Uusimaa keskiajalla, 8. luento

Kurssin viimeisellä luennolla edettiin vauhdilla pitkin Itämeren rantoja. Oli ihan hyvä, että olin ottanut pohjia sunnuntaina merimuseossa. En päässyt täysin putoamaan veneestä, heh-heh.

Vauhtia otettiin viikingeistä asti, esiteltiin Hansa ja Novgorod. Sitten Itämeren alueen tärkeimpiä kaupunkeja, joista Visby palautti tietenkin mieleen Historiska museetin näyttelyn taistelusta vuonna 1361, ja Tukholma värjöttelyn Slussenin kaivausmontulla, joka aikanaan osui keskiaikaiseen kivettyyn katuun, jos oikein muistan. Ja nyt tätä kirjoittaessani palasi mieleen Tallinassakin tuijotetut keskiaikaiset arkeologiset löydöt sekä 1500-luvun hylky. Jos kaiken kuulemani ja näkemäni muistaisin...

Täysin uutta oli ajatus, että kaupungeiksi voidaan laskea muutkin kuin "raatikaupungit". Onko Teljälläkin vielä mahdollisuutensa?

Merimuseon vitriinien pronssipadat olivat hieman jääneet vaivaamaan, sillä ne vaikuttivat enemmän näyttö- kuin käyttötuotteilta. Luennoitsija kuitenkin vakuutti niiden olevan keittoastioita, joita käytettiin ihan normaaleissa talouksissa. Pronssin arvokkuuden ja jälleenkäytettävyyden vuoksi niistä ei useimmiten jää arkeologisia jäänteitä. Valurauta otettiin käyttöön 1600-luvulla ja halvempana korvasi pronssin keittoastioissa. Joina käytettiin myös punasaviastioita.

Aivan lopussa käsiteltiin saaristossa asuminen ja ehdin saada muistiinpanoihin lukuisat m.m. maannousun takia autioituneet kylät ja keskiaikaiset kappelisaaret.

Kuva jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Hiihtotaidottomat sukupolvet

Koululiikuntaliiton ja Suomen Ladun edustajat Ylen verkkouutisen mukaan kovin pelkäävät, että

osasta lapsia kasvaa hiihtotaidottomia aikuisia. Viime vuosina lyhyeksi kutistunut lumikausi on tehnyt hiihtämisen lähes mahdottomaksi osassa Suomea.

Jutun Twitteriin linkittänyt Katleena Kortesuo kuittaili tähän

Apua! Eikä nykysukupolvi osaa myöskään kehrätä rukilla lankaa!

Minä ryntäsin blogiarkeologiaan, joka tuotti lausunnon vuonna 1891 julkaistusta kirjasta

Nykyaikaan voi sanoa hiihtotaidon maassamme olevan yleisen ainoastaan Lapissa, Pohjanmaalla, vaikk'ei kuitenkaan koko Pohjanmaalla, sekä Savon ja Karjalan pohjois- ja itä-osissa. 

Eli: kaikki yhteiseksi koettu (tai koulutuspolitiikalla yhteiseksi yritetty) kulttuuriperintö ei ole ikiaikaista eikä maanlaajuista kulttuuria.

Kuva hiihtäjästä (sattuneesta syystä) Ruotsista. RAÄ, Flickr Commons

Luettua

Velikulta no 13/1904 on julkaisuut oheisen piirrustuksen, joka kuvaa näiden mediakatsausten luonnetta mainiosti. Paitsi ehkä yleisön osalta?

Suomen Kuvalehdessä 43/2014 oli mielenkiintoinen artikkeli hankkeista, joissa yritetään kirjata parhaillaan käynnissä olevien sotien uhrit mahdollisimman tarkasti. Näiden rinnalle tuotiin projekti Suomen sotasurmat 1914-1922. Sitä johtanut Lars Westerlund on todennut "Jos olisi ollut rajattomasti rahaa, tallentaisimme vieläkin. Aina löytyy lisää ja lisää." sekä "Kun tieto on kerran pantu paperille, se ei enää muutu." Pieni ristiriita?

Tekniikka&Talous nosti 31.10.2014 esiin Jan Kåhren paperista kirjoittaman lastentietokirjan Detta är en bok. Jutussa todetaan, että historiankirjoissa unohdetaan tekniikan merkitys kun keskitytään "politiikkaan ja kuninkaisiin".

Päivälehden juhlapäivänä 16.11.2014 Hesari pursui historiaa. En lukenut kuin murto-osan, johon sisältyi 1890-luvun kohdalta Ilkka Malmbergin toteamus "Matkustajien uutisointi on varmaan peräisin Yhdysvalloista, jossa on vahva paikallislehtiperinne." Heh-heh-heh. Siis eivät ollenkaan perintöä ruotsalaisten sanomalehtien 1700-luvun listauksista rajoja ylittäneistä ja satamaan tulleista? Vai olivatko nekin keksineet palstantäytteen Yhdeysvalloista? Jo ennen kuin Yhdysvallat olivat olemassa!?

