Menneisyyden tyttöjä

Finlandia- ja Tieto-Finlandia -ehdokkaina on tänä syksynä monta kehuttua historiateosta. Mutta minä luen ihan muuta.

Anja Lanérin Kylli-täti kertoo. Kylli ja isä on Kylli Koski seuran vuonna 2008 julkaisema. Ikäiselleni TV:n  vesiväriluonnoksista ja tarinoista tuttu Kylli-täti eli lapsuutensa 1910-luvun Pyhtäällä ja Karstulassa. Esipuheessa ei selvennetä missä muodossa kirjan kirjoittaja on saanut Kosken lapsuudenmuistot tietoonsa. Niistä hän on kuitenkin luonut lämminhenkisiä ja eläviä pieniä kertomuksia.

Pirkko Myllylän Huomenna isä tulee (2006) on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliiton kustantama, mutta se ei näy merkittävissä määrin kirjan sisällössä. Piiku-tytön näkökulmasta eletään sotavuosien läpi isohkolla maatilalla. Mukana on sotavangit, sankarivainajat ja lapsen kuolema sairauteen, mutta lapsi ei koe niitä aikuisen tavoin.

Irma Hannulan Tuulenpesä (2010) perustuu todennäköisesti kirjoittajan omiin lapsuusmuistoihin. Takakannen mukaan tapahtumapaikka on Venäjän rajan läheisyydessä jonkin aikaa sodan loppumisen jälkeen. Siskokset toimivat maatalousympäristössä erittäin itsenäisesti ja vanhenevat kirjan kuluessa useamman vuoden. Tarinat ovat lämminhenkisiä, mutta realistisia.

Nämä kirjat löytyivät kirjaston tietokannasta erinäisillä hakusanoilla historiaa esiin haravoiden. Mukaan ei tullut yhtään miehen kirjoittamaa poikakertomusta, joten jään miettimään onko niitä kirjoitettu vähemmän ja jos on, niin miksi. (Sakari Pälsin Fallesmannin Arvo -tarinat ovat odottamassa lukuvuoroaan.)

Lopuksi suosittelen Leena Hietamiehen pientä kirjaa Tekstareita ja mummin mustikkasoppaa (2013). Pieniin väläyksiin nykyelämän keskusteluista on tuotu katsaus menneisyyteen tavalla, joka toivottavasti herättää halun jakaa kokemuksia sukupolvien välillä.

Porilaisten koulupoikien pallipeli 1830-luvulla

Muistelmaharavoinnissa poimin otsikon ja julkaisuvuoden perusteella kirjastokannasta nimekkeen Kouluoloja entisinä aikoina. Kertomuksia ja muistelmia vanhalta koulumieheltä (1884). Vasta käsiini saatuani tajusin tekijän "vanhaksi tutuksi" Porista: Carl Ferdinand Nordlund (myöh. K. Pohjanen).

Kirjan alussa on kuivahkoa kouluhistoriaa Porin oloista, mutta omalta kouluajaltaan 1830-luvulta Nordlund kirjoittaa mukavasti koulupojan näkökulmasta. Opettajista hän kertoo kerättyä ja omaa muistitietoaan varsin suorasanaisesti. Osa nimistä on esitetty lyhennetysti, mutta lienevät selvitettävissä matrikkeleiden avulla.

Avoimesti Nordlund kertoo oppilaiden pahanteosta koulussa ja huvituksista vapaa-ajallakin. Jälkimmäisiin kuuluvista pallipeleistä olisi suonut tallettuvan lisääkin yksityiskohtia. Sivuilta 44-45:

Jos osasi olla kaunis päivä, suostuttiin jo saman päivän iltapuolella lähteä pallisille tavalliselle tantereelle lähellä kaupunkia. Pallileikit olivat hyvin vaihtelevaiset ja niihin tarvittiin paljon harjoitusta. Kaikki taitavimmat katsomatta mihin luokkaan kuuluivat saivat ottaa osaa yhteisiin harjoituksiin, mutta taitamattomat opettelivat alkuharjoituksia pienemmissä parvissa. Toiset taas olivat keilisillä ja kiekkosilla tai heittelivät "sarkaa".

