin N:o 339 Uudesa Ruottalaisesa virsikirjasa. Parikunnan vanhin Poika, joka asuu Stockholmisa, ja ei ollut saattanut tänne tulla tälle juhlallisuudelle, oli lähettänyt muutamia präntätyitä värsyjä, jotka yksi hänen täällä oleva tyttärensä edestoi Isänsä Vanhemmille. Kuin sitten rualla istuisa juotiin näitten Vanhain terveyden maljaa, veisasivat heidän lapsensa taas muutamia värsyjä. 

Kello 6 alettiin tanssata suurella ilolla, joka huvitus loppu vasta kello 3:en aikana seuraavana aamuna. 

Maanantaina oli tämän vanhan parikunnan suuri heimokunta ja muutamia ystäviä taas kututtu puolipäiväselle, ja myöskin sinä iltana tanssattiin, vaikka ei kauvemmin kuin puoli-yöhön saakka; ja kaikki vieraat erosivat, kukin kotiinsa, ilosimmin mielin.

Pohjanmaa siellä ja täällä

Stenfelt-projekti on edennyt niin pitkälle, että aloin ennen reissuun lähtöä miettiä kuvitusta. Helpot päältä pois, joten selasin blogin FB-sivun albumeihin kootut Suomi-kuvat. Ja kas, lautapelissä Huvimatka Aavasaksalle oli kuva höyrylaivasta Pohjanmaa, jolla Stenfelt tuli lehtitiedon mukaan kesällä 1858 Vaasaan. (Lautapelistä kerrottiin äskettäin englanniksi Kansalliskirjaston tilaisuudessa, josta on video verkossa.)

Kuva ei ole kovin kummoinen ja todennäköisesti sillä on jonkinlainen esikuva, joten tein verkkohakuja. Laivan Wikipedia-sivulla ei ollut kuvaa, mutta sieltä selvisi, että viimeisellä matkalla elokuussa 1874 "oli myös seitsemän italialaista posetiivaria, jotka onnistuivat pelastumaan apinoineen mutta menettivät posetiivinsa." Siis täydennystä posetiivarikokoelmaani.

Toisaalta verkosta löytyi Pohjanmaasta eli Österbottenista valokuva öljymaalauksesta ilman tietoa taulun olinpaikasta.

Sattuma toisinaan johdattaa. Vanhan Vaasan museon jälkeen pysähdyin aurinkoiseen Pietarsaareen, jossa katsastin Malmin talon.

Täällä (toisin kuin Vanhassa Vaasassa) huoneissa oli sentään jonkin verran tekstiä, mutta oikeasti innostuin vain siitä, että Österbottenin tuho oli saanut kaksi seinää yhdestä huoneesta ja mukana oli todennäköisesti sama maalaus kuin verkossa. Tai ainakin joku maalaus.

Muutkin esineet olisivat ehkä olleet kiinnostavia, mutta tuntuu, että jokaisessa Pohjanmaan rannikkokaupungissa on samanlainen museo eikä mikään kaupunki tunnu haluavan esitellä elämän nurjaa puolta. No, täällä oli sentään eteisessä "Kalteri entisen raatihuoneen arestihuoneesta". Kyseessä oli myös arkeologinen löytö Kauppakadun kaivauksista torin läheisyydestä. (Miksi ihmessä ison rautaesineen on annettu hautautua maahan?)

Kirjeitä nälän, sodan ja ruton Suomesta

Pietarsaaren postimestari Jakob Graan kirjoitti 31.3.1698 kansliakollegiolle kirjeen, jossa m.m. selittää, että...

...olen hoitanut postimestarinvirkaa Pietarsaaressa useampia vuosia, jonka aikana olen matkaansaattanut velkaa valtiolle näinä vaikeina vuosina ja nälänhädän aikana, jotten minä vaimoni kanssa ja 9 pientä lasta kuolisi nälkään ja kun sen olen tehnyt ainoastaan hädän pakoittamana kuin myös tämä surun aikana olen ollut pakoitettu ostamaan mustat vaatteet h. maaherran käskystä; jonka vuoksi anon nöyrimmästi, ettei minulta vaadittaisi mitään korkoa velalleni, jonka minä kyllä tulen täyttämään, vaikkakin täydyn syödä sellaista ruokaa, mitä ei edes ennen ole eläimillekään annettu; ja koska olen kuullut, että armollinen kuninkaamme on luvannut ensi avoveden aikana lähettää 5000 tynnyriä viljaa, olisi, toivottavaa, että köyhä virkamies saisi siitä vähän lunastaa voidakseen sekoittaa olkileipään; ja kun hätä on niin suuri ei minulla ole enää muuta toivoa kuin Jumalaan, meidän armolliseen kuninkaaseen ja teidän kreivilliseen korkeuteen, jolta pyydän apua hädässäni itselleni ja monille pienilleni.

