Jouluksi kotiin

Ylläoleva kuva Eero Järnefeltin maalauksesta julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 23/1895.Aiheena on koululaisten tulo jouluksi kotiin. Samasta teemasta julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 12/1893 Venny Soldan-Brofeltin piirros, johon liittyi alle kopioimani selostus.

Lukukausi on loppunut, totinen työ lukupöydän ääressä lampun valossa on vihdoinkin päättynyt. Viimeiset tunnit pidettiin tarkasti luvussa ja kun aina joka tunnin loputtua laskettiin, ettei ole enää kuin niin ja niin vähän jälellä, sytkähteli sydän levottomasti. Nyt ei ole kuin 4, nyt 3, nyt 2, nyt 1, nyt .. . Hih! hih! hih! huudettiin ja lähdettiin, paiskattiin pulpetit sillä räminällä kiini, että tiesi kai. Ei ehditty kuvalle hyvästiä heittää tovereilta, kuin jo kiidettiin aika kyytiä kadulla kortteeriin, jossa hevonen odotti valmiina. Syönnistä ei puhettakaan, rekeen vaan mitä pikemmin. Malttamaton mieli olisi toivonut päästä sähkösanoman kyydillä kotiin, taas vapauteen ja riemuun.

Lähtee kukin ajamaan, mikä "omalla" mikä kyydillä — kaupunkilaisten raukkain täytyy jäädä pois siitä ilosta. Lasketaan yhtä mittaa, yötä päivää, eikä ennen seisahduta kuin ollaan kotirappujen edessä. Kuta lähemmä kotia tullaan, sitä levottomammin sydän sykähtelee, väliin täytyy oikein hihkaista tutulle paikalle tien vieressä. Tuolta jo kuumottaa koti lumihuurteisiten koivujen välistä. Jo vilkkuvat tulet tutuista ikkunoista. Ja kotona kuulevat kulkusten kulinan, yhtäkkiä aukiaa ovi, josta kirkas valo vastaan välähtää, hevonen pysähtyy rappujen eteen, ja isä ja äiti kiirehtivät rapuille vastaan. Tuskin on ehtinyt hevonen seisattua eikä kuski vielä ennättänyt nousta istuimeltaan, kuin jo pikku Taavetti hyppää ylös rappuja suoraan äidin syliin. Siinä tervehditään ja päivitellään, kerrotaan pienet kuulumiset ja puuhataan kapineet sisään. Jo samana iltana hypätään kaikki huoneet, nuuskitaan joka nurkka onko mitään muutosta tapahtunut.

Mutta huomenna ollaan jo mäessä, lasketaan kelkalla, lasketaan suksilla, heitetään kuperkeikkaa ja "Vahti" laukkaa mukana haukkuen minkä jaksaa.

Kiireesti lähenee siinä touhussa joulun aatto. Tämä päivä on kuitenkin tavallista pitempi, on niin pimeäkin ja pilvinen, ei maita mäenlaskukaan, ei käynyt puolisella syöntikään. Kärsimättöminä odotetaan, että kun ne nyt sytyttäisivät sen joulukuusen, ettei niin kaukaa tarvitseisi täällä pimeässä kamarissa salin takana kuurottaa. Vihdoinkin tulevat sanomaan: nyt! ja silloin hyökätään yhdessä pallissa sisään valoisaan saliin, jossa joulukuusi kimaltelee monine kynttilöineen ja nuo riippuvat omenat ovat niin houkuttelevia ja piparkakut sylen suuhun tuovat. Pian viskataan joululahjat. Siinä ei ole enää pieniä eikä suuria lapsia, kaikki ovat yhtä innoissaan, yhtä ihastuneina lahjoihinsa: kirjoihinsa, karjoihinsa, leluihinsa ja lapsihinsa. Vasta myöhään hennotaan maata mennä, kun on syöty runsas illallinen lipeäkaloineen, joulupuuroineen. Pikku Taavetti näkee semmoista unta, että heidän navetastaan läksi suuri jono kaikenlaisia eläimiä, siinä oli kamelia, hevoista, lehmää, sikaa, koiraa, kukkoa, kanaa ja vaikka mitä. Toinen uni seuraa toistaan ja nukutaan pitkään.