Näin oli tantereella iloinen ja vilkas liike, joka oikein ihastutti ulkopuolella seisovaa katsojaa. Erittäin viehättävää oli katsella kuinka palli taitavan mailamiehen iskemänä lensi yhä ylöspäin aina silmän siintämättömiin ja kuinka se sitten taas vähitellen tuli näkyviin ja vihdoin kiitäen saapui jonkun onnellisen käsiin. Oli, näet, oikein riemun riemu saada palli tavoitetuksi.

"Poltinpalli" vaati erittäin tarkkuutta ja vikkelyyttä. Joka ei ollut hyvin kepeä kengiltään, tuli poltetuksi niin syvään ett kyllä tuntui monta päivää perästäpäin, ja sai paitsi kipua vielä kärsiä pilkkaa. Pallit joita käytettiin olivat suurenpuoliset ja lujat, sisäpuolella päällystetyt kautsulla, josta tulivat kimmahtavaisemmiksi. 

Kuva  Velikulta no 3/1903

Fiktiivistä keskiaikaa

Koska esiintyminen Porissa, viikonloppu Kokemäellä. Poikkesimme heti perjantai-iltana Kokemäen kirjastossa palauttamassa kirjoja ja hakemassa uusia. Ensisijaisesti isälleni, mutta oman huomioni kiinnitti uutuustelineessä Simona Ahrnstedtin ruotsalaiseen keskiaikaan sijoittuva Sitoutumuksia. En ollut siitä mitään kuullut ja harvemmin saan suomeksi kirjoitettuja tai käännettyjä kirjoja luettua, mutta

Ahrnstedt vei mukanaan. Posotin neljä sataa sivua yhdessä illassa. Aivan alussa häiriinnyin hieman upouudesta kirkosta joka mystisesti ränsistyi alle päivässä, mutta sitten annoin tarinan vaan viedä. Juonikuvio oli tuttu ja turvallinen lukuisista Englannin 1800-luvulle sijoitetuista historiallisista romaaneista eikä pettänyt missään vaiheessa.

Kyse on puhtaasti viihteestä. Historiaa oli minusta mukana ihan tarpeeksi. Kuningaspari oli saatu ympättyä uskottavasti tarinaan samoin kuin pätkä elämää hovissa.

Kaikkia lukijoita kirja ei miellyttänyt yhtä paljon. Ullan mielestä kirja

antaa silotellun kuvan keskiajasta ja ajankuva jää hyvin ohueksi. Siinä kuvataan lähinnä ihmisiä, mutta ympäristö ja ajankuva jäävät vieraiksi. Esimerkiksi Kuningas Maunu Eerikinpoika sekä kuningatar Blanka ovat läsnä, mutta siitä huolimatta ajankuva jää hyvin vajavaisiksi eli enemmän olisi voinut ammentaa tuon ajan historiallisesta kontekstista. Taustatyö historiaan olisi saanut korostua ja näkyä enemmän.

Jane on samoilla linjoilla

Maunun ja Blankan hallitsijakausi oli värikästä aikaa kapinoineen ja takinkääntöineen, olipa Maunu julistettu pannaankin. Voi kunpa edes jotain näistä olisi hyödynnetty tarinan taustalla tapahtuvana!

Kapinat ja epävarmuus vilahtivat kirjassa minusta sopivasti. Naispäähenkilö oli (taas kerran!) kirjoitustaitoinen lääkintäosaaja eli hiukan tautia ja kurjuuttakin oli mukana. Ulla jää kaipaamaan Kauniston kirjojen löyhkäisempää ja pornahtavampaa keskiaikaa.

Apropoo, Kauniston kirjojen lukeminen on jäänyt minulla ensimmäisille sivuille. En muista tarkalleen mistä en pitänyt. Ehkäpä ylenmääräisen vakavasta historiallisuudesta?

(Kansikuva kaapattu kustantajan verkkokaupasta.)

Torppari Huhtamaan tuomiot

eli mitä minun piti sanoa eilen Satakunnan sukututkimusseuran 50-vuotisjuhlijen puhujana. (Toteutumasta voi pyytää lausuntoja kymmeniltä paikalla olleilta.)

Aluksi epätoivoinen aasinsilta Porin Suomalaisen Klubin (tapahtumapaikka) hallituskuvasta, jossa vaarini Erkki Ilmavalta vuonna 1961, yhdistyselämän realiteetteja sivuten siihen, miten kuva menneisyydestä on painottuu viralliseen totuuteen ja säntilliseen elämään.

Mutta

voi törmätä hovioikeustuomioon, jonka kautta (ks. Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi s. 80 ) selviää, että menneisyydessäkin on rikollisuutta. Joka tosin on torpassa kaukana päätalosta.