Yliopisto-lehdessä 9/2014 Sakari Saaritsa huomauttaa, että 20- ja 30-lukujen "Ihmisten välinen apu toimi epätasa-arvoisesti. Siihen liittyi epävarmuuksia, nöyryytystä ja sitä politisoitiin." Siis "Menneisyydestä on vaikea löytää esikuvia yhteisöille, joille hyvinvointivalton toimintoja voisi siirtää. Kuitenkin poliitikot nostavat ajatuksen usein esiin."

Tommi Uschanov esitteli Hesarin kolumnissaan 23.11.2014 ranskalaisen hankkeen, jossa digitoidaan lähes 200 000 äänilevyä, joiden yli 700 000 esitystä tulevat verkkoon yleisön saataville. Marko Tikka kertoi Suomen tilanteesta yleisönosastokirjoituksessa 30.11. Sen mukaan Suomen äänitearkisto on käynnistänyt vastaavan hankkeen, jossa digitoidaan kaikki suomalaiset 78 kierroksen levyt, joita on julkaistu vuosina 1901-1961. Työ on tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2016 mennessä. Päätöksiä aineiston saattamisesta verkossa yleisön saataville ei ole tehty.

Hesarin Tänään-sivulla 4.12.2014 esiteltiin kolme paikallishistorian harrastajaa, jotka ovat paikantaneet Helsingin hyppyrimäkiä. Tulokset ovat esillä verkkosivustolla.

Hesarin yleisönosastolla 5.12.2014 julkaistiin Mervi Tuomikosken näkemys siitä, että Helsinkiin tarvittaisiin kirjallisuuden museo tai säännöllisiä kirjallisia kiertoajeluita. Mielummin kiertokävelyitä kuin uusi museo, on oma mielipiteeni.

Itsenäisyyspäivän Hesarin kulttuurisivuilla nostettiin esiin Kalle Päätaloa, jonka renesanssiin olen itsekin törmännyt verkossa. Mutta en ollut kuullut Päätalon tyttärentyttären Vilja Päätalon lukuprojektista ja blogista, joihin aion tutustua. (Paljon ennen kuin tartun Päätalon tuotantoon.)

Odottavan aika on pitkähkö

Vuosien odotus päättymässä? @skskirjat tarjoaa arvosteltavaksi "Fibula, Fabula, Fact. The Viking Age in Finland", mutta ei vielä kaupassaan.
— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) October 2, 2014

@K_KM_K Näin on Kaisa, kirja ilmestyy joulukuussa, tieto pian SKS:n verkkokaupassakin :-)
— SKS Kirjat (@skskirjat) October 2, 2014

Huomenna @SKS_finlit alennuspäivä, mutta Fibula, Fabula, Fact edelleen tilassa "Tulossa joulukuussa 2014". Ei kiva.
— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) December 8, 2014

@K_KM_K Valitettavasti Fibula, Fabula, Fact -kirjan ilmestyminen siirtyy tammikuulle. Mutta hyvää kannattaa odottaa!
— SKS (@SKS_finlit) December 8, 2014

Kuva kirjasta 'Genom Sveriges Bygder. Skildringar af vårt land och folk. Ny ... tillökad upplaga. Med 374 illustrationer'. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.

Keskiaikaisen hylkyjen anti

Tiedusteluni täällä blogissa, sosiaalisessa mediassa ja pärstäkkäin eivät tuottaneet yhtään todistajanlausuntoa Merimuseon vaihtuvasta näyttelystä Kannu ja kirkonkello, joten johtopäätökseni oli, ettei kyseessä ole mikään pakko-nähdä-elämys ja lähdin tarkistamaan tätä sunnuntaina.

Kesän 2012 Vrouw Maria -näyttelystä tiesin minkä kokoisesta tilasta oli kysymys. Tällä kertaa oli tehty pieni laajennus perusnäyttelyn puolelle, jossa tilapäisen lasten alueen vieressä oli yksi vitriini Egelskärin hylyn astioita 1200-luvun lopusta. Aito ja kokonainen on kyllä eri asia kuin valokuva sirpaleesta.

Egelskärin hylky on näyttelytekstien mukaan ainoa kokonaan tutkittu keskiaikainen hylky. Sen jäänteet ja esineistö muodostivatkin näyttelyn rungon. Saviastioiden lisäksi laivassa oli ollut kirkonkello, pronssipata ja tynnyrillinen rautaharkkoja. Näyttelytekstit muistuttivat, että lastissa on todennäköisesti ollut myös muuta, joka on vuosisatojen myötä kadonnut/hajonnut.

Laiva oli uponnut Nauvon edustalla, jossa se oli ehkä matkalla eteläiseltä Itämereltä Turkuun. Tai sitten ihan muualle eikä tavaroilla välttämättä ole mitään yhteyttä Suomeen. Mutta näyttelytekstin mukaan Espoon Kauklahden kaivauksilta löytyi keramiikan paloja, jotka olivat saman tyyppisiä kuin Egelskärin lastin astiat.

