Toimittajat taitojensa rajoilla

Tällä viikolla Yleisradiossa.

1) Ei tehty taustatutkimusta eikä reagoitu tekstiini, kun sen tiedoksi annoin

2) Ei kyseenalaistettu romaanikirjailijan kykyä kommentoida historiantutkimuksen tilaa ja tuloksia. Mike Pohjolan näkemyksiin vastasi 4 Turun yliopiston tutkijaa (joista yksi on kuulemma kirjoittamassa kirjaa Turun palosta) blogitekstillä Faktan ja fiktion Kulttuuricocktail. Pohjola kirjoitti puolestaan tähän vastineen, jota en viitsinyt linkittää 1800-luvun poliittista historiaa osaavalle tuttavalleni, joka sai hepulin jo alkuperäisestä Ylen jutusta.

3) Harjoiteltiin henkilöhistoriallista tutkimusta. Timo Heikkisen artikkeli alkaa klassisesti kohtauksella ja luo sitten narratiivin tutkimusprosessista. Lähdetään epäilemään 1940-luvun lopulla julkaistun kirjan Irene: helsinkiläisen "Kamelianaisen" Silkki-Saaran muistelmat tarinan käänteitä.

Älyttömin ja asiantuntemattomin kohta on tämä

En ole uskoa silmiäni, kun huomaan, että artikkelissa kerrotaan Irenen oikea nimi: Sofia Jaakontytär Arentti, syntynyt 9.10.1869.

Siinäkö hän nyt on? [...] Alueen kirkonkirjoja penkomalla löydän Ylistaron seurakunnasta juuri oikealla päiväyksellä syntyneeksi kirjatun Sofia-nimen saaneen tyttölapsen. Tytön isäksi on merkitty torppari Jakob. 

Jakob, Jaakoppi, Jaakko… Sofia Jaakontytär Arentti. Voisiko olla nimien yhtenäisyys olla vain sattumaa vai onko isän nimi jossain vaiheessa suomennettu?

AARGH...

Huomaan, että Sofia käyttää välillä sukunimeä Jakobsson.

Just.

Mutta jutussa on käytetty kiitettävän monipuolisesti arkistolähteitä.

1600-luvusta tutkimusta

Otsikon mukaisesti opinnäytteitä 1600-luvulta. Ruotsalaiset enemmistönä, osin siksi, että verkosta löytyi vanhempia väitöskirjoja. Myös pari suomalaista vanhempaa väitöskirjaa on joukossa, kun huomasin jääneen aiemmin linkittämättä.