Valppaimmat vaan jaksavat aamulla varhain nousta ylös joulukirkkoon, jossa kruunut kimaltelevat sadoista kynttilöistä ja huuruna nousee ylös ihmisten henki. Kirkon ympärillä on hevosia mustanaan, ettei tahdo tungoksesta selviytyä. Ja kun lähdetään pois kirkosta, on tie kolmikerrassa ajavia. Kotona olevain on hauska katsoa ikkunasta, kuinka jouluna kirkosta tullaan.

Anni P:nen, olopiirissään nimitetty Ruoti-Anniksi

Ahon veljesten Kuopiossa julkaisemassa Uudesa Kuvalehdessä ilmestyi kolmeosainen sarja Elämäkertoja alhaisosta. Sen ensimmäisessä osassa (1/1891) nimimerkki K.-H.:n kohteena on I:n pitäjässä, W:n kylässä tuolloin elänyt "Anni P:nen, olopiirissään nimitetty Ruoti-Anniksi". (Todennäköisesti hänen koko nimeään kannattaisi hakea Iisalmen haudattujen listasta vuodesta 1891 eteenpäin.) Tämä vuonna 1792 syntynyt nainen oli ollut ruotilaisena jo 30 vuotta, mutta

on hän vielä terve tullut jokaiseen taloon. Lapset odottavat Annin tuloa kuin kesän tuloa ja silloin joutavat entiset hoitajat pois tieltä. Pienin ja pahin juoninenkin häneen viihtyy. Mielellään suostuvat ne kätkyeen nostettaviksi, kun Anni alkaa hyräillen puhella:

Ulkoa unonen tulee,
Kyseleepi kynnykseltä:
Onko lasta kätkyessä,
Pientä peitetten sisällä j. n. e

Enimmät iltajuonet jäävät pieniltä juonimatta, kun Anni alkaa nukuttavan pehmeällä äänellä kätkyen liekunnan mukaan laulella:

Aa, aa akana,
tallin lukon takana.
Lapsipa nukkuu kotona
äitin selän takana.

Annin elämänvaiheista kirjoittaja tietää kertoa, että hän oli

tullut taloon naimiseen, vaan talosta hävittyä mökkiin. Kaksi lasta oli ollut, vaan ne kuolleet jo pienivä. Ikä kun oli seitsemänkymmenen lopulla, asettivat kyläkuntalaiset hänet ruotilaisena elämään määräviikot aina talossaan.

Ensi vuosina teki hän kaikkea talon työtä enemmän kuin ruokansa edestä ja vielä vanhanakin nousee ennen muita rukkia pyörittämään. Rukki on hänen työaseensa niissä taloissa, joissa ei satu lapsia olemaan. Ruoti-Annin pyhä alkaa lauvantaina puolisilla. Silloin viepi hän rukkinsa pois ja noutaa oman pienen kirjavasunsa ja alkaa lukea, eikä tarvitse silmälasia nytkään vielä. Perjantai-iltana jo kylpee siinä pelossa, että jos kylpy menee lauvantai-iltana myöhään. Ymmärryksessä ei näytä vielä vähintäkään hämmennyksen merkkiä, ei sen vertaa, että suostuisi isommille poikasille ilman tarpeetta laulamaan pienimmänkään noista lasten mielilauluista, eikä muillekaan. Vanhemmille ihmisille hän kernaasti kertoo sota-ajan kurjuuksista ja nälkävuosista, mutta ei mitään tarpeettomia.

Kuva Library of Congress via Wikimedia

Anna Fagerin juuret Kangasalan Vatialan Pekossa/Pekkalassa?

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - * Geogr. Del...fördelte till efterfölliande Pastorater Ikalist, Kyrå, Mohijerfwi, Karku, Törfwis, Wässilaks, Lämpilä, Birkala, Messukylla, Kangasala, Årriwessi, Keuru och Rowessi. (MH MH 10/- -) 

Ylläolevasta kartasta on melko vaikeaa saada selvää, mutta kyllä siitä erottuu Kangasalan kirkko ja Kaukajärven rannalta ehkä Vatialan kylä. Sen talo Pekko oli ollut autiona useita vuosia, kun sen otti viljelykseen vuonna 1692 Eskil Mattsson Kirstin-vaimonsa kanssa. Eskil kuoli 68-vuotiaana 27.5.1725 eli oli syntynyt vuoden 1657 paikkeilla. Poikansa Anders syntyi (myös kuoliniän perusteella laskettuna) vuoden 1677 paikkeilla eli perhe oli perustettu ennen Pekkoon muuttoa.