Näyttelytekstit olivat tavanomaisen yleispätevästi kirjoitettuja, mutta kun oma tietoni aiheesta on olematon (käsitelemme Itämeren yhteyksiä keskiajan kurssilla vasta huomenna), niin tuntuivat asiallisilta ja informatiivisilta. Kiersin kirjakaupan, mutta nähdäkseni näyttelystä ei ollut mitään julkaisua myynnissä.

Esillä oli toki muutamasta muustakin hylystä löytöjä.

Merimuseon perusnäyttelystä muistin nimenomaan vanhat hylkylöydöt ja jälleen kerran navigoin sen edelleen sekavalta tuntuvan arkkitehtuurin läpi niitä etsien. En yllättynyt kovin suuresti kun tajusin, että vaihtuvan näyttelyn helmet ovat osa perusnäyttelyä ja olin siis nähnyt ne jo kolmella aikaisemmalla kerralla. Näyttely ei siis tosiaankaan ollut "tapaus", mutta oli mainio lisä käynnissä olevaan kurssiin ja parempi sunnuntain viettotapa kuin verkkovideoiden katselu sängyllä maaten.

Pientä kritiikkiä kuitenkin lopuksi. Lapsille oli keskiajan teemaan rakennettu ritaripaja. Miksei merirosvolaivaa? Tai tavallista laivaa? Niitähän on joka toisella leikkikentällä, vetoavat lapsiin ja näyttävät ihan tarpeeksi keskiaikaiselta minun silmääni. Olisi ollut (huomattavasti!) lähempänä näyttelyn teemaa ja merimuseon muutakin sisältöä.

Kotiseutututkimuksen ABC: H, I ja J

Esineet lähteenä kuullosti lupaavan luovalta. Artikkeli osoittautui kuitenkin hyvin lyhyeksi. Se ohjasi ensisijaisesti lähimpään kotiseutumuseoon ja sen diaarikirjan pariin. Oletuksena siis, ettei museolla ole kokoelmatietokantaa?

Emme saa käytännön vinkkejä esineiden tutkimukseen eikä siihen liittyvään tutkimukseen. Maakuntamuseoiden henkilökuntaa ei tarvitse lähteä häiritsemään? Eikä esineitä ole kenenkään kotona? Eikä niitä voi käyttää haastattelun virikkeinä? Tai kotiseutukirjan runkona? Kun kuuluvat museoon?

Kokonaisuus Valokuvat lähteenä on monipuolisempi. Siitä löytyy m.m. ohjeita valokuvien tunnistamishankkeiden järjestämiseen, tosin niissä keskitytään haastatteluihin eikä huomioida sosiaalisen median mahdollisuuksia. (Jälleen olisi ollut mahdollisuudet sisäiseen linkittämiseen, ks. seuraava osio ja edellisellä kerralla käsitellyt haastattelut.)

Valokuvien löytämiseen artikkelikokonaisuus ei ota mitään kantaa. Oletettu, että tarvittava löytyy arkistojen esittelystä? Kurkkasin sinne kertauksen nimessä ja museoiden kuva-arkistoja ei näy missään.

Valokuvat ja oikeudet kertaa olennaisen ja myös virkkeen "Ja erityisesti pitää kysyä, voidaanko kuva laittaa myös nettiin, mikä on aina julkiseksi saattamista." Viehättävän kategorista, tänne voin jatkossa linkittää.

Internet kotiseutututkimuksessa ei aukea laatikkolinkistään, mutta etsivä löytää.

Heimo on kiinni nykyajassa: "Kotiseutututkija voi käyttää internetiä lähteenä, tiedonhankintaan sekä julkaisuvälineenä." Hän nostaa esiin järkeviä asioita: "Internetissä julkaistu aineisto ei ole luonteeltaan sen epäluotettavampaa kuin muulla tavoin tuotetut ja julkaistut lähdeaineistot, mutta niitä, kuten muitakin aineistoja on arvioitava lähdekriittisesti; Kuka aineiston on tuottanut ja mitä tarkoitusta varten?"

Heimo ottaa kantaa eetisiin rajoihin: "Joskus saattaa olla siis paikallaan, että kysyy lupaa aineiston käyttöön, vaikka laki ei sitä edellyttäisi." Hän myös huomioi kotiseutututkimuksen sosiaalisen median välityksellä, jota valokuvien yhteydessä ehdin kaipaamaan.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Marginaalikuvia Helsingistä

Parin viikon takaisen harjoituksen jälkeen ei ole enää syytä poistaa nimikylttejä kartan Plan af Helsingfors jemte kartor öfver Finland, hufvudstadens omgifningar, Saima kanal och Helsingfors-Tavastehus jernväg samt tjugyfyra vyer (1860) marginaalikuvista, joista tässä rakennuksia, joita ei ollut edellisessä setissä.