• Kjellgren, Martin: Taming the Prophets : : Astrology, Orthodoxy and the Word of God in Early Modern Sweden
• Ingemarsdotter, Jenny: Ramism, Rhetoric and Reform An Intellectual Biography of Johan Skytte (1577–1645) 
• Ottosson, Sverker: 1600-talets Sjuhundrads häradsting ur ett genusperspektiv
• Wangefelt Ström, Helena: Heligt, hotfullt, historiskt : kulturarvifieringen av det katolska i 1600-talets Sverige
• Sandén, Annika: Stadsgemenskapens resurser och villkor Samhällssyn och välfärdsstrategier i Linköping 1600-1620 
• Schad Elgstrand, Oscar: ”Utan sitta på en skarp stengata, här med alla ting, som man skall uppbära dagligen”: En studie om Riksarkivets kansliskrivares levnadsstandard under 1610-1620-tal utifrån Pierre Bourdieus samhällsteori.
• Karlsson, Thomas: Götisk kabbala och runisk alkemi Johannes Bureus och den götiska esoterismen 
• Folkesson, Pontus: Att skola en Stormakt: Svensk skolpolitik och statsbildning under 1600-talets första hälft (1611-1649)
• Dobreff, James: Hermannus Samsonius to Axel Oxenstierna : Latin Correspondence from 1621 to 1630 with Linguistic and Historical Commentaries 
• FitzSimons, Amanda: ”Ett genusperspektiv på historien förändrar den”: En historiografisk undersökning om drottning Kristina
• Karlsson Sjögren, Åsa: Kvinnors rätt i stormaktstidens Gävle 
• Hansson, Göran: Såld spannmål av kyrkotionden Priser i Östergötland under Sveriges stormaktstid 
• Jonsson, Alexander: De norrländska landshövdingarna och statsbildningen 1634-1769 
• Sörlin, Per: Trolldoms- och vidskepelseprocesserna i Göta hovrätt 1635-1754 
• Haikari, Janne: Suurläänitys - perintötilallisen uhka?: läänityslaitos Huittisissa 1638-1679.
• Kardell, Örjan: Hägnadernas roll för jordbruket och byalaget 1640-1900 
• Landin, Erik: Prästeståndet och äktenskapsrätten: Consistorium regnis behandling av äktenskapsmål 1642-1697
• Niinimäki, Pirjo-Liisa: Saa veisata omalla pulskalla nuotillansa - riimillisen laulun varhaisvaiheet suomalaisissa arkkiveisuissa 1643-1809
• Pettersson, Ralf: Att sitta på två stolar: Sockenskrivare i Jämtland 1649-1700
• Berggren, Simon: Crime, Community and the Negotiated Truth: Court Narratives of Capital Crime in the District Courts of Jämtland-Härjedalen 1649—1700 
• Berggren, Simon: Krig och kärlek i det tidigmoderna Dalarna. Dalregementets befäls äktenskapsmönster 1650–1799.
• Eldborn, Lars: Det svenska riksrådet: Det svenska riksrådets inre dynamik och agerande runt krisåret 1650
• Lindström, Peter: Prästval och politisk kultur 1650-1800 
• Forssberg, Anna Maria: Att hålla folket på gott humör Informationsspridning, krigspropaganda och mobilisering i Sverige 1655-1680 
• Uppenberg, Jonas: Den vetenskapliga blicken : Lärda svenska resor i det tidigmoderna Europa 
• Lindqvist, Janne: Dygdens förvandlingar Begreppet dygd i tillfällestryck till handelsmän före 1780
• Skilström, Erika: Det ärofyllda spelet: En studie av mäns och kvinnors ord, känslor och handlingar vid konfliktsituationer i 1680-talets Gävle
• Kääriäinen, Ville-Pekka:  Kontrolli suurvallan syrjäseudulla: Kruunun ja paikallisyhteisön kohtaaminen Iisalmen pitäjän käräjillä 1684–1694 
• Sjödin Lindenskoug, Susanna: Manlighetens bortre gräns tidelagsrättegångar i Livland åren 1685-1709 
• Nordin, Jonas: Bortom bergen bor ock folk: Erik Dahlbergh och bilden av 1600-talets Sverige
• Wirén, Tobias: Ideologins apparatur reproduktionsperspektiv på kyrka och skola i 1600- och 1700-talens Sverige 
• Papo, Filip: Japan och det japanska: En postkolonial- och genusanalys av svenska reseskildringar i det japanska samhället under 1600- och 1700-talet.
• Mispelaere, Jan: Barn och ungdomar i behov av slående förebilder: uppfostran som rättsväsendets verktyg under 1600- och 1700-talen
• Miettinen, Tiina: Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun. 
• Eskola, Mikko: Kulttuurimaiseman syntyvaiheita Ala-Satakunnasta. Köyliönjärven kansallismaiseman kehittyminen 1600-1800-luvuilla Karhian ja Kankaanpään kylissä
• Tiina Kuokkanen: VAATETUKSEN LUOKKA JA SUKUPUOLI 1600−1800-LUKUJEN OULUSSA : HISTORIALLISEN AJAN ARKEOLOGIAN NÄKÖKULMA 

Kuva kirjasta Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century, collected and illustrated by J. Ashton. L.P (British Library, Flickr Commons)

Kova rajuilma Längelmäen pitäjässä

Myrskyt pyörivät parhaillaan tosissaan Atlantin toisella puolella, mutta voi sää olla Suomessakin vaarallinen. Turun viikko-Sanomat raportoi 11.1.1823:

