Kotiseutututkimuksen ABC: Q, R ja S

Ikimuistoisen Saressalon esityksen jälkeen tiedän, että tietokirjojen kritiikki on hänelle sydämen asia. Alkulauseensa "Tietokirjan kirjoittaminen on julkista toimintaa." sekoittaa kirjan julkaisun sen kirjoittamiseen, jota hyvin harvoin tehdään julkisesti.

Lyhyehkön tekstin aiheena on kritiikin vastaanotto eli miten tietokirjan kirjoittajan tulee "suhtautua avoimesti saamaansa kritiikkiin, ottaa siitä opiksi ja miettiä, onkohan kritiikissä todella aihetta." Käytännön vinkkejä kritiikin saamiseen artikkelissa ei ole, vaikka Kotiseutuliitto välittää sitä nykyään maksua vastaan.

Mikko Närhi aloittaa osionsa Kustantaminen ja markkinointi toteamalla "Kotiseututeos on markkinoitava ensin kustantajalle ja sitten myös lukijoille." Hieman outoa, kun useimmat kotiseututeokset ovat omakustanteita. Niiden teossa Närhi näkee riskinä "että eteisen nurkassa makaa muutama laatikko kirjoja, joiden taitto- ja painatuskulut on maksettava ajallaan (arvonlisäveroineen)."

Oikea media huomauttaa monista erilaisista julkaisumuodoista. Hyviä pointteja, jotka olisivat sopineet ehkä paremmin jonnekin muualle ABC-kokonaisuudessa? Alaosa Kustannustoimittaja  kertaa samaa, joka oli Makkosen kirjoitusprosessissa.

Närhi suosittelee julkaisusta kiinnostuneelle markkinatutkimusta. Ilmeisesti hän ei miellä julkaisemista harrastustoiminnan osaksi vaan selkeästi tulonhankintaan pyrkivänä? Omakustanteen markkinointiinkin Närhi suosittelee vahvasti ammattilaisia. "Kirjan tuottoa voi jakaa mainostoimiston kanssa osana heidän palkkiotaan."

Mistä päästään rahoitukseen, joka on otsikossa rajattu tutkimukseen, mutta Saressalon kysymyksenä kuitenkin "millä saadaan katettua edellisessä luvussa hahmoteltuja tutkimus- ja julkaisukustannuksia." . "Edelliseen lukuun" ei ole linkkiä, tietenkään. Enkä keksi mistä pätkästä voisi olla kyse, vaikka kaiken olen nyt silmäillyt läpi. Ihan on kuin tekstit olisi kirjoitettu toisenlaiseen julkaisumuotoon...

Aakkoset loppuivat tähän.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Kotiseutututkimuksen ABC: N, O ja P

Nimien asiantuntijana tunnetun Sirkka Paikkalan Nimistö-osio kattaa sekä paikan- että henkilönnimet ja esittelee niiden arkistokokoelmat Kotuksessa ja SLS:ssä. (Muualla ei ole? Yksi asia on saatu Suomessa täysin keskitettyä?)

Paljon linkkejä, joista ainakin yksi on lakannut jo toimimasta. Karttanimistä olisi ollut luontevaa sisäinen linkitys Paikkatieto-osioon, mutta on jo tullut todettua, ettei moinen hypertekstimäisyys kuulu tämän julkaisun tyyliin.

Mutta monista muista osioista poiketen Paikkala tarjoaa vinkkejä siitä, miten nimistö liittyy kotisetututkimukseen:

Paikannimiä, niiden taustoja ja nimiin liittyviä tarinoita voi esitellä kotiseututyössä julkaisuin, näyttelyin ja järjestämällä opastettuja kulttuurikierroksia tai kävelypolkuja, joiden varrella oleviin opasteisiin sijoitetaan lyhyitä tekstejä. ... Täydennyskeruuta voi tehdä edelleen ja myös omatoimisesti.  ...