Eskil oli vuoteen 1709 mennessä luovuttanut Pekon isännyyden pojalleen Andersille, jolla oli viimeistään vuonna 1710 vaimo Anna Thomasdotter. Heidän lapsistaan vain 18.11.1722 kastettu Henrich on historiakirjoissa, mutta rippikirjassa 1708-1714 näkyy jo Johan ja Beata.

Rippikirjassa 1729-1737 Johanille on merkitty iäksi 26, Beatalle 23, Sophialle 14 ja Henrichille 12. Yleensä tällaiset merkinnät on laskettu yhtenä vuotena, jonka Henrichin tunnetun syntymävuoden perusteella olisi 1734. Johanin ja Beatan väliin kirjoitettu "född 1713" ei tällä laskutoimituksella sovi tarkasti kummallekaan. Mutta paremmin Beatalle, jolla ei ole yhtään lukutaitomerkintää edellisessä rippikirjassa, toisin kuin veljellään. Henkikirjassa Beata vilahtaa lapsuudenkodissaan vain vuonna 1736.

Rippikirjaan on Beatan kohdalleen merkitty "sold. h:u". Onko hän siis Vatialasta 22.1.1738 sotilas Bertel Fagerin kanssa avioliittoon vihitty Beata Andersd:r? Tälle Beatalle on paljon myöhemmin merkitty rippikirjaan syntymävuodeksi 1719. Ainakaan Kangasalassa lähiseurakuntineen ei Hiskin mukaan ole vihitty sotilaan kanssa toista Beata Andersdotteria Vatialasta.

(HUOMAUTUS 7.1.2015: Paikallistietoutta omaavan mukaan talon nimi on Pekka)

Lähteet
SAY Kangasala 1675-1694 s. 119, 1695-1714 s. 119, 1720-1739 s. 102, 1720-1739 s. 104,  1740-1759 s. 92
Kangasalan rippikirja 1708-1714 s. 179, 1729-1737 s. 182, 1773-1784 s. 200
Hiski Kangasala

Melkolan mysteerit

Jatkoa Pahkavuoren arvoitukseen ja Juvan dilemmaan.

Jacob Hansson osti Melkolan tilan sukulaisiltaan 1630 (Ramsay s. 390). Kauppaa ja siihen liittyviä sukulaisuussuhteita on setvitty SukuForumin ketjussa Karkun Rainio-Dönsby.

Ajassa taaksepäin hypäten tila oli ollut Grels Henrikssonilla vuodesta 1558 (SAY Halikko 1540-1559 s. 140). Tämän(?) “Hustru Margareta frelsis enckia och besitter sielf” vuonna 1571 (SAY Halikko 1560-1579 s. 106).

Vuonna 1587 (KA 1473:12v) Melkola oli Jöran Mattsonin säteri.

Vuonna 1589 (KA 1495:180) samoin, mutta lisäksi selviää, että Jöran suorittaa ratsupalvelusta eikä kuulu rälssiin.

Vuoteen 1591 mennessä tila on jäänyt Jöranin (?) leskelle, jolla se oli vielä vuonna 1597 (SAY Halikko 1580-1599 s. 89).

SukuForumilla esitetty puhtaaksipuhtaaksikirjoitus vuodelta 1597 (?) alkaa

“Hinrich Marcusson till Nummis uplät sin k. broder Hans Marcusson till Mällckola sin lott och modernes annee(?) och gamble frelse i förbenänte Mällckola igenbekommandes en skatte jord i Nummis by...

Melkola oli Dönsby-sukuisen äitinsä perintöä? Vanhaa rälssiä? Vuosina 1599-1602 Melkolaan on kirjattu Hans Marcusson, joka on Ramsayn taulukon mukaan edellä mainitun Jacobin serkku (Ramsay s. 91). "Jacob Hansson" ilmaantuu Melkolaan Hansin hänen jälkeen (SAY Halikko 1600-1619 s. 89). Onko tämä Hans Marcussonin vai Hans Gregerssonin poika?

Ja miten tila päätyi Rainion perillisille, jotka sen sitten 1630 myivät?

Juvan dilemmat

Kirjoitin keskiajan esseeni Karjaan Dönsbystä. Pysyin tiukasti keskiajalla, mutta tarkastaessani Laguksen teosta Undersökningar om finska adelns gods och ätter (1860) mielessä alkoi taas kaivertaa Pahkavuori ja vähän muutkin suvun jäsenillä pyörivät tilat.