Rikoksentekijällä voi olla rikollinen tausta

Mutta vain yhdestä rikoksestaan siteerattavaksi sopiva värikäs kertomus ja oikeuspöytäkirjan hieno kuva tapahtumapaikasta (Talosen rusthollin puolikas Kokemäellä).

Rikoksia tutkittiin useammassa oikeudenistunnossa ja epäiltyjä oikeasti kuljetettiin rautoihin kahlittuna.

Konkreettinen esimerkki tutkintavankeuden pituudesta ja SSHY:n digitoimista vankikuvista.

Uuteen vankilakokemukseen liittyi 21-vuotiaan rikostoverin kuolema vankilassa, mutta pelkäsin ajan ylittämistä niin paljon, että tämä(kin) jäi sanomatta.

Ja lopuksi piti kannustaa monipuoliseen sukututkimukseen kaikenlaisten lähteiden parissa, mutta muotoilu jäi vähän hataraksi.

Kotiseutututkimuksen ABC: A, B, C ja D

Pitkäaikainen aikomus toteutukseksi... Kesällä 2013 Kotiseutuliitto julkaisi Kotiseutututkimuksen ABC:n, joka on siitä asti odottanut minua lukemattomana. Nyt aakkosjärjestyksessä viikonloppuisin.

Vilkunan alkusanat kertaavat kotiseututyön historian ja selostavat sen merkitystä. Ei mitään uutta, mutta hyvä lähtökohta.

Saressalon esitys kotiseutukirjallisuudesta alkaa vielä kauempaa historiasta eli 1600-luvun pitäjänkertomuksista. Kotiseutukirjallisuuden isyyden Saressalo luovuttaa Topeliukselle.

Vasemman yläkulman linkeistä pääsee tekstissä eteenpäin, joskin hieman hämäävästi ensimmäisen sivun teksti on osana toista. Opin, että kotiseutukirjallisuuteen laskettavissa olevat julkaisut ovat "sidoksissa paikalliseen kulttuuriperintöön ja katsovat useimmiten pääasiallisesti taaksepäin." Saressalo luettelee ja määrittelee alalajeja, jotka auttavat ehkä hahmottamaan mahdollisia lähteitä ja/tai julkaisumuotoja? Kriittinen sävy saattaa karkoittaa kiinnostuneita molemmista toimista.

Seuraava aliotsikko on Historian perusteokset ja alkaa selostamalla sukukirjojen tekstiosioita. Samassa kappaleessa käsitellään myös kylähistoriikkeja ja kyseenalaistan vahvasti otsikoinnin paikan. Eikö tässä olla edelleen kotiseutukirjallisuuden lajeissa? Niitä on vielä kolmannenkin otsikon Dokumentti ja historiallinen fiktio alla.

Teoreettisen makuinen katsaus päättyy tutkimusprosessin esittelyyn. Se on tietenkin sidoksissa kotiseutukirjallisuuteen jo mainitsemieni funktioiden kautta. Mutta myös kaikkeen muuhun portaalissa, joten eikö se olisi voinut olla erillinen "kirjain"? Varsinkin kun pötkössä on tekstiä niin pitkälti, että sen olisi voinut jakaa useampaankin osaan. Ilmeisesti linkitystä muualle on suunniteltu, sillä lause "Kirjastojen tarjonnasta lisää tästä." ei tunnu avautuvan sitä seuraavista.

Tutkimusprosessi kattaa varsinaisen tutkimuksen lisäksi julkaisun teon ja materiaalin luovutuksen arkistoon. "On valmistauduttava", "on haettava", "on yhdistettävä"... Saressalon tyyli tuntuu pakottavalta eikä mielestäni avaa todellisuuden iteratiivisuutta ja vapauksia. Prosessin sijaan oltaisiin voitu myös käyttää sanaa projekti ja tuoda vahvemmin esille sitä, että tekemiseen tarvitaan rahan lisäksi aikaa ja ihmistyövoimaa.

Haa, Saressalon kirjastomaininta olisi siis kaivannut linkkiä Näyhön kirjoitukseen. Se alkaa hieman vanhanaikaisesti kirjastossa käymisen suosittelulla. Harvassa ovat Suomen kirjastot, joiden kokoelmatietokannat eivät ole verkossa käytettävissä. Niiden käyttöön ei tästä kokonaisuudesta saa mitään vinkkejä.