Edesmenneen vuoden tapauksista oli se niin merkillinen kuin tavatoin, joka Längelmäen Emä Pitäjäsä sekä ihmeellä että hämmästyksellä havaittiin, koska sinä 7:nä päivänä viimeiskuluneesa Syyskuusa, kello 5:den aikaan jälkeen puolenpäivää, hiljaisen Isäsen käymisen jälkeen, ja pienen sateen alla, länsi puolelda Etelästä, äkkiä nousi yksi niin väkevä tuulen-myrsky, että se muutamisa kylisä, melkein keskellä Pitäjää, joihin sama tuulispää sovei, aina maata myöden kukisti ja ilmasa poisvei vähempiä huoneita ynnä niisä olevan kalun kansa : isompia huoneita tämä myrsky myös niin voimallisesti liikutti, että suuri pirtti keskupaikalta huonetta kämmen-levyiselle raolle nostettiin. Seitsemän-hangaiset paatit rannoila särjettiin ja vähemmät varsin ilmasa lennätettiin. Mitä mettää, iso- eli vähä puisti, oli sillä reitillä, jota tuulispää vaelsi, niin se kaattiin, kuin hakattu huhta, osittain juurinensa ylösrevittynä osittain myös poikkimurrettuna: itse ne vahvimmatkin hirret piti täsä myötämän. Järven veden sekä ylös priiskoitti että painoi sama ilma niin väkevästi edellänsä, että se ihmeteldävästi nousi niiden kyläin rannoilla, joisa se maallakin kovimman teki. Ilman tätä ei taida lausumata olla sitä tundusasta vanhinga, kuin tämä Jumalan tuuli ja ilma aivan pikaisesti saattoi monellen ruis-kokkosten, hasioittuin ristain, ulkona kuivulla olevain pellavain, niin kuin myös vaatteitten poisviemisen kautta. 

Samana päivanä, vähä ennen tätä, sovistui kaksi henkee, mies ja vaimo ihminen yhdesä, vähällä paatilla vesillä kulkemaan ja tämän mainio myrskyn alla soutelemaan, joka niin onnettomasti heitä kohtais, että paatti ensin nousi pystyyn ja siittä kumoon meni. Mies, joka paatin peräsä oli, joutui sen alle, ja sieldä päällen päästyä piteli arvon paatista täysin voimin kiini, siksi kuin apu maalta tuli, mutta vaimon, joka soutamasa oli, irti otti tuulen voima ja viskais ylöspäin, häntä ilmasa siittä arvattavasti kuljettain, että siinä kuin hänen ruumiinsa, runsaasti puolen virstan paäsä sildä paikalda, josta hän temmattiin, löytyi matalasa vedesä saaren rannalla; niin nähtiin myös tämän kuolleen vaatteet olleen läville revittynä, hänen ohauksensa verissä ja ruumiinsa sinelmisä; joka uskottavasti siittä tuli, että hän ylitse niiden puitten, jotka sillä välillä ja saman saaren niemekkeisä kaatuivat, lennätettiin.

Längelmäen haudattujen listassa 26-vuotiaan Anna Lena Antintyttären kuolinsyynä on yksinkertaisesti

Asuinolot Helsingin Eerikinkadulla sata vuotta sitten

Kyösti Vilkunan romaanin Vaikea tie alaotsikko on Romaani nykyajalta eli lienee yrittänyt tavoittaa realismia julkaisuvuotensa 1915 aikoihin.

Mustosen sisarukset olivat joutuessaan tekemisiin ylioppilas Kaarlelan kanssa asuneet Sepänkadulla, mutta viime kesäkuussa he olivat muuttaneet Eerikinkadun länsipäähän. Siellä heillä oli viidentoista markan kuukausivuokrasta pienenlainen, vinoneliön muotoinen kamari vanhassa ja matalassa puurakennuksessa pihan perällä. Auringon säteet eivät juuri koskaan päässeet rakennusta hyväilemään, sillä kolmelta puolen ympäröivät sitä korkeat kivimuurit, niin että se oli kuin kaivoksen pohjalle litistynyt. 

Laajasta ja puolipimeästä eteisestä meni ovia eri suunnille pieniin asumuksiin, jotka olivat täyteen sulloutuneet vuokralaisia ja vuokralaisten vuokralaisia. Ensimmäinen ovi vasemmalla vei talonmiehen asuntoon, jossa paitsi tämän kahta täysikasvuista poikaa asui vielä pari ulkotyöläistä, niin että miesten suuret ja likaiset työsaappaat yön aikana tyhjinä seisoen täyttivät suurimman osan ahdasta keittiötä. Ne olivat raakaa väkeä, joiden elämän sisältönä olivat roskainen työ, pomppa ja tappelut. 

Paljon parempaa vaikka tuiki köyhää väkeä oli rinnalla asuvan seppä Tuomisen perhe. Oikealla asui muuan juutalainen narinkkakauppias vaimoineen ja poikineen ja vuokralaisena heillä oli virolainen poliisikonstaapeli, raaka, rokonarpinen mies, joka tuli aina puoli-juovuksissa kotiin ja jonka läsnäolo ei lainkaan häirinnyt talonmiehen puolella sattuvia kotirauhattomuuksia. 