Vuonna 1695 Porkkalanniemellä postinhoitajana aloittanut Mårten Brenner kirjoitti  mahdollisesti saman nälänhädän aikana ylipostitirehtöörille, että tämä

olisi niin armollinen ja toimittaisi Räävelin kenraalikuvernööriltä lupaa, että saisin tuoda rahalla vapaasti joitakuita tynnöreitä viljaa, että voisin saada elatuksekseni, koska täällä Suomessa on hyvin ankara aika, niin että täällä syödään rentukkaa (caltha palustris), pettua ja ohdakkeita, johon kansa on ollut tottumaton; joku viikko sitten lähetin vaimoni Rääveliin, jossa hän teki pyynnön h. kenraalikuvernöörille, mutta ei hän saanut jyvääkään.

Kun Helsingin postimestari Erich Thomasson oli kuollut ruttoon alkusyksystä 1710, Torsten Burgman otti toimensa tilapäisesti ja kirjoitti, että

postitalolliset sairastuvat ja kuolevat, jonka vuoksi postit täytyy lähettää vuokrahevosilla. Rutto on täällä niin suuri, että tuskin 20 kaupungin asukasta on jälellä, joista osa sairaina, tauti näkyy eniten liikkuvan saaristossa Turkuun päin, monta taloa autiona. Hämeessä ovat vielä, Jumalan kiitos, terveenä, mutta kukaan ei uskalla tulla kaupunkiin, olemme täällä niinkuin saarretussa linnassa, kahteen kuukauteen ei ainoakaan talonpoika ole käynyt täällä, jos lähetämme maalle hakemaan ravintoa, ei kukaan talonpoika laske sisään, oli hän vaikka parempi kuin ystävä. Herra ole meille armollinen ja suojele sitä mikä on jälellä, minun luonani on kohta kaikki puhdasta, minä ja yksi poikani elää, hyvä vaimoni, kaksi lasta ja kaikki palvelijani ovat kuolleet, 10 viikkoa sitten oli meitä 18 henkeä.
Tuomari Hamenius-vainajan leski, tämän palvelija, tytär velivainajani leski 5 lapsen kera, rengit, piiat, kaikki kuolleet.
Kynäni, on niin heikko selittämään kaikkea sitä kurjuutta, jossa elämme, toinen ei voi toistaan auttaa, vaikka antaisi kultaa, ei saa miestä eikä vaimoa auttamaan ruumista hautaan, kaupunkimme yli on suuri synti rangaistus, olemme paljon syntiä tehneet, Jumala antakoon meille anteeksi ennenkuin kaikki kansa on menehtynyt.
Rovasti Ignatius [kuoli 19.10.1710] oli eilen illalla luonani hyvin murheisena, hän käskee tervehtimään, kaikki hänen joukko kuollut, aivan yksin talossaan. Postimestari Thomsson vaimoineen ja lapsineen, paitsi yhtä, kuolleet.
Meidän hyvä maaherramme on Hämeessä täyttääkseen harvenneita rykmenttejä. Kaupunki on tyhjä ja onnellisia ne, jotka ovat päässeet parempaan ilmanalaan, jota minäkin mielelläni tekisin, mutta en pääse postin takia, Jumala auttakoon minua syntistä.

Lähteet:
J. K.: Postihistoriaa. Postitorvi 6-7/1929
Ernst Grape: Postkontor och postmästare. 1951, s. 799-800, 805, 839

Kuva: "Pia desideria: or, divine addresses : in three books. Illustrated with XLVII. copper-plates" (1690)

Kapteeni ja tyttärensä

Pietarsaarelainen laivuri Petter Gustaf Böckelman meni Pietarsaaressa 10.11.1835 naimisiin leskeksi jääneen Maria Wilhelminan kanssa. Liittoon syntyi 22.8.1836 tytär Gustava Wilhelmina, joka kuoli 20.8.1837. 