Yleisten ja tieteellisten kirjastojen alasivuilla on runsaasti linkitystä. Ennalta arvattavasti osa näistä on ehtinyt vanhentua puolessatoista vuodessa. Paljon jää kirjastojen henkilökunnan ammattitaidon varaan. (Viimeksi kun itse tuon riskin otin, Slavican työntekijä käytti Finnaa, jota Näyhö ei mainitse ollenkaan.)

Julkaisun sisäistä linkitystä ei taaskaan näy. "Esimerkiksi yliopistojen historian ja kulttuurien tutkimuksen alojen opinnäytetöissä voi olla kotiseutututkijan kannalta mielenkiintoisia aiheita." olisi ollut luonteva paikka siirtyä seuraavaan kirjaimeen.

Mistä puhuen Eilolan tekstin etusivulla on lupaava linkki "katso: viite yleiset kirjastot -lukuun", joka avaa kuvan, joka ei liity kumpaankaan tekstiin. Kuinka vaikeaa sisällönhallintasysteemiä sivustolla on oikein käytetty?

Etusivun ikonin perusteella en odottanut, että Eilolan ensimmäinen osio olisi Paikallishistoriat, joka kertaa samaa esihistoriaa kuin Saressalo, mutta astetta tarkemmin. Saressalon tekstistä olisi voinut olla linkki tähän? Tekstin funktio jää epäselväksi, ei tunnu tukevan paikallishistorioiden käyttöä tutkimuskirjallisuutena olellisesti. Maakuntahistoriat vielä vähemmän eikä Pitäjänkirjat paranna tilannetta. Kotiseutusarjat hyppää varhaisesta historiasta nykypäivään valaisematta väliin jäävää runsautta.

Lehdistöhistoria voi olla avuksi kotiseutuhistorian työstäjälle, mutta tuntuu hieman marginaaliselta tällaisessa kokonaisuudessa. Paljon lähempänä käytännön hyötyä ovat osiot Oppilaitosten ja koulutuksen historiat ja Yrityshistoriat ja työväen tutkimus , joita aloittelija ei ehkä älyä lähteä hakemaankaan.

Historiallisten bibliografioiden kohdalla on järkevä neuvo "Kotiseutututkimusta tekevän kannattaa kuitenkin silmäillä hakusanoja laajemminkin ja pohtia, voisiko niiden alta löytyä tietoa häntä kiinnostavista asioista tai ilmiöistä." Olisi ehkä kannattanut mainita myös minkälaisten kirjastojen hyllyistä mainitut sarjat löytyvät. Näyhön Yleisten kirjastojen sivun linkki Suomen historian ja paikallishistorian bibliografioita ja opinnäyteluetteloita olisi sopinut toistettavaksi tähän?

Eilolan kokonaisuuden viimeinen osa on Oppaita aloitteleville historiantutkijoille ja minä jään ihmettelemään missä ovat etusivun ruudussa mainitut "Tutkielmat, väitöskirjat". Eli kaipaamani linkitys tänne opinnäytemaininnasta kirjastotekstissä ei ollutkaan hyvä idea.

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 19.11.2014.)

Vuosisata, hieman vähemmän tai enemmän

Turun yliopistossa äskettäin väitelleen Annakaisa Suomisen aiheen Kättelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle kunniaksi muuta pitkän ajan kattavaa tutkimusta. (Nasjonalbiblioteketin Flickr Commonissa tarjoaman postikorttikuvan käyttöön innoitti muistikuva, että lumilinnat mainittiin Olaus Magnuksen Pohjolan historiassa. Ehkä lumiukkojakin tehtiin?)