SKS:n kansanrunousarkistossa toimiva Juha Nirkko kirjoittaa otsikolla Ihminen, aika ja tilanne sekä tutkimuksen laajentamisesta kontekstilla että sen rajaamisesta näkökulmalla. Fiksua ja lukemisen arvoista.

Otsikko Luova- ja tietokirjoittaminen vei ajatukseni "Creative non-fiction" -suuntaan eli odotin saavani ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Etusivu kuitenkin täräytti toiseen todellisuuteen: "Kirjoittajan vastuulla on: käsikirjoituksen aikatauluttaminen yhdessä kustantajan kanssa ja sovituissa aikatauluissa pysyminen"

Saressalon tutkimusprosessin yhteydessä kaipailin aikatauluja ja tässä niitä nyt on. Mutta kuinka monella kotiseutututkimuksella on kustantaja? (Jäljellä on vielä osio, joka voi tämän paljastaa.)

"Kirjoittajan ohjeista" toivuttuani huomasin, että vasemalla oli tarjolla vielä Elina Makkosen Kirjoittaminen prosessina, joka paljastuu isoksi kokonaisuudeksi. Miksi materiaali on tällaisessa järjestyksessä?

Makkosella on asiaa yllin kyllin. "Myös omakustanteen tekijän tai tekijöiden olisi hyvä hankkia julkaisulle toimittaja, sillä toimittaminen on todella tärkeä työvaihe." Joo, tuskaisen tietoinen olen tuosta.

(Makkosen tekstiin on jäänyt viitenumeroita, joille ei tällä kertaa ole edes lähdeviitteitä.)

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Kotiseutututkimuksen ABC: K, L ja M

Antipatiani kirjoittajaa kohtaan ja oma asiantuntemukseni estää Sukututkimuksen perusteet -osion arvioinnin. Mutta voin motkottaa siitä, että tekstejä verkkoon vienyt on jättänyt aivan turhaan ensimmäiselle sivulle yläotsikon ja kirjoittajan nimen näkyviin, kun molemmille on oma paikkansa leiskassa.

Ja sisällön vilaistuani olen sitä mieltä, että sen olisi voinut kirjoittaa kotiseutututkimuksen näkökulmasta, jossa tutkitaan sukututkimuksen keinoin ja lähtein muitakin asioita kuin kokonaisia sukuja.

Modernilta kuullostava Paikkatieto paljastuu ensisijaisesti vanhojen karttojen esittelyksi, joka tietenkin on paikallaan tässä ABC:ssä. Pitkähköt artikkelit olisivat kaivanneet jonkinlaista pätkimistä, jotta historiaosuuden jälkeen tulevat vastauksen karttojen käytöstä ja saatavuudesta olisivat paremmin esillä.

Alkuosan kirjallisuuslistan alle sijoitettu Elina Makkosen mielenkiintoinen pätkä Muistikartat kotiseutujulkaisun aineistona on myös vaarassa jäädä huomiotta. "Muistikartat antavat elinympäristöstä elävämmän ja värikkäämmän kuvan kuin viralliset kartat, joissa pyritään objektiiviseen ja teoreettiseen paikan kuvaukseen. Kartoissa paikkaa katsotaankin ulkoapäin, kun taas muistikartan piirtänyt paikan entinen tai nykyinen asukas elää ja kokee paikan sisältäpäin."

Muutenkin olisi ehkä voinut tuoda esiin sitä, että kotiseutujulkaisuihin voi piirtää omia karttoja? Paikkatiedosta tulee mieleen Museoviraston rekisteriportaali, jota ei tässä yhteydessä mainita. Se vilahti kylläkin Heimon Internet-artikkelissa.

Heikki Hurtta on muistaakseni ensimmäinen kirjoittaja, joka sanoo selvästi mitä on esittämässä: "nettikäsikirjan hengen mukaisesti se, millaista luotettavaa tietoa suomen murteista voi Internetin kautta löytää." Hyvä, tosin nettikäsikirjan ei tarvitse rajoittua verkkolähteisiin, eikä muut osiot ole näin tehneet. Herää kysymys julkaisun toimitustyöstä eli minkälainen ohjeistus kirjoittajille annettiin ja paljonko tuotoksiaan työstetty?