Merimieshuoneen arkistoissa Böckelmanin matkat olisivat muistiin merkittyinä, mutta Åbo Underrättelserissä julkaistuista laivalistoistakin saa käsitystä. Laivalla Alerte Böckelman oli Juutinraumassa toukokuun alussa 1837 palaamassa Italiasta ja syyskuun lopulla purjehtimassa toiseen suuntaan Pohjanmerelle. Näiden matkojen välillä sai siis alkunsa 14.4.1838 syntynyt tytär Emilia Wilhelmina.

Viimeistään syksystä 1840 Böckelmanin alus oli pietarsaarelainen Rapide, jolla hän oli 31.10.1840 Juutinraumassa, 21.12.1840 Marseillesissa, 29.6.1841 Brasiliassa ja palasi Hampuriin vasta keväällä 1842. Valtamerilaivalla ei kannattanut tehdä keikkaa Pietarsaareen, joten Hampurista tuli Böckelmanin kotisatama seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tosin ei hän siellä montaa yötä nukkunut, sillä jo kesän 1842 lopulla hän oli matkalla takaisin Etelä-Amerikkaan ja niin edespäin.

Kulttuurien museon verkkonäyttelyn mukaan Böckelmanin vaimo matkusti toisinaan miehensä mukana. Tuskin kuitenkaan vielä tyttäriensä ollessa pieniä. Mutta mahdollisesti hän muutti 1840-luvun alussa Pietarsaaresta Hampuriin lasten kanssa? Pietarsaaren rippikirjan 1840-48 tiedoista näkyy, että vaimon edellisestä avioliitosta syntynyt tytär kuoli vuonna 1845 Hampurissa 14-vuotiaana. Hän oli tuskin kaupungissa yksinään?

Pietarsaareen kapteeni Böckelman palasi vasta kesällä 1851 oltuaan poissa 11 vuotta. Tästä raportoitaessa mainitaan hänen lähes vuosittain lähettäneen yliopiston ja muihin yleisiin kokoelmiin arvokkaita esineitä. Nytkin hänellä oli mukanaan erikoisuuksia Intiasta ja Kiinasta. Kuvia Böckelmanin lahjoituksista on edellä linkitetyssä verkkonäyttelyssä. Kulttuurihistoriallisten esineiden lisäksi hän lahjoitti eläintieteellisiä näytteitä.

Perheen kohdalla on Pietarsaaren rippikirjassa 1849-56 tulkinnanvaraisia merkintöjä muutosta Hampuriin. Böckelman, vaimonsa, vaimon edellisen avioliiton tytär ja yhteinen tytär olivat muuttaneet vuonna 1849, palanneet vuoteen 1851 mennessä ja tytärpuoli Christina Rosalie Aspegren (s. 1832) oli lähtenyt yksinään uudestaan Hampuriin 1854? Anbytarforumilla kerrotun perusteella tytärpuoli on avioitunut Saksassa sukuun von Bülow.

Jäljelle jäänyt perhe on taitanut olla taas yhdessä ulkomailla, sillä rippikirjassa 1857-1865 merkinnät alkavat vasta vuonna 1859. Tosin Lydia Hällforsin kirjassa Äidin muistelmia Böckelmanien tytär Emilia Wilhelmina (s. 1838) oli Pietarsaaressa syksyllä 1858.

Kesälomalla 1858 olimme Lydia v. Essen ja minä alkaneet opiskella englanninkieltä entisen kotiopettajamme Pekka Malisen johdolla, joka nyt oli kesävieraanamme. Lydia jatkoi sitten tätä opiskeluaan Pietarsaaressa, jossa eräs nuori neiti Emily Böckelman antoi tunteja useissa eri kielissä. Hän oli merikapteenin tytär ja oli käynyt läpi englanninkielisen opiston Hampurissa, mikä seikka oli jotakin tavatonta senaikuisen Suomen tyttärille. [...] Seuraavana keväänä [1860?] olin taas koko kevään Härmässä ja silloin oli Emily Böckelman meidän yhteinen opettajamme; ja ahkeria ja innostuneita olimme. Saimme myöskin kuulla monta hauskaa keskustelua, väittelyä ja kertomusta menneistä ajoista. Isoisä ja Emily tavallisesti puhuivat, ja me muut kuuntelimme.(s. 51-52)

Suomestakin käsin Emily Böckelman ylläpiti kansainvälisiä yhteyksiä ja hänestä tuli maan ensimmäinen asioitsija American Tract Societylle (Mehiläinen 4/1860).

Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 6/1862 julkaisi Pietarsaaren yksityisen tyttökoulun vuosikertomuksen, jonka mukaan neiti Böckelman opetti saksaa, ranskaa ja englantia sekä alemmille luokille raamatunhistoriaa.

Tämä lahjakas Emilia Wilhelmina Böckelman ei jäänyt rikastuttamaan Suomen kulttuurielämää vaan avioitui vuonna 1863 ja muutti Ruotsiin. Samana vuonna rippikirjan mukaan myös vanhempansa siirtyivät (jälleen) ulkomaille.

Kuva Hampurista kirjasta The Two Hemispheres via British Libray & Flickr Commons

AS23: Runebergin tupa ja Topeliuksen koti

Yövyttyäni Kokkolan kappalaisen entisessä pappilassa (yllä) lähdin maanantaina 2. heinäkuuta ajelemaan etelään. Maanantait ovat yleisiä museoiden kiinniolopäiviä (ilmiö, jonka historiaa selvittelin taannoin), joten matkaa suunnitellessa tämä vaikutti aivan menetetyltä päivältä. Vasta viime tingassa tarkastin ja huomasin, ettei tilanne ollutkaan aivan toivoton.

Ja tien varresta löytyy usein lisäohjelmaa. Pietarsaaren museoihin kuuluva Runebergin tupa, jossa "Janne vietti monet kesät lapsena", tuli vastaan näin. Se oli lujasti lukossa, mutta pihalle pääsi fiilistelemään ja ikkunoista näki sisustuksen melkein kokonaan. Mikään valokuvistani ei kuitenkaan ole jakamisen arvoinen.

Upein löytö viime tingan selvityksissäni oli vain pari päivää ohitustani ennen avautunut Topeliuksen lapsuuden koti Kuddnäs.

Rakennus oli sisustettu jonkin asteisella tarkkuudella ja melko monin aidoin Topeliuksen perheelle kuulunein esinein. Olin yksinäni, joten saatoin fiilistellä rauhassa Zachariaksen isän työhuonetta

... kehtoa, jossa Zacharias nukkui

... äitinsä ja sisarensa Tukholman pensionaateissa tekemiä merkkuuliinoja

... salia, jonka seinällä oli Topeliusten perhekuva

... Zachariaksen pelejä (muistellen korttipelejään)

... Zachariaksen perhoskokoelmaa

...ja kelkkaa.

Olisin lähtenyt suoraan pois, ellei olisi tullut mieleen kysymystä lippukassalle. Tätä varten palasin pihapiirin oikealla reunalla olevaan rakennukseen ja jutellessa (på svenska) selvisi, että se oli Topeliusten aikaan vieras- ja juhlakäytössä. Rakennuksen salissa vietettiin Topeliuksen häät ja sen viereen on tuotu viimeisen kotinsa työhuoneen sisustus Sipoosta.

Hukkuminen Pietarsaaressa ja ukkonen Turussa 1765

Inrikes tidningar 4.7.1765 oli kuin erikoisnumero. Puolet lehdestä oli kirjeitä Suomesta ja suurin osa käsitteli jonkinlaista onnettomuutta. Näistä olen aiemmin käsitellyt eksyneen paimentytön. Kaksi muuta aihetta vielä.

Pietarsaaresta oli kirjoitettu 3.6. lyhyesti laivanrakennuksesta ja pidemmin kolmantena helluntaipäivänä tapahtuneesta. Yhdeksän nuorta oli matkalla Läpplaxin kylästä kaupunkiin. Vene oli lastattu kapasiteettinsa rajoille eikä selvinnyt lahden ylityksestä kaatumatta. Vain kaksi pysyi pinnalla pitäen veneestä kiinni ja sattumalta ohi kulkeneet pelastivat heidät. Kuolleiden ruumiita sukellettiin 4-6 sylen syvyydestä seuraavana päivänä.

Uutinen mainitsee kuolleiden sosiaalisen aseman, mutta ei heidän nimiään. HisKissä Pedersören hautauslistassa 28.5.1765 hukkuneita ovat  32-vuotias talollinen Matths. Simonsson, 27-vuotias talollisen poika Erich Andersson, 17-vuotias lampuodin tytär Lisa Jacobi ja 19-vuotias piika Marg. Samuelis. Mistä seurakunnista muut kolme olivat ei selvinnyt.  

Turussa oli 11.6. kirjattu ylös 6.6. Tuomiokirkkoon iskeneen salaman tuhot tarkasti.