• Juvonen, Pinja: Pakkausmuotoiluun vaikuttaneita seikkoja aikajanalla 1800-2012
• af Hällström-Reijonen, Charlotta: Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag
• Rantala, Pälvi: Erilaisia tapoja käyttää kylähullua : Kalkkiman pappi aatteiden ja mentaliteettien tulkkina 1800-luvulta 2000-luvulle
• Portman, Anneli: From Might to Mandate : Values in rulers' public speeches in Finland 1809-2000
• Nygård, Henry: Bara ett ringa obehag? : avfall och renhållning i de finländska städernas profylaktiska strategier 1830-1930
• Koivula, Eeva: Vapaapalokunta - kasvupaikka kansalaistoiminnalle 1838-1938
• Pulkkinen, Sonja: Menukorttien kielen, ulkoasun ja rakenteen muutos sekä menuiden gastronominen kehittyminen Helsingissä vuosina 1860–2000
• Myllykangas, Mikko: Rappeutuminen, tiedostamaton vai yhteiskunta? : lääketieteellinen itsemurhatutkimus Suomessa vuoteen 1985
• Palojärvi, Elina; Veikkola, Elina: Salailusta sallivuuteen : seksuaaliopetuksen kehittyminen terveystiedon oppikirjoissa 1800-luvun lopulta nykypäivään
• Laina, Jonna; Niikko, Jussi: Tekniikan opetusta Viipurista Kotkaan : Kotkan teknillisen oppilaitoksen vaiheet 1898 - 1995
• Kaisjoki, Jussi: Metropolista matriisiin. Elokuva modernin maisemana: peruskysymyksiä kuvalle ja muutoksia kuvassa 1900-luvulla
• Heikkilä, Silja: Unien tutkimuksen varjoissa. Unien sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus unien tutkimuksessa 1900-2000-luvuilla
• Rinnevuori, Antti: Liikuntakulttuurimme kehitys ja muutokset sekä niiden heijastuminen kankaanpään kansakoulun opetussuunnitelmiin vuosina 1900-1973 sekä valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin vuosina 1985-2004
• Uimonen, Sakari: MEASURING THE HIGHWAY CAPITAL IN FINLAND 1900-2009
• Tervo, Terttu: Sovittelun vaiheet 1907-2006
• Elomaa, Katri: Liikennevakuutuksen bonusjärjestelmän muuttuminen Suomessa vuosina 1925 - 2007
• Borg, Olavi: Ruudusta Raunioon (Valtio-opin ja kansainvälisen politiikan opetus YKK:ssa ja Tampereen yliopistossa 1925-2010. Opetuksen ja laitoksen toiminnan historiikki ja liitetiedostoina kaikki opinnäytteet ko ajalta.)

Tapetointia 1700-luvulla

Joku kulttuurihistorioitsija on varmaankin jo arvioinut tapettien yleisyyttä tapettiammattilaisten määrästä? Ennenkuin törmäsin tapetoijiin Turun ulkomaalaisten kortistossa, en ollut ammattikuntaa ajatellutkaan. Korteissa ei loppujen lopuksi ollut kuin kaksi kisälliä, mutta Hiski-haku antoi antoi lisätietoja. Kun en sitä mahdollisesti jo tehtyä tutkimusta jaksa lähteä metsästämään.

Ennen vuotta 1800 Turun kastettujen listassa on isänä "Tappettryckaren/Tapetmakaren Johan David Bähr" (1760, 1761, 1764) ja "Tapetmakaren Petter Holm" (1785, 1787). Bähr on vaihtanut alaa ja on kastettujen listassa 1768 vastuussa salpietarin valmistuslaitoksesta. Ennen tapetointiuraansa hän oli ollut kirjanpainajan kisälli 1757.

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo oli julkaissut Holmin ylläolevan ilmoituksen jo 15.4.1776. Hänet mainitaan Åbo Tidningarin ilmoituksissa 27.1.1794 ja 10.3.1794. Holm kuoli Turussa 60-vuotiaana 20.2.1800.

Kaksi muuta tapettiammattilaista avioitui 1700-luvun puolella Turun läheisyydessä: "Tapet-målar. Hendr. Levon" Rymättylässä 14.6.1774 ja "tapetm. Matts Henr. Bullius" Paraisilla 12.6.1787. Levon kuoli 42-vuotiaana Rymättylässä 24.10.1788.

Turun vuokrausilmoituksissa on mainintoja tapetoinneista. Suurella linnakadulla oli tarjolla neljä tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 26.3.1789), Pienellä Kirkkokadulla viisi tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 16.4.1789), Piispankadun päässä kauniita tapetoituja huoneita (Åbo Tidningar 12.6.1797) ja Liinankutojankadulla kolme tapetoitua huonetta (Åbo Tidning 2.8.1800).

Silkkitapettisten huoneiden määrä vuonna 1796 löytyy ylellisyysverojen kirjauksista päätellen Åbo Tidningarin 16.11.1795 antamista ohjeista.

Mutta kuka tapetoi Viaporin upserien kartanot? Turun ulkopuolella ei tapetointiin viittaavia titteleitä Hiskissä näy.