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Kotiseutututkimuksen ABC: H, I ja J

Esineet lähteenä kuullosti lupaavan luovalta. Artikkeli osoittautui kuitenkin hyvin lyhyeksi. Se ohjasi ensisijaisesti lähimpään kotiseutumuseoon ja sen diaarikirjan pariin. Oletuksena siis, ettei museolla ole kokoelmatietokantaa?

Emme saa käytännön vinkkejä esineiden tutkimukseen eikä siihen liittyvään tutkimukseen. Maakuntamuseoiden henkilökuntaa ei tarvitse lähteä häiritsemään? Eikä esineitä ole kenenkään kotona? Eikä niitä voi käyttää haastattelun virikkeinä? Tai kotiseutukirjan runkona? Kun kuuluvat museoon?

Kokonaisuus Valokuvat lähteenä on monipuolisempi. Siitä löytyy m.m. ohjeita valokuvien tunnistamishankkeiden järjestämiseen, tosin niissä keskitytään haastatteluihin eikä huomioida sosiaalisen median mahdollisuuksia. (Jälleen olisi ollut mahdollisuudet sisäiseen linkittämiseen, ks. seuraava osio ja edellisellä kerralla käsitellyt haastattelut.)

Valokuvien löytämiseen artikkelikokonaisuus ei ota mitään kantaa. Oletettu, että tarvittava löytyy arkistojen esittelystä? Kurkkasin sinne kertauksen nimessä ja museoiden kuva-arkistoja ei näy missään.

Valokuvat ja oikeudet kertaa olennaisen ja myös virkkeen "Ja erityisesti pitää kysyä, voidaanko kuva laittaa myös nettiin, mikä on aina julkiseksi saattamista." Viehättävän kategorista, tänne voin jatkossa linkittää.

Internet kotiseutututkimuksessa ei aukea laatikkolinkistään, mutta etsivä löytää.

Heimo on kiinni nykyajassa: "Kotiseutututkija voi käyttää internetiä lähteenä, tiedonhankintaan sekä julkaisuvälineenä." Hän nostaa esiin järkeviä asioita: "Internetissä julkaistu aineisto ei ole luonteeltaan sen epäluotettavampaa kuin muulla tavoin tuotetut ja julkaistut lähdeaineistot, mutta niitä, kuten muitakin aineistoja on arvioitava lähdekriittisesti; Kuka aineiston on tuottanut ja mitä tarkoitusta varten?"

Heimo ottaa kantaa eetisiin rajoihin: "Joskus saattaa olla siis paikallaan, että kysyy lupaa aineiston käyttöön, vaikka laki ei sitä edellyttäisi." Hän myös huomioi kotiseutututkimuksen sosiaalisen median välityksellä, jota valokuvien yhteydessä ehdin kaipaamaan.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Kotiseutututkimuksen ABC: E, F ja G

Ulla-Maija Peltosen tekstin kohdalla on sama käytettävyysominaisuus, joka hämäsi Saressalon osuudessa. Aluksi avautuva teksti on samaa kuin ensimmäinen alaosio vasemman puolen valikosta avattuna. Eilolan tapaan Peltonen on käyttänyt lähdeviitteitä, joita tekninen ratkaisu (tai sen sovellus) eivät ole asiallisesti tukeneet.

Näiden ohi päästyä Peltosen teksti on hieno ja lukemisen arvoinen. Ehdottomasti sivuston parasta antia tähän mennessä. Lainaan loppulauseet: "...on muistettava, että jokainen tulkinta sisältää myös väärintulkintaa. Siksi menneisyyden tulkitseminen niin tutkimuksen kuin kaunokirjallisin keinoin on päättymätön prosessi."