Pietarsaaren suuresta pojasta

Jos olisin etukäteen arvannut kuinka vähän tekstiä oli Wava Stürmerin kirjoittamassa ja Ulrica Löfholmin kuvittamassa kirjassa Johan Ludvig - Pietarsaarelaispoika josta tuli kansallisrunoilija (2002), olisin lainannut kirjan alkuperäiskielellä eli ruotsiksi. Sen verran olisin kyllä lukenut tuskattomasti.

Kyseessä on (esipuheen mukaan) Pietarsaaren 350-vuotisjuhlan yhteydessä kaupungin teettämästä kirjasta. Lapsille ja nuorille suunnattua Runeberg-kuvausta ei itselleni ole tullut vastaan, eikä ilmeisesti myöskään julkaisutoimikunnalle, joka näin perusteli hankettaan. (Sittemmin on ilmestynyt Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneperi.)

Koska monet lapsille ja nuorille tarkoitetut suurmieskirjat keskittyvät lapsuuden vuosiin ja kirjan otsikossa oli sana pietarsaatelaispoika, yllätyin kun teksti jatkui Runebergin kuolemaan asti. Kuin myös Runebergin avioliiton aikaisten ihastusten esittelystä. (Tuli mieleen alkusyksystä näkemäni leffa The Invisible Woman Charles Dickensin pitkästä rakkaussuhteesta. "Suurmiehet".)

Tekstin tyyli ei ainakaan suomennoksessa ollut lässyttävä vaan lähinnä asiallinen. Eteneminen oli sivumäärän huomioon ottaen luonnollisesti ripeää, mutta joukkoon oli mahtunut muutamia laajennuksia, jotka nostivat luettavuuden Kansallisbiografian artikkelin yläpuolelle. Lisääkin olisi saanut olla.

Löfholmin kuvat olivat kauniita ja sisältö yleissivistävää, joten kirjaan kannatti kyllä tarttua. Erityisesti pidin viimeisestä aukeamasta, jossa nostettiin esiin Runebergin tekstistä kieleemme elämään jääneitä sanontoja. Nekään eivät kuitenkaan saaneet minua "kiinnostumaan siitä, mitä Runeberg on kirjoittanut", mikä oli esipuheen mukaan yksi kirjan tavoitteista.

Palkittuja opettajia vuonna 1909

"Kaukana pohjan perillä, Turtolan Ratasjärven kylässä, viettää kahdeksankymmenvuotias köyhä mäkitupalaisvaimo Eeva Kaisa Buska elämänsä hiljaisia iltahetkiä. Yli viisikymmentä vuotta on hän ollut koko kylän ainoana lukutaidon opettajana, kauan aikaa ennen kuin kunnassa oli ainoatakaan kansakoulua vasta ikänsä yhdeksännen vuosikymmenen kynnyksellä, näkönsä heitettyä, on hän katsonut voivansa ottaa virkavapautta. Kaunista ja hyvää on hänen koko elämänsä säteillyt ja sukupolvien kiitollisuus häntä ympäröi."

"Neiti Helena Sofia Lönnros (syntynyt 1834) on 33 vuotta uhraavasti toiminut pientenlastenopettajana ruotsalaisessa Pockarin kylässä Lappträskin pitäjässä. Vanhuuden voimattomuus, köyhyys ja unohdus ovat olleet hänen palkkansa. Mutta sadoille lapsille hänen työnsä on tuottanut siunausta, mistä nyt annettu kunniapalkinto olkoon, näkyvänä tunnustuksena."

"Pietarsaaren Kållbyn kylän kasvavaan kansaan ruotsalaisella Pohjanmaalla on mäkitupalaisen leski, lastenopettaja Maria Sofia Löfberg siroitellut tiedon siemeniä nelisenkymmentä vuotta. Taitavasti, ystävällisesti on hän tehtävänsä suorittanut, kunnesvanhuus - Maria Sofia Löfberg on syntynyt 1833 — huolineen vaivoineen on saapunut."