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) -
Senaatin kartasto - [Halikko] (IX 20)

Ajatusten kirkastamiseksi ja muistiinpanoksi kronologinen katsaus Juvaan, joka lähteestä riippuen on joko Halikossa tai Marttilassa. Tai Tarvasjoella. Vaihtelu virkistää.

Wikipedian mukaan

"Juva on kylä Halikon kunnan pohjoisosassa Vaskiolla. Kylä sijaitsee Halikonjoen alkupäässä sen läntisellä puolella. [...] Kylässä oli 1500-luvulla kaksi tilaa, joista toinen kuului Perniön Melkkilän kartanolle."

Ramsayn mukaan Juvan tilan omisti Silfverspåre-suvun Jakob Olofsson, kunnes hän 24.2.1556 luovutti sen kuningas Kustaa I:lle vaihtokaupassa. (Ramsay s. 391 ja s. 418) Tämän alkupisteen tuntee myös nimettömäksi jäävä kirjoittaja lehdessä Tarvas kotiseutulehti 2/2000. Hän jatkaa

Saatuaan Juvan kartanon vesiputouksineen tällä tavoin haltuunsa kuningas Kustaa Vaasa teki siitä kiireen vilkkaa yhden niistä monista kuninkaankartanoistaan, joiden määrä oli yhtaikaa palvella, sekä keskitetyn paikallishallinnon keskuksina, että takapajuisen Suomen maataloudellisina mallitiloina. [...] Vanha kuningas Kustaa Vaasa vieraili vastavalmistuneessa Juvan kartanossa kesällä 1558. [...] 29.6.1568 Juhana III antoi Juvan Ruotsin laivaston laivapäällikölle Hannu Eerikinpojalle.

Etelä-Suomen maakirjassa 1587 (KA 1473:38v) on Juvan Anna, jolla on lampuoti Kasavuoressa (?).

Saman maakirjan toisella sivulla (KA 1473:12v) Juvaan on yhteys kolmella ihmisellä: Hans Eriksson till [?], Anna ja Eric Bertilsson till Mälkilä. (Vuonna 1589 samat nimet (KA 1495:180) )

Ensiksi mainittu on Brinkkala-suvun Hans Ericsson, joka sai Juvaan 20.6.1568 läänityksen (Ramsay s. 56) ja jonka osuutta Tarvas kotiseutulehti yksinomaan seuraa :

Isän vielä eläessä 1604 Juva oli siirtynyt Svantte Hannunpojalle. [...] Hänen jälkeensä läänitettiin Juva Krister Hannunpojalle 1611. [...] Krister Hannunpojan kuoltua kartano joutui hänen leskelleen Birgitta Kruusille, mutta hänkin kuoli jo 1618. Nyt kartanon peri Hannunpoikien sisar Kristiina, joka oli naimisissa ruotsalaisen Svenstorpin herran Pentti Birgerinpojan kanssa.

Tästä osasta ei näy jälkeäkään SAY:ssä 1560-1579, jossa Juva on jaettu kahteen osaan. Vuoden 1571 kohdalla toisessa on Erik Bertilssonin lampuoti. Erik lienee sama kuin maakirjan 1587 Erik Bertilsson till Mälkilä (Melkkilä), joka on Slang-sukua (Ramsay s. 409).

Toisessa puolikkassa on vuonna 1571 Hans Grelssonin lampuoti. Ottaen huomioon myöhemmät vaiheet, kyseessä lienee Silfverpatron suvun Hans Gregersson, jonka uskottu kuolleen vuoden 1565 paikkeilla (Ramsay s. 390). Jos maakirjassa 1587 esiintyvä Anna on hänen leskensä, jolle Juvan puolikas on merkitty säteriksi vuosina 1586-1589 (SAY Halikko 1580-1599 s. 88) voiko Ramsayn oletus kuolemasta vuoteen 1573 mennessä pitää paikkansa? 

Ramsayn tulkinnan mukaan Sifverpatron-suvun Hans Gregressonin poika Karl Hansson "omisti" Juvan (s. 390). Juvan puolikkaan osalta on kirjattu vuosina 1591, 1592 ja 1597, että "Carl Hansson frelsis man besitter sielf" (SAY Halikko 1580-1599 s. 88). Vuonna 1600 Juvaan on kirjattu Karlin veli Jacob Hansson vaimoineen (SAY Halikko 1600-1619 s. 88).