Arkistoja riittää ja niiden esittely on jaettu moneen osaan. Ensimmäisessä "Kotiseudun historian tutkimuksesta kiinnostuneen kannattaakin taivaltaa Kansallisarkiston päätoimipisteeseen " eli kokoelmatietokannan käyttö kotoa käsin ei ole suositeltua ja Arkistolaitoksen digitoinnit on jätetty huomiotta.

Paitsi, että Sota-arkiston kohdalla mainitaan sotapäiväkirjat digitoituina. Ja myöhemmin on osio Arkistolaitoksen sähköiset tietokannat ja hakemistot, jossa on muun lomassa Vakka. Teknisiä haasteita on jälleen kohdattu, sillä huomattavasti helpommin sivulta erottuu Satakunnan henkilötiedoston linkki.

Kauttaaltaan tekstit ovat esitteleviä tavalla, joka ei suuremmin kannusta arkistojen lähestymiseen. Osa linkeistä on kuolleita, osa pelkkää tekstiä...

Riina Haanpää aloittaa Haastattelut hyvin asiallisesti ja ehkäpä jopa akateemisesti: "Haastattelussa aineistoa tuotetaan vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä haastateltavan kanssa."

Kokonaisuus on iso ja tuntuu kattavan kaiken mahdollisen. Haastatteluja suunnittelevalle tämän läpikäymistä voi tosissaan suositella.

Haastatteluaineistojen käyttö ja tutkimusetiikka on jostain syystä kahden kirjallisuuslistan välissä vasemman puolen hakemistossa. Toivottavasti ei kuitenkaan jää tiedontarvitsijoilta huomaamatta.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 19.11.2014.)

Kotiseutututkimuksen ABC: A, B, C ja D

Pitkäaikainen aikomus toteutukseksi... Kesällä 2013 Kotiseutuliitto julkaisi Kotiseutututkimuksen ABC:n, joka on siitä asti odottanut minua lukemattomana. Nyt aakkosjärjestyksessä viikonloppuisin.

Vilkunan alkusanat kertaavat kotiseututyön historian ja selostavat sen merkitystä. Ei mitään uutta, mutta hyvä lähtökohta.

Saressalon esitys kotiseutukirjallisuudesta alkaa vielä kauempaa historiasta eli 1600-luvun pitäjänkertomuksista. Kotiseutukirjallisuuden isyyden Saressalo luovuttaa Topeliukselle.

Vasemman yläkulman linkeistä pääsee tekstissä eteenpäin, joskin hieman hämäävästi ensimmäisen sivun teksti on osana toista. Opin, että kotiseutukirjallisuuteen laskettavissa olevat julkaisut ovat "sidoksissa paikalliseen kulttuuriperintöön ja katsovat useimmiten pääasiallisesti taaksepäin." Saressalo luettelee ja määrittelee alalajeja, jotka auttavat ehkä hahmottamaan mahdollisia lähteitä ja/tai julkaisumuotoja? Kriittinen sävy saattaa karkoittaa kiinnostuneita molemmista toimista.

Seuraava aliotsikko on Historian perusteokset ja alkaa selostamalla sukukirjojen tekstiosioita. Samassa kappaleessa käsitellään myös kylähistoriikkeja ja kyseenalaistan vahvasti otsikoinnin paikan. Eikö tässä olla edelleen kotiseutukirjallisuuden lajeissa? Niitä on vielä kolmannenkin otsikon Dokumentti ja historiallinen fiktio alla.

Teoreettisen makuinen katsaus päättyy tutkimusprosessin esittelyyn. Se on tietenkin sidoksissa kotiseutukirjallisuuteen jo mainitsemieni funktioiden kautta. Mutta myös kaikkeen muuhun portaalissa, joten eikö se olisi voinut olla erillinen "kirjain"? Varsinkin kun pötkössä on tekstiä niin pitkälti, että sen olisi voinut jakaa useampaankin osaan. Ilmeisesti linkitystä muualle on suunniteltu, sillä lause "Kirjastojen tarjonnasta lisää tästä." ei tunnu avautuvan sitä seuraavista.