Juutalaisen rinnalla asui muuan räätäli, jonka pienenläntä huone oli kuuma kuin pätsi, sillä kahvipannun ja silitysraudan takia paloi väkiviinakeittiö aamusta iltaan. Koko perhe, pöydällä kyyröttävä yskäinen isä, laiha äiti ja kolme lasta olivat keltaisia kuin pergamentti, sillä talven ajan, jolloin oli niukalti työtä, elivät he pääasiallisesti kahvilla ja leivällä, jonka höystöksi toisinaan ostettiin raakaa lihajauhetta — sitäkin vain sen jälkeisinä päivinä kun äiti oli käynyt panttilainakonttorissa ja lisännyt yhdellä kappaleella vanhan valokuva-albumin sisällä olevaa panttilappupinkkaa. Viimeisenä oikealla asui muuan yksinäinen nainen, joka kutoi koneella villaröijyjä ja sivuammatikseen otti vastaan herroja. 

Tällainen oli se ympäristö, jonka keskellä Mustosen sisarukset kesäkuun alusta saakka olivat asuneet. Ovi heidän huoneeseensa oli eteisen perimmäisenä, melkein pimeässä kolkassa. Hämäränlainen oli itse huonekin, sillä sylen päässä ikkunasta kohosi nelikerroksisen naapuritalon lohduton takaseinä. Painamalla nenänsä ruutuun saattoi ylhäällä nähdä parin kämmenen levyisen kaistaleen taivasta ja sitä tietä voi huoneesta poistumatta todeta, oliko ulkona pilvinen vai selkeä sää. Päinvastaiseen suuntaan kurkistaessaan näki taas parin neliösylen laajuisen alan kostean soran peittämää maankamaraa.

NYT löytyvät netistä...

Vissin varmasti on helpompi saada uutisiin uusi tietokanta kuin uusittu tietokanta tai liittymä. Mutta antaako tämä luvan valheelliseen tiedotukseen?

Ärsyynnyin jo Työväenmuseo Werstaan FB-päivityksestä, vaikka se ei sisältänyt väitettä uutuudesta.

Jättipä vaan mainitsematta, että muistomerkit yms. ovat olleet verkossa jo yli 10 vuotta, sillä edellinen versio kertoo tulleensa julkaistuksi 19.1.2005. Akseli Salmen artikkeli vuodelta 2005 esittää toiminnallisuutta ja ihmettelee nimien häivytystä, joka on jäänyt sivustosta pysyvimmin mieleeni.

Kun en uudesta versiosta eilen kännykällä selaamalla löytänyt kuvaa nimiä esittävästä muistomerkistä, laitoin yllä lainattuun päivitykseen kommentin "Miten tämä eroaa jo vuosia verkossa olleesta punaisten muistomerkkien tietokannasta? Onko nimet edelleen sumennettu?" Saamaani vastausta ei voi kuvata infomatiivikseksi. "Hei, tietokanta on nyt päivitetty ja uudistettu, pääset linkin kautta tutustumaan uudistuneeseen tietokantaan!"

Että selvitäpä erot itse, me vaan väitämme uudistuneeksi! Salmen esimerkkikuvan avulla saatoin helposti tarkistaa, että ainakin Rauman muistomerkin nimet ovat edelleen häivytettyjä. Kohdelistat näyttävät jokseenkin yhtä pitkiltä. Näyttää siis siltä, että muuttunut on vain ulkokuori ja osoite?

Mutta ilmiselvästi Werstaan mediatiedotuksessa uutuutta on kovasti korostettu. Muuten on vaikea selittää Ylen otsikkoa

ja paikallislehden otsikkoa

No, ainakin tulee todistettua - jälleen kerran - että toimittajat eivät taustoja pahemmin selvittele.

Pari sanaa isästäni

Kuulun niihin onnellisiin ihmisiin, jotka ovat saaneet kasvaa aikuisiksi maailman parhaan isän tukemina. Oma isäni - Olli Kyläkoski - sai vuosi sitten diagnoosin syövästä, jota ei voitu leikata, ja hän lähti viimeiselle matkalleen kuukausi sitten.