Vuonna 1618 aatelin maista tehdyssä listauksessa (Lagus s. 43) Jacob Hansson kertoo, että hänellä on äitinsä isänisän Henrik Dönissonin ja tämän veljen Jönsin rälssikirje. Hän itse on “till Pahkavuori” ja rälssitiloinaan Saari Perniössä, Kaukelma Halikossa, Melkola, Ahala sekä Saari Viipurin (? p.o. Halikon?) pitäjässä sekä Juva Marttilassa. Vuonna 1622 Jacobin säteri on Juva ja Melkola (*) on sisarensa säteri (Halikon voutikunnan maakirja 1622-1622 (KA 1834:68v)).

Juva on Jacob Hanssonin säteri vielä vuonna 1634, mutta vuonna 1639 se on poikansa (?) Hans Jacobssonin (SAY Halikko 1634-1653 s. 94).

(*) Melkola on oma sekasotkunsa, josta tulee tämän jälkeen oma postauksensa.

Kotiseutututkimuksen ABC: N, O ja P

Nimien asiantuntijana tunnetun Sirkka Paikkalan Nimistö-osio kattaa sekä paikan- että henkilönnimet ja esittelee niiden arkistokokoelmat Kotuksessa ja SLS:ssä. (Muualla ei ole? Yksi asia on saatu Suomessa täysin keskitettyä?)

Paljon linkkejä, joista ainakin yksi on lakannut jo toimimasta. Karttanimistä olisi ollut luontevaa sisäinen linkitys Paikkatieto-osioon, mutta on jo tullut todettua, ettei moinen hypertekstimäisyys kuulu tämän julkaisun tyyliin.

Mutta monista muista osioista poiketen Paikkala tarjoaa vinkkejä siitä, miten nimistö liittyy kotisetututkimukseen:

Paikannimiä, niiden taustoja ja nimiin liittyviä tarinoita voi esitellä kotiseututyössä julkaisuin, näyttelyin ja järjestämällä opastettuja kulttuurikierroksia tai kävelypolkuja, joiden varrella oleviin opasteisiin sijoitetaan lyhyitä tekstejä. ... Täydennyskeruuta voi tehdä edelleen ja myös omatoimisesti.  ...

SKS:n kansanrunousarkistossa toimiva Juha Nirkko kirjoittaa otsikolla Ihminen, aika ja tilanne sekä tutkimuksen laajentamisesta kontekstilla että sen rajaamisesta näkökulmalla. Fiksua ja lukemisen arvoista.

Otsikko Luova- ja tietokirjoittaminen vei ajatukseni "Creative non-fiction" -suuntaan eli odotin saavani ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Etusivu kuitenkin täräytti toiseen todellisuuteen: "Kirjoittajan vastuulla on: käsikirjoituksen aikatauluttaminen yhdessä kustantajan kanssa ja sovituissa aikatauluissa pysyminen"

Saressalon tutkimusprosessin yhteydessä kaipailin aikatauluja ja tässä niitä nyt on. Mutta kuinka monella kotiseutututkimuksella on kustantaja? (Jäljellä on vielä osio, joka voi tämän paljastaa.)

"Kirjoittajan ohjeista" toivuttuani huomasin, että vasemalla oli tarjolla vielä Elina Makkosen Kirjoittaminen prosessina, joka paljastuu isoksi kokonaisuudeksi. Miksi materiaali on tällaisessa järjestyksessä?

Makkosella on asiaa yllin kyllin. "Myös omakustanteen tekijän tai tekijöiden olisi hyvä hankkia julkaisulle toimittaja, sillä toimittaminen on todella tärkeä työvaihe." Joo, tuskaisen tietoinen olen tuosta.

(Makkosen tekstiin on jäänyt viitenumeroita, joille ei tällä kertaa ole edes lähdeviitteitä.)

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Uusimaa keskiajalla, essee

En tiedä mitä kurssin esseen piti olla. Mutta kirjoitin määrätyn määrän sivuja Uudestamaasta keskiajalla ja palautin tänä aamuna: 42 päivää ja 16 tuntia ennen määräaikaa.

Huomenna kilokaupalla kirjastokirjoja kannettavana takaisin.

Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.