Maria Sofia Löfberg syntyi 29.4.1835 ja kuoli 20.1.1909 eli ehkä ehti saada kuulla palkinnostaan, mutta tuskin pääsi siitä nauttimaan. (RK Pedersöre 1901-1910 s. 578)

"Suomalaisella Pohjanmaalla. Laihian Isossakylässä on lastenopettaja Maija Kreeta Jaakontytär Viiki pitänyt pientä kouluansa yhteen jaksoon 34 vuotta, mihin lisäksi tulee pyhäkoulun pito 15 vuonna. Opettajan elämän saavukset ovat: raajarikkoisuus, kivuloisuus, köyhyys, 73 vuoden ikä ja 3 tynnörin vuosipalkka. Mutta koulu on yhä vieläkin voimassa ja työskentelee paikkakunnan suureksi suosioksi. varmaan on jo aika tämän opettajan saada ensimmäinen julkinen kunnialause."

Maija Kreetta syntyi 25.12.1835 Laihian Isonkylän talollisen Jaakko Jaakonpoika Viikin ja tämän vaimon Gretan tyttäreksi. (RK 1830-1836, 1837-1843, 1844-1850, 1852-1858, 1859-1865, 1867-1874, 1875-1885)

Tekstilainaukset: Otava 16.1.1909
Tunnelmakuva: Tuulispää 31/1907
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Eräs Sursillin suvun edustaja

Tämä ei ole iloinen tarina. Alussa tosin asiat olivat kunnossa. Carl syntyi Pedersöressä eli Pietarsaaren maalaiskunnassa 7.2.1821 kirkonkylän Pirilön talossa noin 4 virstaa Pietarsaaren kaupungista. Isä Henrik Granroth oli talollinen, hänen isänsä kaksinkertainen valtiomies ja tämän isä kappalainen. Carl viljeli isänsä jälkeen Pirilöä ja oli laivanvarustaja, kunnes Krimin sodan aikana menetti laivansa.

Kronikoitsijan mukaan hän esitti tämän jälkeen herännyttä, vaikka todellisuudessa oli alkanut juomaan. Carl oli 2.11.1843 mennyt naimisiin talollisen tyttären kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa ja tytärtä. Vaimo Kajsa Stina kuoli 2.12.1854, kirkonkirjan mukaan mahakipuun.

Carl oli hankkinut lääkäriltä lääkettä. Vaimon valittaessa sen tuottavan tuskaa, Carl kertoi lääkärin sanoneen, että näin voisi alussa käydä. Sitten hän alkoi laulaa kovalla äänellä virsiä. Lääkettä oli jo saanut talon hevonen, joka oli kuollut.

Carlin kanssa taloa viljellyt veli Gustaf kuoli 1.1.1855. Ruumisarkun tekijä syytti Carlia äkillisestä kuolon tapauksesta ja oli itse sitten arkun tarpeessa.

Veljen hautajaisista meni vain vuosi ja kuukausi ja Carl vihittiin tämän lesken kanssa. He aloittivat herraskaisen yhteiselämän, vaimolle vietiin kahvia sänkyyn asti. Viinakin maistui ja köyhyys iski. Veljen ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden lasten edunvalvoja pyysi käräjillä suojelusta 8-vuotiaan Henrikin ja 4-vuotiaan Augustan perintöosalle. Seuraavaksi lapset löydettiin surmattuna 15.10.1859 "nurin niskoin" purosta, pää mutaan tungettuna. Todistaja oli kuullut lapsen kysyvän "hwad tänker pappa göra med oss?" ja Carlin vastanneen "tyst"!

Nyt vangittiin Carl ja vietiin Vaasan linnaan. Vaimon ja veljen ruumiit kaivettiin ylös. Ruumiinavauksissa löytyi molemmista arsenikkia, joka olisi riittänyt 30 ihmisen tappamiseen.

Carl tuomittiin kuolemaan, mutta lähetettiin Siperiaan.

Edellinen on lyhennetty kirjoituksesta, joka julkaistiin Suomen Julkisissa sanomissa 22.03.1860. Perusteellisempi selvitys ainakin Helsingfors Tidningar 27.3.1860 ja 17.3.1860. Itse käytin lisälähteinä Hiskiä, sivua Karkotetut suomalaiset Siperiassa autonomian aikana ja Strangin sukutaulua. Carlin isän sukulaisten jälkeläiset kuuluvat sukuseuraan Granroth-Junes.

The Graphic niminen lehti julkaisi 27.12.1873 allaolevan kuvan elämästä Venäjällä eli "vanhasta suomalaisesta tavasta ripittää vankeja ennen heidän lähtöään Siperiaan". Kirkon häpeärangaistuksesta ilmeisesti siis kyse.

Samassa The Graphic-lehdessä julkaistiin 18.2.1882 kuva suomalaisesta murhaajasta matkakahleissaan.