Isäni syntyi 25.6.1946. Hän kasvoi Kyläkosken talossa äitinsä ja mummunsa taloudessa. Talon toisessa päässä asui tilaa isännöinyt enonsa, jolla oli monta lasta. Isällä oli serkkuja myös naapuritalossa ja kauemmaksi muuttaneisiin täteihin ja enoon pidettiin yhteyttä.

Teini-ikäisenä isäni lähti kesätöihin Saksaan. Näki Kokemäenjoen rantaa kauemmaksi.

Hammaslääkäriksi hän päätyi, kun joku sukulainen totesi, ettei uskonut isäni pääsevän sitä opiskelemaan. Helsingissä Satakuntalaisen osakunnan kautta isäni sattui samaan illanviettoon Porissa nuoruutensa viettäneen äitini kanssa ja pääsi saatille. He menivät naimisiin 6.6.1970 ja minä synnyin kaksi vuotta myöhemmin.

Lapsuudessani isä teki töitä sekä terveyskeskuksessa että yksityisvastaanotollaan. Silti minusta tuntui, että hän oli läsnä. Vietimme myös aikaa kahdestaan, kun äitini opiskeli pari kesää toisella puolella Suomea.

Isällä riitti energiaa muuhunkin kuin palkkatyöhön. 1980-luvun alussa hän sai käyttää tätinsä maatilan rakennuksia ja kasvatti ensin pari vuotta kalkkunoita ja sitten lampaita.

Rivitalossa asuessamme isä yritti kasvattaa maissia pienellä takapihalla. Se jäi mieleeni, mutta varmasti oli monia onnistuneitakin satoja. Ainakin näitä oli myöhemmin, kun asuimme omakotitalossa, jonka puutarhasta tuli isäni tärkein ajanviete erityisesti hänen jäätyään työkyvyttömyyseläkkeelle. Aina uusia lajikkeita, uusia tekniikoita.

Puutarhan satoa isä käytti keittiössä, jossa myös syntyi aina jotain uutta. Joko muiden resepteistä tai itse kehiteltynä. Pikkulapsesta tiesin eron äidin ja isän kokkauksien välillä. Pidin jälkimmäisistä enemmän.

Joskus 1980-luvun lopulla vanhempani alkoivat matkustaa vähintään vuosittain ja jättivät minut mummon hoitoon. (Näin he olivat tehneet jo ensimmäisellä Kanariansaarten matkallaan, kun olin ehkä 1-vuotias.) En vuosien varrella - varsinkaan muutettuani kotoa - pysynyt oikein kärryillä missä kaikkialla he kävivät yhdessä tai isä yksin. Ainakin Machu Picchulle isä käveli. Vanhempieni kanssa olin vain parilla matkalla, alla olevassa kuvassa Kuubassa.

Matkustus, ruuanlaitto ja puutarhanhoito olivat isän elämää lähes loppuun asti. Kun olimme viimeistä kertaa yhdessä Kokemäellä kesäkuun alussa, isä käytti vähäisiä voimiaan istuttaen taimia. Pitää uskoa tulevaisuuteen ja yrittää aina uutta.

Virkatodistuksesta puuttuvat lapset

Muutama viikko sitten suljetussa FB-ryhmässä kysyjä oli digitoiduista sanomalehdistä löytänyt isoisälleen sisaruksen, joka oli kuollut kolmen kuukauden iässä. Tätä lasta ei oltu mainittu seurakunnasta saadussa virkatodistuksessa ja kysyjä ihmetteli tätä.

Vastasin:

Luulisin, että virkatodistuksen tekijät katsovat vain rippikirjaan/rippikirjoihin. Rippikirjoista puuttuu seurakunnasta & ajasta riippuen enemmän tai vähemmän näitä nuorina kuolleita. Rippikirjan tarkoituksenahan ei ollut dokumentoida perhehistoriaa vaan pitää kirjaa niistä, joilta piti tarkistaa lukutaitoa ja ehtoollisella käyntejä. Jos vauvaa ei ole elävänä ehditty rippikirjaan viedä, niin kuoleman jälkeen merkinnässä ei enää ollut mieltä. (Suunnilleen sama juttu, vaikka seurakunnassa olisi käytössä lastenkirjat.)

Ei tullut vastaväitteitä. Oman tutkimuksen puitteissakin pitää muistaa, että rippikirja ei ole koko totuus.