Tutkimusprosessi kattaa varsinaisen tutkimuksen lisäksi julkaisun teon ja materiaalin luovutuksen arkistoon. "On valmistauduttava", "on haettava", "on yhdistettävä"... Saressalon tyyli tuntuu pakottavalta eikä mielestäni avaa todellisuuden iteratiivisuutta ja vapauksia. Prosessin sijaan oltaisiin voitu myös käyttää sanaa projekti ja tuoda vahvemmin esille sitä, että tekemiseen tarvitaan rahan lisäksi aikaa ja ihmistyövoimaa.

Haa, Saressalon kirjastomaininta olisi siis kaivannut linkkiä Näyhön kirjoitukseen. Se alkaa hieman vanhanaikaisesti kirjastossa käymisen suosittelulla. Harvassa ovat Suomen kirjastot, joiden kokoelmatietokannat eivät ole verkossa käytettävissä. Niiden käyttöön ei tästä kokonaisuudesta saa mitään vinkkejä.

Yleisten ja tieteellisten kirjastojen alasivuilla on runsaasti linkitystä. Ennalta arvattavasti osa näistä on ehtinyt vanhentua puolessatoista vuodessa. Paljon jää kirjastojen henkilökunnan ammattitaidon varaan. (Viimeksi kun itse tuon riskin otin, Slavican työntekijä käytti Finnaa, jota Näyhö ei mainitse ollenkaan.)

Julkaisun sisäistä linkitystä ei taaskaan näy. "Esimerkiksi yliopistojen historian ja kulttuurien tutkimuksen alojen opinnäytetöissä voi olla kotiseutututkijan kannalta mielenkiintoisia aiheita." olisi ollut luonteva paikka siirtyä seuraavaan kirjaimeen.

Mistä puhuen Eilolan tekstin etusivulla on lupaava linkki "katso: viite yleiset kirjastot -lukuun", joka avaa kuvan, joka ei liity kumpaankaan tekstiin. Kuinka vaikeaa sisällönhallintasysteemiä sivustolla on oikein käytetty?

Etusivun ikonin perusteella en odottanut, että Eilolan ensimmäinen osio olisi Paikallishistoriat, joka kertaa samaa esihistoriaa kuin Saressalo, mutta astetta tarkemmin. Saressalon tekstistä olisi voinut olla linkki tähän? Tekstin funktio jää epäselväksi, ei tunnu tukevan paikallishistorioiden käyttöä tutkimuskirjallisuutena olellisesti. Maakuntahistoriat vielä vähemmän eikä Pitäjänkirjat paranna tilannetta. Kotiseutusarjat hyppää varhaisesta historiasta nykypäivään valaisematta väliin jäävää runsautta.

Lehdistöhistoria voi olla avuksi kotiseutuhistorian työstäjälle, mutta tuntuu hieman marginaaliselta tällaisessa kokonaisuudessa. Paljon lähempänä käytännön hyötyä ovat osiot Oppilaitosten ja koulutuksen historiat ja Yrityshistoriat ja työväen tutkimus , joita aloittelija ei ehkä älyä lähteä hakemaankaan.

Historiallisten bibliografioiden kohdalla on järkevä neuvo "Kotiseutututkimusta tekevän kannattaa kuitenkin silmäillä hakusanoja laajemminkin ja pohtia, voisiko niiden alta löytyä tietoa häntä kiinnostavista asioista tai ilmiöistä." Olisi ehkä kannattanut mainita myös minkälaisten kirjastojen hyllyistä mainitut sarjat löytyvät. Näyhön Yleisten kirjastojen sivun linkki Suomen historian ja paikallishistorian bibliografioita ja opinnäyteluetteloita olisi sopinut toistettavaksi tähän?

Eilolan kokonaisuuden viimeinen osa on Oppaita aloitteleville historiantutkijoille ja minä jään ihmettelemään missä ovat etusivun ruudussa mainitut "Tutkielmat, väitöskirjat". Eli kaipaamani linkitys tänne opinnäytemaininnasta kirjastotekstissä ei ollutkaan hyvä idea.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 19.11.2014.)